Jo monta vuotta olen masennuksesta kärsinyt. Samaan syssyyn lisätään vielä syömis/ahmimishäiriö ja paniikkihäiriö. Elämäni on pyörinyt paikallaan jo pitkään. Nyt tunnen olevani risteyskohdassa elämässäni. Pakko päästä liikkumaan johonkin suuntaan. En pysty käymään koulua, raha-asiat on ihan päin v...ua. En ole edes postilaatikolla käynyt, koska en pysty avaamaan niitä laskupinoja koska ei ole mitään millä maksaa niitä. Kai sitä jossain ulosotossa ollaan kohta. Pitäisi töihin mennä. Mutta tiedän jo etukäteen, että kun menen niin ei mene kauaa kun en sinnekään pysty menemään. Herään jo aamuyöllä valvomaan ja jännittämään töihin menoa. Lopulta on pakko soittaa työpaikalle ja ilmoittaua sairaaksi. Toivoisin niin kovasti, että saisin tehdä työtä jossa viihtyisin ja johon olisi mukava mennä. Olen kontrollifriikki. Haluan kaiken olevan kunnossa. Joko ne ovat tai sitten eivät ollenkaan. Kaikkea tätä on vaikea salata perheeltäni, koska en halua heidän tietävän että en käy koulussa enkä tee mitään muutakaan. Valvon öisin ja mietin asioita. Kun sitten vihdoin saan unta, en halua herätä ja nousta ylös. Minulla on myös terapeutti, mutta hänellekin on vaikea kertoa asioista. Päällisin puolin vaikutan ihan normaalilta nuorelta naiselta. Sisimmässäni itken. Muutoin en kykene edes itkemään. Monta kertaa olen päättäny voittaa tämän sairauden. Siksi olen myös vähentänyt lääkkeiden syöntiä. Olen niin monta vuotta niitä syönyt eivätkä ne auta mitään. Ne vain turruttavat. Mikään ei tunnu miltään. Tällä hetkellä en tunne edes suurta ahdistusta. Minä vain olen. Tunnit vaihtuvat päiviksi, päivät viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Ja minä vain olen paikallani. Oma koti on mulle tosi tärkeä, tämä on turvapaikkani. Pelkään menettäväni sen. Pelkään menettäväni kaiken. Pelkään kuolemaa. Joskus mulle tulee yhtäkkiä tunne, että kuolen nyt tähän paikkaan. Se on kamala tunne. Alkaa huimaamaan ja sydän hakkaa. En halua kuolla, vaikka toisaalta se voisi olla helpotus, mutta olen päättäny, että niin kauan kun minussa vähänkin on elämää en luovuta! Tästä on vaan niin vaikea lähteä liikkeelle. Saada asiat kuntoon ja tulla onnelliseksi! Sitä ehkä eniten tässä elämässä pelkään, sitä että kuolen ennen kuin saan mahdollisuuden olla onnellinen! Asun yksin eikä poikaystävää ole. Toisaalta ei edes kiinnosta sellaista hankkia. En nyt jaksaisi panostaa suhteeseen. Mutta toisaalta olisi ehkä hyvä jos rakastuisin. Vierellä olisi joku joka kannattelisi.
Laittakaa minulle viestejä miten olette selvinneet samankaltaisesta tilanteesta? Miten olette päässeet eteenpäin ja saaneet asiat kuntoon? Haluaisin energiaa jotta voisin syödä oikein, liikkua, hoitaa kaikki juoksevat asiat, kodin, koulun, työn ja päästä eteenpäin tässä elämässä!! Niin monta vuotta jo mennyt. Ei auta lääkkeet, terapiat yms. Minun on tehtävä tämä yksin!! En halua puhua kavereille tai perheelleni. Heillä on omat ongelmansa ja tiedän miten kovin äitini huolehtii jos kerron hänelle. Tästä koen syyllisyyttä, koska joudun kertomaan valkoisia valheita. Joo ihan hyvin menee jne jne.
Auttakaa joku ja kertokaa omista kokemuksistanne!!!
Laittakaa minulle viestejä miten olette selvinneet samankaltaisesta tilanteesta? Miten olette päässeet eteenpäin ja saaneet asiat kuntoon? Haluaisin energiaa jotta voisin syödä oikein, liikkua, hoitaa kaikki juoksevat asiat, kodin, koulun, työn ja päästä eteenpäin tässä elämässä!! Niin monta vuotta jo mennyt. Ei auta lääkkeet, terapiat yms. Minun on tehtävä tämä yksin!! En halua puhua kavereille tai perheelleni. Heillä on omat ongelmansa ja tiedän miten kovin äitini huolehtii jos kerron hänelle. Tästä koen syyllisyyttä, koska joudun kertomaan valkoisia valheita. Joo ihan hyvin menee jne jne.
Auttakaa joku ja kertokaa omista kokemuksistanne!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
päälääkäri, sairasloma ja lääkitys. ne on ne asiat mitkä auttaa. mitään poppakonsteja ei elämässä selviytymiseen ole. päälääkärit on siksi, että niiden puoleen voidaan kääntyä. ei terapeutista ole hyötyä, jos et hälle voi kertoa asioita. hänenhän se pitäs olla just se, jolle voi puhua kaikesta.
Ehkä lääkityksen vaihtaminen toiseen auttaisi?
Elä nyt vaan missään nimessä sitä lääkitystä kuitenkaan lopeta..
Välillä menee paremmin ja sitten taas ei,
sellaista se vaan on, kyllä se hyvä jakso
jo kohta koittaa sinullekin.
Jotenkin sinun pitäis saada rauhoitettua
tilanne sen verran että saisit yöllä nukuttua,
uni on erittäin tärkeää!
Keskity hoitamaan vaan pakolliset asiat,
älä ota turhia rasitteita.
Ja ei ole pakko selvitä yksin kaikesta.
Se on totta että loppujen lopuksi vain itse yksin
voi vaikuttaa omaan tilaansa,omalla toiminnallaan.
Mutta apua pitää etsiä ja ottaa vastaan.
Yritä kertoa sille terapeutille mahdollisimman paljon.
Ja koita kertoa myös jotain kavereille tai
perheellesi ettei tarvitse aina ihan kaikesta valehdella.
Aika tutulle kyllä kuullostaa tilanteesi mutta
ikävä kyllä en osaa sanoa että miten siitä selviää
eteenpäin elämässä..
Enkä myöskään osaa neuvoa että miten olla onnellinen..
Jos haluat jutella enemmän niin voit kirjoittaa
minulle yksityisesti: [email protected]