Britney passitettiin sairaalaan psykiatriselle osastolle!

Skandaalista toiseen kulkeutuva popin prinsessa Britney Spears on joutunut jälleen sairaalaan psyykkisten ongelmien takia.

Vakavista ongelmista kärsivä Britney Spears on nettisivusto TMZ:n mukaan viety jälleen sairaalaan, johon Spears oli lähtenyt vastarintaa tekemättä psykiatrinsa toiveen mukaisesti. Britney passitettiin psykiatriselle osastolle, jossa neito viettää näillä näkymin ainakin kolme päivää, mutta visiitti saattaa venyä jopa kaksiviikkoiseksi.

Britneyn uutta sairaalareissua on TMZ.comin tietojen mukaan suunniteltu jo pitkään, mutta lopullinen päätös sairaalaan menosta syntyi, kun tähden käytös alkoi olla poikkeuksellisen epävakaata. Britney ei ollut myöskään nukkunut lauantaista lähtien. Väitteet tähden itsemurha-aikeista on kiistetty jyrkästi.

Vaikka uutta sairaalareissua oli suunniteltu jo tovi, laulajatähden siirto sairaalaan aiheutti TMZ.comin mukaan mittavat järjestelyt. Spears kiidätettiin kotoaan ambulanssin sekä viidentoista moottoripyöräpoliisin voimin, ja varotoimina Yhdysvaltain Federal Aviation Administration tyhjensi jopa Britneyn kotia ympäröivän ilmatilan. TMZ.com uutisoi myös, että tietojen mukaan Britneyn siirto oli tarkoitus toteuttaa jo edellisiltana, mutta suunnitelma oli tuolloin mennyt mönkään. Sivuston mukaan Britneyn perhe on tehnyt läheistä yhteistyötä poliisin kanssa jo jonkin aikaa saadakseen moniongelmaisen tähden takaisin hoitoon.

Tilanteen dramatiikkaa on kuitenkin lisännyt Britneyn vanhempien Lynne ja Jamie Spearsin sekä manageri Sam Luftin raivoisa riita siitä, kuka saa päättää Britneyn hoidosta sairaalassa. Tällä hetkellä "voiton" asiassa ovat vieneet Britneyn vanhemmat, joiden kanssa sairaalan henkilökunta tekee tällä hetkellä yhteistyötä Britneyn hoitoon liittyen. Sairaalan pihalta tavoitettu tähden äiti kommentoi tyttärensä olevan tällä hetkellä ok.

(MTV3)
0112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu