onnistunut ennustus

flowwy

Olen suhtautunut skeptisesti ennustuksiin ja varsinkin näihin puhelin-selvänäkijöihin. Soitin pari vuotta sitten eräälle näkijälle aivan extempore. Olin pahassa kriisissä, aivan hukassa elämäni kanssa ja tämä oli viimeinen oljenkorteni. Kun lopetin puhelun ,olin ymmälläni ja olen vähän edelleenkin siitä, miten hyvin hän kertoi asioita minun elämästäni. Hän kertoi minusta sellaisia asioita, mitä ei voi päätellä esim. puheesta. Hän osasi ennustaa tarkalleen, millainen tuleva asuntomme on, vaikka emme sitä itse edes tienneet. Hän osasi ennustaa muutoksen, joka tapahtui sittemmin erään ihmisen suhtautumisessa minuun. Hän kertoi, miksi pelkään tiettyjä asioita. Hän kertoi myös mieheni perhesuhteista ja siitä, mitkä ovat parisuhteemme ongelmat. Eikä kyse ollut mistään arvuuttelusta vaan ikäänkuin hän olisi tuntenut minut aina, kertoi hyvinkin yksityiskohtaisia asioita esim. ulkoisesta olemuksestani. Tuon puhelun jälkeen olen ollut paljon vahvempi ja opin yhden ainoan puhelun aikana ymmärtämään itseäni paremmin ja selvisin kriisistäni.

Halusin kertoa tämän, koska nyt uskon siihen, että on olemassa selvänäkijöitä ja toivon, ettei heidän kykyjään väheksytä huijareiden takia.

12

1826

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todella on

      Kyllä, näinhän siinä kävi. Ensin aivan skeptinen mutta sitten kriisissä viimeinen oljenkorsi - ja katso - hän tiesi kaiken uskomattoman hyvin - nyt uskon.

      Jos toivot että selvänäkijöitä ei väheksytä huijareiden takia niin miksi sitten itse yrität kusettaa ihmisiä tällaisilla aivan naurettavan läpinäkyvillä jutuilla.

      Maksullinen olet itse ja yrität tällä vaan valaa uskoa epäröiviin ihmisiin. Et ole näköjään kovin fiksu, koulut jääneet varmasti kesken, töitä ei tahdo löytyä joten jotain täytyy yrittää. Mistäs sitä kaljarahoja muuten köyhä ihminen ja vielä ongelmia parisuhteessakin :-}

      • flowwy

        Mikä jutussani oli niin läpinäkyvää? Et ole itse ollut varmaankaan koskaan niin epätoivoisessa tilanteessa missä minä olin... Jos olisit, ymmärtäisit todella, mitä tarkoittaa viimeinen oljenkorsi. Sellaisessa tilanteessa, missä on jo valmis pyytämään apua keneltä hyvänsä. Ehkä minulla oli vain hyvä tuuri ja onni keskustella todellisen näkijän kanssa, valitettavasti kaikilla ei ole samanlaisia kokemuksia.

        Sitäpaitsi olen hyvin koulutettu, minulla on hyvä työpaikka jne.

      • pe pe leivos
        flowwy kirjoitti:

        ootko jo nyt noin kännissä.

      • kyseinen

        ennustaja oli? Voitko antaa yhteystiedot?

      • sielu parkoja :(
        pe pe leivos kirjoitti:

        ootko jo nyt noin kännissä.

        On helppo ivata ja pilkata ja luulla itsestään liikoja. Sinuna miettisin ainakin kaksi kertaa, onko moisessa kirjoittelussasi järkeä?

        I am back ;=)

    • miksi sitten

      otit yhteyttä tyyppiin jonka juttuihin et edes usko?

      Viimeinen oljenkorsi, varmaan näin oli joo että olit skeptinen etkä uskonut, että testataanpa nyt ennustajakin kun kaikki muut ovat epäonnistuneet.

      Puhut täysin höpöjä.

      Tässä minun tarinani. Ennen en uskonut taikureiden temppuihin, sitten yksi taikuri ihan silmieni edessä kadotti punaisen pallon jonka hän oli hetkeä aikaisemmin laittanut käteensä. Kun hän avasi kätensä palloa ei enää ollut. Eikä sitä ollut edes hihassa tai taskussa, vaikka sain tarkistaa hänet! Nyt uskon taikuuteen ihan ehdottomasti näin on!

      • flowwy

        Miksi puhuin höpöjä? Taikurivertauksesi oli kieltämättä hyvä, mutta kun kyse on ihmisen omasta elämästä, en lähtisi pelleilemään. En halunnut missään nimessä testata selvänäkijää, ei kuulu luonteeseeni. Skeptisyys kuuluu luonteeseeni, mutta tuossa epätoivoisessa elämäntilanteessa päätin sen hetkeksi unohtaa. Kun näkijä kertoi todella yksityiskohtaisia asioita mm. menneisyydestäni, uskoin hänen kykyynsä.

        Enkä ole väittänyt, että uskon nyt 100 %:sesti selvänäkemiseen. Tuo oli vain yksi tapaus, minun kohdallani onnistunut!

      • tällä

        palstalla ei voi onnistuneita kokemuksa koskan kertoa. Skeptisyys on sallittua, skeptikkoja ovat usei ihmiset, jotka eivät ole kokeneet tuota mitä sinä. Ja minä. Eikä tietenkään ole pakkokaan. Onhan se vaikea löytää oikeasti itselle sopiva selvänäkijä huijareiden viidakosta.

        Mutta, niinkuin huomaat täällä ei normaalia keskustelua saa juurikaan aikaiseksi. Mut hyvää jatkoa! Tänne ovat jumiutuneet ihmiset, jotka eivät usko, mutta nähtävästi kuitenkin aihe kaivelee sen verran, että ovat täällä kärkkäästi huomioimassa jokaista onnistunutta kertomusta. Kuitenkaan, eivät he tiedä, koska eivät ole sinä. He myös todellakin usein väittävät vain näkijöiden tänne kirjoittelevan .Mitähän hyötyä tuosta kirjoituksestasi olisi näkijälle, koska et edes nimeä maininnut (äläkä vaan erehdy siihen, parka näkijä saa lokaa niin että...).

        Mutta todellakin: täällä palstalla ei saa kuin haukkua (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ja nyt tarkoitan myös hyvin asian ilmaisevia skeptikoitakin)

        Tiedän mistä puhut, eikä taikurivertaus ole myöskään kohdallani verrattavissa omaan kokemukseen. Selvänäkijöitä on.

      • tuon näkijän nimi
        flowwy kirjoitti:

        Miksi puhuin höpöjä? Taikurivertauksesi oli kieltämättä hyvä, mutta kun kyse on ihmisen omasta elämästä, en lähtisi pelleilemään. En halunnut missään nimessä testata selvänäkijää, ei kuulu luonteeseeni. Skeptisyys kuuluu luonteeseeni, mutta tuossa epätoivoisessa elämäntilanteessa päätin sen hetkeksi unohtaa. Kun näkijä kertoi todella yksityiskohtaisia asioita mm. menneisyydestäni, uskoin hänen kykyynsä.

        Enkä ole väittänyt, että uskon nyt 100 %:sesti selvänäkemiseen. Tuo oli vain yksi tapaus, minun kohdallani onnistunut!

        tarvitsisin pätevää näkijää juuri nyt!Uskon selvännäköön, aitoja näkijöitä vain niin harvassa.

    • tanssi-mummi

      Voitko kertoa minullekkin miten tällaiseen ennustajaan saa yhteyttä? Minäkin olen sellaisessa "pattitilanteessa" en tiedä mitä teen elämässäni. Nyt tartteisin apua.!!!!!

      Kiitos jos saan vastauksen.

      Mukavaa kevään odotusta!

    • MissDecember

      Nostan tätä keskustelua. Kaipaan itsekin hyvää näkijää. Muutamia on ollut, mutta he eivät enää katso. Tietääkö joku hyviä näkijöitä?

    • oiuy

      Onpas omituista huonostivoivaa porukkaa liikkeelä täällä. Toiset on syyllisiä..joopa joo..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2762
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      16
      2662
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2237
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2167
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2033
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      599
      1897
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe