Olen käynyt vuosia aa:ssa, saanut kuitenkin suuren osan päivistä raittiina olla. Mutta retkahduksia on tullut, vuosipäiviä en ole saanut viettää. Juomassa käynti on aa-tietoisena kestänyt aina vain yhden päivän / illan kerrallaan, koska aa-tietoisuus (pelko hengen lähdöstä, tuska) sekä tapahtuneet vakavat törppöilyt ja yksi väkivallan kohteena olo ovat stopanneet siihen.
Minulla juomahimo nousee salakavalasti siten, että kapakkahetkiä alkaa ajatella kaiholla, muistella nousuhumalan tunnetta. Kun tuo ajatusketju on tullut päälle, juomaanlähtö on ollut sinetöity. En ole saanut sitä ajatusta ja lopulta tekoa stopattua enää.
Miten te muut raittiina kauan pysyneet olette saaneet tuollaiset ajatukset pysäytettyä? Minulla ei auttanut edes edellisenä iltana ryhmässä käynti kun eräs ryhmäläinen vittuili puheenvuorolleni, se oli kuin piste iin päälle. Onko teitä auttanut vasta-ajattelu? Oletteko saaneet juomisen kamalien puolien muistamisella ajatuksen taas ruotuun?
Olisi todella kiitollista saada tietää kokemuksianne tässä asiassa, niin ehkä saisin avun asiaan seuraavalla kerralla. Kiitos etukäteen!
Minulla juomahimo nousee salakavalasti siten, että kapakkahetkiä alkaa ajatella kaiholla, muistella nousuhumalan tunnetta. Kun tuo ajatusketju on tullut päälle, juomaanlähtö on ollut sinetöity. En ole saanut sitä ajatusta ja lopulta tekoa stopattua enää.
Miten te muut raittiina kauan pysyneet olette saaneet tuollaiset ajatukset pysäytettyä? Minulla ei auttanut edes edellisenä iltana ryhmässä käynti kun eräs ryhmäläinen vittuili puheenvuorolleni, se oli kuin piste iin päälle. Onko teitä auttanut vasta-ajattelu? Oletteko saaneet juomisen kamalien puolien muistamisella ajatuksen taas ruotuun?
Olisi todella kiitollista saada tietää kokemuksianne tässä asiassa, niin ehkä saisin avun asiaan seuraavalla kerralla. Kiitos etukäteen!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sairastat alkoholimi -nimistä tautia, sitä on hoidettava joka päivä. Ei diabeetikkokaan voi ottaa vapaapäiviä hoidostaan. Kuvittele, että olisi täysin tavallinen tyyppi ja harrastaisit jotakin sellaista, jossa tapaat paljon ihmisiä ja keskustelet heidän kanssaan asioista. Et ole kaikesta samaa mieltä. Mutta loukkaannutko silti, jos joku toope esittää asiansa niinkuin toopet esittää? Toisen ryhmäläisen vittuilun syy on todennäköisesti siellä hänen päässään, ei sinun.
Kasvata itseäsi! Sinulla on vittumainen tauti hoidettavaksi, mutta kovat tyypit selviävät kyllä. Olet kuitenkin AA:ssa voittajien joukossa. Jos Suomessa on 500 000 alkoholin suurkuluttajaa matkalla vauhdilla hautaan ja AA:ssa on mukana n. 10 - 15 000 henkeä, niin laske siitä. Laaman hermoilla eteenpäin...
usein palavereissa. Siellä kuulen harvakseltaan uusien tulokkaiden ja juomakentältä palanneiden kokemuksia heidän alkoholinkäytöstään. Tärkeitä itselleni ovat myös pitkään raittiina olleiden kokemukset. Kun muistelen omaa humalakäyttäytymistäni, kauhistun ajatusta, että lähtisin juomaan. Aiheuttaisin suurta surua ja hämminkiä ympäristössäni ja mokaisin itseni perusteellisesti.
Olen kiitollinen, että minulla ei ole enää alkoholinhimoa. Päivän kerrallaan olen ollut mukana.
Ajattelen, että apua etsivälle toverille keljuiluun sortuva tarvitsee myös apua. Ohjelmamme tutkiskelu ja kahdenkeskinen juttelu olisivat ehkä paikallaan. Mutta kun AA perustuu vapaaehtoisuuteen, ei kenelläkään ole kanttia mennä pyytämättä neuvomaan toista alkoholistia. Puhelu toiselle alkoholistille auttaa pääsemään yli tilapäisistä mielenkuohahduksista ja toisiin pettymyksistä.
alkaa vinuttaa niin vaihda ryhmää tai jätä väliin kuten minä. Jollekin sopii ryhmä, toisille taas ei. Itse en enää vaivautunut kuuntelemaan toisen vinuiluja eikä toisten valituksetkaan enää jaksaneet kiinnostaa. Eikä se liturgiakaan näytä moniin tehoavan.
Yritin vastata tänne palstalle kirjoittaneen henkilön viestiin, mutta keskustelu edellä oli mennyt vähän asiattomaksi ja sefu kerkisi siivoamaan edeltäneet viestit.
Osittain osaan vastata, vaikka en AA:ssa käykään. Ainakaan vielä. Kun tuntui ettei se ollut minullekaan oikea tapa raitistella, mutta hyvä tapa raitistua löytyi kun katseli aamulla peliin ja kyseli siltä peilin kaverilta: "Mitä sinä elämältäsi haluat?"
Kerran se vastasi, että en helvetissä ainakaan kuolla viinan takia.
Se on muuten hyvä keino silloinkin kun se viinanhimo iskee, mennä peilin luo ja kysyä itseltään: "Mitä sinä XX elämältäsi haluat?"
P.S. Tuossa copy siitä mitä olin vastaamassa sille hermostuneelle persoonalle:
[Annnetaan noiden AA:sta voimaa saavien raitistua tavallaan. Se sopii heille, mutta ei kaikille.
Ja pitää aina muistaa, että tällä palstalla esiintyvät eivät edusta koko AA:ta. Siellä on erilaisia ihmisiä. Niin kuin joka puolella. Minullakin on pirun hyviä kavereita, jotka eivät selviäisi ilman palavereissa käyntejä, mutta eivät he mitään kiihkoilijoita, tai hulluja ole.
Heille AA on vain se oikea paikka.
Yksi vaihe raitistumisessa on, että pääsee tällaisten kinastelujen yläpuolelle.]
Asiatonta on se, että tietyt henkilöt:
a) katsovat aiheekseen arvioida, milloin joku on oikeasti "raitis" ja millä tavalla raittiiksi tullaan
b) tuputtavat yhtä ja ainoaa totuutta sellaiselle, joka kamppailee ongelmansa kanssa ja on helposti vietävissä.
Mutta tätähän ei täällä saa sanoa, vai mitä?
Tarvitset raittiin tukiverkoston tueksesi. Joka ei moralisoi sinua eletyn elämäsi mukaan. Ketään ei voi pakottaa, tai rakastaa raittiiksi. Se on jokaisen oma valinta. Jonka on synnyttävä ilman painostusta. Vapaasta omasta tahdosta.
ja erinomainen maalitaulu.
omat vastaavat ongelmat sain (toistaiseksi ainakin) hoidettua ihan keskustelemalla niistä ryhmässä ja kuuntelemalla kentältä tulleiden tarinoita.
ei sieltä tulleista kukaan kehunut siellä viihtyneensä. siltä se näyttikin. no osan sai/ saa lukea pelkästään kuolinilmoituksista, pari pääsi lehteen jo nyt alkuvuodesta.
noin alkoi uusi elämän tapa pesiytyä ja nyt nuo hetken juomahalun sävähdykset osaan huitaista omaan arvoonsa.
eli kokemalla, oppimalla, tottumalla, kertomalla ryhmässä siitä miltä tuntuu.
tekosyitä juomiseen ei tarvitse erikseen keksiä, niitä on joka lähtöön ihan miettimättä.
osasta ihmisiä näkee jo paljonkin aikaisemmin juomaan lähdön. käytös muuttuu ja asiaa pedataan hartaasti.
silloin mieli pitää saada järjestykseen, muuten käy kuten käy.
keskustelu rehellisesti asiasta ja toisten tuki auttaa jos auttaa. joku pieni sana tai teko voi sysätä ajatukset terveemmälle pohjalle.
noin olen nähnyt ja kokenut.
toivottavasti olen pystynyt nyt auttamaan.
sulla on ainakin melkoisen hyvällä tolalla asiat ja siitä on hyvä jatkaa.
tästä välistä on jo kuulemma jotain viestejä poistettu ja ilmeisesti niin tulee vielä vanhan tavan mukaan tapahtumaan. älä välitä noista räksyttäjistä, he ovat sairaita ihmisiä ja kokeillaan olla vajoamatta samalle tasolle.
jään odottamaan puskarakkien (noiden ihmisen parhaimpien ystävien ) louskutusta asiasta
"väärin ja väärässä paikassa raitistunut ja vielä väärin neuvonut" :) tse-tse
miksei tämän vee-en viestejä poisteta koskaan vaikka hän nytkin haukkuu muita täysin syyttä "sairaiksi ihmisiksi"?? Kannattaisi itse pitää pienenpää suuta jos raittius ei onnistu kuin ryhmässä, ilmeinen mielenterveyslääkitys on päällä (tai ainakin pitäisi olla noiden agressioiden takia) ja elämänsisältö on muille vittuileminen. Mutta vee-e on vittuillessaankin tietysti aina oikeassa, onhan opit saatu ryhmästä eli Jumalasta seuraavalta. Respect!
Missä tässä vee-een viestissä on se vittuilu?
Ryhmäajattelun pakkosyöttö saa usein aikaan itseään toteuttavan ennusteen. Ei ole mikään ihme, että toveriseuralaiset retkahtelevat.
Retkahduksiin johtava varmin tie on sisäisten selviytymisstrategioiden puute ja usko, että alkoholismi on sairaus.
Väärä ja todistamaton voimattomuusoppi on kaiken pahan alku ja juuri.
Onneksi ihminen voi oppia itsenäistä ajattelua, kunhan ensin suorittaa "rehellisen ja moraalisen itsetutkiskelun".
Ota jos mahdollista sieltä aa laisilta puhelin numeroita joihin voit soittaa jos tulee vaikeeta. itsellä tullut pari kertaa ,soitto toiselle aa laiselle niin se tulee juttelemaan viinan himo häviää kummasti.itsellä ainakin auttanut. tsemppiä raitiudelles.
...sattui niin hauskasti kun sattui olemaan vastakkaista sukupuolta tuo tuki-ihminen. Juttelemaan mentiin kun oli puhelinnumeroitakin vaihdettu...
Tehtiin muutakin raittiustyötä (ihan selvänä, kiitos Herra) ja nyt on avioero edessä.
Ja tukihenkilökin on kadonnut huitsin nevadaan.
Sellaisia vaaroja näissä ryhmätutuissa. Ainakin minulle oli.
Mutta selvin päin käymme kohti elämän uusia haasteita!
Et kysynyt, miten lähdetään juomaan vaan miten juomahimosta pääsee yli. On kuitenkin kerrottava myös aa-laisena, että olen lähtenyt suoraan ryhmästäkin juomaan. Jos on pakkomielle jo tullut päälle, ei ryhmä kokemukseni mukaanon silloin auta. Ryhmä on ikäänkuin ennaltaehkäisevää hoitoa, mutta kun on "sairaassa" vaiheessa eli viinanhimo päällä, on hoidonkin oltava toisenlainen. Raittiina pysymisen keinoja minulla on ollut mm. nukkuminen, puhumattomuus kellekään, koska joku voi vittuilla tahallaan tai vahingossa ja huikka on silloin vielä lähempänä. Noitahan ei aa:ssa suositella, mutta minulle se on auttanut. Itsetutkistelu on auttanut juuri siinä mielessä, että onko ollut liikaa ihmisten parissa ja jos tajuaa, että näin on, en missään nimessä mene sen enempää ryhmään kuin muuallekaan. Jos taas olen ollut liikaa itsekseni, voin mennä ryhmään "kuunteluoppilaaksi". Mielestäni ei kannata mainostaa siellä viinanhimoaan, koska "neuvoja" satelee niin, että varmasti on jo valmiiksi pää sekaisin. Se pitää sanoa, että olen aa-lainen ja saanut jo jonkinverran raittiuttakin, mutta pitkään "kuljin ovien välissä" ja "etsin omia saappaitani".
raittiina, kun minulle iskee viinanhimo niin minä myös ajattelen ensin sitä mahtavaa tunnetta mille esim kylmä olut maistuisi mutta ajattelen myös sen että mitä siitä seuraisi, enkä missään nimessä enää halua palata takaisin siihen aikaan milloin juoma maistui