Tuolta eräästä kirjoituksesta nappasin tämän aiheen, joka mielestäni on aika mielenkiintoinen pohdittavaksi täällä.
Eli jos sattuu niin, että rakastettusi tekee harha-askeleen jonkun toisen kanssa, niin haluaisitko tietää asian ehdottomasti?
Vai haluaisitko ehdottomasti olla tietämättä asiasta?
Ja vastaus ilman perusteluja on kuin kukka ilman vartta..:D
Eli jos sattuu niin, että rakastettusi tekee harha-askeleen jonkun toisen kanssa, niin haluaisitko tietää asian ehdottomasti?
Vai haluaisitko ehdottomasti olla tietämättä asiasta?
Ja vastaus ilman perusteluja on kuin kukka ilman vartta..:D
Vastaukset 65
Vanhimmat
Haluaisin ilman muuta tietää asiasta. Uskollisuus on mielestäni yksi suhteen keskeisimmistä asioista. Haluan, että suhteessa kyetään olemaan rehellisiä vaikeistakin asioista. En haluaisi elää valheessa. Jos minulle kuukausien/vuosien kuluttua paljastuisi, että toinen olisi pettänyt minua, olisin varmasti musertunut. Tuntuisi siltä, että kaikki suhteessamme on ollut valetta. Melkein uskaltaisin väittää, että suhde todennäköisemmin loppuisi siihen, jos minulle ei olisi pettämisestä kerrottu (ja saisin sen muuta kautta tietää) kuin siihen, että asiasta kerrottaisiin suoraan. Tämä on kuitenkin jo toinen asia..
Tietenkin haluisin tietää. Pettäminen on toisen ihmisen arvon vähättelyä. Sen voi mahdollisesti antaa anteeksi, mutta onhan se vaikea asia. Ei siinä paljoa paina kun toinen selittelee ettei se merkinnyt mitään..
Onko ihmisen arvon vähättelyä pettäminen...? Käänteinen kysymys, miten luokitellaan ihmisen arvo?
Antaisitko muuten anteeksi kumppanillesi, jos hän sanoisi, että hänen hetkellinen huumansa merkitsi hänelle paljon?
Mutta erilaisia asioita kuin teidän suhteenne.
minä en ainakaan antaisi. sitten saisi mennä, jos ne hetkelliset huumat olisivat niin tärkeitä. ja: joka pettää kerran, pettää toisenkin kerran.
..että voiko toinen ihminen vaatia toisen ihmisen kokemuksen joko pieneksi tai suureksi?
Haluaisitko määritellä kumppanisi tunteenkin laadun? Kuulostaa aika rajoittavalta..
Onhan se selvää, että jos hän on pettänyt minua ja sanoo sen olleen vielä hänelle tärkeää, niin silloin hän ei ole kykenevä seurustelusuhteeseen. kyllä seurustelu rajoittaa sen verran, että silloin ei hypitä muiden sängyissä.
..mietin, että jos kumppanille kokemus toisen kanssa on ollut fantastinen, niin tekeekö juuri tämä kokemuksen fantastisuus hänet mielestäsi kyvyttömäksi jatkamaan suhdetta kanssasi?
Mikä ero olisi sillä, että kokemus olisi neutraali? Ja millä perusteella hän juuri tällä neutraalilla kokemuksella olisi kyvykkäämpi jatkamaan suhdetta?
niin mielestäni on turha kysyä itseltä onko tämä pettänyt-osapuoli kyvytön/kyvykäs jatkamaan suhdetta kanssani.
Itseltäni kysyisin: Olenko minä valmis jatkamaan suhdetta hänen kanssaan?
Häneltä kysyisin: Kenen kanssa sinä haluat jatkaa?
Millä perusteilla me jatkettaisiin suhdettamme?
Itseäni enemmänkin miettisin tilanteessa. Oli se sitten toiselle fantastinen tai neutraali kokemus pettää..
Vaikean kysymyksen pistit tuohon..en tiedä edes vastasinko kysymykseen vain en :)
Mutta tuota mieltä minä.
Oletetaan, että tämä ko. nainen on elämäsi suuri rakkaus ja hän vastaisi sinulle kysymykseesi, kenen kanssa haluat jatkaa,
että molempien.
Mitäs tuumaat?
Tosi paha kysymys...
Kun rakastan jotakuta, rakastan häntä ehdoitta. Siinäpä se vaikeus. Olisinko siis valmis jakamaan hänet jonkun muun kanssa? Huh huh.
Mutta kysymys myös kuuluisi näin: Miten paljon hän minua rakastaa, jos hänellä riittää rakkautta myös toiselle?
Olisikohan siinä sitten edessä keskustelutuokio kolmestaan..helpommin sanottu kuin tehty.
Ehdottomasti taistelisin hänestä, se on selvää! Jakamaan en suostu. Minä tai SE toinen.
..jakamaan hänet toisen kanssa.
Miten sait sen onnistumaan?
Oliko hän joka toinen päivä toisen luona ja sitten sinun luona?
Minusta tuntuisi melko turhauttavalta varata aika, jotta saisin nähdä rakastani.
"Olen nyt lupautunut huomenna koko päiväksi tämän toisen luokse, mutta mites olisi 17. päivä tätä kuuta? Seuraavassa kuussa olisi sitten enemmän aikaa..." :/
..kaiken se kestää.
Minulle on tärkeintä tietää, että hän rakastaa minua omalla tavallaan. Että olen hänelle tärkeä. En niinkään laske tunteja, sillä niitä saan aivan liian vähän. Tietoisuus, että toinen ihminen ei mennytkään pois, ei hylännyt minua kokonaan, riittää.
Rakkaani on erittäin omistava ihminen.
Hänellä on minulle kasapäin rajoitteita, jotka minua välillä vihastuttavat, välillä hymyilyttävät. Mutta juuri tähän persoonaanhan minä rakastuin pitkästä, pitkästä aikaa.
Luulin jo välillä, itse asiassa vuosien ajan, että en rakastu kehenkään, mutta niin vain kävi.
Ja heh, tulos on vielä tällainen, vähän tavallisuudesta poikkeava.
Mutta. Olen vähän sellainen heinikossa vaaniva kisu, joka jaksaa odotella..
kokemus olisi ollut hänelle yhdentekevä, miettisin ehkä 5 minuuttia ennenkuin jättäisin hänet, jos kokemus olisi ollut "fantastinen" jättäisin heti. on siinä otsaa ruveta vielä selittelemään miten ihanaa toisen kanssa on ollut. pihalle lentäisi mokoma retale!
..mutta etkös sinä ollutkin sinkku..:D
Hänellä on rajoitteita sinulle?
Nyt se vasta kummastuttaakin! Tämä tällainen järjestely..
Hän siis rajoittaa elämääsi, vaikka itse saa olla kahden kanssa.. sinä et rajoita häntä, mutta hän sitten rajoittaa enemmänkin? Sori, mutta ei mahdu kaaliini.
Valmis olen sen ymmärtämään, että rakastat häntä niin paljon että saatat hänet jakaa toisen kanssa. Hänellä siis riittää sitä rakkautta molemmille? Ja jos se sinulle riittää, niin hyvä on.
Mutta se että hän periaatteessa kiittää sinua sillä että hänellä on rajoitteita sinulle ja "hallitsee" (joskin huono sanavalinta?) sinua, ei kuulosta erityisemmin hienolta suhteelta.
Tarkoituksena ei ole todellakaan loukata tai mitään sellaista, sillä enhän tarkoin tiedä teidän suhteenne laatua enkä tunne sinua tai häntä, mutta kummastuttaa kovin.
Olen minäkin paras puhumaan..tiedä vaikka joku päivä olen samanlaisessa tilanteessa ja ymmärrän silloin valintasi täysin! :)
Rakkaushan on se tärkein. (?)
mutta kaikenlaisten retaleitten kanssa on tullut seurusteltua, niin että tiedän mistä puhun.;)
....miten paljon häntä rakastan, kun annan hänen pomottaa itseäni.
Toisaalta minulla on kuitenkin valta olla tottelematta häntä ja voisin tehdä häneltä salaa, mitä ikinä haluaisin ja tämä tieto ja ymmärrys ehkä vapauttaa minut kahleista.
Pidän häntä jotenkin lapsenomaisena ihmisenä, enkä henno riistää häneltä sitä upouutta hiekkalapiota, jonka hän on juuri löytänyt..
Minä vaan hymyilen mielessäni hänen puuhilleen ja määräysvimmalleen ja omistushalulleen.
Tasapuolistahan tämä ei tietenkään ole, mutta rakkaudessahan ei taida olla tasapuolisuuden mittaria, eikä kiitosta..;)
Oikeastaan oloni on ihan hyvä. Aika paljon enemmän haluaisin viettää aikaa hänen kanssaan, sillä viihdyn hänen seurassaan ja alan tavallaan oikein elää, kun olemme kahdestaan jossain. Hän on ehdottomasti kiehtovin ihminen, jonka olen koskaan tuntenut.
Hänessä on niin paljon kaikenlaisia ristiriitaisuuksia ja omituisuuksia, että jo se riittää herättämään mielenkiintoni aina uudelleen hänen persoonaansa.
Myös suunnaton hellyys ja pehmeys yhdessä ajoittain näkyvän julmuuden kanssa on uskomattoman mielenkiintoinen yhdistelmä.
Ja helppokaan hän ei ole. Tavallaan levähdän vasta, kun olen poissa hänen luotaan ja tiedän hänen olevan olemassa.
Ymmärrän hyvin, jos et ymmärrä tätä elämääni:)
Mutta rakkaus on tärkein. Se on ehdottomasti elämäni eliksiiri.
Jos kerta jää yhteen ja on tyyliin kännipano josta ei edes paljon kostunut (heh), en haluaisi tietää. Turha sellaisen takia olisi pilata muuten toimivaa suhdetta. Jos taas siitä tulisi tapa tai hommassa oli tunteet mukana, silloin tottakai haluaisin tietää ja luultavasti siitä seuraisi myös ero.
..jos kumppanisi ei haluaisi erota?
Jos hän pettäisi minua toistuvasti tai olisi ihastunut/rakastunut siihen jonka kanssa petti, saisi kyllä luvan mennä vaikka haluaisikin jatkaa. En ole itsekään välttynyt ihastumiselta toiseen monivuotisessa suhteessa, mutta mulle oli silti itsestään selvää olla tekemättä mitään asian eteen, exälleni ei. Ex halusi itsekin erota ja, kas kummaa, parin kuukauden päästä olisikin halunnut tulla takaisin. Turha varmaan sanoa etten ottanut.
Mitä sitten tekisin jos kyse ois siitä kännipanosta josta saisin tietää ja jota kumppanini katuisi syvästi... en tiedä. Ensimmäinen reaktio olisi varmaan taas pistää kävelemään, mutta selvähän se on että asiat pitäis selvittää. En tosiaankaan tiedä. Olen törmännyt vain sellaiseen joka otti ja lätkähti toiseen, muista tapauksista ei (onneksi :/ ) ole kokemusta.
..olisitkin jäänyt kuulolle tyttöystäväsi suhteen ja huomannut sen parin kuukauden kuluttua, että hän on sittenkin valmis jatkamaan suhdettanne.
Ihmiselle voi tulla tällainen äkillinen välivaihe elämässään, että on pakko kokea jotain uutta ja erilaista, jonka sitten kuitenkin huomaa ajan kanssa, että muutos ei olekaan toivottu.
Myös meiltä, parisuhteen toisilta osapuolilta, vaaditaan kärsivällisyyttä. Ei lasta kannata viskata pesuveden mukana pois.
Ei kaikkiin toisen kotkotuksiin kannata mennä mukaan ja tehdä pesäeroa ennen kuin tarkan harkinnan jälkeen.
Joskus nämä jutut selviävät mallilleen. Pariskunta palaa yhteen entistä ehompana. Asiat puidaan läpikotaisin, eikä niitä sitten enää kaiveta esiin. Ja elämä jatkuu..
Joskus taas parisuhteen rikkoutuminen toistaa itseään..
Tätä olen muuten miettinut myös monta kertaa, että kun sanotaan, että luottamus menee.
Hmmmm..., siinä on siis vannottu, että ei petetä ja toinen on luottanut vannomiseen vuoren varmasti ja pettynyt sitten.
Voisiko aloittaa suhteen siten, että luvataan yrittää olla uskollisia, jolloin jää liikkumatilaa, eikä lieka hierrä kaulaa poikki ihan ensi hetkestä...?
Näin ollen emme pettyisi niin kovasti, että LUOTTAMUS menisi lopullisesti siihen ihmiseen.
Emmehän me kuitenkaan voi koskaan mennä
TAKUUSEEN ITSESTÄMMEKÄÄN...!
Mutta mutta.
Jos toinen suostuu ottamaan retkiltään palanneen takaisin, jää suhteeseen melkoinen epätasapaino.
Toinen siis suostuu alistettavaksi, ja antaa siis toisen seikkailla.
Tasapuolisuuden nimissä pitäisi saada siis se toinenkin seikkailemaan. Mutta miten?
Jos toinen on nyhverö ja toinen seikkalija?
Miten tuollaisesta voi mikään parisuhde vioittumatta selvitä?
..tulee elämässä yleensä.
Kokonaan toinen kysymys on, että mitä tarkoittaa alistettavaksi joutuminen?
Voiko minun kumppanini alistaa minua rakastamalla myös 'naapurin kaisaa'?
Ei voi.
Voiko kumppanini alistaa minua siten, että antaa eri vapauden itselleen kuin minulle?
Ei voi. (Tekiksin kuitenkin oman mieleni mukaan. Eli jos minua huvittaisi salainen suhde toiseen naiseen, niin aivan varmasti ryhtyisin siihen kyselemättä kumppaniltani lupaa, jos tietäisin hänet omistushaluiseksi.)
Jäänyt kuulolle? Miten? Jäänyt asumaan saman katon alle sen ihmisen kanssa joka satutti minua enemmän kuin kukaan koskaan aikaisemmin? Sen ainoan ihmisen kanssa jonka koskaan olin päästänyt lähelleni ja joka löi puukolla selkään ja kaatoi vielä suolaa haavoihin? Odotellut kärsivällisenä milloin palaa reissuiltaan, elänyt epätietoisuudessa ja kivussa, kiduttaen itseäni? Eropäätös oli alun alkaen hänen, itse olin valmis neuvottelemaan. Sen päätöksen jälkeen odotin ja rukoilin häntä viikon ja sen viikon aikana kuolin joka yö ja joka aamu ja aina välillä päivisinkin. Enkä voinut jatkaa niin, olisin tullut hulluksi ja tein viimein myös omassa mielessäni sen eropäätöksen, samoin kuin päätin sen että jos hän pyytää uutta mahdollisuutta myöhemmin, sitä ei tule. Se kipu oli invalidisoivaa enkä ikinä halua tuntea sitä uudestaan, kaikkein vähiten saman ihmisen toimesta.
Nyt jälkeenpäin ajatellen jos olisin kaikesta huolimatta odottanut ja jos olisimme jatkaneet, miten se olisi toiminut? En usko että kovinkaan hyvin. Epäilisin häntä jatkuvasti ja vain odottaisin milloin se tapahtuu uudestaan, pahimmassa tapauksessa näyttäisin hänelle miltä se tuntui tekemällä saman. Rakastin häntä ja varmaan rakastan vieläkin, mutta jatkamaan hänen kanssaan en pysty. Minun osaltani luottamus on mennyt enkä näe keinoa jolla sen saisi takaisin.
..tuo kuvaamasi toistuva kuoleminen saman ihmisen toimesta. Ja tuttua, että ihminen, jonka vihdoin päästin lähelleni....
Näin se menee. Valitettavasti.
Yksi asia kuulostaa kuitenkin hyvältä, että et aivan heti luovuttanut, vaan odottelit viikon verran.
Mutta tuo luottamuksen menetys taas minua mietityttää.
Tehdäänpä esimerkki. Tapaat elämäsi naisen, rakastut tulisesti. Hän sanoo, että rakastaa sinua, mutta ei koskaan voi mennä takuuseen ikuisesta uskollisuudesta.
Hän selvittää sinulle, että ihmisen on yleensäkin mahdotonta luvata etukäteen mitään varmaa. Sellainen ei vain ole ihmisluonnolle mahdollista ja että ne jotka väittävät muuta, uskottelevat itselleen ja kumppanilleen mahdottomuuksia. Ihminen haluaa uskoa ikuiseen rakkauteen ja sen kestävyyteen. Mutta elämä on hetkittäistä muutosta. Tällä sekunnilla olen tätä mieltä, toisella vähän jo toista..
No niin, siis tällainen elämäsi nainen osuu kohdalle. Mitä teet?
Ja onko tässä enää luottamuksen menettäminen mahdollista? Eli voiko näin elää ja aloittaa suhteen näillä ajatuksilla?
Olisiko tämä tapa suojella itseään voimakkailta pettymyksiltä?
Se mikä tässä on hupaisaa on se että itse olen aina sanonut että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu enkä voi luvata ikuisuutta. Exäni taas oli se joka aiemmin lupasi ikuisuuden ja sanoi etten koskaan saa jättää häntä. Ja miten sitten kävikään?
Mitenköhän tämän nyt muotoilisi että tämä kuulostaa järkevältä... No, yritetään. Tiedän itse etten voi luvata ikuisuutta. Tiedän että on mahdotonta vaatia toiselta sitä. Mutta, tiedän varmasti sen että minä en ole se joka antaa ensimmäisenä periksi, edellyttäen että suhde on hyvä. Tiedän, että oma periaatteeni on se että jos joku muu alkaa kiinnostamaan huomattavasti enemmän, oman suhteen tila ja jatko punnitaan tarkoin yhdessä oman kumppanin kanssa ENNEN kuin aletaan millekään sen uuden kanssa (eli siis jos se toinen on vastustamaton, silloin erotaan. Jos ei erota, silloin ei myöskään lietsota suhdetta sen uuden ihastuksen kanssa). Minun periaatteeni siis on että jättää saa mutta ei pettää enkä hyväksy sitä ajattelutapaa että mitä tahansa saa tehdä kunhan ei jää kiinni. Jos toinen ei pysty lupaamaan samaa, intohimoisesta rakastumisesta ei ole apua vaan minun osaltani se jää siihen. Tiedän mitä tarjoan, tiedän mitkä omat periaatteeni ovat ja jos toisen periaatteet on kokonaan erillä pohjalla, myöhemmin siitä luultavasti seuraa sovittamattomia ristiriitoja.
Ei tämä nyt erityisen selkeä esitys taaskaan ollut, mutta ehkä se pointti löytyy sieltä rivien välistä. Sitä paitsi milloin intohimoisesta rakastumisesta on seurannut mitään hyvää? ;) Katso vaikka Romeota ja Juliaa. Siitäkin teiniparista herää kysymys että olisivatko he eronneet parin vuoden päästä mikäli olisivat jääneet henkiin? :) (Ja mikäli siis olisivat olleet oikeita ihmisiä... :)
Jos kumppanini muuttuisi yhtäkkiä niin pinnalliseksi että pystyisi yhdenillanjuttuun tahtoisin totisesti tietää koska se olisi entinen kumppani sen jälkeen. En hyväksy kertakäyttösuhteita missään muodossa ja jos olisin hetero en hyväksyisi esiaviollista seksiäkään...tällä lähtötasolla varmaan kantani on selvä.
Kaksi uskovaa lesboa muodostaa kivan perheen Pohojanmaalla. Luulevat vanhoiksi piioiksi.
..kumppanillesi tulisi äkillinen seksuaalinen himo, jota hän ei voisi vastustaa, hennoisi vastustaa, kokisi tekevänsä väärin itseään kohtaan. Ottaisi vastaan Herran lahjana jumalallisen aktin..
Eikä tippaakaan muuttuisi pinnallisemmaksi kuin ennen ja rakastaisi sinua entistä enemmän ja syvemmin, niin mitä tekisit...?
Ps. Älkää ampuko....
Ihmetyttää tämä nimimerkin Jennifer suuri viha sitoutumista kohtaan.
En tiedä vastaako tuo jolle kysely on tarkoitettu mutta ihmettelen ku olen lukenu noita juttuja että miksi hän aina hyökkää ihmisiä vastaan jotka haluavat sitoutua?
Oma sitoutumiskyvyttömyys? Pelko parisuhteita kohtaan? Lihallisten ilojen pakonomainen korostaminen? Eikös jotkut ihmiset ole enemmän henkisiä olentoja ja toiset enemmän seksuaalisia kuten Jennifer, jonka elämä näyttää perustuvan siihen, että sydämeni saat, ruumistani et.
Itsekin pohjanmaalta kotoisin olevana, voin todeta että eivät ihmiset siellä(kään) mitään tolloja ole.
Kyllä koko kylä todennäköisesti tietää lesboudestanne, vanhempanikin jotka asuvat vielä siellä, kertoilevat aina esim. että "tuossa talossa asuu naispari, oavt muuttaneet siihen silloin ja silloin ja ovat varmasti niitä teikäläisiä". Tai "se osuuskaupan kassanainenkin on elämänsä asunut yksin, taitaa tykätä naisista", Tai nuorena (50-luvulla) Anna ja Ritva olivat aina yhdessä ja Anna sanoi Ritvasta että se on hänen naisensa, mutta ei me siitä ikinä mitään sen kummempaa ajteltu jne jne
Joten: ei ne teitä vanhoiksipiioiksi luule, olkaa kuinka uskovaisia tahansa!!!
... mieluimmin Jenniferin kommentit siinä valossa, että hän pohtii asioita eri näkökulmista ja haluaa ymmärtää, mitä sitten jos kävisi niin tai mitä sitten jos kävisi näin..
En usko, että hänellä on mitään niin ehdotonta näkemystä ja varsinkaan tuomitsevaa suhtautumista mihinkään tai ketään kohtaan.
En myöskään ole kokenut hänen kommenttejaan vähimmässä määrinkään hyökkääviksi. Mielestäni hän on tämän palstan yksi rohkeimmista mielipidekirjoittajista ja se mikä tekee antoisaksi on juuri kyky sanoa suoraan eriävä mielipiteensä ja sekin on ollut lähinnä asioiden erikantilta katsomista - ei mitään vihaa, sus siunakkoo, ketään kohtaan.
Nauroin vatsani kipeäksi sinun arviotasi minusta. Niin väärin siinä meni joka ikinen osa-alue.Et ole oivaltanut kirjoituksiani ollenkaan. Liekö olen niin kehno kirjoittaja..
Toisaalta en usko omaan kehnouteeni, vaan siihen, että omat ennakkoluulosi, vähäistäkin vapausajatusta parisuhteessa, ravistelevat sinua ikävästi. Jos näin on, mieti, miksi sanalla vapaus on sinulle negatiivinen lataus...? Vapaushan voi todellisuudessa tarkoittaa erittäin monimuotoisia asioita..
Ja nyt vastaan minkälainen olen:
En todellakaan vihaa sitoutumista, vaan olen useaan kertaan kirjoittanut, että täydellinen sitoutuminen ja uskollisuus ovat tavoiteltavia ihanteita. Jokainen toki sisimmässään pyrkii tähän, että rakkaus ja fyysinen yhteenkuuluvuus tuottaisi koko elämän ajan mielihyvää saman ihmisen kanssa, jotta vältyttäisiin menettämisiltä jne.. Ja saavutettaisiin korkein kasvamisen taso, jonka kaksi ihmistä voi saavuttaa.
MUTTA. Ei elämä ole noin yksioikoista. Tämä on fakta ja olen omassa elämässäni ja seuratessani ystävieni elämää oppinut tiettyjä tosiasioita, joita olen oppinut myös hyväksymään tykönäni ja ajattelemaan elämää vähän toisenkinlaisesta näkökulmasta.
Sanot, että hyökkään ihmisiä vastaan, jotka haluavat sitoutua?
Pidätkö kyseenalaistamista ja uusien näkökulmien valossa tehtyjä kysymyksiä hyökkäyksinä?
Eikö ole äärimmäisen kehittävää, että mielipiteitä tulee laidasta laitaan ja ihmiset joutuvat pohtimaan omia moraalikäsityksiään. Kait me uskallamme punnita omaa elämäämme? Kait me uskallamme edes kysyä itseltämme?
Ja ehdottomasti minultakin saa ja pitääkin kysyä omista mielipiteistäni!!
Olen täällä keskustelemassa, en peesailemassa muiden mielipiteisiin.. En ole kirjoittamattomien sääntöjen ja lakien alainen, olen erittelijä, kyseenalaistaja. Haluan myös vähän ravistella luutuneita käsityksiä lesbokulttuurista.
En todellakaan ole sitoutumiskyvytön. Oma elämänhistoriani on pelkästään parisuhteissa elämistä. Olen sielultani perheellinen ihminen.
MUTTA. Edelleen toistan, että elämänkokemukseni ovat saaneet minut pohtimaan syntyjä syviä ja olen vielä luonteeltanikin syvällinen pohtija.
Ja toisekseen, en minä täällä aivan pelkästään omasta perspektiivistäni kirjoita, vaan osaan asettua erittäin hyvin myös toisen ihmisen asemaan, joten kirjoituksistani ei kovinkaan usein saa kuvaa minusta, vaan pikemminkin yleismaailmallista , miten ajattelen ja hahmotan ympäristöäni.
Pelko parisuhteita kohtaan? Heh-hee, siihen jo vastasinkin..
Ja tämä on paras kohta arviotasi: lihallisten ilojen pakonomainen korostaminen!!!!!!!!!!!!!!
Et voisi pahemmin mennä metsään.
Ensinnäkään en ole korostanut uskollisuus-kannanotoissani varsinaista sänkyyn menemistä, vaan ihastumista suhteen ulkopuoliseen ihmiseen.
(Tuo edellinen viestini oli enemmänkin huumorilla räpätty kuin todelliseen ja vakavaan ajatusmalliin perustuva. Eikä ihan yhden viestin perusteella kannattaisi lähteä arvioimaan kirjoittajia täällä, sillä emme yleensäkään arvioi mielestäni kirjoittajia, vaan mielipiteitä, joten vastauksesi menee henkilökohtaisen puolelle, eikä se ole oikeastaan järkevää, vai oletko eri mieltä? Siis siitäkin huolimatta, että joku puolustaa itseä raivostuttavaa kantaa, niin me emme saisi arvioida toinen toisiamma, vaan kirjoittaa vastakirjoituksiin omia näkemyksiämme käsillä olevasta asiasta.)
Ja loppuun, olen enemmän henkinen kuin fyysinen tyyppi. Tutustumiseni uuteen ihmiseen vie tavattoman kauan aikaa, ja monet ihmisen kaikkoavat hitauteni vuoksi luotani. Eroottiinen lataus tulee todella harvoin eteeni, erittäin harvoin.. Elämäni aikana se on tullut eteeni vain viisi kertaa!
Eli ei tästä Jenniferistä nyt oikein lihallisten ilojen kannattajaa saa, jonka elämä perustuisi siihen, että sydämeni saat, ruumistani et.
Jenniferin elämä perustuu pikemminkin ajatukseen: Kun olet minut saanut rakastumaan itseesi, niin annan sinun elää vapaana rinnallani tuli mitä tuli. Tottakai toivoen uskollisuutta ja toivoen, että myös sinun tunteesi kestää minua kohtaan. Mutta rajoitteita en laadi, rakastamaan en vaadi, sillä olen oppinut, ei niistä sittenkään ole mitään hyötyä. Rakkautesi on ohut seitti, jonka hentoisinkin tuulen väre saa rikkoutumaan..minä en halua rikkoa, haluan rakentaa.
Minulle rakkaus on epäitsekkyyttä, antamista, luovuttamista.
Minulle vapaus merkitsee elossa olemista. Muista vapaus-sanan monimuotoisuus.
Rakkautta minulta vaativaa ihmistä en voisi koskaan itsekään rakastaa.
Sait kyyneleet silmiini.
Pahoitteluni että meni ihan metsään.
Käyttämäsi ilmaisut ja sanatkin ovat aivan kuin entisen tyttöystäväni suusta.
Ja kyllä, hän ehti pettää minua kahdeksan vuoden aikana useita kertoja minun tietämättäni.
Aloin ihmetellä ystävieni vaivautunutta käytöstä seurassani, sääliviä katseita ja omituisia keskusteluneiheenvalintoja.
Tyttöystäväni oli toki korostanut että häntä ei saa sulkea häkkiin mutta oli samaan hengenvetoon mielestään absoluuttisen rehellinen ja kertoisi kyllä jos pettäisi.
Joten olisin sallinut hänelle syrjähypyn, jos hän olisi asiasta kertonut.
Sain sitten vihdoin eräältä puolitutulta kuulla että hän oli kyllä pettänyt minua useasti ja että hänellä oli salasuhdekin. Ja että hän teki sen vielä kantapaikassamme julkisesti: suuteli milloin ketäkin, lähti toisten luo näyttävästi yöksi ja niin edelleen.
Ja minä uskoin tarinat työmatkoista. Ilmankos hän ei halunnut muuttaa yhteen asumaan. Se kuulemma johtui meidän erilaisista elämäntilanteista kun minä opiskelin ja hän oli töissä.
Ymmärrettävistä syistä tulkitsin sinua väärin.
Hän käyttää hyvin samanlaista argumentaatiota oikeuttaakseen oman käytöksensä.
Hän toki myönsi tehneensä väärin ja harmitteli kun olin vielä ollut niin kiltti että olin luvannut että jos hän kertoo asiasta niin asia on ok. Hän kuulemma ei kuitenkaan saanut kerrottua kun kiinnijäämisen riski oli niin pieni. Se jännitys kuulemma oli mahtavaa.
Nyt hän on sittemmin hakeutunut terapiaan pohtimaan äiti-suhdettaan. Hänen äitinsä on ollut aina kamalan dominoiva ja määräilevä, eikä hän siksi koe voivansa elää toisen naisen kanssa kuin alistamalla tätä pettämällä julkisesti. Hän ei ole kyennut parisuhteeseen koskaan kunnolla. Eikä aio seurustella ennenkuin saa päänsä selväksi.
Onneksi et ole samanlainen:)
Näin me kukin katselemme maailmaa omasta kokemusmaailmastamme käsin ja vain harva osaa laajentaa sitä ja pohtia asioita yleisemmälläkin tasolla.
Tuo julkinen pettäminen kuulostaa ikävältä.
Mutta olisiko salainen pettäminen ollut parempi sinulle? Olisit säilyttänyt kasvosi ihmisten edessä?
Hyvä kysymys, vaikka itse sen esitänkin.
Minäkin olen tavannut ihmisen, joka suhtautuu minuun todella huomattavasti nöyryyttävämmin kuin ymmärrykseni mukaan muita naisia kohtaan. Olenkin miettinyt, mikä minussa saa hänet käyttäytymään niin vähättelevästi, kun hän kuitenkin jollain kummallisella tasolla on ihastunut minuun.
Pohdintaa riittää..
Salaisesti pettämällä hän olisi osoittanut edes alkeellista kunnioitusta minua kohtaan ihmisenä. Nyt hänestä on jäänyt aika julman ihmisen kuva mieleeni, enkä kamalasti kykene tuntemaan empatiaa vaikka hän ruikuttaa yksinäisyyttään ja yritti saada minua takaisinkin (!!!) kaiken tämän jälkeen.
Itse asiassa en tiedä miten minun olisi pitänyt suhtautua kavereihini, jotka eivät paljastaneet miten hän selkäni takana toimi...
Siinäpä olisikin hyvä keskustelun aihe?
Jos tiedät että ystäväsi puoliso pettää, kerrotko tälle vai et ja perustelut....
Totta tosiaan, tuo on hyvä aihe uuteen keskusteluun.
Exäsi kanssa kannattaa vielä jutella asiat halki, jos itsekin olet vielä vapaa.
Tältä minusta tämä kuulostaa, sillä tuollainen julkinen oman kumppanin "nolaaminen" voi johtua huomion hakemisesta ja myös ajattelemattomuudesta. Ei ymmärrä, että toiseen ihmiseen sattuu. Ei tavallaan usko, että toinen edes välittää niin paljon, että siihen sattuu.?
Exän kanssa on asiat puitu. Se on niin sekaisin kuin ihminen voi olla, ilmeisesti syö nyt masennuslääkkeitäkin.
En ole itse enää vapaa, enkä juurikaan pidä yhteyttä exääni kun hän on muuttanut toiselle paikkakunnalle.
Hän epäilee jäävänsä loppulämäkseen yksin kun kukaan ei suostu fuck-buddy suhteeseen hänen kanssaan. Hän haluaisi panosuhteen, jossa ei olisi mitään henkisiä velvoitteita eikä tarvitsisi koskaan kertoa toiselle omista menoistaan. Eikä olisi tilivelvollinen minkään suhteen mitä tekee.
Tällä hetkellä hän on päätynyt kuulemma miehiin kun pienellä paikkakunnalla ei juuri naisia ole.
..oli tarina. Tuollainenkin suhde näköjään sopii jollekin naiselle. Usein bi-naiset etsivät tällaisia suhteita naisiin ja elävät silti miehen kanssa.
Minulle henkilökohtaisesti tällainen suhde ei antaisi yhtikäs mitään, koska olen niin tunnevoittoinen ihminen ja vieläpä äärimmäisen herkkätunteinen..
Noh, kukin tyylillään..
Mitä ei tiedä, niin se ei satuta.
Minäkin mietin tuota mustasukkaisuus, petturuus asiaa tässä pikkasen.
Järjellä ajatellenhan se että toinen pettää (siis nimenomaan fyysisessä mielessä eli menee sänkyyn jonkun muun kuin kumppaninsa kanssa), ei ole välttämättä mitenkään poissa siitä parisuhteesta. Jos siis esim. petturi ei peruuta vaikkapa treffejä kumppaninsa kanssa päästäkseen sänkyyn jonkun vieraan kera, eikä muutenkaan laiminlyö ja huonosti kohtele kumppaniaan. Mutta rakkaudessahan on vähän järkeä mukana.
Tunteella ajatellen. Jos minua petetään, niin tunnen mustasukkaisuutta, epävarmuutta, surua ja vihaa, vaikka kuinka järkeä yrittäisi käyttää.
Minua on kerran tietääkseni petetty, 100% selvyyttä ei siihen asiaan tullut, eikä se suhde nimenomaan siihen kaatunut vaan enemmänkin muihin juttuihin.. Jos joku muukin tyttöystävä on ollut petollinen, niin en ole sitä saanut tietooni. Ja hyvä niin. Itse olen ollut suhteissani uskollinen. Jos jotain rakastan, niin en muita silloin tunne tarvitsevani. Jos taas on alkanut tuntua, että en tyttöystävääni kohtaan tunne, niin kuin kuulusi tuntea, niin olen lopettanut suhteen, enkä hypännyt vieraaseen vuoteeseen. Ja vasta eron jälkeen, eikä silloinkaan heti suhteen päätyttyä, olen sitten ehkä hakenut uutta ihmistä elämääni.
haluaisin tietää, mutta en heti siinä siunaaman hetkessä, kun harha-askel on juuri tapahtunut. Muutaman päivän kuluttua toivoisin, että askeleen ottanut voisi avoimesti kertoa asiasta. Niin tekisin itsekin.
Vuosien varrella sattui nimittäin tapaus, jota en koskaan unohda, sitä jumalatonta vihaa toista kohtaan... Tilanne oli seuraavanlainen: Heräsimme yhtäaikaa ja ystäväni oli ollut hummailemassa ja tullut aamuyöstä joskus kotiin. Itseään ei ollut peilistä huomannut vilkaista aamulla kotiuduttuaan ja minulla oli ilo ensimmäisenä huomata se niin helvetin kauniisti syöty kaula, hyvä kun oli korvatkaan tallella! Siihen ystäväni sitten yritti kovasti selittää, ettei mitään ollut tapahtunut.... tästä on ikuisuus aikaa, mutta vieläkin puistattaa.
Ts. pitää kertoa ehdottomasti tällaiset asiat itse, ettei kuule mistään muualtakaan jossain vaiheessa. Vaikka joku viisas kerran jossain kirjoitti, että kannattaako hyvää suhdetta lopettaa yhden pettämisen takia, niin itsestäni tiedän, että luotto menee sen siliän tien. Ikinä ei voi enää luottaa täysin, vaikka kuinka yrittäisikin. Ja siksi toisekseen, jos on tarve pettämiseen, niin suhde ei ole kunnossa ja miksi silloin ainakaan sellaisenaan sitä jatkaa?
Aina on tietysti eri juttu, jos eletään avoimessa suhteessa, jossa kaikki on sallittua, mutta silloinhan ei puhuta enää pettämisestä.... en kyllä tiedä, mistä silloin puhutaan ollenkaan.
Paras tapa selvittää nämä asiat jo alkuvaiheessa, millä mielellä ollaan mukana, missä menee raja...
Toiselta ihmiseltä, kun voi pettämistouhuillaan viedä uskon kokonaan suhteeseen, jossa ollaan vain ja ainoastaan toisia varten ja siinä onkin työmaata sitten päästä siitä painolastista irti tulevissakaan suhteista....
Suurin pettymys minulle olisi mikäli kumppanillani olisi suhde. Yhden yön juttu voi oikeasti tapahtua kenelle vain sitä mieltä olen. minkä vuoksi, itseni tuntien en ota alkoholia enää kuin minimaalisia määriä (mikäli matka vie vaikkapa baariin), sillä se on ollut ihan liian lähellä vaikka en sitten kuitenkaan mutta se halua ja ajattelemattomuus joka kännissä on- inhottavaa! Ja samaan juomattomuuteen pystyy kumppanikin sitten kun sellainen on.
Ei rakkaus lopu yhden illan pettämiseen vaikka siinä loukkaakin toista. Mutta loukkaa samalla itseään. Minua on petetty yhden suhteen aikana pariin otteeseen, molemmat suhteita. Olin niin murtunut ensimäisen kerran jälkeen että en tajunnut annettuani anteeksi että minä olinkin turta sen jälkeen. Käsittelin asian halki itsessäni mutta koskapa olin kauan aina poissa kotoa, ja tyttöystäväni alkoi viihtyä parhaan ystäväni kanssa liian pitkiä päiviä.
Kumpikaan hänen suhteistaan ei mennyt fyysiselle tasolle mutta olisiko sillä ollut enää mitään merkitystä. Sillä hetkellä kun tajusin mitä on meneillään, että paras ystäväni on rakastunut tulisesti tyttöystävääni, suurin petturi oli mielestäni ystäväni koska A) tunsin kuinka hyökkäävä hän on ja painostava, ja B) tyttöystävälläni aina vaikeukisa sanoa ihmisille ei, niin että he ymmärtäisivät. Meidän suhteemme ei siis päättynyt tuohon pettämiseen, muutimme yhteen, ja parin kuukauden päästä yllätin hänet baarissa toisen kanssa. Jälleen yksi kaverini. Samanlainen painostaja..
Minä uskon että jos ihminen on avoin hänestä näkee millainen hänen tunteensa on, mutta esimerkiksi sen aikainen tyttöystäväni, hän oli erittäin sulkeutunut ihminen, on edelleen.Oli joskus vaikea tajuta edes että rakastaako hän minua, mutta sitten joskus tuli se herkkä hetki, ja hän näytti tunteensa. Voi kunpa vain hän olisi ollut hieman voimakkaampi ja itsenäisempi, ja kunnioittaisi itseään enemmän. SE oli se syy miksi erosimme, että hän kasvaisi koska elämä minun rinnallani oli liian "helppoa" ja turvallista.
Minusta siis, tunteet sanelkoot sen jätänkö vai enkö mutta järjen on nähtävä myös totuus kaiken tuon tunneverhon takaa. Sillä niin sokea ei saa olla että ei ymmärrä parastaan eikä toisen parasta.
Huh, tuli taas rippituolissa käytyä =)
..on painostaja, manipuloija.
Minullakin on kokemuksia tällaisista naisista ja aina ne ovat minun rakkaani kimpussa..
Noita painostajia taitaa olla liikkeellä enemmänkin..:D
kummallista porukkaa. Mutta pitänee mennä itseensä kun luottaa vääränlaisiin ihmisiin? En tiedä, hyviä tyttöjähän ne silti ovat ja luulin että jopa niin lojaaleja etteivät nyt sentään toisen tyttöystävää rupea painostamaan.
Mielestäni tässäkin on vain ja ainoa tapa se että naisten tulee oppia sanomaan jämäkästi ei.
Pirkula =P
Missä on se arvostus ihmissudetta kohtaan??!!!
....sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot luvallisia..;)
Itse tosiasiassa en vilkaisisikaan toisen omaan. Eli siis, että olisin itse vapaa ja etsisin seuraa, niin varattuja en noteeraisi ollenkaan.
Mutta tilanteisiin voip joutuu ihan toistakin kautta..
tahtoisin tietää, koska vaikka totuus sattuisikin en haluais tuhlata elämääni sellaiseen petturiin.
itse en ole pettänyt...enkä petä. mulle riittää ihan yxkin muija:) jos rakastaa ei mielestäni pysty pettään sitä rakastamaansa ihmistä...ainakaan mä en pystyis!
pettäjä on aina pettäjä!
nimim. kokemusta on
ikinä ei ole kukaan ihminen satuttanut niin helvetisti!!!!
ex tyttöystäväni petti minua meidän helsingin reissulla...baarissa silmieni alla...lähti vielä tämän naikkosen mukaan yöksikin.
se porukka millä oltiin liikentees oli hänen kavereita ja mulle ihan outoja. lisäksi mulla ei ollut mitään havaintoo missäpäin helsinkiä sitä oltiin ja rahatkin olivat jääneet tälle exälle...tosi great! onneksi ne tytöt oli mukavia ja majoittivat minut ja veivät vielä seuraavana aamuna juna-asemallekkin.
se junamatka oli kyllä elämäni pisin....
Vai niin kävi, oisit nakannu turpiin sitä "naikkosta" - naama muhkurassa on huonompi sekstailla.
Et usko itsekään, että väkivallalla saavutetaan mitään.
..näinkin voi käydä, kun lähtee seurustelemaan ihmisenä ihmisen kanssa ihmisten maailmassa.
Näitä juttuja olen kokenut itsekin ja sen vuoksi alkanut ajattelemaan, mitä on viisasta yleensä odottaa toiselta ihmiseltä. Ehdotonta uskollisuutta? Hyvää käytöstä silmieni alla (ei pussailla kiihkomalliin, kun olen paikalla)?
Kavereiden kanssa ei saa lähennellä, vai mitä?
Miten muuten teidän välien kävi, kun tyttöystäväsi tuli kotiin reissultaan?
Tollanen ajatus vaan singahti mieleen!...ei ois typyllä ollu niin kurja junareissu...
MUTTA että "Lume" vaikutti lähes välinpitämättömältä, että ollaan kännissä (?) yhdessä ravintolassa ja toinen tekee mitä tekee ja toinen ei reagoi mitenkään?!
Kuulosti jo liian flegulta...
niin no esitin asiani aika neutraalisti vaikka asia satuttaa mua vieläki vaikka siitä on jo melkein kax vuotta!
en usko väkivaltaan. sillä en ois saanu ees itelleni hyvää mieltä...ehkä hetkeksi, mutta seuraavana päivänä ois ollu viel paskempi olo.
rakastuin väärään tyttöön...kaikki oli paremmin ku koskaan ennen sitä helsinki reissua...oli aika shokki huomata ettei se ihminen jota rakastat ole ollenkaan se sama ihana ihminen! hän on jatkanu minun jälkeeni toihuilujaan muittenkin kanssa samaan malliin...ei ole ainakaan oppinut virheistään...ei pysty sitoutuun...ihastuu ihastumisen jälkeen ja satuttaa vaan kaikkia...
joskus vaan toivon että hänkin rakastuisi joku päivä ja saisi kokea miltä tuntuu kun sydän särjetään!
tästä reissusta on siis kaksi vuotta aikaa...aika säälittävä stoori mutta tässäpä tämä loppu :)
takaisin tullessaan me ei tapailtu enään...hän pyysit kyllä anteeksi...sitä tavanomaista selittelyä..."anteeksi, olin kännissä"
mutta kuukauden päästä nähtiin sit baarissa ja huomasin että välitän hänestä yhä...vaikka sydämeni oli ihan rikki...tein elämäni virheen kun en sinä iltana vain jatkanu elämääni ja parannellu rauhassa haavoja...annoin typerä anteeksi!!!!!! hän lupasi muuttua!!!! ja pah...
eihän siitä sitten mitään kumminkaan tullut! sain huomata että se ihminen on ihan eri mihin olin rakastunut!
välitän hänestä yhä ja aina kun nähdään, hänessä on se jokin joka saa joka paikan kihelmöimään! mutta tiedän että leikkisin vain tulella!
hän saa leikkiä muitten kaa...mä en enää siihen alennu!
mutta empäs toiste ole niin sinisilmäinen...ja surullista, mutten halua rakastua päätä pahkaa outoon ihmiseen enään toiste...saaps nähdä miten se sit toimii teoriassa
Että miks et rahojas edes petturilta käynyt perimässä, ennen kuin se häipyi vieraan matkaan baarista? Miksi rahasi yleensäkin olivat hänellä? Olitko niin humalassa, että siksi olit niin flegmaattinen tilanteessa. En tarkoita sitä, että turpaan olisi pitänyt vetää tai suurta kohtausta tehdä, mutta olis nyt ne rahnat ainakin pitänyt käydä vaatimassa itselleen. Minä ainakin pidän omat rahat aina itselläni.
en tykkää pitää baarissa laukkua mukana, eikä silloin ollut taskujakaan rahoille joten laitoin ne kaverini lompakkoon talteen, hänen taskuun!
Niin ja ei siinä tilantees ensimmäisex tullut rahat mieleen...kun huomisin asian muija oli jo mennyt...noh sain sen verran "keskusteltua" hänen kans että hän ilmoitti menevänsä tämän naikkosen mukaan...sainpa ainaki sen verran purettua pahaa oloa että haukuin hänet pystyyn...aika säälittävä tilanne...mutta näköjään nuinkin ilkeitä ihimisiä löytyy...itse en pystyisi ikinä samaan
..haluaisi tietää. Riippuu harha-askeleesta. Jos nyt sattuisi kännissä vähän pussailemaan, niin en haluaisi tietää, koska tekisin asiasta merkittävämmän kun se todellisuudessa olisi. Ja pienessä pussailussa ei kuitenkaan mitään pahaa ole.
Jos toinen kuitenkin oikein kunnolla pettäisi (harrastaisi seksiä tms.) Tai jopa ihastuisi toiseen, niin haluaisin tietää, koska silloin pitäis alkaa keskustella mikä suhteessa on vikana.
Jos minulla olisi rakastettu, niin tietysti haluaisin tietää hänestä kaiken, myös sen, onko hän uskollinen minulle vai ei.
Pettämisestä haluaisin tietää ihan kaiken yksityiskohtia myöten, että voisin ryhtyä tilanteen vaatimiin mahdollisiin toimenpiteisiin... Koskaan ei kuitenkaan voi olla ihan varma mistään, joten en tiedä, onko mitään järkeä vaatia vaatimalla toista ihmistä tilille tässäkään asiassa. Ehkä se on ajan ja vaivan tuhlaamista. Onhan ihmisillä itsellään etuoikeus omaan elämäänsä. Jos joku haluaa salata jotakin toiselta, se on hänen päätöksensä.
Ihmissuhteessa ottaa aina sen riskin, ettei toisesta ihmisestä voi tietää kaikkea. Pitäisi vaan oppia luottamaan itseensä ja opetella tulemaan toimeen sen tosiasian kanssa, että elämässä (ja parisuhteessa) on myös epävarmuutta.
En tiedä etukäteen, miten suhtautuisin toisen "harha-askeleisiin". Voisin varmaan antaa anteeksi, mutta en sitä, jos hän salaisi asian minulta, tuskin kertomatta jättäminenkään mikään kuolemansynti olisi. Vuosikausia jatkunut pettäminen selän takana olisi kyllä ihan liian kauhea asia, jota en voisi sivuuttaa ihan yhtä helposti!
Minulle ensisijaista ihmissuhteissa on se, miten itse kohtelen toisia. Siinäkin on ihan varmasti tekemistä, kun itse yrittää elää siten, mitä pitää oikeana. Tunteita on joskus vaikea hallita enkä usko, että pystyn siihen koskaan niin täydellisesti, että voisin luvata toiselle ihmiselle ikuista uskollisuutta. Pitäisiköhän tämän takia elää loppuelämä ihan yksin?
Itse kertoisin syrjähypystä toiselle. Hän saisi päättää, mitä tekee, jättäisikö vai antaisiko anteeksi. Jos pettäisin, olisin silloinkin "vakavissani", joten ei varmaan niin kauheasti haittaisi, vaikka seurauksena olisikin ero.
..kuin sinulla. Tosi selkeää tekstiä. Ihan toista luokkaa kuin omat rääpellykseni..
Taas kerran, ihanne olisi täydellinen luottamus. Usko siihen, että rakkaus kestää myös toiseen ihastumisen. Minäkin haluaisin kertoa ja että myös minulle kerrottaisiin.
Tiedän kuitenkin, että kaikkien kanssa tämä ei käy. Avoimmuutta ei löydy näin paljoa. Joten pitää sanoa, että kaikki riippuu vastapuolesta. Minkälainen kumppani on, voiko kertoa vai pitääkö jättää kertomatta.
Vuosia jatkunut salasuhde ei tuntuisi hyvältä. Mutta toisaalta paljon riippuisi siitä, miten kumppani on kohdellut minua. Jos kohtelu olisi ollut hyvää ja rakastavaa, niin ei tuntuisi pahalta, ainakaan niin pahalta. Mutta jos kohtelu olisi ollut huonoa ja jotain hyväksikäyttöäkin olisi ollut, niin silloin tuntuisi kyllä elämän räjähtävän käsiin.
Toinen on saanut rakkauden ja minä maksanut viulut!!!!:(
Samaa sanoisin minäkin, että en voisi luvata, en haluaisi luvata ehdotonta uskollisuutta, sillä en haluaisi sitä liekaa kaulaani, pakkopaitaa, karsinaa, joka typistäisi minut olemattomiin, tunteettomaksi tekisi..
Ei tämän takia tarvitse yksinäisyyttä valita. Sen kertomiseksi pitää vaan löytää oikeat sanat, ettei tuleva kumppani ymmärrä väärin.
Ja totta tosiaan, jos valitsisin salasuhteen, olisin siinäkin aivan tosissani.
Luulen vakaasti, että voisin rakastaa kahta naista yhtä aikaa. Yhtä lämpimästi, suloisesti, syvästi - vähän eri tavalla. Ja helpoksi tämän eri tavalla rakastamisen tekisi se, että nuo naiset olisivat eri ihmisiä, erilaisia.
teksistäsi, että samoilla linjoilla olen asiassa. Mutta pari kohtaa kalahti hiukan korviin... ja johtuu siitä, että olen funtsinut samoja juttuja.
Ensiks ei kai sitä loppuelämäänsä tarvii yksin elellä, vaikka ei täydellistä uskollisuutta toiselle heti kättelyssä voikaan luvata? Olen samaa miettinyt miljoona kertaa... en ole pettänyt koskaan kumppaniani, mutten voi koskaan vannoa, etten sitä tekisi. Yleensä parempi olla vannomatta yhtään mitään toiselle. Se ei tee minusta kuitenkaan yhtään huonompaa ihmistä, niin kauan, kuin teen tämän asian heti alussa toiselle selväksi, siis keskustellaan kuin aikuiset ihmiset keskenään kuuluukin.
Se ei tarkoita sitä, että silmäilisin haukkana muita naisia seurustellessani, vaan se tarkoittaa vain sitä, että ihmisen mieli on arvaamaton - mitä sitä kiistämään. Se on mielestäni itsetuntemusta parhaimmillaan ja kertoo kypsyydestä kohdata tosiasiat sellaisena kuin ne ovat. Ei itsestään pysty löytämään vain ja ainoastaan hienoja ja kadehdittavia piirteitä. Tärkeintä on löytää itsensä ja tunnistaa omat mahdolliset käyttäytymistapansa eri tilanteissa.
Toinen asia, mikä osui silmään oli se, että ihanko tosissaan meinaat, että jos pettäisit, niin olisit vakavissasi?
Itse tiedän jo tässä vaiheessa, että vakavuudesta tuskin voisin puhua, jos seurustellessani pettäisin. Sitähän ei tiedä, miten tilanne siitä edistyisi, tulisiko siitä jatkossa jotain vakavaa, pysyvää? Mutta luulen, että suurin osa pettämisistä tapahtuu hetken mielijohteesta, intohimosta, hetkellisestä läheisyyden kaipuusta. Se tuskin on sillä hetkellä niin vakavaa tai jos se sitä on, niin sen on täytynyt alkaa jo aiemmin ja se onkin toinen juttu se - ja vakavaa ;)
Helppo elämä
Eläminen on helppoa,
helpompaa kuin
aavistatkaan, onneton.
On vain valittava.
Valittava niin kuin
kahden naisen välillä
joita rakastaa
eri tavalla
yhtä paljon.
On vain valittava.
Ja naurettava.
Ja naurettava
kahdesti niin syvältä
jos valitsee väärin.
Niin helppoa on elämä.
Tommy Tabermann
Jotenkin tähän aiheeseen sopiva...
Ei ole kovin helppoa olla jotakin mieltä asiasta, joka ei itseä ole koskettanut. Voihan olla, että tositilanteessa suhtautuisin ja käyttäytyisin ihan toisin.
Kokemuksesta tiedän, että minun on vaikeata luottaa ihmiseen ylipäätänsä, ja jos pettämisestä olisi näkyvissä merkkejä, minun saattaisi olla ihan mahdotonta jatkaa seurustelusuhdetta.
Olisi kauheata, jos minun rakkauteni osoittautuisikin toisen puolelta kevytmieliseksi seikkailuksi. Itse en osaa oikein kuvitella harrastavani sellaisia suhteita.
En voisi ottaa ketään varattua, toisen omaa seikkailijaa vakavasti, sillä en halua aiheuttaa kärsimystä kolmannellekaan osapuolelle. En ehkä aloittaisi minkäänlaista suhdetta varatun ihmisen kanssa, sillä ongelmia ja väärinkäsityksiä syntyy niin helposti. En ole kuitenkaan ihan varma, mitä tekisin, jos kaikesta huolimatta rakastuisin varattuun ihmiseen, ja hän minuun. Minä en haluaisi joutua osalliseksi vaikeisiin ihmissuhdesotkuihin. Toivon, ettei kukaan pettäisi ketään!
Asioista on hyvä puhua etukäteen eikä vasta jälkeen päin. Ehkä monilta onnettomilta sydänsuruilta voitaisiin välttyä, jos ihmiset olisivat avoimempia toisiaan kohtaan.
ei lesboile. Kenkää tulee HETI!
Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa :D
....muuta kuin lesboile;) ONNEKSI..:D