Kaikki ihmiset kaikkoavat luotani.
Vai kaikkoanko minä heistä?
Minun pitäisi vain jatkaa yrittämistä,
Vai yritänkö liikaa?
Tuntuu, että sekoan. Ihmiset eivät halua minua. Minut luokitellaan aina joksikin, mitä en ole. Se mikä joskus oli mielestäni kauneutta, on nyt tuskaa ja epätoivoa. En enää näe tähtiä.
Olen sokea ja ihmiset ympärilläni ovat sokeita. Alan nähdä asiat projekteina ja karkoitan kaiken ympäriltäni liialla hyökkäävyydellä. Samaan aikaan en saa aikaiseksi mitään.
Mitä vielä.. Mikä on totta? Alan nähdä merkityksiä siellä, missä niitä ei ole. Ihmiset vain puhuvat, puhuvat sanoakseen jotain, pitääkseen keskustelua yllä. Eivät he tarkoita sillä mitään.
Jos olen näin sokea, miten saan näköni palaamaan?
Olenko järjissäni?
Miten täältä pääsee ulos?
Vai kaikkoanko minä heistä?
Minun pitäisi vain jatkaa yrittämistä,
Vai yritänkö liikaa?
Tuntuu, että sekoan. Ihmiset eivät halua minua. Minut luokitellaan aina joksikin, mitä en ole. Se mikä joskus oli mielestäni kauneutta, on nyt tuskaa ja epätoivoa. En enää näe tähtiä.
Olen sokea ja ihmiset ympärilläni ovat sokeita. Alan nähdä asiat projekteina ja karkoitan kaiken ympäriltäni liialla hyökkäävyydellä. Samaan aikaan en saa aikaiseksi mitään.
Mitä vielä.. Mikä on totta? Alan nähdä merkityksiä siellä, missä niitä ei ole. Ihmiset vain puhuvat, puhuvat sanoakseen jotain, pitääkseen keskustelua yllä. Eivät he tarkoita sillä mitään.
Jos olen näin sokea, miten saan näköni palaamaan?
Olenko järjissäni?
Miten täältä pääsee ulos?
Vastaukset 6
Vanhimmat
... näkökyvyn palauttamiseen buddhalaista meditaatiota. Se selkeyttää päätä ja auttaa hyvin monin tavoin.
Hei!
Mun oli pakko vastata tähän viestiin vaikka en yleensä tälle palstalle kirjottelekkaan. Musta tuntuu usein samalta että ihmiset kaikkoaa luoltani enkä tiedä miksi. Musta tuntuu kanssa että yritän liikaa ja toi asioiden näkeminen projekteina kuulostaa erittäin tutulta. Sokea en kuitenkaan vielä ole..........
Voisinpa vaikka kokeillakin tuota. Saattaisi toimia hyvinkin.
-Olki
Saattaa olla se syynä, että puhun usein alentavasti itsestäni muille. Sitä ajattelee, että tekee näin itsestään helposti lähestyttävän, mutta lopputulos onkin ehkä ikävystyttävä. Siinä tulee luotua vääristynyttä asetelmaa. Muut luultavasti kiusaantuvat kuullessaan jatkuavaa itsensä soimaamista ja kummastelevat:"Sillä täytyy olla jotain oikeasti vialla". Asetelma on hankala ja kiusallinen. Pitemmän päälle luontaantyöntävä.
Oikeastihan kaikki ovat samanarvoisia keskenään katsomatta vaurauteen/muihin pintapuolisiin ansioihin. Ne eivät mittaa ihmisarvoa. Itseään vain on niin vaikea pitää samanarvoisina suhteessa muihin. Hassua on, että tavallaan uskon itse tuohon samanarvoisuuteen, mutta jostain syystä en uskalla omakohtaisesti elää sitä.
Olen yrittänyt miettiä miten voisin käyttäytyä erilailla mutta en näe sitäkään.
Yritän olla kiinnostunut muista, mutta tuntuu että muut kokee sen vääränlaisena uteliaisuutena. Haluan osallistua ja tietää miten menee, mutta harvemmin saan ihmisiä avautumaan. Joillain se taitaa olla sisäsyntyistä että saa toisen avautumaan... en tiedä...
Onko se sitten sitä että oma huono olo huokuu ulospäin jollain tavalla epävarmuutena tai jonkunlaisena kilpenä. Eikös aina sanota
jos et rakasta itseäsi ei rakasta muutkaan...tätä olen joskus miettinyt. Jos en itse tykkää itsestäni, tykkääkö muutkaan... Joskus inhoan itseäni niin ettei tiedä miten päin olisi...
Tsemppiä muillekin suossa rämpiville, syvää on mutta hengissä ollaan!
Ei pidä yrittää liikaa, vaan olla aidosti oma itsensä.
Ihmiset lyövät leimoja tuntematta toista. Minkä sille voi - antaa olla omassa arvossaan tai sitten voi korjata päättäväisesti väärinkäsitys, mikäli se tapahtuu suorassa kontaktissa.
Hyökkäävyys kyllä on pahasta; itsekin päästän suustani totuuksia, joita jälkeenpäin kadun.
Mitä pitäisi saada aikaan? Ihmettelen, kun ystävilläni on aina niin paljon tekemistä ja he siirtävät suorituspainetta minuun ja stressaannun.
Totta, puhetta riittää - tyhjät tynnyrit kolisevat eniten eli ei ihmisten puheita pidä ottaa liian tosissaan.
Olet järjissäsi ja ulos pääset, kun lopetat liian pohtimisen ja elät vaan!