Sika.
Sika istui niityllä ja söi ruohoa, vaikka siat eivät syö ruohoa. Vaimoni silitti sitä ja sika puri häntä käteen, sillä se oli saanut tarpeekseen ruohosta; sillä se katsoi saaneensa osakseen epäoikeudenmukaisuutta joutuessaan kuluttamaan lajilleen epäluonteenomaista ravintoa. Sian kimppuun hyökkäsi poro, joka söi sen maksan. Vaimoni paheksui näin radikaalia toimenpidettä.
Sika oli nimeltään Pepsodent.
Mustaa.
Avasin silmäni ja näin omituisen olennon makaavan vierelläni. Silmät suloisesti hieman raollaan. Se oli olento unestani, eikä se, jonka nimi oli Pepsodent. Eikä myöskään se, joka söi Pepsodentin maksan. Luojan kiitos.
Makuuhuoneen ikkuna vietti juuri sopivasti kaakkoon, joka takasi sen, että auringon säteet lankesivat silmiini tähän vuodenaikaan noin kello kahdeksan-kolmekymmentä, jolloin herään, viimeistään silloin, ja nousen keittämään kahvia. Hänen silmiinsä ne osuvat noin kahdeksan-viisikymmentä ja hän herää ja tulee juomaan kahvin kanssani.
Mutta aamu oli pilvinen. Katsoin herätyskelloani, jonka taulussa oli pimeässä hohtavat numerot, jota ei näin valoisalla olisi voinut arvata ja joka aina tosin edisti, mutten ollut löytänyt uutta, jossa olisi ollut pimeässä hohtavat numerot. Se näytti yhdeksän-viisikymmentäseitsemän. Se ei ollut herättänyt, koska oli pyhä.
Suloinen aamuväsymys yritti houkutella minua jäämään. Ojensin kättäni puolisoni, joka oli toistaiseksi avo-sellainen, joka puolestaan tarkoitti, että hänen nimensä ei toistaiseksi ollut Virtanen vaan Nokka, hiuksia kohti ja silitin niitä. "Toivottavasti hän ei ota nimekseen Nokka-Virtanen" ajattelin. Emme olleet puhuneet siitä. Hän ei herännyt silitykseeni, mutta kääntyi unissaan vasemmalta kyljeltä selälleen. Hiuksensa, joiden päällä hän oli maannut olivat painaneet hänen vasempaan poskeensa kuvioita. Kosketin hänen poskeaan ja tunsin painaumat.
Ainoastaan äkillinen ja kovin sairaalloinen toimeliaisuuden puuska nostatti minut sängystä.
Nousin; laitoin päälleni bokserit ja t-paidan - nukun nähkääs alasti, jos tuollainen siveetön yksityiskohta voidaan paljastaa - ja menin kylpyhuoneeseen rutiininomaisena aikomuksenani hampaitten pesu. Sen tarkempi kuvaus harjauksesta ei olisi kovin yllätyksellinen. Sillä erotuksella, että olen vasenkätinen - siis pesen hampaani harjalla, jota pidän vasemmassa kädessä, mutta sekään kerronnallinen ulottuvuus ei täytä kahta vaatimusta, joita pyrin noudattamaan:
1. Kuvattavien tapahtumien tulee oleman kiintoisia.
2. Kuvattavien tapahtumien tulee myöskin palveleman tarinan syvyyttä.
Käytän Pepsodent-hammastahnaa. Television mukaan hammaslääkärini käyttää sitä. En ole kysynyt, mutta pidän sitä mahdollisena.
Peilistä näin silmäni: toinen vihreä; toinen sininen. Se johtui sikiövaiheessa tapahtuneesta geenimutaatiosta, jonka olen joutunut kokemaan. Identtisen veljenikin silmät ovat molemmat siniset.
Saavuin keittiöön. Kahvinporot olivat purkissa, jossa oli joulupukin kuva; pukki oli reessä, jota veti lauma poroja. Pukki oli aina ärsyttänyt neiti Nokkaa, muttei koskaan tarpeeksi, jotta hän olisi varta vasten hankkinut uuden. Purkissa oli porojen seassa muovinen lusikka, jonka varressa luki: "voor 2 koppen koffie". Se on hollantia. Kaadoin poroja suoraan suodatinpussiin välittämättä lusikasta. Neiti Nokka olisi käyttänyt lusikkaa; olisi tarkoin tasoittanut lusikalliset veitsen lappeella. Sellainen hän oli.
Pedantti perfektionisti.
Kahvinkeitin pulputti. Istahdin keittiöjakkaralle; laskin kyynärpääni pöydälle ja laskin leukani käsivarsieni varaan; tuijotin kahvinkeitintä
odottaen ensimmäisten pisaroitten tippuvan pannuun.
Tip.
Ensimmäinen hajosi räjähtäen ympäri pannun pohjaa.
Tip.
Toinen jäi suunnilleen paikoilleen; levisi rauhallisesti väriään alati ohentavaksi lammikoksi.
Tip.
Muistutan itseäni säännöstä numero kaksi. Jonkun kyynikon mielestä myös säännöstä numero yksi voisi muistuttaa, mutta nämä kyynikot eivät ole koskaan täydellä sydämellään tulleet edes ajatelleeksi seurata ensimmäisten kahvipisaroiden tippumista suodattimesta pannuun.
Kuulin liikehdintää ja kuulin, kuinka vettä laskettiin pesualtaaseen ja kuulin harjauksen ääniä ja kuulin askelia ja potentiaalinen vaimoni tuli myös keittiöön; katsoi, kuinka tuijotin kahvinkeitintä ja otti jääkaapista itselleen vähälaktoosista jogurttia. Hänellä ei ole intoleranssia vaan minulla, ja hän ostaa aina siitä syystä vähälaktoosista jogurttia, vaikka minä inhoan jogurttia, enkä syö, ja hän tietää sen.
- Huomenta kulta, hän sanoi ja, koska leukani oli tuettu käsivarsiini ja yhä aamu-unisena en viitsinyt nostaa päätäni, puhumiseni oli työlästä ja muminani epäselvää.
- Huomenta, sanoin kuitenkin ja hän tuli ja suuteli minua pikaisesti niskaan ja veti toisenkin keittiöjakkaran tiskipöydän ääreen vierelleni ja laski kyynärpäänsä pöydälle ja laski leukansa käsivarsiensa varaan ja tuijotti keitintä. Jos hän olisi hymyillyt olisin tiennyt hänen piloillaan apinoivan minua, mutta hän vain totisena tuijotti keitintä ja katseli kuinka pisarat putoilivat nyt jo puolitäyteen pannuun nostattaen aina uudelleen pienen nestepatsaan, joka joskus erkani kokonaan erilliseksi pisaraksi, joka putosi uudelleen nesteeseen ja aiheutti sen pinnalle kaksinkertaiset väreet. Jogurtin hän oli jättänyt mikroaaltouunin päälle.
Hiljaisuus.
- Et kai ole harkinnut nimeä Nokka-Virtanen? kysyin, ja hän nauroi jotenkin väsyneesti.
- Mistä ihmeestä sä tuollaista keksit keksiä?
"Käki istui keskellä keskioksaa", muistelin - siitä tuli aina "keksioksa". Heh.
- Otan nimekseni Nokka-Virtanen sinä päivänä kun helvetti jäätyy.
Kyseessä oli kielikuva. Helvetti on lämmin.
- Siis et.
- Ennemmin kuolen.
Selväksi tuli.
- Kaada sitä kahvia.
Kaadoin. Ja muutama pisara putosi levylle, koska pisaroitten ja levyn välistä puuttui pannu, joka nesteen kaadettuani neste-pidikkeisiin, joita myös mukeiksi kutsutaan. Minun mukissani luki 'muru'. Inhosin sitä mukia. Levy sihahti ja sihahti uudelleen. Tein itselleni maksapasteijaleivän.
Hiljaista; kuului vain jääkaapin tasainen humina ja krominikkeliteräslusikan hapanmaitotuotteen vaimentamaa kolahtelua polypropeenia vasten, kun Nokka-Virtaseni söi vähälaktoosista jogurttiaan. Sekunnit olivat hyviä.
Yksi lammas hyppäsi aidan yli.
Toinen lammas hyppäsi aidan yli.
Kolmas lammas hyppäsi aidan yli.
- Kyllä mulle käy ihan Virtanen.
Äkkiä kun katsoin ikkunaan, siellä seisoi mies, joka oli kovin nuhruinen, ilmeisen turhautunut, ilmeisen väsynyt ja ilmeisen likainen – ilmeisen surullinen. Ilmeisen yksinäinen. Mies seisoi juuri ikkunan ulkopuolella, kymmenen senttiä lasista, niin liki, että peitti auringon kokonaan taakseen ja heitti varjon keittiöön, mutta hän vain katsoi eikä liikkunut. Katsoi minua silmiin eikä liikkunut, vaikka selvästi katseestani näki, että paheksuin häntä, koska hän siinä seisoi tirkistelemässä, häiritsemässä. Hän paheksui takaisin.
Ja hänen silmänsä: toinen vihreä; toinen sininen.
Mustaa.
Ovesta näkyi suuri parisänky, jonka vain toisella puolella oli nukuttu.
Laitoin harjalle Pepsodent-hammastahanaa.
Sika istui niityllä ja söi ruohoa, vaikka siat eivät syö ruohoa. Vaimoni silitti sitä ja sika puri häntä käteen, sillä se oli saanut tarpeekseen ruohosta; sillä se katsoi saaneensa osakseen epäoikeudenmukaisuutta joutuessaan kuluttamaan lajilleen epäluonteenomaista ravintoa. Sian kimppuun hyökkäsi poro, joka söi sen maksan. Vaimoni paheksui näin radikaalia toimenpidettä.
Sika oli nimeltään Pepsodent.
Mustaa.
Avasin silmäni ja näin omituisen olennon makaavan vierelläni. Silmät suloisesti hieman raollaan. Se oli olento unestani, eikä se, jonka nimi oli Pepsodent. Eikä myöskään se, joka söi Pepsodentin maksan. Luojan kiitos.
Makuuhuoneen ikkuna vietti juuri sopivasti kaakkoon, joka takasi sen, että auringon säteet lankesivat silmiini tähän vuodenaikaan noin kello kahdeksan-kolmekymmentä, jolloin herään, viimeistään silloin, ja nousen keittämään kahvia. Hänen silmiinsä ne osuvat noin kahdeksan-viisikymmentä ja hän herää ja tulee juomaan kahvin kanssani.
Mutta aamu oli pilvinen. Katsoin herätyskelloani, jonka taulussa oli pimeässä hohtavat numerot, jota ei näin valoisalla olisi voinut arvata ja joka aina tosin edisti, mutten ollut löytänyt uutta, jossa olisi ollut pimeässä hohtavat numerot. Se näytti yhdeksän-viisikymmentäseitsemän. Se ei ollut herättänyt, koska oli pyhä.
Suloinen aamuväsymys yritti houkutella minua jäämään. Ojensin kättäni puolisoni, joka oli toistaiseksi avo-sellainen, joka puolestaan tarkoitti, että hänen nimensä ei toistaiseksi ollut Virtanen vaan Nokka, hiuksia kohti ja silitin niitä. "Toivottavasti hän ei ota nimekseen Nokka-Virtanen" ajattelin. Emme olleet puhuneet siitä. Hän ei herännyt silitykseeni, mutta kääntyi unissaan vasemmalta kyljeltä selälleen. Hiuksensa, joiden päällä hän oli maannut olivat painaneet hänen vasempaan poskeensa kuvioita. Kosketin hänen poskeaan ja tunsin painaumat.
Ainoastaan äkillinen ja kovin sairaalloinen toimeliaisuuden puuska nostatti minut sängystä.
Nousin; laitoin päälleni bokserit ja t-paidan - nukun nähkääs alasti, jos tuollainen siveetön yksityiskohta voidaan paljastaa - ja menin kylpyhuoneeseen rutiininomaisena aikomuksenani hampaitten pesu. Sen tarkempi kuvaus harjauksesta ei olisi kovin yllätyksellinen. Sillä erotuksella, että olen vasenkätinen - siis pesen hampaani harjalla, jota pidän vasemmassa kädessä, mutta sekään kerronnallinen ulottuvuus ei täytä kahta vaatimusta, joita pyrin noudattamaan:
1. Kuvattavien tapahtumien tulee oleman kiintoisia.
2. Kuvattavien tapahtumien tulee myöskin palveleman tarinan syvyyttä.
Käytän Pepsodent-hammastahnaa. Television mukaan hammaslääkärini käyttää sitä. En ole kysynyt, mutta pidän sitä mahdollisena.
Peilistä näin silmäni: toinen vihreä; toinen sininen. Se johtui sikiövaiheessa tapahtuneesta geenimutaatiosta, jonka olen joutunut kokemaan. Identtisen veljenikin silmät ovat molemmat siniset.
Saavuin keittiöön. Kahvinporot olivat purkissa, jossa oli joulupukin kuva; pukki oli reessä, jota veti lauma poroja. Pukki oli aina ärsyttänyt neiti Nokkaa, muttei koskaan tarpeeksi, jotta hän olisi varta vasten hankkinut uuden. Purkissa oli porojen seassa muovinen lusikka, jonka varressa luki: "voor 2 koppen koffie". Se on hollantia. Kaadoin poroja suoraan suodatinpussiin välittämättä lusikasta. Neiti Nokka olisi käyttänyt lusikkaa; olisi tarkoin tasoittanut lusikalliset veitsen lappeella. Sellainen hän oli.
Pedantti perfektionisti.
Kahvinkeitin pulputti. Istahdin keittiöjakkaralle; laskin kyynärpääni pöydälle ja laskin leukani käsivarsieni varaan; tuijotin kahvinkeitintä
odottaen ensimmäisten pisaroitten tippuvan pannuun.
Tip.
Ensimmäinen hajosi räjähtäen ympäri pannun pohjaa.
Tip.
Toinen jäi suunnilleen paikoilleen; levisi rauhallisesti väriään alati ohentavaksi lammikoksi.
Tip.
Muistutan itseäni säännöstä numero kaksi. Jonkun kyynikon mielestä myös säännöstä numero yksi voisi muistuttaa, mutta nämä kyynikot eivät ole koskaan täydellä sydämellään tulleet edes ajatelleeksi seurata ensimmäisten kahvipisaroiden tippumista suodattimesta pannuun.
Kuulin liikehdintää ja kuulin, kuinka vettä laskettiin pesualtaaseen ja kuulin harjauksen ääniä ja kuulin askelia ja potentiaalinen vaimoni tuli myös keittiöön; katsoi, kuinka tuijotin kahvinkeitintä ja otti jääkaapista itselleen vähälaktoosista jogurttia. Hänellä ei ole intoleranssia vaan minulla, ja hän ostaa aina siitä syystä vähälaktoosista jogurttia, vaikka minä inhoan jogurttia, enkä syö, ja hän tietää sen.
- Huomenta kulta, hän sanoi ja, koska leukani oli tuettu käsivarsiini ja yhä aamu-unisena en viitsinyt nostaa päätäni, puhumiseni oli työlästä ja muminani epäselvää.
- Huomenta, sanoin kuitenkin ja hän tuli ja suuteli minua pikaisesti niskaan ja veti toisenkin keittiöjakkaran tiskipöydän ääreen vierelleni ja laski kyynärpäänsä pöydälle ja laski leukansa käsivarsiensa varaan ja tuijotti keitintä. Jos hän olisi hymyillyt olisin tiennyt hänen piloillaan apinoivan minua, mutta hän vain totisena tuijotti keitintä ja katseli kuinka pisarat putoilivat nyt jo puolitäyteen pannuun nostattaen aina uudelleen pienen nestepatsaan, joka joskus erkani kokonaan erilliseksi pisaraksi, joka putosi uudelleen nesteeseen ja aiheutti sen pinnalle kaksinkertaiset väreet. Jogurtin hän oli jättänyt mikroaaltouunin päälle.
Hiljaisuus.
- Et kai ole harkinnut nimeä Nokka-Virtanen? kysyin, ja hän nauroi jotenkin väsyneesti.
- Mistä ihmeestä sä tuollaista keksit keksiä?
"Käki istui keskellä keskioksaa", muistelin - siitä tuli aina "keksioksa". Heh.
- Otan nimekseni Nokka-Virtanen sinä päivänä kun helvetti jäätyy.
Kyseessä oli kielikuva. Helvetti on lämmin.
- Siis et.
- Ennemmin kuolen.
Selväksi tuli.
- Kaada sitä kahvia.
Kaadoin. Ja muutama pisara putosi levylle, koska pisaroitten ja levyn välistä puuttui pannu, joka nesteen kaadettuani neste-pidikkeisiin, joita myös mukeiksi kutsutaan. Minun mukissani luki 'muru'. Inhosin sitä mukia. Levy sihahti ja sihahti uudelleen. Tein itselleni maksapasteijaleivän.
Hiljaista; kuului vain jääkaapin tasainen humina ja krominikkeliteräslusikan hapanmaitotuotteen vaimentamaa kolahtelua polypropeenia vasten, kun Nokka-Virtaseni söi vähälaktoosista jogurttiaan. Sekunnit olivat hyviä.
Yksi lammas hyppäsi aidan yli.
Toinen lammas hyppäsi aidan yli.
Kolmas lammas hyppäsi aidan yli.
- Kyllä mulle käy ihan Virtanen.
Äkkiä kun katsoin ikkunaan, siellä seisoi mies, joka oli kovin nuhruinen, ilmeisen turhautunut, ilmeisen väsynyt ja ilmeisen likainen – ilmeisen surullinen. Ilmeisen yksinäinen. Mies seisoi juuri ikkunan ulkopuolella, kymmenen senttiä lasista, niin liki, että peitti auringon kokonaan taakseen ja heitti varjon keittiöön, mutta hän vain katsoi eikä liikkunut. Katsoi minua silmiin eikä liikkunut, vaikka selvästi katseestani näki, että paheksuin häntä, koska hän siinä seisoi tirkistelemässä, häiritsemässä. Hän paheksui takaisin.
Ja hänen silmänsä: toinen vihreä; toinen sininen.
Mustaa.
Ovesta näkyi suuri parisänky, jonka vain toisella puolella oli nukuttu.
Laitoin harjalle Pepsodent-hammastahanaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jopas oli novelli. En sano, että varsinaisesti pidin tästä. Kiehtovaa tässä oli unenomaisesta kerronnasta huolimatta tekstissä näkyvä selvä ote. Tässä oli oivalluksia. Auringonsäde-kohta oli hyvä, samoin kahvipisarat ja "voor 2 koppen koffie".
Mutta kaunokirjallisena tuotteena tämä oli hämmentävä ja ärsyttävä. Mikä oli jutun pointti? Mitä tämä tahtoi kuvata? - Tietoista absurdismia. Sitä paitsi en henkilökohtaisesti perusta noista kielellisistä kikkailuista. Ne rikkovat kerronnallisen harmonian ja ovat minusta tyylittömiä.
Samoin turha selostava lätinä tyyliin "Kyseessä oli kielikuva. Helvetti on lämmin." Entä sitten "Pedantti perfektionisti." (!!!!!)
Ja vielä: en oikein ymmärtänyt noita hyppäyksiä. Ensimmäinen oli uni, mutta sitten meni vähän kokeelliseksi. Tämä vähän kohelsi. Mutta myönnän, että olen ehkä enemmän vanhan koulun kirjallisuuden puolella.
No, olinpahan rakentavasti kriittinen. Mutta sen sanon vielä, että sinussa on kyllä vähintään hippunen ainesta tulla oikeaksi kirjoittajaksi, ainakin jos minun mielipidettäni kysytään. Äläkä ota tätä kritiikkiä liian vakavasti. Hyvä sinä olet.
Kokeellista - kyllä. Ainoa sääntö, josta en koskaan jousta on, etten ikinä kirjoittaa mitään tavanomaista. Järki ja tyyli jää taka-alalle.
En ala itse analysoda omaa novelliani, se on vähän kuin selittäisi vitsiä, jota ei ole ymmärretty. Koko jutusta menee se vähäkin järki, mikä siinä on mahdollisesti ollut. Enkä minä pyrikään kirjoittamaan sellaista, joka on yksiselitteisesti ymmärrettävissä.
Ja kielellisestä kikkailusta en haluakaan päästä eroon... jos siis ymmärsin oikein, mitä tarkoitit. Mahdollisesti en - jos olisit niin kiltti ja osoittaisit sormella sellaisen kohdan? Olisin varsin tyytyväinen.
Minusta pedantti perfektionisti on ihan ymmärrettävää kieltä - vaikka, okei, saattaa mennä hieman liian pitkälle.
Ja itse olen ankarin kriitikkoni, usko pois - näitä en ota vakavasti.
Ja kritiikkisi oli muuten oikein imartelevaa - siitä peräti näkyi, että novelli on luettu.
Merci beaucoup Chapeau!
Harmi, ettet pitänyt.
"Ainoa sääntö, josta en koskaan jousta on, etten ikinä kirjoittaa mitään tavanomaista."
Kunnioitettavaa.
"En ala itse analysoida omaa novelliani, se on vähän kuin selittäisi vitsiä, jota ei ole ymmärretty."
Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Sinänsä minusta on vain kiinnostavaa analysoida sitä, mitä kirjoittaja itse on jossain kirjoituksessaan tarkoittanut; mitä hän haluaa sanoa, mikä on jutun clou. Sillä toki voi kirjoittaa hyvinkin kokeellista, mutta kirjallisuus on muutakin kuin sanoilla ja tyyleillä ja tilanteilla leikkimistä, se ilmentää syvempiä asioita ja tarkastelee maailmaa ja ihmistä. Tekniikat vain vaihtelevat. (Tämä ei sitten ollut mitenkään *henkilökohtainen* viittaus.)
"Ja kielellisestä kikkailusta en haluakaan päästä eroon... jos siis ymmärsin oikein, mitä tarkoitit. Mahdollisesti en - jos olisit niin kiltti ja osoittaisit sormella sellaisen kohdan? Olisin varsin tyytyväinen. "
No minä olen kiltti ja teen sinut tyytyväiseksi. Se mitä tarkoitin koskee juuri tällaisia kohtia kuin
"Vaimoni paheksui näin radikaalia toimenpidettä." (Toimenpidettä! Radikaalia!)
"lajilleen epäluonteenomaista ravintoa" (!!!)
"ja menin kylpyhuoneeseen rutiininomaisena aikomuksenani hampaitten pesu"
"2. Kuvattavien tapahtumien tulee myöskin palveleman tarinan syvyyttä. "
"krominikkeliteräslusikan hapanmaitotuotteen vaimentamaa kolahtelua polypropeenia vasten" (iso hymy)
Ja sitten tämä pedantti perfektionistisi. Minusta alkusointu yhdistämässä kahta vielä hiukan päällekkäistä sivistyssanaa ontuu.
Näitä minä kutsun kielellisiksi kikkailuiksi. Minusta ne ovat vähän lapsellisia.
Mutta sanon, että kun nämä vain jätin huomiotta, nautin tarinastasi muuten hyvin paljon. Huolimatta sen päättömyydestä. :)
Kiitos kun kerroit että täällä on taas sulta uus novelli :) Vai että itse pidit enemmän kuutiosta? Hmm, saattaa olla että minäkin. Hankalaa pistää asioita paremmuusjärjestykseen :S (olen siinä järkyttävän huono). Mutta tässä oli tyyliä! Puhkesin hersyvään nauruun jo parin lauseen jälkeen (tuo sika oli äärimmäisen hauska otus :) ) ja pidin suuresti tuosta aurinko-oivalluksestasi. Äärimmäisen jännää luettavaa... Lopussa en ollut enää aivan varma, mikä oli ollut unta, mikä todellisuutta, vai olivatko kaikki tapahtumat unta vai nukuttiinko siinä sittenkään ollenkaan, mutta päätin pienessä sekaisessa päässäni, että sillä ei ole loppujen lopuksi niin väliä. Päädyin siihen, että viimeinen pätkä oli tätä meidän todellisuuttamme ja muut sairaan mielen unia. Toisaalta jos rupeaa miettimään että mikä on se "oikea" todellisuus niin saa kyllä miettiä maailman tappiin asti ;D Ehkäpä uni onkin juuri tämän henkilön "oikea todellisuus"? Nyt meni ehkä vähän överiksi, oisi pitänyt jäättää tuokin pois niin kaikilla olisi nyt huomattavasti mukavampi olla :/
Älä muuten koskaan ikinä lopeta noita sanaleikkejäsi! Ne ovat hyviä :D Samaten pidin Nokka-Virtasesta (oikeasti kamala nimi, mistä olet sen onkinut?), joulukahvista (miksi se muuten on valmistettu Hollannissa? Väittävätkö nekin että Joulupukki asuu Alankomaissa? Ihan kuin Tanskan, Ruotsin ja Norjan feikki-pukit eivät jo riittäisi!), kahvin tippumisen seuraamisesta (kokeilemisen arvoinen tapa saada aivot aamulla käyntiin ;D ) ja tietenkin hyvästä huomiosta, jonka mukaan hammaslääkärini käyttää pepsodenttia (hyvä! hyvä!). Tämän pitkän vuodatuksen olisin voinut kylläkin tiivistää ihan pelkäksi: "Upeaa! Lisää! Lisää! We want more!"- tokaisuksi, mutta näin lyhyet ilmaisut eivät oikein minulta luonnista. "Olen narkomaani sun novelleilles..." niinkuin Dingo asian tiivistäisi ;D hehee...
Tätä menoa alan melkein uskoa olevani hyvä.
Kiitos siitä.
Menen tästä kirjoittamaan.
Noihin chapeaun kommentteihin viitaten, minä kyllä pidin ''kielellisestä kikkailusta''. Niin kuin novellistakin. Vaikkakin tähän aikaan tiettyjen osien ymmärtäminen ei oikein luonnistu.. Pidin muuten enemmän kuin kuutiosta, se ei oikein avautunu mulle.
Tämä on minulta sellainen teksti, että olen tullut pitämään siitä ajan myötä entistä vähemmän, toisin kuin näistä muista teksteistäni täällä. Minusta tämä yrittää olla liian nokkela.
Kuutio on vähän härö, mutta luepa Yöperhonen jatkonovellien puolelta (ne muut ovat samoja kuin täällä) tai tuo Paisuminen ym. - se on otsikon Härifrån tvättas alla tällä palstalla. Tai sitten Epilogi; sekin on tällä palstalla, mutta minkä otsikon alla lieneekään, en muista. Jos ei löydy, on se myös jatkonovelleissa otsikolla .
Minusta ne ovat kaikki parempia kuin tämä.