Avopuolisoni lapsella on todettu lievä dysfasia jo ennen kouluikää. Nyt lapsi on 11-vuotias,käy koulua normaalisti ja menestyy koulussa hyvin.Lapsen vanhemmat eivät ole kertoneet hänelle,että hänellä on lievä dysfasia. Asia tuli ilmi,kun itse kerroin omalle lapselleni(11-v myös),hänen asiasta kysyessä,että kaverilla on lievä puheen tuottamis ja ymmärtämisen häiriö. Avoni suuttui siitä,koska en olisi saanut kertoa,kun ei lapsi itse tiedä. Nyt mietin miltä lapsesta tuntuu,kun kuitenkin varmaan jo tuon ikäisenä ymmärtää itse,että ei aina hoksaa kaikkea yhtä nopeasti kuin kaverit. Mielestäni vanhemmat tekevät väärin ollessaan kertomatta lapselle hänen erityis asiastaan. Lapsen olisi helpompi itsekin ymmärtää,ettei hän ole huonompi,jos ei heti käsitä,vaan kun itse tietäisi mistä se johtuu olisi mielestäni helpompi ymmärtää. Kyllä 11-v jo käsittää paljon asioita. Esimurkkuikä pakkaa päälle ja huonommuuden tunne on normaalia. Mielestäni lapsi voi myöhemmin olla vanhemmilleen katkera,kun saa tietaa dysfasiasta,että hänen olisi itsekin ollut helpompi ymmärtää itseään jos olisi tiennyt asiasta. Mitä mieltä muut?
dysfasia
melu
3683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Dyfasia - vaikka siitä ei olisi huomattavaa haittaa on varmaan diagnosoitu siihen liittyvän ongelman yhteydessä. Silloin kun siitä on haittaa, pitäisi siitä puhua ja keskustella lapsen kanssa.
On tietenkin luontevaa puhua asiasta, jos lähipiirissä on samaa ongelmaa. Se auttaa lapsia ymmärtämään ja tukemaan paremmin toisiaan. Vertaistuen arvon tällekin palstalle kirjoittavat ymmärtävät.
pitäisi kertoa lapselle ja hänen pitäisi saada kuntoutusta asiantuntijoilta. Tarkoitan, että pelkkä vanhempien kertoma: sulla on dysfasia ei ehkä paljon hyödytä.
Mistä voisi löytää vertaistukea kun on nuori aikuinen ja kielellinen erityisvaikeus? Osaako joku neuvoa?