VL:ien Jeesus?

Kertokaahan miksi puhutte melkein aina Jumalasta mutta ette Jeesuksesta? Olen vasta viime aikoina hoksannut, että lestadiolaiset eivät puhu paljoa Jeesuksesta.
15687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ole vielä löytynyt, eihän se ole löytynyt Jehovan todistajillakaan, ei Islamissa.

Mitä Jeesuksella on väliä, jos valtaosa säännöistä kerätään Vahasta testamentista, kuten edellä tuo itsetyydytys, yms. Sehän on lain alla olo, kuten suuri lapsimäärä, ja kiellot.

Siitä on kuitenkin pitkä matka siihen neulansilmään, heillä on liian korkea ego, ja olenko huomannut, ei yhtään armolahjaa… eli ei myöskään Pyhää Henkeä. kaikki häipyi hoitokokokotusaikana, ei PH viihdy lahkon kanssa joka tekee yhteistyötä saatanan kanssa sitomalla ihmisiä häneen.

Äänestä

kuin VL:lissä Puhutaan Jumalasta, Luojasta,korkeimmasta ja niin edelleen.

Luterilaiset ovat arkoja käyttämään Jeesus-nimeä
vaikka siinä nimessä on pelastus.

Riivaajatkin uskovat Jumalan olemassa oloon niinkuin keskiverto luterilainen.

Pahojen henkien tavoin luterilaisetkin pelkäävät
Jeesus nimen lausumista.

Äänestä

”Iloitkaa aina Herrassa!
Apostoli käyttää tässä aluksi uskonveljistänsä nimityksiä: ”Rakkaat ja ikävöidyt veljeni, minun iloni ja kruununi!” Nämä sanat tuovat julki sen lämpimän suhteen, joka Jumalan lapsilla on keskenään. Kun Pyhä Henki laskeutuu sovintosaarnan alla syntisen sydämeen, avautuvat silmät näkemään täällä maan päällä joukon matkaystäviä, joiden kanssa kaikki kallein elämässä on yhteistä. Yhteistä on oman raadollisuuden tunto. Yhteistä sama turva Jeesuksen lunastusarmoon. Yhteistä sama määränpää. Kaikkien kaidan tien kilvoittelijain kasvot ovat käännetyt uuden Jerusalemin avattuja portteja päin! – Kun tällä tavoin kaikki kallein on yhteistä, syttyy sisimpään sydämellinen, veljellinen rakkaus. Herran lauma näyttää ihanalta. Kerta toisensa perästä joutuu ihmettelemään: Voi, että näinkin kelvoton saa matkaa tehdä tuollaisessa juhlasaatossa!

Rakkaita veljiään Paavali kehottaa seisomaan Herrassa. ”Seisokaa näin Herrassa, minun rakkaani!” – Oikeata seisomista on siis se, että me veljet ja sisaret, odotamme Yljän saapumista, olemme valmiit häntä vastaanottamaan millä hetkellä hyvänsä. Emme tiedä, milloin kuolemanviikate sivaltaa elämämme langan poikki. Emme aavista , milloin idän taivaalta välähtää Ihmisen Pojan salama ja kuuluu huuto: Ylkä saapuu! Rientäkää häntä vastaan.¨

Tällaiselle rakkaudelle ja tällaiselle valmiudelle on sielunvihollinen vihainen. Varsinkin se koettaa saada Jumalan lasten välejä rikki. Lopunaika maailmassa on erikoisen vaarallista tässä suhteessa. Yksimielisyys säilyy siellä, missä Jumalan lapset itsessään suurina syntisinä lapsenuskossa turvaavat Herraan Jeesukseen ja hänen sovintotyöhönsä. Jos rakkaus on rikkunut, tulee se parhaiten korjatuksi silloin, kun riitelijöille kirkastuu pitkänperjantain ja pääsiäisen Kristus juuri omana Vapahtajana ja ainoana autuutena.

Erikoisesti apostoli muistuttaa työkumppaneitaan ja antaa heistä sen todistuksen , että heidän nimensä on kirjoitettu elämänkirjaan taivaassa. Tällainen todistus meilläkin tarvitsee olla toinen toisiltamme. Se on mahdollista silloin, kun me valkeudessa vaellamme, nurja puoli päällepäin käännettynä. Tämä Jumalan valtakunta on tässäkin suhteessa vapauden valtakunta. Sinun, veljeni ja sisareni, ei tarvitse mitään peittää. Saat matkaystävillesi kertoa hyväsi ja pahasi. Saat huojentaa rääkättyä sydäntäsi purkamalla esiin kaiken, mikä siellä povessa polttaa ja painaa. – Kun näin matkaa teemme, tunnemme toisemme sydämen kautta. Kun joku joukosta siirtyy iäisyyteen, seisomme turvallisin mielin haudan partaalla. Meille jäi tuosta avonaisesta vainajasta todistus, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle.

Me tarvitsemmekin kolme todistusta autuudestamme: Ensimmäinen on Jumalan sanan todistus. Raamatuita lukiessamme näemme olevamme entisten pyhien askelilla. Toinen on sisäinen Pyhän Hengen todistus. Helluntain tuli todistaa povessamme, että olemme Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Kolmas on tämä Jumalan sanan antama todistus, kun he Paavalin tavoin voivat vakuuttaa meistä , että nimemme on elämän kirjassa taivaassa.

Tämän jälkeen apostoli kehottaa uskonveljiään iloon.

Raamatussa puhutaan kyllä paljon Jumalan lasten murheista, mutta missään apostolit eivät puhtaalla tunnolla vaeltavia kristittyjä kehota suruun. He tietävät, että tuskaa ja kyyneliä on kaidalla tiellä opettamattakin. Mutta iloa, taivaallista iloa, on vähän. Siksi tässäkin vankilan sellissä kaikuu kristityille kehotus: ”Iloitkaa aina Herrassa!” – Herrassa meillä on suurimpainkin kärsimysten alla kaksi ilon syytä. Ensimmäinen on se, että Herramme veressä ovat kaikki syntimme anteeksi annetutut. Toinen se, että onnelliseen iankaikkisuuteen päättyy tuskien kaita tie.
Paavali kehottaa: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” Me saamme rakkaalle Isälle kertoa kaikki asiamme. Kun sinua puute puristaa, puhu leipähuolesi Herralle. Kun synti kiusaa sinuakin, nuori matkaystäväni, sano Jumalalle kuin toiselle ihmiselle vierelläsi: Isä rakas, auta minua! Anna voimaa taistelussani! Isällä on herkkä korva kuulemaan. Apu joutuu! – Kyllähän näin anella osaamme kutakuinkin. Hätä opettaa. Mutta kiitokseen olemme kankeita. Ja kuitenkin kiitokseen syytä on.!

Lopuksi meidät jätetään tässä rauhan alle. Jumalan rauhan hallittaviksi. Meidän rauhamme on Jeesus, Jumalan poika, joka teki ristillä rauhan. Se rauha kestää elämän raskaimmissakin koettelemuksissa. Se kestää kuolemassa. Se kestää tuomiolla.”

Suuret seurat Oulu 1943
lähde: SL 1/2007

Äänestä

lars leevi foorumilla, että Jeesus nimeä ei käytetä koska Jumala ja Jeesus ovat yhtä. Vastaukseni on tässä. Ei kelpaa vastaukseksi. Vaikka Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki ovat yhtä niin he ovat myös eri persoonia. Pitäisikö Pyhä Henki myös korvata Jumala nimellä? Käytetään kolminaisuuden oikeita nimiä aina asia yhteyden mukaan. Jeesus on nimi joka on annettu meidän pelastukseksi.

Äänestä

ei pidä paikkaansa ainakaan täällä.

Äänestä
  • tai sitten kuuntele VL- seurapuheita,
    Aivan älytön väite aloituksessa.

    Esim alkurukouksissa puhuja ,- voinee sanoa aina!, tuo esiin kiitoksen Jumalalle Hänen Pojastaan Herr. Jeesuksesta, jonka uhrin kautta on Jumala valmistanut ihmiselle mahdollisuuden päästä takaisin hänen yhteyteensä, syntiinlankeemuksen vahingon korjaten.

    Jos missä, niin VL- kristillisyydessä korostetaan uudestaan ja uudestaan sitä mitä Luherkin löysi ja totesi: Ihminen voi pelastua vain --Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen ansion tähden --

    On pakko kysyä, mihin oikein pyrit vedätyksilläsi, pyrkimyksestäsi antaa väärää todistusta tästä liikkeestä


    Jos olisit seuroissa ja joku alkaisi siellä kiittämään, mitä hän kiittää yleensä ääneen ?? Jumalan valtakuntaa ?,vai kenties SRK ;ta ? , ei vaan: Herra Jeesus. ole kiitetty,kiitetty, kiitetty !

    Kuinka teillä on jotkut vl:n ulkopuoliset palsta aktiivit pokkaa tuoda esiin täällä vl:n kannoista, elämästä. opetuksesta yms, asioita jotka eivät pidä paikkaansa.

    Olen kirjoituksista saanut sen käsityksen, että esim aloittaja ei VL- seuroissa käy - ei ole toki mikään pakko käydäkään.

    Silti kirjoitetetaan, niinkuin olisi oikeasti kerääntynyt kokemuksia VL:stä, kuinka he puhuvat.

    Jälleen kerran on todettava, tämä foorumi ei anna minkäänlaista oikeaa kuvaa VL- kristillisyydestä , eikä myöskään kaikkein VL:si itseään nimittävien käyttäytyminen, eikä varsinkaan entisten VL:n kannaotoista senkään vertaa ole oikeaksi kuvaksi.

    Äänestä

  • Käy nyt edes kerran seuroissa kirjoitti:

    tai sitten kuuntele VL- seurapuheita,
    Aivan älytön väite aloituksessa.

    Esim alkurukouksissa puhuja ,- voinee sanoa aina!, tuo esiin kiitoksen Jumalalle Hänen Pojastaan Herr. Jeesuksesta, jonka uhrin kautta on Jumala valmistanut ihmiselle mahdollisuuden päästä takaisin hänen yhteyteensä, syntiinlankeemuksen vahingon korjaten.

    Jos missä, niin VL- kristillisyydessä korostetaan uudestaan ja uudestaan sitä mitä Luherkin löysi ja totesi: Ihminen voi pelastua vain --Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen ansion tähden --

    On pakko kysyä, mihin oikein pyrit vedätyksilläsi, pyrkimyksestäsi antaa väärää todistusta tästä liikkeestä


    Jos olisit seuroissa ja joku alkaisi siellä kiittämään, mitä hän kiittää yleensä ääneen ?? Jumalan valtakuntaa ?,vai kenties SRK ;ta ? , ei vaan: Herra Jeesus. ole kiitetty,kiitetty, kiitetty !

    Kuinka teillä on jotkut vl:n ulkopuoliset palsta aktiivit pokkaa tuoda esiin täällä vl:n kannoista, elämästä. opetuksesta yms, asioita jotka eivät pidä paikkaansa.

    Olen kirjoituksista saanut sen käsityksen, että esim aloittaja ei VL- seuroissa käy - ei ole toki mikään pakko käydäkään.

    Silti kirjoitetetaan, niinkuin olisi oikeasti kerääntynyt kokemuksia VL:stä, kuinka he puhuvat.

    Jälleen kerran on todettava, tämä foorumi ei anna minkäänlaista oikeaa kuvaa VL- kristillisyydestä , eikä myöskään kaikkein VL:si itseään nimittävien käyttäytyminen, eikä varsinkaan entisten VL:n kannaotoista senkään vertaa ole oikeaksi kuvaksi.

    vastaustasi. Olen toki käynyt muutaman kerran vl tilaisuudessa ja lapsuudessani suviseuroissakin. Tietysti vielä netissä on useita vl:iä kirjoittamassa.

    En väitä, ettei Kristus tai Jeesus nimeä käytetä. Tuntuu vain sille, että sitä käytetään vähemmän lestadiolaisten keskuudessa. Johtuneeko sitten siitä, että muualla Jeesus nimeä käytetään todella paljon? Tietyt vl kirjoittajat eivät juuri koskaan mainitse Jeesusta.

    Eräs syy voi olla se, että seurakuntaa korostetaan äärimmäisen paljon ja Jeesuksesta käytetään muunlaisia nimityksiä.

    Äänestä

  • Käy nyt edes kerran seuroissa kirjoitti:

    tai sitten kuuntele VL- seurapuheita,
    Aivan älytön väite aloituksessa.

    Esim alkurukouksissa puhuja ,- voinee sanoa aina!, tuo esiin kiitoksen Jumalalle Hänen Pojastaan Herr. Jeesuksesta, jonka uhrin kautta on Jumala valmistanut ihmiselle mahdollisuuden päästä takaisin hänen yhteyteensä, syntiinlankeemuksen vahingon korjaten.

    Jos missä, niin VL- kristillisyydessä korostetaan uudestaan ja uudestaan sitä mitä Luherkin löysi ja totesi: Ihminen voi pelastua vain --Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen ansion tähden --

    On pakko kysyä, mihin oikein pyrit vedätyksilläsi, pyrkimyksestäsi antaa väärää todistusta tästä liikkeestä


    Jos olisit seuroissa ja joku alkaisi siellä kiittämään, mitä hän kiittää yleensä ääneen ?? Jumalan valtakuntaa ?,vai kenties SRK ;ta ? , ei vaan: Herra Jeesus. ole kiitetty,kiitetty, kiitetty !

    Kuinka teillä on jotkut vl:n ulkopuoliset palsta aktiivit pokkaa tuoda esiin täällä vl:n kannoista, elämästä. opetuksesta yms, asioita jotka eivät pidä paikkaansa.

    Olen kirjoituksista saanut sen käsityksen, että esim aloittaja ei VL- seuroissa käy - ei ole toki mikään pakko käydäkään.

    Silti kirjoitetetaan, niinkuin olisi oikeasti kerääntynyt kokemuksia VL:stä, kuinka he puhuvat.

    Jälleen kerran on todettava, tämä foorumi ei anna minkäänlaista oikeaa kuvaa VL- kristillisyydestä , eikä myöskään kaikkein VL:si itseään nimittävien käyttäytyminen, eikä varsinkaan entisten VL:n kannaotoista senkään vertaa ole oikeaksi kuvaksi.

    qqqff qqqff

    Äänestä

Tiedän vallan hyvin, ette Jeesus nimeä käytetäään VL;issä ja annetaan myös anteeksi Jeesuksen nimessä...Myös luterialisuudessa nimeä käytetään...

Äänestä
  • NÄIN ERÄS VL KIRJOITTI JOKIN AIKA SITTEN:

    "Kirjoittanut: sara. 23.1.2008 klo 19.21


    Kempelainen on avannut tuossa alempana ketjun, joka koskee Jeesuksen puuttumista vanhoillislestadiolaisuudesta. Tämä on mielestäni erityisen tärkeä huomio.

    Olen siis omassa lapsuudessani ollut vanhoillislestadiolainen, joten tiedän, millaista on elää ko. uskonnon alaisuudessa.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa ei todella korosteta Jeesusta, päinvastoin, jos menet vanhoillislestadiolaiselle kaupungilla viemään viestiä: "Että Jeesus on kuollut myös sinun puolesta siellä ristillä." niin he saattavat jopa alkaa nauramaan.
    Ainakin päitään he kovasti pyörittävät.

    Jeesus on heille jokin sivutuote, josta ei tarvitse sen enempää puhua. Tärkeämpää on se, että jaksetaan "kilvoitella" mukisematta. Tehdä lapsia, olla äitejä ja ahkeria "kehoitusten" (EI SÄÄNTÖJEN!!!) noudattajia.

    Monille vanhoillislestadiolaiselle Jeesus on tuntematon. Se on vain joku, jonka nimessä saarnaillaan anteeksi, mutta henkilökohtaisella tasolla he eivät Häntä yleisesti ottaen pääse tuntemaan. Vanhoillislestadiolaisuudessa ei asu se hieno kiitosmieli, eikä sielä kaiku kuulu:
    "Kiitos Jeesus! Kiitos minun syntieni sovituksesta."

    Jeesus ei ollutkaan heidän kaltaisensa. HÄn ei tuominnut, eikä hyljännyt syntistäkään. Porttojakin hän rakasti ja kaikkien keskellä hän kulki. Vanhoillislestadiolaiset ovat tiukasti muuriensa suojissa, kutsuvat sinne kyllä, mutteivät itse levitä minkäänlaista ilosanomaa. Siksikö, että se puuttuu? Kun ei sitä saa, kun tiettyjen rutiinien kautta, joten täytyy ensin käydä RY:llä oppiakseen ne.

    Minulla on pieni aavistus siitä, että jos Jeesus saapuisikin rauhanyhdistykselle, häntä kehoitettaisiin tekemään parannus. Liike on mennyt aivan liian kauaksi niiltä lähteiltä, mistä se joskus joi. Ja tahtoisi se vieläkin juoda, mutta ei enää pysty polvistumaan."

    Äänestä

Hyvä ja tärkeä aihe. Ei varmaan kenellekään ole pahitteeksi miettiä omaa suhdettaan Jeesukseen, ja Hänen tuntemiseensa.

Seuroissa tosiaan saarnataan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, mutta on aiheellista miettiä kuinka syvällistä se on.

Vapaissa suunnissa korotetaan ja ylistetään Jeesusta enemmän. Sen huomasin heti ensimmäisessä helluntalaisten tilaisuudessa, kun kävin! Onko se sitten vl:en mielestä ylihengellistä?

Äänestä
  • Sinä kaiken mailman nettikirjoitusten todistuksella, mitä VL:t ovat ja mitä ei.

    Tuo lainaamasi teksti maistui tosi vahvasti provolle, mutta ehkä siksi halusitkin tuoda raskauttavaa aineistoa VL:ä vastaan, kun se oli sinulle mieleinen.

    Pyydän , yritä nyt pitää jonkinlaista häpyä, mitä väität meidän olevan, väärä todistus ei ole leikinasia.

    Äänestä

   ÄIDIN JA ISÄN TUPAKOINTI LISÄÄ ISTUKAN RISKIÄ IRROTA (Luettavissa kaikissa valtakunnan lehdissä 5.6.2008)

Vanhempien tupakointi lisää merkittävästi istukan irtoamisen riskiä raskauden aikana. Väitöstutkimuksen mukaan istukan irtoaminen ennen aikojaan aiheuttaa lähes kolmanneksen sikiöiden ja alle viikon vanhojen vauvojen kuolemisia.

Se on syynä joka kymmenenteen ennenaikaiseen synnytykseen.
Istukan irtoaminen ennen aikojaan on hyvin harvinaista. Sekä isän että äidin tupakointi tuplaavat irtoamisriskin. Jos moloemmat polttavat, riski lähes viisinkertaistuu. Muita riskitekijöitä ovat muun muassa kohdun epämuodostuma, aijempi keisarinleikkaus ja alkoholin käyttö raskausaikana.
Tutkijan Minna Tikkasen mukaan isän polttaminen lisää äidin passiivista tupakointia, mutta siitä on myös muuta haittaa.

-jos isä polttaa, tupakointiin suhtaudutaan perheen sisällä hyväksyvämmin ja naiset polttavat todennäköisesti enemmän, Tikkanen sanoo.
Noin 15 prosenttia suomalaisnaisista tupakoi raskausaikana. Tutkimuksessa istukan irtoamisesta kärsineistä poltti neljäsosa.

Helsingin yliopistossa tarkastettavass väitöksessä tutkittiin kaikki parisataa tapausta, joissa istukka irtosi ennenaikaisesti helsinkiläissairaaloissa vuosina 1997-2001.

Ja sitten kommenttia:

Tapanani on suviseuoroissa bongata juuri raskaana olevia tupakoivia lestadiolaisäitejä.
Heitä löytyy muutamia kentältä, kun oikein etsimällä etsii. Muita tupakoivia löytyy kyllä pilvien pimein.
Minusta on nautintoa päästä huomauttelemaan ja keskustelemaan heidän kanssaan tupakoinnista ja sen moraalittomuudesta.
Te muutkin uskovaiset. Teidän velvollisuutenanne on suviseurakentällä valistaa, opastaa, neuvoa ja takavarikoida alaikäisiltä tupakat pois.

Keskittykää ennen kaikkea raskaana oleviin naisiin ja vaatikaa tupakat pois.

Olen pitkään ihmetellyt sitä, kun Päivämiehen kuolinilmoitussivulla näkee tämän tästä synnytykseen kuolleita vauvoja.
Taustoja en tiedä, mutta epäilen vahvasti, että monen takana on juuri tupakoivia äitejä, joiden raskaus on epäonnistunut juuri tupakoinnin takia.

Toki muitakin syitä vauvakuolemiin on, mutta tämä on yksi ja muita voisi olla juuri monisynnytyksen aiheuttamat komplikaatiot ynnä keisarinleikkaukset.

Mutta että raskaana oleva uskoa tunnustava äiti tupakoi, se ei mene täysijärkisen kaaliin ollenkaan.
Suviseurakentällä näkee koko tupakoinnin kirjon.
Tervetuloa savu/suviseuroihin tutustumaan uskovaisten tupakointikulttuuriin.

Minulle on sanottu, että se tupakoiminen ei kuulu sinulle, huolehdi vaan omasta sielun autuudestasi.

Minäkö en saisi olla huolestunut lähimäisistäni, vaan minun pitäisi kulkea ohi, niinkuin Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta osoittaa, missä moni hurskas meni ohi, vaikka lähimäinen oli avun tarpeessa.
Ja sen havainnon olen taaskin tehnyt vieraillessani isossa lestadiolaisperheessä.
Aistin heti, että täällä on kireä ilmapiiri ja kuinka sekä mies, että vaimo ravasivat muka salaa nurkan takana hermosavuilla ja palatessaan sisään tupakan inhottava lemu paljasti heidät.

On selvää, että lestadiolaiset hakevat tupakasta sitä tyydytystä,mitä he ei alkoholista saa. Ja sitä tupakkaa pitääkin sitten vetää senkin alkoholin edestä.

Nyt pitäisi jo alkaa raitistumaan, kun tälläisiäkin tutkimuksia tupakasta tulee julki.
Ja koska lestadiolaisäidit synnyttää paljon, on erittäin raskauttava asianhaara Jumalan edessä, että hänen lahjaansa tällä tavoin tärvellään.

Kuinka monta kehitysvammaista on tullut lestadiolaisäitien holtittomuuden takia tai kuollut.
Lestadiolaisäiti syyllistyy selvään lapsensa murhaan ja vammauttamiseen tupakoidessan ja tietäessään varmasti, että siitä on ihmisalulle vakavaa haittaa.
Vieläkö joku alkaa puollustelemaan lestadiolaisäitein tupakointia.
Elä vaan ala, sillä teet itsesi naurunalaiseksi ja ulkokultaiseksi surkimukseksi.

Mutta pahoin pelkään, että kun bongailen taas Sievissä tupakoivia lapsia ja äitejä, näen heitä taas ja seuratunnelmani katoaa saman tien.    


   

Äänestä

Muistakaa tätä perhettä
Kirjoittanut: muistuttaja 25.6.2008 klo 13.06


   Sieviläinen Muholan perhe tarvitsee apuamme.Heikki-isä menehtyi liikenneonnettomuudessa toukokuussa. Päivi-äiti on pahoin loukkaantuneena sairaalassa. Perheen kahdeksasta lapsesta vanhin 18-vuotias Joonas menehtyi vuosi sitten. Keräykselle on lupa. Tukitili OP.475400-10002954. Kerro eteenpäin!    


   

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosibaptisti kirjoitti:

Kertokaahan miksi puhutte melkein aina Jumalasta mutta ette Jeesuksesta? Olen vasta viime aikoina hoksannut, että lestadiolaiset eivät puhu paljoa Jeesuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu