Ja mikä tässä oikein mättää?
Miniät mummot toinen toistensa tukassa kinni - onko se elämä todella niin vaikea ja hankala?
Vähän tuntuu että _mulle-kaikki-heti-nyt-sukupolvi on vähän / / hm ??? poispilattu?
Kaikki pitää saada ja heti.
Jos joku ei ole kaikesta samaa mieltä eikun kitisemään nettipalstalle voi jeesus sentään.
Miten ne ihmiset ennen tulivat toimeen?
Tiedämme, että maailma on muuttunut - mutta ovatko ihmiset muuttuneet?
Eli " ennen" ( ei varmasti aina järin onnellista) - asuttiin monta sukupolvea saman katon alla - miten silloin jaksettiin?
Miten tulivat toimeen mummot ja miniät?
Entä lapsenlapset?
Tekivätkö miniät heillä kiusaa, sanoivatko että ällöt, inhottavat, itsekeskeiset, itserakkaat mummonretaleet eivät saa tavata lapsenlapsiaan`? No, eivät tainneet sanoa.
Vanha totuus )= parempi laiha sovinto kuin lihava riita, pitää paikkansa.
Mitä sillä loppujen lopuksi voittaa että saa olla oikeassa ? Että pääsee tölväisemään vanhempaa naisihmistä jonka elämä ei ehkä ole ollut kaikilta osin niin helppoa kuin nykynaisten elämä on?
Tarkoitan näitä käytännön juttuja; ruuanlaitot, pyykinpesut, silittämiset, mankeloimiset, siivoamiset, vaatteiden huolto yms.
Ja joka paikassa oli ankeaa: pyykkiä pestiin lipeällä pyykkituvassa tai maalla vaihtoehtoisesti huudeltiin pyykkiä jäiden seassa rannalla, vesi kannettiin kaivosta eikä kukaan, koskaan, ikinä kysynyt siltä uupuneelta naisihmiseltä että:
jaksatko, onko sinulla omaa aikaa, haluatko käydä spinningissä tai haluatko mennä baariin hurvittelemaan tai kiehtoisiko sinua ulkomaanmatka tai mitä vain.
Tarkoitan vain tällä sitä, että vähemmällä suunsoitolla ja vähemmän " oikeassa olemisellakin" pärjää - jos on eri mieltä kuin mummo, niin entä sitten?
EI siinä kauheasti häviä, jos malttaa kuunnella, olkoon toinen mitä mieltä tahansa , itse saa myös olla mitä mieltä tahansa mutta ei siitä tarvitse verissäpäin tapella, vai??
Miniät mummot toinen toistensa tukassa kinni - onko se elämä todella niin vaikea ja hankala?
Vähän tuntuu että _mulle-kaikki-heti-nyt-sukupolvi on vähän / / hm ??? poispilattu?
Kaikki pitää saada ja heti.
Jos joku ei ole kaikesta samaa mieltä eikun kitisemään nettipalstalle voi jeesus sentään.
Miten ne ihmiset ennen tulivat toimeen?
Tiedämme, että maailma on muuttunut - mutta ovatko ihmiset muuttuneet?
Eli " ennen" ( ei varmasti aina järin onnellista) - asuttiin monta sukupolvea saman katon alla - miten silloin jaksettiin?
Miten tulivat toimeen mummot ja miniät?
Entä lapsenlapset?
Tekivätkö miniät heillä kiusaa, sanoivatko että ällöt, inhottavat, itsekeskeiset, itserakkaat mummonretaleet eivät saa tavata lapsenlapsiaan`? No, eivät tainneet sanoa.
Vanha totuus )= parempi laiha sovinto kuin lihava riita, pitää paikkansa.
Mitä sillä loppujen lopuksi voittaa että saa olla oikeassa ? Että pääsee tölväisemään vanhempaa naisihmistä jonka elämä ei ehkä ole ollut kaikilta osin niin helppoa kuin nykynaisten elämä on?
Tarkoitan näitä käytännön juttuja; ruuanlaitot, pyykinpesut, silittämiset, mankeloimiset, siivoamiset, vaatteiden huolto yms.
Ja joka paikassa oli ankeaa: pyykkiä pestiin lipeällä pyykkituvassa tai maalla vaihtoehtoisesti huudeltiin pyykkiä jäiden seassa rannalla, vesi kannettiin kaivosta eikä kukaan, koskaan, ikinä kysynyt siltä uupuneelta naisihmiseltä että:
jaksatko, onko sinulla omaa aikaa, haluatko käydä spinningissä tai haluatko mennä baariin hurvittelemaan tai kiehtoisiko sinua ulkomaanmatka tai mitä vain.
Tarkoitan vain tällä sitä, että vähemmällä suunsoitolla ja vähemmän " oikeassa olemisellakin" pärjää - jos on eri mieltä kuin mummo, niin entä sitten?
EI siinä kauheasti häviä, jos malttaa kuunnella, olkoon toinen mitä mieltä tahansa , itse saa myös olla mitä mieltä tahansa mutta ei siitä tarvitse verissäpäin tapella, vai??
Vastaukset 7
Vanhimmat
muuttunut ja enää ei asuta 3-4 neljää sukupolvea saman katon alla.
Lisäksi voin kertoa, että mikäli tarkoitit "Vähän tuntuu että _mulle-kaikki-heti-nyt-sukupolvi on vähän / / hm ??? poispilattu?" että kyseessä olisi 20-30 vuotiaiden sukupolvi, (johon itse kyllä kuulun)niin voin kertoa kokemuksesta että kyllä "se edellinenkin" sukupolvi osaa pistää miniäksi taloon tullessaan mummota ja vaarit pihalle ja lähes kirjaimellisesti taivasalle. Olen siis erään tapauksen itse vierestä seurannut, joten tuskin kannattaa jotakin tiettyä sukupolvea syyttää ja yleistää.
Tosin nykyisin ollaan sen verran itsenäisiä, käydään töissä ja useamman sukupolven saman katon alla asumiselle ei ole tarvetta. Kuten oli ehkä ennen, kun lasten päivä hoito ei ollut samanlaista tai ennen maalaistaloissa.
Toki omaan sukupolveeni kuuluu myös näitä edellämainittuja kaikki-nyt-ja-heti-tyyppejä, mutta myös erittäin vastuuntuntoisia ja suvaitsevaisia ja kykeneväisiä ihmisiä.
Itse en toki anopin kanssa kovinkaan hyvissä väleissä ole, enkä siis voisi edes kuvitella asuvani saman katon alla, mutta enpä voisi omien vanhempieni kanssakaan, joten se siittä...
Aika muuttuu ja niin muuttuvat tavat ja tarpeetkin. Ehkä pitäisi myös ihmisten sen mukana.
Kysynpähän vaan sitten, että mikäs sukupolvi on tämän haukkumasi sukupolven pilannut ja hemmotellut?
Katsokaa vaan mummot ja papat sinne peiliin :)))
ennenkuin rupeatte lapsianne haukkumaan, ai niin ei niissä omissa ole mitään vikaa vaan miniöissä ja vävyissä :)))))
Kun myöntää ensin itselleen sen, että ei ole aina oikeassa eikä ole täydellinen, oppii ehkä pikkuisen katsomaan asiaa toiselta, kuin omalta kantiltaan, hyväksyy toiset sellaisina, kun ovat, eikä kokoajan tappele vastaan, jos mielipiteet eivät ole samat...on sitten anoppi, miniä appi tai vävy tai kuka tahansa.
Oma anoppini ei ole mikään ihminen helpoimmasta päästä, mutta on oma itsensä ja lisäksi rakas mummu pojallemme, se riittää. Hän on kuitenkin kasvattanut pojan, jota minä rakastan :)
En ole todellakaan asioista samaa mieltä hänen kanssaan, mutta useinmiten olen hiljaa ja juputan sitten myöhemmin miehelleni. Haluan, että se aika kun mummi on lapsen kanssa, on riidaton ja rauhaisa, kun asiat nyt eivät ole aina niin yksioikoisia, että aina olisi vain vaihtoehdot oikein ja väärin.
Minusta on aivan ihanaa (kaikesat huolimatta) kun appi ja anoppi tulevat kylään, kun lapsi on aina siitä niin riemuissaan ja isovanhemmat myös :)
hienosti ajattelet ja toimit.
Pitää joustaa jossain, että toisessa asiassa "voittaa".
Sillä tavoin pärjää, kun hyväksyy huonot puolet toisissa, tottakai määrätyissä rajoissa, mutta kuitenkin ja ymmärtää myös, ettei itsekään ole täydellinen.
Minä ole pärjännyt hyvin anoppieni kanssa, mutta ei se tarkoita, että olisivat olleet täydellisiä. Olen nyt itse anoppina yrittänyt välttää niitä asioita, mistä en anopeissani pitänyt ja jatkaa sitä perinnettä mikä oli hyvää.
Voi, että sillä tavoin, jos jokainen toimisi, niin kuinkahan jalostuneita anoppeja ja isovanhempia hetken päästä olisikaan.
Totuus on, että kaikki olemme kuitenkin yksilöitä ja katselemme asioita omaa taustaamme vasten, niin minät, kuin anopitkin. Pitäisi vain enemmän oppia hyväksymään erilaista ajattelua.
Ilkeys, joka joillakin on ihan todellista, niin sitä ei tarvi hyväksyä, mutta voihan sille yrittää kääntää selkänsä.
Ajattelen juuri niin kuin sinäkin valois*. Teksti oli kuin päästäni.. :)
Itsekään en ole kaikessa samaa mieltä anoppini kanssa ja löydän mieheni vanhemmista helposti huonoja ja ärsyttäviä puolia, jos niitä haluan etsiä. Olen pohtinut asiaa, miehen vanhemmista on helppo löytää vikoja, paljon helpompi kuin omista. Miksi? Koska he ovat vieraampia. Minulla ei ole heihin samanlaista tunnesidettä kuin omiini. Miehen vanhemmat ovat avioliiton kautta tulleita sukulaisia. Karrikoiden sanoen, eivät mitään sukua minulle. Miehelleni ja lapsilleni kyllä. Tottakai mieheni välittää vanhemmistaan, koska on heidän poikansa. Ei se ole minulta pois. Ja minä välitän appivanhemmista ja haluan tulla heidän kanssaan toimeen, mieheni ja lasteni takia. Ja lapseni rakastavat mummia ja ukkia. Ei se ole minulta pois jos lapseni juoksee innolla mummin syliin ja halaa. Ei se muuta sitä, että minä olen lapseni äiti ja tärkein aikuinen(lue ensisijainen hoitaja) hänen elämässään. Olisi väärin jos kieltäisin mieheltäni/lapsiltani äidin ja mummin (myös isän/ukin) rakastamisen. Minunhan kuuluu mahdollistaa lapselle se, että hänellä on välittäviä aikuisia ympärillään ja että hän saa rakasta monia ihmisiä.
Sitten jos tulisi ristiriitoja appivanhempien kanssa vaikkapa kasvatusasioissa, niin silloin oletan mieheni olevan minun puolellani. Se on kuitenkin tärkeä asia, että me olemme ensisijaisesti perhe ja sen jälkeen tulee vasta lapsuuden perheet. Ja että minä olen ensisijaisesti lasten äiti. Anoppi voi toki sanoa mielipiteensä, mutta hänen on annettava minulle tilaa toimia silti oman mieleni mukaan. Ja niin hän tekeekin. Minä puolestani annan anopille tilaa olla mummi. Hän saa olla lasten kanssa, hoitaa ja tavata heitä. Kuitenkaan hän ei ole velvollinen hoitamaan lapsiamme. Hän saa hoitaa jos haluaa ja hänelle sopii. Anopilla on myös oikeus sanoa, että nyt ei käy tai ettei jaksa. Samoin toimimme minun vanhempieni kohdalla.
Itse haluan toimia oikeudenmukaisesti äitinä ja miniänä, niin lapsia kuin appivanhempiani kohtaan. Kaikki heidän tekemänsä ja sanomansa ei aina miellytä, kaikista asioista ei olla samoilla linjoilla, mutta toimeen voi silti tulla. Tietenkään en aina onnistu toimimaan oikeudenmukaisesti. Kaikille tapahtuu inhimillisiä erehdyksiä, mutta sen takia tajuaa ettei anoppikaan ole täydellinen, eikä tarvitsekaan.
Ehkä tällä palstalla näkee kaikista hankalimmat jutut, mutta on kyllä keskenään toimeentuleviakin ihmisiä löytyy. Mutta kyllähän jokaisesta ihmisestä vikoja löytyy jos niitä etsimällä etsii. Mielisairaat, häiriintyneet ym. ovat tosin asia erikseen..
Kirjoitit todella kauniisti, noinhan sen kuuluu mennäkin. Hassua, mutta miniät eivät ehkä ymmärrä että anoppi itsekin on miniä. Ja sitäkautta ihan varmasti omaa kokemusta millaista on olla miniä. Ja monella voi olla kokemusta useammastakin anopista. Tise ainakin olen tähään ikään mennessä omistanut kolme anoppia, kaikki ihan erilaisia ja kaikkien kanssa olen tullut hyvin toimeen. Viimeisin anoppini on erittäin läheinen ja rakas.
Jokainen aikuinen normaali sukukypsä nainen tietää kyllä mikä on oikein ja mikä on väärin. Vain murrosikäinen teini syyttää huonosta ja ilkeästä käytöksestään äitiä ja yrittää hakea muilta sääliä sillä että äiti ei olisi opettanut käyttäytymistä. Ja minkäänlaiselta tuomarilta ei tule säälipisteitä niin että tuomiota senvuoksi alennettaisiin että äiti ei ole ollut neuvomassa ja vahtimassa käytöstä.
Valitan. Yritä kasvaa aikuiseksi, ehkä se vaan kestää sinulla vähän pitenpään se murrosikä...
Tuo väitteesi ei kyllä pidä alkuunkaan paikkansa ..."jokainen normaali sukukypsä aikuinen nainen tietää, mikä on oikein ja väärin... jne".
Määrittele ensin, mikä on normaali?
Ja oikein, kenen kannalta oikein?
Tuntuu, että suurin osa ihmisistä jää sitten murrosikäisiksi, pätee myös mummoihin ;)