Mulla päänsärky lähes jokapäiväistä (aamuista) jo usean vuoden. Minulla ei ole migreeniä kahden neurologin mukaan. Päänsärky on kuin pään sisällä olisi jotain "ylimääräistä". Oksettaa jo 4.30 -5.00 välisenä aikana, enkä enää saa nukutuksi. Oksennettuani, tokkurainen olo jatkuu iltapäivään. Aivokasvainta ei ole löydetty!
Alkuperäinen kysymykseni: Onko erikseen päänsärkypalstaa jossakin? Ymmärrän, että migreenipotilailla on omat ankarat vaivansa, mutta kun en kuulu heihin!
Alkuperäinen kysymykseni: Onko erikseen päänsärkypalstaa jossakin? Ymmärrän, että migreenipotilailla on omat ankarat vaivansa, mutta kun en kuulu heihin!
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta kerron kolme sairautta, jotka omassa perheessäni ovat aiheuttaneet varsinkin aamupäänsrkyä.
1. Kohonnut verenpaine.
Voi myös vaihdella, joten ei tule aina lääkärin mittauksissa esille. Oma verenpainemittari vasta tuotti minulle asiasta selvyyden.
2. Aivopaineen nousu.
Luultavasti sinulle on kuitenkin tehty magneettikuvaus, jossa se olisi tullut esille.
3. Uniapnea,
jonka vuoksi itse juoksin 15 v. turhautuneena kalliista aivo- ja verisuonitutkimuksista toiseen. Keuhkolääkäri lopulta lähetti oikeisiin tutkimuksiin.
Sinuun verrattuna on kuitenkin se ero, että minulta oksentelu, päänsärky ja tokkurainen olo loppuivat yleensä aamuisin melko pian ylösnousun jälkeen. Tilanne oli aina pahempi mikäli olin illalla ottanut jotain rentouttavaa (esim. pienenkin palan Sirdaludia tai antihistamiinia esim. Zyrteciä ja sitäkin vain ehkä 1/2 tai 1/4 tablettia) kutinaan.
En pysty ottamaan edes päivänokosia kuin korkeintaan kymmenisen minuuttia ilman CPAP-laitetta. Sen jälkeen pää on varmasti tokkurainen.
Tuskin sinun kohdallasi tästä kuitenkaan on kysymys, mutta käy nyt mielessäsi tämäkin asia läpi.
Tässä linkkiä Duodecim'in Käypä Hoito-suositukseen
http://www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu.NaytaArtikkeli?p_artikkeli=hoi50057
Ja edelliseen sisältyvä, erittäin hyvä jumppaohje purentalihasten ongelmiin...
Klikkaa myös numeroiden kohdalta, saat ohjekuvat näkyviin...
http://www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu.NaytaArtikkeli?p_artikkeli=nix00709
minullakin kaikenlaista päänsärkyä esiintynyt muutaman vuoden ajan. Tiedän tunteen, kun sanot, että pään sisällä on jotain "ylimääräistä". Migreenistä kärsivä työkaverini kuvasi osuvasti, että tunne on sellainen että tekisi mieli tehdä reikä kallonpohjaan ja rassata pulloharjalla!!
Itselläni on kaiketi migreeni (ainakin kaikki tyypilliset oireet täyttyvät). Olin pään magneettikuvauksessa (MRI) ja siellä todettiin ns. Arnold Chiarin oireyhtymä. Itselläni tosin lievä sellainen, päänsäryn ei pitäisi aiheutua siitä. Jos oireyhtymä on asteeltaan vakavampi,voi se aiheuttaa kaikenmoista neurologista oireilua. Onko sinun päätäsi kuvattu?
Sain myös muutamaksi kuukaudeksi avun fysioterapeutin neuvoilla tehdyistä niskalihasten vahvistusliikkeistä. Olin jo iki-onnellinen kun säryt hävisivät lähes täysin, mutta nyt kevään tullessa ovat säryt palanneet. (esim maaliskuussa särkenyt päätä lähes päivittäin).
Jaksamisia sinulle! ja toivotaan että joku keksii joskus ihmepillerin migreeniin!