Ideapark

Ei millään pahalla pieksämäkeläiset, mutta enemmän lienee hyötyä Keskusvankilasta kuin Ideaparkista kaupungissanne. Siellähän rötöstellään enemmän kuin laki sallii. Ideapark tuo toki kasvua kylälle, mutta myös sitä ikävää puolta.

Opiskelin aikoinaan kaupungissanne, ja voin kertoa, että jo silloin tilanne oli aika ikävä. Ja tuossa taannoin kaupunkinne valittiin Suomen ikävimmäksi paikaksi. Varmaan Ideapark nostaa hieman osakkeitanne, mutta aika suuren riskin Topi ottaa rakentaessaan kauppajätin Pieksämäelle. Toivottavasti Ideapark rakennetaan Kuopioon tai Varkauteen.
292316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Vaan Helsinginsanomat päätti!

Äänestä

Tulee käyttöä Keskusvankilallekin kun juopot etelästä tulee riehumaan.

Äänestä

rötöstellä? Kirjoitit "rötöstellään enemmän kuin laki sallii". Kirjoita myös lakipykälä, josta voi tarkistaa sen sallimisrajan!

Äänestä
  • No itse jouduin kaupungissanne väkivallanteon kohteeksi ilman mitään järkevää syytä. Joten lienee vara sanoa silloin, että kaupungissanne rötöstellään enemmän kuin laki sallii. Tietysti tuo on sanonta, jota ei voi suhteuttaa lukumäärään rikoksia. Mutta aika ankea paikka kaupunkinne ainakin silloin 90-luvun taitteessa oli. Ja silloin 90-luvulla ja sitä ennenkin ei ollut mitenkään epätavallista, että kaikenlaista tapahtui ja sattui. Sitä en tiedä, että miten nykyään paikkakunnalla menee. Ei mairittele hirveästi kyllä Suomen ikävimmän paikkakunnan titteli taannoin.

    Äänestä

  • Veturipark kirjoitti:

    No itse jouduin kaupungissanne väkivallanteon kohteeksi ilman mitään järkevää syytä. Joten lienee vara sanoa silloin, että kaupungissanne rötöstellään enemmän kuin laki sallii. Tietysti tuo on sanonta, jota ei voi suhteuttaa lukumäärään rikoksia. Mutta aika ankea paikka kaupunkinne ainakin silloin 90-luvun taitteessa oli. Ja silloin 90-luvulla ja sitä ennenkin ei ollut mitenkään epätavallista, että kaikenlaista tapahtui ja sattui. Sitä en tiedä, että miten nykyään paikkakunnalla menee. Ei mairittele hirveästi kyllä Suomen ikävimmän paikkakunnan titteli taannoin.

    ...sitä tikulla silmään!

    Ilman tuota vanhaa lehtijutun muisteloa ei tuo kertomasi tarina kerro muusta kuin ulkopaikkakuntalaisen kateudesta!

    Äänestä

  • taas yksi kirjoitti:

    ...sitä tikulla silmään!

    Ilman tuota vanhaa lehtijutun muisteloa ei tuo kertomasi tarina kerro muusta kuin ulkopaikkakuntalaisen kateudesta!

    Heh, nythän sie vitsin murjaisit. Mistä mun pitäis olla kateellinen? Ei tule mieleen kyllä mitään just nyt. Ei ole tapana kadehtia muita. Hyvä vaan, jos jollain menee hyvin.

    Ja mitä tulee Ideaparkiin, niin parantaahan se paikkakunnan työllisyystilannetta huomattavasti. Siitä toki voinemme olla iloisia, mutta silti mielestäni Ideaparkin voisi sijoittaa muuallekin. Varkaudesta on sopivat välimatkat lähikaupunkeihin, ja esim. Leppävirta olisi mitä otollisin valinta Ideaparkille. Kuopioon ja Varkauteen kohtuulliset välimatkat. Eikä Pieksämäkikään nyt mahdottoman matkan päässä olisi.

    niin tuo kuulostaa just ihan siltä ettet ole kateellinen tai että sinua ei yhtään edes kiinnostaisi. kummasti tuntuu juttua kuitenkin riittävän täällä PIEKSÄMÄKI-keskustelussa. kiva kuulla että olet iloinen meidän puolesta...pikkuisen huonosti annat itseäsi ymmärtää.

    Jep jep, kuten edellinen ilmaisi, sua ei P:mäki kiinnosta mutta kuitenkin pyörit täällä keskusteluissa. Ja Kun HS sanojesi mukaan "taannoin" ja "joku aika sitten" valitsi (ei siis millään äänestyksellä, vaan tarkoitushakuisesti tehdyllä jutullaan) P:mäen Suomen ankeimmaksi kunnaksi, niin vuosi oli...niin mikä? Ettei olisi ollut 1993 eli noin 15 vuotta sitten. Väitänpä että noina aikoina 90% Suomen kunnista oli melko onnettomia paikkoja.

    Hmm, satunnaisen väkivallan kohteeksi joutunut, vai..? Ettet vain olisi itse antanut aihetta..?

    Äänestä

  • ihan normaalia kirjoitti:

    Tiesitkö muuten että pisteen jälkeen seuraavan virkkeen ensimmäisen sanan ensimmäinen kirjain kirjoitetaan ISOLLA. Osoitit jo tuolla sivistystasosi.

    Mutta mitä tulee tuohon Ideaparkkiin, niin vaikka se tuo työllisyyttä paikkakunnalle, niin myös varmasti ongelmiakin. Älkää munatko tilaisuuttanne, sillä nyt on mahdollisuus nousta ehkä sieltä pohjalta ylös. Tosin mieluummin näkisin Ideaparkin ihan jossain muualla kuin Pieksämäellä. Onnea hankkeeseen silti, sitä tulette tarvitsemaan.

    Äänestä

  • Ex -pieksämäkeläinen kirjoitti:

    Näinhän se tosiaan Suomessa menee, että uhrista tehdään syyllinen. Tietääkseni en antanut aihetta. Mutta kerroin vain omakohtaisen kokemuksen. Paikkakunnasta jäi ikävä kyllä aika negatiivinen kuva kaikenkaikkiaan.

    Ja miksi tulin paikkakuntanne forumille, niin kait sitä saa olla kiinnostunut uudesta hankkeesta. Ja miten paikkakuntalaiset asian ottaa. Onhan se toki kiinnostavaa, vaikkei varsinaisesti itseäni pahemmin liikutakaan, koska en liiku sielläpäin laisinkaan. Ja Suomessa on sananvapaus ilmaista kantaansa, kunhan se ei yksilöä loukkaa tai vahingoita, tiesittekö muuten sitä?

    Äänestä

  • Veturipark kirjoitti:

    Tiesitkö muuten että pisteen jälkeen seuraavan virkkeen ensimmäisen sanan ensimmäinen kirjain kirjoitetaan ISOLLA. Osoitit jo tuolla sivistystasosi.

    Mutta mitä tulee tuohon Ideaparkkiin, niin vaikka se tuo työllisyyttä paikkakunnalle, niin myös varmasti ongelmiakin. Älkää munatko tilaisuuttanne, sillä nyt on mahdollisuus nousta ehkä sieltä pohjalta ylös. Tosin mieluummin näkisin Ideaparkin ihan jossain muualla kuin Pieksämäellä. Onnea hankkeeseen silti, sitä tulette tarvitsemaan.

    Minä kun ihan luulin, että sivistystaso siellä päässä olisi riittänyt lukemaan hieman huolimattomamminkin kirjoitetun tekstin (kaikilla kun ei ole aikaa päiväkausia pyöriä keskustelemassa jonnijoutavia jonnijoutavien kaa), mutta hyvä että epäkohta tuli korjattua niin voin nyt tarkentaa artikulointiani yms. niin, että sinäkin ymmärrät. Vaikka tarkemmin ajatellen, enpä kehtoo ennee keskustella ies tästä sinun kanssas..

    Äänestä

  • Ex -pieksämäkeläinen kirjoitti:

    Jep jep, kuten edellinen ilmaisi, sua ei P:mäki kiinnosta mutta kuitenkin pyörit täällä keskusteluissa. Ja Kun HS sanojesi mukaan "taannoin" ja "joku aika sitten" valitsi (ei siis millään äänestyksellä, vaan tarkoitushakuisesti tehdyllä jutullaan) P:mäen Suomen ankeimmaksi kunnaksi, niin vuosi oli...niin mikä? Ettei olisi ollut 1993 eli noin 15 vuotta sitten. Väitänpä että noina aikoina 90% Suomen kunnista oli melko onnettomia paikkoja.

    Hmm, satunnaisen väkivallan kohteeksi joutunut, vai..? Ettet vain olisi itse antanut aihetta..?

    vaikka olisikin antanut...juttujen perusteella ei voi mennä kehumaan, ja täällä päin kun hölömöjen kaa mennee heleposti hermo, kun ei ole totuttu :p

    Äänestä

  • ihan normaalia kirjoitti:

    vaikka olisikin antanut...juttujen perusteella ei voi mennä kehumaan, ja täällä päin kun hölömöjen kaa mennee heleposti hermo, kun ei ole totuttu :p

    Se tuli todistetusti selville vajaat parisenkymmentä vuotta sitten siellä Pieksämäellä. Moneen junaan meitä löytyy.

    Provoja on varmaan kiva heitellä, mutta tuskinpa edes tiedätte koko tapausta. Sillä itseasiassa ei ole edes merkitystä. Ymmärrän toki, että haluatte kivenkovaan syyllistää uhria. Eikös se ole se helpoin tapa? Mennä sieltä missä aita on matalin. Teidän sankarinne on kovin jo kolunnut linnassakin, joten pitäisi varmaan tuntea myötätuntoa kaverianne kohtaan?

    Ideapark tässä oli kyllä puheenaiheena.

    Äänestä

  • Ihan normaalia kirjoitti:

    Minä kun ihan luulin, että sivistystaso siellä päässä olisi riittänyt lukemaan hieman huolimattomamminkin kirjoitetun tekstin (kaikilla kun ei ole aikaa päiväkausia pyöriä keskustelemassa jonnijoutavia jonnijoutavien kaa), mutta hyvä että epäkohta tuli korjattua niin voin nyt tarkentaa artikulointiani yms. niin, että sinäkin ymmärrät. Vaikka tarkemmin ajatellen, enpä kehtoo ennee keskustella ies tästä sinun kanssas..

    Kukin tavallaan. Kävitkö muuten edes lukiota?

    Äänestä

  • Ex -pieksämäkeläinen kirjoitti:

    Jep jep, kuten edellinen ilmaisi, sua ei P:mäki kiinnosta mutta kuitenkin pyörit täällä keskusteluissa. Ja Kun HS sanojesi mukaan "taannoin" ja "joku aika sitten" valitsi (ei siis millään äänestyksellä, vaan tarkoitushakuisesti tehdyllä jutullaan) P:mäen Suomen ankeimmaksi kunnaksi, niin vuosi oli...niin mikä? Ettei olisi ollut 1993 eli noin 15 vuotta sitten. Väitänpä että noina aikoina 90% Suomen kunnista oli melko onnettomia paikkoja.

    Hmm, satunnaisen väkivallan kohteeksi joutunut, vai..? Ettet vain olisi itse antanut aihetta..?

    Kyllä puhut asiaa ex-pieksämäkeläinen. 90-luvulla meni monilla kunnilla varsin heikosti. Taisi se kulutusjuhla ennen 90-lukua kostautua hyvin monelle. Yrityksiä kaatui, mutta moni selvisikin. Sulla tuntuukin olevan älliä hieman enemmän kuin muutamilla täällä.

    Mutta tuo Pieksämäen julistus ankeimmaksi paikkakunnaksi oli ihan 2000-luvulla. Tarkkaa vuotta en muista, mutta ei ole montaa vuotta. Mulla ei ole tähän lähdettä tarjota todistukseksi. Valitan, mutta siitä itse asiaan..

    Koko homman idis oli lähinnä miettiä, miksi Sukari juuri Pieksämäen valitsi? Paikan, jossa pääasiallisin liikenne kulkee raiteita pitkin? Kuvitteleeko Topi, että junalla käydään Ideaparkissa? Minusta tuossa on todella iso riski. Liikennevirtaa pitäisi olla lähinnä maanteillä, koska autoillahan sitä nykyaikan shoppaillaan.

    Höpölastä sinun muistitietosi. Hesarin roskajuttu oli tammikuussa 1995.

    Äänestä

  • allakantekijä kirjoitti:

    Höpölastä sinun muistitietosi. Hesarin roskajuttu oli tammikuussa 1995.

    Oli toki silloinkin. Mutta on ollut 2000-luvullakin. Mutta turhan näistä on kiistellä tässä. Molemmat varmasti pitää kantansa joka tapauksessa :)

    Äänestä

  • Veturipark kirjoitti:

    Oli toki silloinkin. Mutta on ollut 2000-luvullakin. Mutta turhan näistä on kiistellä tässä. Molemmat varmasti pitää kantansa joka tapauksessa :)

    Joo joo, mutta minä olen oikeassa.

    Äänestä

  • Veturipark kirjoitti:

    Kukin tavallaan. Kävitkö muuten edes lukiota?

    no en! miksi olisin käynyt? halusin katto ittelleni ammatin mieluummin.

    Äänestä

  • Veturipark kirjoitti:

    Se tuli todistetusti selville vajaat parisenkymmentä vuotta sitten siellä Pieksämäellä. Moneen junaan meitä löytyy.

    Provoja on varmaan kiva heitellä, mutta tuskinpa edes tiedätte koko tapausta. Sillä itseasiassa ei ole edes merkitystä. Ymmärrän toki, että haluatte kivenkovaan syyllistää uhria. Eikös se ole se helpoin tapa? Mennä sieltä missä aita on matalin. Teidän sankarinne on kovin jo kolunnut linnassakin, joten pitäisi varmaan tuntea myötätuntoa kaverianne kohtaan?

    Ideapark tässä oli kyllä puheenaiheena.

    "Ideapark tässä oli kyllä puheenaiheena." miksi sitten jauhat muuta?

    Äänestä

  • Veturipark kirjoitti:

    Kyllä puhut asiaa ex-pieksämäkeläinen. 90-luvulla meni monilla kunnilla varsin heikosti. Taisi se kulutusjuhla ennen 90-lukua kostautua hyvin monelle. Yrityksiä kaatui, mutta moni selvisikin. Sulla tuntuukin olevan älliä hieman enemmän kuin muutamilla täällä.

    Mutta tuo Pieksämäen julistus ankeimmaksi paikkakunnaksi oli ihan 2000-luvulla. Tarkkaa vuotta en muista, mutta ei ole montaa vuotta. Mulla ei ole tähän lähdettä tarjota todistukseksi. Valitan, mutta siitä itse asiaan..

    Koko homman idis oli lähinnä miettiä, miksi Sukari juuri Pieksämäen valitsi? Paikan, jossa pääasiallisin liikenne kulkee raiteita pitkin? Kuvitteleeko Topi, että junalla käydään Ideaparkissa? Minusta tuossa on todella iso riski. Liikennevirtaa pitäisi olla lähinnä maanteillä, koska autoillahan sitä nykyaikan shoppaillaan.

    ...maailma muuttuu eskoseni. ehkä sitä sitten voitaisiinkin kulkia junalla kun siihen on mahdollisuus.
    ja kyllä se kuule pitäisi olla tarkka vuosi ja tietolähde selvillä ennen kun tulee tuollaista väittämään, ilman todisteita mennään heikoilla hangilla.

    Äänestä

  • niinainaniinaina kirjoitti:

    "Ideapark tässä oli kyllä puheenaiheena." miksi sitten jauhat muuta?

    Jauhan siksi, koska keskustelu vietiin tähän suuntaan,ja toki otan silloin kantaa, jos olen jostain eri mieltä. Muutoinhan keskustelu on pysynyt kutakuinkin alkuperäisessä aiheessa eli Ideaparkissa. Ja hyvä niin.

    Äänestä

Ehkäpä Sukari ajattelee niin, että tuo tuleva kauppajätti saa asiakkaita samaan tyyliin kuin Keskisen kyläkauppa. Tuohan toisi kilpailua tässä mielessä. Jos kauppa lohkaisee osan vaikka Keskisen kyläkaupan asiakkaista, niin menestystä voisi olla tiedossa. Onko ideana siis olla Vesan kilpailija?

Etelä-Suomessa on niin paljon näitä kauppajättejä, etteivät ne ihmeemmin syö toistensa leipää.

Äänestä

  • joku kirjoitti:

    http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1300616 niin et aika kusessa te pieksämäkeläiset kohta ootte todella oma lehmä ojassa

    yksityinen rahahan se siinä palaa. eihä se pieksämäelle haittoo jos nurin mänööki.

    Äänestä

  • joku vaa kirjoitti:

    http://www.taloussanomat.fi/kauppa-ja-kulutustavarat/2008/02/02/Kakkonen ei usko Sukarin ideaan/20083339/382 no niin mites nyt suu pannaan pieksämäkeläiset on kohta kusessa eli oma lehmä ojassa

    Mikähän mahtaa olla Kakkosen kommentin takana?
    Eikö juuri itäinen Suomi ole Tokmannin vahvaa aluetta?
    Todennäköisesti Kakkonen ei haluaisi uskoa ko. hankkeeseen, mutta todellisuudessa pelkää, että se onnistuu.

    Äänestä

  • joku vaa kirjoitti:

    http://www.taloussanomat.fi/kauppa-ja-kulutustavarat/2008/02/02/Kakkonen ei usko Sukarin ideaan/20083339/382 no niin mites nyt suu pannaan pieksämäkeläiset on kohta kusessa eli oma lehmä ojassa

    Kakkosen mukaan Itä-suomen ostovoima on myös 20% Lempäälän seutua heikompi. Täältä hän silti on miljoonansa kerännyt. Koska hän vastustaa paikkakunnan hyvinvoinnin kehitystä, täytynee siirtää ostoksensa Tokmannilta pois.

    Keskinenkin on moittinut ideaa, vaikka olisi kuulemma halunnut Ideaparkin Tuuriin, mikä olisi tehnyt paikasta lyömättömän. Nyt sen sijaan Pieksämäestä tulee lyömätön. Tervetuloa Ideaparkin avajaisiin 5.12.2010 Kello 10.00

    Äänestä

Jos Naarajärven vankilasta tulisi keskusvankila, tulisi paikkakunnalle lisää työpaikkoja. Selvitäpä miten tarkasti Pieksämäellä kirjataan rikokset muihin poliisipiireihin nähden. Kysy samalla kenen piikkiin menevät risteysasemalla junasta poikkeavien rötökset. Valitettavan monet, esim.Sinä näyttävät nielleen Hesarin jutun ilman omia ajatuksiaan.

Tiedätkö Suomessa toista 14 000 asukkaan kaupunkia, joka olisi menettänyt laman aikana yli 2000 työpaikkaa, leimattu lehdessä ja noussut omin toimin jaloilleen?? Jos tiedät, kerro se tällä palstalla.

Virheitäkin on tehty, mutta opiksi otettu. Tulevaisuudessa Pieksämäki esitellään mallikaupunkina, joka kaikista vaikeuksistaan huolimatta Itä-Suomen kaupankäynnin keskukseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Veturipark kirjoitti:

Ei millään pahalla pieksämäkeläiset, mutta enemmän lienee hyötyä Keskusvankilasta kuin Ideaparkista kaupungissanne. Siellähän rötöstellään enemmän kuin laki sallii. Ideapark tuo toki kasvua kylälle, mutta myös sitä ikävää puolta.

Opiskelin aikoinaan kaupungissanne, ja voin kertoa, että jo silloin tilanne oli aika ikävä. Ja tuossa taannoin kaupunkinne valittiin Suomen ikävimmäksi paikaksi. Varmaan Ideapark nostaa hieman osakkeitanne, mutta aika suuren riskin Topi ottaa rakentaessaan kauppajätin Pieksämäelle. Toivottavasti Ideapark rakennetaan Kuopioon tai Varkauteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu