MITÄ MIELTÄ OOTTE?

Nyt täytyy vuodattaa vähän tätä pahaa oloa tälle palstalle. Olen parasta aikaa nyt sairaslomalla jatkuvan huimauksen ja henkisen uupumuksen takia. Työterveyslääkäri antoi vain näin ens alkuun 1 vkon sairaslomaa, mutta oon menos toiselle lääkärille ens vkolla juttelee tästä uupumuksesta ja pahoinvoinnista, mikä minulle tulee nykyisessä työpaikassa.

Työskentelen miesvaltaisella alalla ja siellä ei naisia arvosteta millään tavalla. Naiset ovat vain heidän mielestään sellasia konttoristeja, paperinpyörittäjiä. Johtajatkin ovat aivan samanlaisia, eivät arvosta millään tavalla naisia. Työpaikalla viime syksynä pahemmaksi tullutta huimaustani ei kukaan tahtonut uskoa. Asiaa selviteltiin työterveyshoitajan kanssa, tutkittiin homemahdollisuutta työpaikalla, ei löytynyt ainakaan vielä. Yksin taistelin kaikkia vastaan, olin aika loppu jo silloin. Nyt olen tämän vuoden aikana joutunut jäämään sairaslomalle, kun on alkanut olemaan kaikelaisia oireita. Keinuttavaa huimausta päivästä toiseen, sydämmen tykytystä, lihasvapinaa/heikkousta, jännittämistä todella paljon ja useissa tilanteissa, varsinkin työpaikalla, ahdistuksen tunnetta rinnassa ja valtavaa väsymystä, niin, että tahtois nukkua vain. Onkohan kyseessä mahdollisesti burn out/henkinen uupumus ja johtuen tästä työpaikasta? Itsestäni tuntuu ainakin niin.
Nyt on sellainen tunne, että en halua palata sinne työpaikkaan enää. Työ itsessään ei ole enää pitkiin aikoihin antanut minulle mitään mielihyvää. Ahdistaa oikein lähteä aamuisin sinne samaan paikkaan. Olen aikaisemmin ollut ainainen määräaikaisten työpaikkojen tekijä ja nyt tää vakituinen työpaikka ei oikein taidakkaan sopia minulle. Se hlö kenen tilalle pääsin, sairastui myös burn outiin ja joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Eikös tämä jo kerro jotain tästä työpaikasta??? Mielipiteitä ja omia kokemuksia otan vastaan mielihyvin. Mikähän olisi nyt oikea ratkaisu tässä vaiheessa???
162656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei kyllä kovin hyvältä kuulosta tuo sinun tilanteesi. Ihmettelen, miksi lääkäri antoi sinulle vain noin lyhyen sairausloman, vaikka sinulla on selvästi uupumus-,ahdistus- ja jopa masennusoireita.

Ehkä lääkäri on ollut sitä mieltä, että olet uupunut ja usko tai älä, työuupumus ei ole mikään sairaus, olitpa kuinka väsynyt tahansa. Mutta pitkittyessään työuupumus voi johtaa masennukseen ja jopa työkyvyttömyyteen, niin kuin sinua edeltävälle työntekijälle kävi.

Oletko keskustellut asiasta työsuojeluvaltuutetun kanssa? Työpaikan henkiseen hyvinvointiin liittyvät asiat kuuluvat niin työterveyshuollon, esimiesten kuin työsuojeluorganisaation erityiseen 'vastuualueeseen'.

Jos sinulla ei ole ollut vastaavia oireita muissa työpaikoissa, niin se kannattaa tuoda esille lääkärinvastaanotolla. Sinun kannattaa myös kertoa tilanteista, joissa sinua huimaa, sydän tykyttää jne eli joissa sinua ahdistaa.

Ja lopuksi vielä tärkein kysymys: olisiko sinun mahdollista vaihtaa työpaikkaa?

Koeta kestää, vaikka raskasta onkin!

Äänestä

lääkäriltä lähete psykologille ja tietysti sairaslomaa. Diagnoosina tulee olla masennus(tai molemmat), että saat palkkaa, pelkkä työuupumus ei riitä.
Työpaikalla ei kannata alkaa taistelemaan oikeuksiensa puolesta, se vie liikaa voimia.
Keskity lääkärille puhuessasi itseesi, eikä niinkään työpaikan ongelmiin, muuten voi diagnoosi olla pelkkätyöuupumus.
Ole ensin sairaslomalla parikuukautta ja katso sitten tilanne uudestaan. Työpaikan vaihto voi yksi vaihtoehto kenties...

Äänestä
  • Kiitos mielipiteestä, nyt on tosiaan tarpeen kaikki mahdollinen tieto ja apu tässä tilanteessa. Olo on koko ajan niin ahdistava ja ei pysty oikein lepäämään kunnolla, kun se työpaikka pyörii koko ajan mielessä. Olen samaa mieltä kanssasi, että ens alkuun mulle pitäisi antaa 2 kk sairaslomaa, niin sitten tietäisin että helpottuuko oloni yhtään. Työpaikan vaihtoa olen kyllä suunnitellut, mutta nyt pitää saada ekaksi itsensä kuntoon, että jaksaa työskennellä jossain muualla.

    Äänestä

  • kukka kirjoitti:

    Kiitos mielipiteestä, nyt on tosiaan tarpeen kaikki mahdollinen tieto ja apu tässä tilanteessa. Olo on koko ajan niin ahdistava ja ei pysty oikein lepäämään kunnolla, kun se työpaikka pyörii koko ajan mielessä. Olen samaa mieltä kanssasi, että ens alkuun mulle pitäisi antaa 2 kk sairaslomaa, niin sitten tietäisin että helpottuuko oloni yhtään. Työpaikan vaihtoa olen kyllä suunnitellut, mutta nyt pitää saada ekaksi itsensä kuntoon, että jaksaa työskennellä jossain muualla.

    kannattaa varmaan painottaa sitä masennusta lääkärille ja kertoa muistakin vaikeista elämäntilanteista, joita on (mahdollisesti) ollut aikaisemmin. Lääkärille jouduin kerran (vastaanotolla, ei ollut työterv.lääkäri sillä kertaa) korjaamaan hänen lausuman, jokaisella kertaa kuin hän mainitsi sanan "työuupumus", sanoin, eikun "masennus"...Kirjoitti sitten diagnoosiksi masennus ja sitähän se on ollut jo muutaman vuoden.
    Jos lääkäri määrää lääkkeitä, ne on myös ostettava apteekista(niiden ostoa myös seurataan).
    Psykologin apu on yleensä myös hyvä, sitä ei kannata arkailla ottaa vastaan.
    Jätä ne työasiat mielellään pois ajatuksista, enää ei ole väliä vaikka kuinka väärin tehtiin ja kenessä oli vika, pääasia on, että paraneminen lähtee käyntiin. Voi ne huonot asiat kylläkin tulla uniin vielä parinvuoden jälkeenkin sairastumisesta, ne täytyy vain yrittää työntää sivuun. Psykologin kanssa voi niitä sitten käydä läpi jos haluaa.

    Äänestä

... haiskahtavat pahasti burnoutin aiheuttamilta. Diagnoosiksi kannataa tosiaan pyytää masennus (tai yleistynyt ahdistuneisuushäiriö), koska työuupumusta ei lasketa sairaudeksi. Viikon sairasloma tuntuu oudolta ja aivan liian lyhyeltä, joten kannattaa tosiaan mennä uudelleen lääkäriin. Itse jouduin viime syksynä burnoutin takia ensin 1 kk sairaslomalle, jota sittemmin on jatkettu 1,5 - 2,5 kk jaksoissa. Diagnoosina oli ensin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja sen jälkeen masennus. Tsemppiä sinulle!

Äänestä
  • Miun työterveyslääkäri ei suostunut antamaan minulle reilua viikkoa pidempään sairaslomaa koska kieltäydyin kohteliaasti raskaasta masennuslääkityksestä koska mielestäni en ole sen tarpeessa vaan työnlopettamisen tarpeessa..

    Muilla vastaavaa kokemusta? onko oikein että lääkärin ei tarvitse antaa sairaslomaa vaikka olisi kuinka uupunut ja todella pahat fyysiset oireet, mutta jos ei halua lääkitystä. Eihän se lääkitys auta itse työhön ja muuten sitä tuskin tarvitsen??

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Miun työterveyslääkäri ei suostunut antamaan minulle reilua viikkoa pidempään sairaslomaa koska kieltäydyin kohteliaasti raskaasta masennuslääkityksestä koska mielestäni en ole sen tarpeessa vaan työnlopettamisen tarpeessa..

    Muilla vastaavaa kokemusta? onko oikein että lääkärin ei tarvitse antaa sairaslomaa vaikka olisi kuinka uupunut ja todella pahat fyysiset oireet, mutta jos ei halua lääkitystä. Eihän se lääkitys auta itse työhön ja muuten sitä tuskin tarvitsen??

    Tekikö lääkärisi sinulle masennustestiä? Tarkoitan sellaista kyselylomaketta jonka saa itse täyttää. Erilaisia testejä ja muuta infoa aiheesta löytyy esim. osoitteesta www.tohtori.fi/masennusklinikka. Joka tapauksessa tuntuu vähän oudolta, että lääkäri on heti määräämässä raskasta masennuslääkitystä. Minulla asiat etenivät aluksi niin, että sain se kuukauden loman ja nukahtamislääkettä, omasta pyynnöstäni. Oloni kuitenkin jatkui huononemistaan lomasta huolimatta ja viikon päästä menin takaisin lääkärille, koska tuntui etten saa pidettyä enää itseäni kasassa. Siinä vaiheessa lääkärini teki minulle masennustestin, joka näytti keskivaikeaa-vaikeaa masennusta. Sain mielialalääkettä varsin maltillisella annostuksella sekä rauhoittavaa otettavaksi tarvittaessa. Minulle lääkkeistä on ollut apua eli niitä ei sinänsä kannata pelätä. Tuo että lääkäri "kiristää" lääkkeillä sairasloman pituutta, ei ole oikein. Toivottavasti sinulla menee paremmin sen toisen lääkärin kanssa.

    Äänestä

  • lääkärissä on käyty ja diagnoosiksi määriteltiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja sairaslomaa nyt ens alkuun 1 kk. Lääkäri myös suositteli miettimään sitä vaihtoehtoa, että vaihtaisin työpaikkaa. En tiedä miten tään jatkuvan kiristyksen tunteen mahassa saisi rentoutettua, ja kun väsyttää ihan mahdottomasti koko ajan. No levätä täytyy nyt vain niin paljon kun pystyy. Mulla on sellanen olo, etten enää koskaan halua palata sinne entiseen työpaikkaan takaisin. Nyt olen menos juttelee psykoterapeutille ensi viikolla. Jospa tää olotila joskus helpottuu, niin että elämä näyttäis vähän aurinkoisemmalta.

    Äänestä

  • kukka kirjoitti:

    lääkärissä on käyty ja diagnoosiksi määriteltiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja sairaslomaa nyt ens alkuun 1 kk. Lääkäri myös suositteli miettimään sitä vaihtoehtoa, että vaihtaisin työpaikkaa. En tiedä miten tään jatkuvan kiristyksen tunteen mahassa saisi rentoutettua, ja kun väsyttää ihan mahdottomasti koko ajan. No levätä täytyy nyt vain niin paljon kun pystyy. Mulla on sellanen olo, etten enää koskaan halua palata sinne entiseen työpaikkaan takaisin. Nyt olen menos juttelee psykoterapeutille ensi viikolla. Jospa tää olotila joskus helpottuu, niin että elämä näyttäis vähän aurinkoisemmalta.

    ... että sait vihdoinkin oikealta kuullostavan diagnoosin ja tarpeeksi lomaa. Älä huolestu jos olosi ei ala heti parantua. Kun olet sinnitellyt työpaikassasi niin pitkään, kertynyt väsymys ja ahdistus eivät helpota heti. Yritä nyt vain rentoutua ja levätä ja heittää kaikki työasiat mielestäsi.

    Äänestä

  • Loppuunpalanut kirjoitti:

    tässä oikein ole pystynyt vielä rentoutumaan, kun töistä soittivat eilen ja kysyivät, että olenko tulossa varmasti töihin tämän 1kk sairasloman jälkeen. Ja kiinnostaako minua yleensä enää edes tulla takaisin? Minusta tälläinen puhelinsoitto ei ollut oikein ammattimaista käytöstä työnantajan puolelta, vai olenko väärässä? Vastahan mun sairasloma on alussa ja enhäm mä voi tietää tässä vaiheessa mun tervehtymisestä, että pääsenkö varmasti töihin silloin. Ymmärrän todella sellasen, että heillä on nyt hätä siitä, että tarvitaanko sijainen jo. Luulenpa, että tälläinen 1 kk saikku ei vielä paljoa paranna mun tilannetta. Ja eihän siellä työpaikalla kuitenkaan ole mikään muuttunut tällä aikaa. Nyt onkin tärkeintä hoitaa itteni hyvin kuntoon ja alkaa vaan etsiä uutta työpaikkaa itselleen, vai mitä oot mieltä?

    Niillä taitaa siellä töissä olla hätä, että oletko sinä palaamassa sinne ja jos olet niin milloin. Mutta sitähän sinä et tässä vaiheessa pysty todellakaan sanomaan. Voin kokemuksesta sanoa että kuukauden loma ei tunnu vielä missään. Minulla se itse asiassa vei oloa vain pahempaan suuntaan, kun olin venyttänyt itseni äärimmilleen ja sain vihdoin päästettyä kaikesta irti. Sen "krapulan" hoitoon tarvittiin (tai siis tarvitaan edelleen) lääkitystä ja välillä jopa sairaalahoitoa. Toivottavasti sinun toipumisesi sujuu ilman niin kovia toimenpiteitä. Eli nyt vain unohdat kaikki työasiat ja keskityt itseesi ja paranemiseesi. Uutta työpaikkaa ehdit kyllä vielä miettiä ja hakea. Minäkään en ole sitä asiaa vielä päättänyt ja olen ollut lomalla jo puolisen vuotta.

    Äänestä

  • kukka kirjoitti:

    tässä oikein ole pystynyt vielä rentoutumaan, kun töistä soittivat eilen ja kysyivät, että olenko tulossa varmasti töihin tämän 1kk sairasloman jälkeen. Ja kiinnostaako minua yleensä enää edes tulla takaisin? Minusta tälläinen puhelinsoitto ei ollut oikein ammattimaista käytöstä työnantajan puolelta, vai olenko väärässä? Vastahan mun sairasloma on alussa ja enhäm mä voi tietää tässä vaiheessa mun tervehtymisestä, että pääsenkö varmasti töihin silloin. Ymmärrän todella sellasen, että heillä on nyt hätä siitä, että tarvitaanko sijainen jo. Luulenpa, että tälläinen 1 kk saikku ei vielä paljoa paranna mun tilannetta. Ja eihän siellä työpaikalla kuitenkaan ole mikään muuttunut tällä aikaa. Nyt onkin tärkeintä hoitaa itteni hyvin kuntoon ja alkaa vaan etsiä uutta työpaikkaa itselleen, vai mitä oot mieltä?

    Hyvä, että sait kunnon sairasloman ... näin alkuun. Voi hyvinkin olla, että tuo kuukausi on vain alkusoittoa ja lisää on tulossa. Mutta pääasia, että sinä tervehdyt.

    Minä en ymmärrä lainkaan sitä, että töistä soitellaan ja kysellään, oletko varmasti palaamassa kuukauden kuluttua tms. Kukaan ei tiedä ja se on ainakin sinun murheistasi pienin juuri tällä hetkellä.

    Olen vakaasti sitä mieltä, että ensin hoidat itsesi kuntoon ja sitten alat etsiä uutta työpaikkaa. Vain ihmeen kautta sinun (tai jonkun muun) sairausloma saa asioita muuttumaan työpaikassasi. Ja tällaisten ihmeiden odottelun varaan sinun ei kannata elämääsi rakentaa.

    Käyhän kertomassa täällä aina aika ajoin kuulumisiasi. Ainakin itse olen kiinnostunut kuulemaan, miten saat elämäsi takaisin raiteilleen.

    Äänestä

  • menossa ... kirjoitti:

    kun täällä on tukijoita ja sellasia ihmisiä, jotka ymmärtävät minun tilanteen täysin. Tuntuu, etten ole vielä edes kunnolla päässyt lepäilemään, kun viime vkonloppuna oli muutto ja tavarat pitäis laittaa paikoilleen. Mutta onneksi mulla on ollut apujoukkoja auttamassa. Nyt se viime viikkoinen puhelinsoitto työnantajan puolelta alkoi mua ahdistaa enemmän. Aloin miettiä, että mitenkähän pääsen koko firmasta eroon, kun uudestakaan työpaikasta ei ole vielä tietoa. Nyt vain täytyy pyrkiä unohtamaan kaikki ja katsoa tilanne uudestaan sitten lähempänä sitä sairasloman loppumista. Luulenpa, että en todellakaan ole halukas/valmis palaamaan enää sinne takaisin. Huomenna menen juttelemaan yhden psykoterapeutin kanssa tästä asiasta. Toivottavasti hänellä on jotain mulle annettavaa. Kirjoittelen aina silloin tällöin tänne, kuinka mulla menee.

    Äänestä

Olet täysin kohtalotoveri minulle. Voisko sulle kirjottaa sähköpostia? Ollaan täysin samassa tilanteessa, paitsi että minun sairaslomani (pariviikkoa) on jo loppunut ja nyt pitäisi sitten irtisanoutua kun saikkaria ei tunnuta antettavan lisää..

Äänestä
  • Kyllä mulle voi sähköpostia kirjoittaa ja hyvä olisi vaihtaa asioita toisen samaa kokevan kanssa. Osoite on [email protected], kirjoittelemisiin!

    Äänestä

Työilmapiiri voi ahdistaa niin kovin, että menee kyky tehdä töitä. Sitä käyttää lähes kaiken energiansa muiden mielyttämiseen tai väistelyyn. Kun tilanne on sinusta(huom SINUSTA) noi paha niin mielestäni on aivan turha palata sinne takaisin.

Tiedän, että en saisi sanoa sitä mitä sanon nyt, mutta kun työtoverisi tietävät että olet henkisistä syistä lomalla niin he voivat jopa ottaa siitä negatiivisesti onkeensa. Tilanne voi kärkistyä vielä pahemmaksi tai sitten joudut totaalisesti ulkopuolelle.

Lähde pois jos sinulla on siihen taloudelliset mahdollisuudet. Pidä vaikka virkavapaata vuosi. Lue ja tutki mikä voisi kiinnostaa. Jos olet jo lähellä eläkeikää, niin älä kiusaa itseäsi enempäää. Kerran menetettyä terveyttä ei saa valttämättä takaisin.

Home-epäilystä harva ottaa vakavasti siihen suhtaudutaan niinkuin luulosairauteen. Tuskin siellä mitään sen suhteen tulee tapahtumaan muuta kuin, että saat sen hullun leiman. Anteeksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kukka kirjoitti:

Nyt täytyy vuodattaa vähän tätä pahaa oloa tälle palstalle. Olen parasta aikaa nyt sairaslomalla jatkuvan huimauksen ja henkisen uupumuksen takia. Työterveyslääkäri antoi vain näin ens alkuun 1 vkon sairaslomaa, mutta oon menos toiselle lääkärille ens vkolla juttelee tästä uupumuksesta ja pahoinvoinnista, mikä minulle tulee nykyisessä työpaikassa.

Työskentelen miesvaltaisella alalla ja siellä ei naisia arvosteta millään tavalla. Naiset ovat vain heidän mielestään sellasia konttoristeja, paperinpyörittäjiä. Johtajatkin ovat aivan samanlaisia, eivät arvosta millään tavalla naisia. Työpaikalla viime syksynä pahemmaksi tullutta huimaustani ei kukaan tahtonut uskoa. Asiaa selviteltiin työterveyshoitajan kanssa, tutkittiin homemahdollisuutta työpaikalla, ei löytynyt ainakaan vielä. Yksin taistelin kaikkia vastaan, olin aika loppu jo silloin. Nyt olen tämän vuoden aikana joutunut jäämään sairaslomalle, kun on alkanut olemaan kaikelaisia oireita. Keinuttavaa huimausta päivästä toiseen, sydämmen tykytystä, lihasvapinaa/heikkousta, jännittämistä todella paljon ja useissa tilanteissa, varsinkin työpaikalla, ahdistuksen tunnetta rinnassa ja valtavaa väsymystä, niin, että tahtois nukkua vain. Onkohan kyseessä mahdollisesti burn out/henkinen uupumus ja johtuen tästä työpaikasta? Itsestäni tuntuu ainakin niin.
Nyt on sellainen tunne, että en halua palata sinne työpaikkaan enää. Työ itsessään ei ole enää pitkiin aikoihin antanut minulle mitään mielihyvää. Ahdistaa oikein lähteä aamuisin sinne samaan paikkaan. Olen aikaisemmin ollut ainainen määräaikaisten työpaikkojen tekijä ja nyt tää vakituinen työpaikka ei oikein taidakkaan sopia minulle. Se hlö kenen tilalle pääsin, sairastui myös burn outiin ja joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Eikös tämä jo kerro jotain tästä työpaikasta??? Mielipiteitä ja omia kokemuksia otan vastaan mielihyvin. Mikähän olisi nyt oikea ratkaisu tässä vaiheessa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu