kokeesta eilen!
Ja tämän kelvottoman huostaanottoäidin kotiopetuksessa oli viimeiset pari kuukautta, kunnes pääsi muutama viikko sitten sellaiseen rauhalliseen pienryhmään, jota olisi tarvinnut jo kolme edellistä kouluvuotta. Ja kaikkia aineita opetetaan siis tavallisen peruskoulun oppimäärän laajuudessa, mutta rauhallisessa ympäristössä ja hieman eri pedagokiikalla kuin tavallisessa luokassa.
Sen sijaan syksyllä matikka putosi ala-arvoiseen tavallisen luokanopettajan ohjauksessa tavallisessa koululuokassa.
Eikö ole merkillistä, että tällaisia tuloksia, vaikka palstalla häirikkö kirjoittaa, että kun lapset hoidetaan, niin ei huostaanottoja tarvita ollenkaan. Tosi asioita tuntematonta tekstiä.
Kyllä tästäkin lapsesta on aina huolehdittu ja varmasti aina tehty lapsen eteen moninkertainen määrä tavislapseen verrattuna, eikä huostaanotolta tämän yhteiskunnan huostahuumassa aikanaan silti vältytty. Tosin huostaanotto loppui lyhyeen kuin kananlento psykiatrien närkästykseksi, mutta kun siitä kauhukokemuksesta toivuttiin, on lapsen elämä ollut pelkkää ylämäkeä koko ajan.
Eikö ole kummallista, että lapsi voi hyvin kun vain huostaanottoäiti saa olla lasta ja hänen asioitaan hoitamassa? Väärän huostaanoton traumoja kyllä paikkaillaan vielä vuosia yhteiskunnan kustannuksella, eikä terapiassa monta kertaa viikossa juokseminen tietysti helpota tämän päivän arkea.
Mutta mitä vanhemmat eivät lapsensa eteen tekisi? Olen aina tehnyt ja tulen tekemään, laittoi yhteiskunta kapuloita rattaisiin miten paljon tahansa.
Ja tämän kelvottoman huostaanottoäidin kotiopetuksessa oli viimeiset pari kuukautta, kunnes pääsi muutama viikko sitten sellaiseen rauhalliseen pienryhmään, jota olisi tarvinnut jo kolme edellistä kouluvuotta. Ja kaikkia aineita opetetaan siis tavallisen peruskoulun oppimäärän laajuudessa, mutta rauhallisessa ympäristössä ja hieman eri pedagokiikalla kuin tavallisessa luokassa.
Sen sijaan syksyllä matikka putosi ala-arvoiseen tavallisen luokanopettajan ohjauksessa tavallisessa koululuokassa.
Eikö ole merkillistä, että tällaisia tuloksia, vaikka palstalla häirikkö kirjoittaa, että kun lapset hoidetaan, niin ei huostaanottoja tarvita ollenkaan. Tosi asioita tuntematonta tekstiä.
Kyllä tästäkin lapsesta on aina huolehdittu ja varmasti aina tehty lapsen eteen moninkertainen määrä tavislapseen verrattuna, eikä huostaanotolta tämän yhteiskunnan huostahuumassa aikanaan silti vältytty. Tosin huostaanotto loppui lyhyeen kuin kananlento psykiatrien närkästykseksi, mutta kun siitä kauhukokemuksesta toivuttiin, on lapsen elämä ollut pelkkää ylämäkeä koko ajan.
Eikö ole kummallista, että lapsi voi hyvin kun vain huostaanottoäiti saa olla lasta ja hänen asioitaan hoitamassa? Väärän huostaanoton traumoja kyllä paikkaillaan vielä vuosia yhteiskunnan kustannuksella, eikä terapiassa monta kertaa viikossa juokseminen tietysti helpota tämän päivän arkea.
Mutta mitä vanhemmat eivät lapsensa eteen tekisi? Olen aina tehnyt ja tulen tekemään, laittoi yhteiskunta kapuloita rattaisiin miten paljon tahansa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että mitenkähän opetusvirastossa suhtauduttaisiin, jos anoisin palkkaa tuolta ajalta kun lapsi oli tämän kelvottoman äidin kotiopetuksessa?
Tilanne kärjistyi entisen opettajan kanssa niin, että lapsen oli parempi jäädä kotiin odottamaan pienryhmäpaikkaa, koska eiväthän ne ole joka oksalta otettavissa tietenkään. Hyvä tuuri kävi, että saimme sen muutamassa kuukaudessa, vaikka olisimme joutuneet pahimmillaan joutua odottamaan jopa vuoden.
Joka lapselle kuuluu yhteiskunnan kustantama peruskoulu, jossa annettavalla opetuksella on selvittävä. Mutta koska lakia rikotaan, eikä erityisopetusta ole riittävästi, tällaisia odotuskatkoja voi tulla joissain tapauksissa.
Ja totta kai kotiopetus koski kaikkia aineita! Opettajan tutkintoa minulla ei ole, mutta koska äiti tuntee parhaiten oman lapsensa, tiesin tarkkaan, miten on meneteltävä. Ja kotona on tietysti rauhallinen ympäristö oppia, mitä koulussa ei pidetä tärkeänä tarjota. Siis poliitikot eivät pidä tärkeänä, kyllähän opettajat tämän asian tietysti ymmärtävät.
Ja kyllähän se oppiminen minun vastuullani oli koko viime vuodenkin, ei 2 erityisopetustuntia viikossa ollut riittävää ollenkaan tämän lapsen kohdalla.
Varmasti minulle on paras palkka nähdä lapsen ilo oppimisesta ja osaamisestaan, sekä hyvin menneistä kokeista.
Mutta en silti voi olla kysymättä, että missä palkka tällaisista ylimääräisistä velvoitteista, jotka nyt ihan lakisääteisesti yhteiskunnalle kuuluisivat?
kuinka lapsen vanhemmat (yleensä) tuntevat aina lapsensa kaikkein parhaiten, olipa kyseessä terve tai sairaudesta kärsivä lapsi tai nuori.
Oliko tämä pienryhmä toisella koululla?
Tiedätkö onko opettaja saanut koulutuksen erityisiä oppijoita varten opettaakseen?
Pitikö sinun tehdä anomus siirrosta (eikö teillä ole jo saatuna diagnoosikin lapselle) pienryhmään?
Ja pitikö itse vaatia tuo peruskoulun oppimäärän normaali laajuus ?
Onneksi teilläkin kaikki on nyt sitten vihdoin ja viimein kääntynyt hyväksi.
Pitkän tien olette tekin lapsenne sairauden kanssa ja diagnoosin saannin kanssa kulkeneet.
Mitä mieltä lapsi on uudestä ryhmästään ja opetuksesta?
siis tarvittiin. Edellisessä koulussa ei ollut pienryhmiä ollenkaan, jos joku ei sopeutunut tavalliseen luokkaan, oli vaihtoehtona vain häirikkö-ESY-luokkia. Tai kyllähän tämä lapsi sopeutui ulkoisesti, mutta oppiminen kärsi ja opettajan suhtautuminen oli aivan toivotonta.
Edellisellä opella ei ollut muuta kuin tavallinen luokanopettajan koulutus, ei mitään hajua erityisopetuksesta, eikä hänellä ollut koskaan ollut Asperger-oppilasta aikaisemmin. Lääkäreiden kanssa yritimme opettajalle antaa vinkkejä oppimisen helpottamisesta, ope väitti ottavansa kaiken tiedon mielellään vastaan, mutta ei osannut mitään soveltaa käytännössä.
Kun hän huomasi kyvyttömyytensä, hän alkoi painostaa minuakin mitä merkillisemmillä asioilla, esim. yritti vaatia kaikista poissaoloista lääkärintodistuksen. No siihen hänellä ei ole oikeutta, totesi rehtorikin. Epäilin jo viime vuonna osan open asenteesta johtuvan siitä, että hän tiesi lapsen huostaanottotaustasta. Siis pelkkiä ennakkoluuloja, ei mitään muuta. Ja niin hän teki kamalan ison numeron lapsen vaatetuksesta ynnä muusta. Tätä lasta sai kiusata, mutta muita ei jne.
Rehtori, ter.hoitaja ja psykologi puhuivat jokainen vuorollaan open kanssa ja yrittivät saada hänen asennettaan muuttumaan, he puolustivat minua opettajaa vastaan, että äidin asenne on aivan hyvä ja lapsesta huolehtiva, mutta millään ei ollut mitään vaikutusta. Viimein oppilashuoltoryhmä nosti kädet pystyyn ja sanoivat, että he eivät pysty opettajan asenteeseen vaikuttamaan.
Oikeastaan koulupsykologi teki anomuksen siirrosta, minun ei tarvinnut paljon muuta kuin hyväksyä se ja allekirjoittaa. Samaan aikaan sovittiin, että lapsi saa jäädä kotiopetukseen kun sattui sellainen tapaus, että olin juuri juttelemassa psykologin kanssa kun tyttö soitti itkien koulunpihalta, että mitä kaikkea opettajan kanssa oli taas tapahtunut. Psykologi kuuli kaikki tuoreeltaan kun hain tytön ulkoa psykologin huoneeseen.
Lapsi oli henkisesti aivan romuna kaikesta mitä syksyn mittaan oli koulussa tapahtunut ja kesti kotona muutamia vuorokausia, ennen kuin alkoi vähitellen syödä ja nukkua normaalisti. Niin odotimme siis uutta paikkaa kotona ja odottaminen näytti kannattaneen.
Oikea dg saatiin lapselle, kun hänet ensin pelastettiin huostaanotosta kotiin. Mutta pelkkä dg ei riitä pienryhmäsiirtoon, vaan silloinen koulu pystyi tarjoamaan vain integroinnin tavalliseen luokkaopetukseen ja sitä kokeiltiin tosi huonoin tuloksin, ainakin meidän tapauksessa.
Uusi opettaja on erityisopettaja, jolla on jo kokemusta myös Asperger-lapsista. Ja luokassa on myös luokka-avustaja open lisäksi. Normaalia peruskoulun oppimäärän laajuutta ei tarvinnut vaatia, koska ei ole koskaan osoittautunut mitään tarvetta sen supistamiselle. Mutta entä jos lapsi olisi jäänyt vanhaan kouluun? Seuraava vaihtoehto olisi ollut siirto häirikköluokalle ja oppimäärän supistaminen.
Lisäksi uusi koulu on huomattavasti joustavampi monessa asiassa. Lapsi saa viedä omat eväät kouluun, eikä siitä tehdä mitään numeroa, että joku ei syö kouluruokaa. Edes välitunnille hänen ei ole pakko mennä, jos tuntuu ahdistavalle iso määrä uusia vieraita oppilaita. Ulkoliikunnasta anon ehkä vapautusta jatkossa, mutta sekin käy kuulema ihan yksinkertaisesti.
Ei näiden lasten kanssa tarvita kuin edes pieni määrä ymmärrystä ja oikeaa suhtautumista ympäristöltäkin, niin elämä alkaa hymyilemään. Lapset viettävät niin ison määrän päivästä kodin ulkopuolella, että ei pelkkä kodin oikea suhtautuminen riitä. Ja kun vuodet kuluvat, lapsi kasvaa, on hän saanut oikeasta suhtautumisesta niin paljon tukea itselleen, että tulevaisuuden näkymät ovat paljon valoisammat kuin tulisivat olemaan ilman sitä.
hän viihtyy, sanoo maailman kivoimmaksi kouluksi.
Kai nyt oppimisesta nauttiva lapsi viihtyy jo pelkästään siksi, että on rauhallinen ympäristö, jossa voi oppia. Ja opettaja osaa soveltaa oikeita metodeja opetukseen.
Edellisessä koulussa oli n. 500 oppilasta, uudessa on vain vajaat 300. Edellisessä koulussa oli vain yksi ainoa välituntivalvoja, tässä koulussa on aina kolme opettajaa joka välitunti valvomassa pihalla. Käsittääkseni tällaiset asiat ovat kiinni rehtorista ja hänen asenteestaan.
Uusi opettaja on muutaman kerran jopa soittanut lapsen perään kotiin, että mitenkäs päivä meni kotona kerrottuna. Lapsi totesi siitä, että tuo ope tosiaan välittää minustakin.
aiheuttamat erityispiirteet niin ensimmäinen "syrjäytyminen" (että on sitten tosi inflaation kokenut ja älyvapaa sana....)
on saatu estettyä ja lapsen huonommuuden ja erilaisena olon kokemisen (negatiivisessa mielessä)
poistettua.
Hän voi olla juuri sellainen kuin on ilman että kukaan kouluyhteisössä (ei edes opettaja.....)
katsoo, vieroksuu, leimaa, siirtää ulkopuolelle tai nostaa silmätikuksi jne.
Onneksi vielä jostain löytyy tälläista lapsen hyväksymistä juuri sellaisena kuin hän on.
(Tulipa mieleen ettei tällä ed.koulun opella ollut tämä harmaiden huolien päähän pinttymä ja ehkä innokkuus missä vaiheessa hän pääsee laittamaan lapun lastensuojeluun .... valitettavasti sellaistakin on ilmassa aistittavissa että päiväkodeilla ja kouluilla oikein odotetaan tilannetta tai aihetta että voitaisiin "ilmoittaa"....)
Eikö perusopetuslaki vaadi lapselle ilman mitään diagnoosiakin jo
että hänelle on järjestettävä juuri hänelle hänen esimerkiksi vaikeuksiensa jne vuoksi
sopivaa ja soveltuvaa opetusta
(ilman mitään diagnoosiakin).
Mistä laista pienryhmään edellytykset sanellaan? Kaupunki kohtaista?
koulun kanssa asioiden hoitamisesta, mutta kyllä käsittääkseni kaikki oppimisen ongelmat pitää todentaa tutkimuksilla. Ja tutkimukset tehnyt taho lähettää opetusvirastoon ja kouluun suositukset erityisoppilaaksi asettamisesta.
Sen jälkeen törmätään koulun resursseihin, että mitä heillä on tarjota erit.oppilaalle ja ne tuntuvat hyvin koulukohtaisille jopa saman kunnan sisällä, lisäksi on myös suuria kuntakohtaisia eroja, minkä verran kouluila on yleensä rahaa käytössään.
Ilmeisesti koulun saama rahamäärä riippuu oppilasmäärästä, mutta sitten en tiedä, onko rehtori vai kuka tekee päätökset, mihin nuo rahat käytetään. Perustetaanko esim. pienryhmiä vai mitä.
Siis neurologian osasto suositti erit.oppilasanomuksessaan integrointia tavalliseen luokkaan, koska he selvittivät jo, että koulu ei ensihätään pystynyt muuta antamaan. Tavallisessa luokassa olon lisäksi hän sai 2 erit.opetustuntia viikossa.
Kun alkoi näyttää, että se ei riitä, alkoi koulu tarkentamaan, mikä tarkkaan ottaen oppilasta auttaisi parhaiten. Esim. meidän kohdalla - koska olin joutunut aina opettamaan lasta kotona - vaadittiin määräajaksi kotituen katkaisemista, että koulussa nähdään lapsen todellinen tuen tarve.
Lopetin opetuksen, en tarkastanut enää reppua, että kaikki tarvikkeet on mukana, huomautin kerran tehtävien tekemisestä, autoin, jos lapsi kysyi jotain, mutta muuten en puuttunut mihinkään. Se olikin lapselle viimeinen pisara, että melkein kaikki läksyt olivat aina tekemättä, se vei loputkin hänen itseluottamuksestaan koulussa oloon. Se oli kurja jakso, mutta sen tulosten perusteella anomus pienryhmä paikasta plus nuo muut tapaukset koulussa, saivat aikaan sen, että anomus tehtiin ja paikka saatiin.
En ainakaan minä ole löytänyt laista suoraa ohjetta noihin viimeisiin kysymyksiisi.
Ja kun kuuntelee vanhempia, niin kertomukset eri puolilta Suomea voivat olla hyvinkin erilaisia, miten kenenkin lapsen tie näissä asioissa on kulkenut.
Kaikkein helpoimmalla pääsevät koulussa ne erit.lapset, joiden dg on saatu jo leikki-iässä. Sillä silloin yleensä laitetaan anomus jo myös erit.opetuksen saamisesta kouluun. Monet vanhemmat eivät tiedä tällaisista taisteluista mitään, joiden lapsi on mennyt tarhasta suoraan pienryhmään.
Ne tapaukset ovat kuitenkin aivan viime vuosilta, sillä silloin kun minun lapseni oli leikki-iässä, ei AS-dg:a pystytty Suomessa vielä ollenkaan niin pienille antamaan.
huolen päähänpinttymä, sen muu oppilashuoltoryhmä myönsi minulle tämän talven aikana. He yrittivät monta kertaa puhua opelle, mutta mikään ei saanut hänen asennettaan muuttumaan.
Tulee mieleen nuo jotkut nettihäiriköt, että ihan sama asenne. Open käytös ei muuttunut, vaikka rehtori tai terv.hoitaja yrittivät todistaa hänelle minun äitiyteni riittäväksi. Koulupsykologi oli jopa ollut läsnä niissä palavereissa, joissa sanottiin aikanaan aivan selvästi, että huostaanottoa ei tehty kotiolojen takia, vaan pelkästään siksi, että yhteiskunnalla ei ollut muuta apua tarjota sillä kohtaa.
Tuossahan oli takana psykiatrien asenne, jotka ovat niin oman oppinsa sokaisemia, että haluavat nähdä AS-oireyhtymän pelkästään psyykkisinä oireina. Jos lasta hoidetaan pelkästään psykiatrisena potilaana, silloin mennään metsään niin että raikuu ja lapsen vointi pelkästään huononee, kuten meillä tapahtui.
Kyllä oikea diagnoosi on lähtökohta näille lapsille avun saannissa, minä en olisi sitä tarvinnut mihinkään, olihan lapsi saatu jo pois huostastakin. Mutta tämä yhteiskunta tarvitsee ne dg:t, muuten ei oikeaa tukea tipu, ei sitäkään vähää, mitä lapsille on nykyisin tarjolla. Ja kun suvaitsevaisuus, ymmärrys, tuki ja myötätunto lasta kohtaan ovat aivan ilmaisia, senkin merkitys on nähty ja koettu.
Mutta itsepäinen lasten vanhempien syyttäminen kaikesta taitaa olla jo sinänsä joillekin neuroosi tai luonnevamma. Jos yksi opettaja ei usko rehtorin, eikä muun koulun henkilökunnan vakuuttelua hyvästä äitiydestäni, ei hän sitä tule uskomaan, vaikka itse Jumala taivaasta laskeutuisi sitä hänelle todistamaan.
Sen takia noiden häiriköiden kanssa ei kannata kinastella, antaa heidän pitää puupäiset käsityksensä ja hoidetaan me lapset ja lasten asiat niin hyvin kuin omat lapsemme tuntien ikinä pystymme sen tekemään.
osasta tässä lasten "oikeille teille pääsemisestä"
"- AD/HD :n suhteen kaikkein keskeisintä on, että neuvoloiden 5-vuotis tarkastukset toimivat."
http://yle.fi/poliisitv/raportit.php?sivu=raportti_adhdvanki
Todella surullista ja suututtavaa, jos lapset jäävät vain esimerkiksi tämän toimimattoman neuvolatoiminnan (neuvoloiden totaalinen alasajo 2000 -luvulla) vuoksi vaille heille kuuluvia diagnooseja kaikkine apuineen, tukineen terapioineen sekä mahdollisine lääkityksineenkin.
Sairaus kuin sairaus vaatii lääkäriltä saadun diagnoosin,
mutta että saisi lapselleen kaiken sen mitä laissa määrätään tehtäväksi tukimuotoineen kaikkineen
niin sehän vaatii nykyisin
että lapsen terveydentilasta on olemassa lääkärin lausunto.
jo neuvolassa tunnistettaisiin ADHD-oireet?
Ei ole rahaa muka juuri mihinkään lasten auttamiseen ja moninkertaiset kustannukset saadaan maksaa myöhempinä vuosina.
Jos tällaisen asenteen vallalla olosta ei saa yhteiskuntaa moittia, niin mistä sitten?
Yksi esim. taas yhteiskunnan säästämisestä lasten kustannuksella:
Lapseni omahoitaja soitti eilen Lastenlinnan neurologian osastolta kysellen kuulumisia. Kertoi samalla, että ainoa Lastenlinnan osasto, johon on voitu ottaa alle 12-vuotiaita ADHD- tai AS-lapsia joskus muutaman vrk:n akuuttiauttamiseen, on viime syksyn aikana muutettu päiväosastoksi!
Jos joku tietämätön nyt ihmettelee, mitä apua sitten annetaan, jos jonkun väkivaltaisen 15-vuotiaan ADHD-lapsen lääkitys ei ole ihan kohdallaan, eikä yh-äiti pärjää hänen kanssaan kotona. Voi, voi, huostaanotto tietysti! Mitä muutakaan?
ole yhtään parempi.
Kuvitellaan sellaista tilannetta, jossa yläasteikäinen AS-poika on saanut määräyksen pienryhmäopetuksesta, mutta kunnalla ei ole sitä hänelle antaa. Lasta kohdellaan niin väärin koulussa kuin ikinä voi, lapsi muuttuu paineiden takia vähitellen aggressiiviseksi ja näin päästään nopeasti psykiatrian osastolle.
Vaikka hänellä olisi oikea dg, ja vaikka lääkärit puhuisivat enkelten kielellä, ei heidän puheensa eikä laulunsa tuo kouluun lisärahoitusta.
Niin lääkärit toteavat, että "kouluongelmia on ja kotonakin tilanne vaikeutunut. Äiti myöntää väsymyksensä ja lapsi sijoitetaan perhekoti XX:ään, jossa hän saa turvallisen ympäristön kasvulleen."
Ei lapsi sillä mitään turvaa tai tukea saa.
Opettajan tilanne kyllä helpottuu, kun yksi hankala oppilas on siivottu pois päiväjärjestyksestä.
Äidin tilanne kyllä helpottuu, että hän ei joudu terapioimaan lasta päivittäin kaikista koulupaineista. Mutta hänen paineensa toisaalta moninkertaistuu, koska hän tietää, että sijoitus ei ole välttämättä parasta, mitä hänen lapselleen olisi pitänyt tarjota.
Millaiseksi lapsen tulevaisuus muodostuu sijoituksen jälkeen? Pääseekö hän sijoituksessa hänelle määrättyyn pienryhmäopetukseen?
Ehkä perheen olisi pitänyt muuttaa sellaiselle paikkakunnalle, jossa poika olisi päässyt pienryhmään kotoa käsin käytynä. Mutta miten sellainen byrokratia hoidetaan, että ennen muuttoa varmistuu pienryhmäpaikka, ennen kuin lähdetään tekemään niin isoa siirtoa kuin muutto toiselle paikkakunnalle on. Entä äidin/vanhempien työpaikat jne?
Vierestä on aina mahdottoman paljon helpompi neuvoa kuin toimia oikein sen kaiken stressin keskellä, minkä yksi huonosti voiva perheen jäsen koko perheelle aiheuttaa.
Koulukotien lapset oireilevat yhä useammin henkisesti
9.8.2007 16:05
Koulukotiin sijoitettavien lasten ja nuorten ongelmat ovat yhä useammin psyykkisiä, sanoo opetusjohtaja Jarmo Toivomäki koulukotikeskus Kasvun Yhteisöistä. Ongelmat saattavat ilmetä esimerkiksi ahdistuneisuutena ja hallitsemattomana käytöksenä.
Toivomäen mukaan koulukotien lapset ilmensivät aiemmin pahaa oloa ja aikuisten kadonnutta kasvatusotetta tyypillisesti esimerkiksi tekemällä rikoksia, käyttämällä päihteitä ja karkailemalla.
Ongelmien luonteen muuttuminen on vaatinut muutoksia myös henkilökunnan koulutukseen sekä asumis- ja hoitomuotoihin, Toivomäki kertoo.
Koulukotien tulijamäärät ovat pysyneet hänen mukaansa jokseenkin tasaisina. Vaikeimmin oirehtivien lasten hoidossa ovat lisääntyneet myös erilaiset perhekodit ja lastensuojelun pienyksiköt, jotka voivat olla yksityisiä tai kunnallisia.
STT
Postita Tulosta
psykiatrille, niin psyykkisiä ongelmiahan siellä vain nähdään, ei mitään muuta taustaa asioille.
Kyllähän niitä lapsella voi olla psyykkisiäkin ongelmia, jos kodin olot ovat ihan oikeasti huonost. Mutta sieltä psykiatristen lapsipotilaiden joukosta pitäisi nyt kertakaikkiaan saada pois ne lapset, jotka eivät sinne kuulu.
Siksi olenkin ehdottanut, että jos koulussa tulee ongelmia, lapsi ohjattaisiin ensin neurologian puolelle tutkimuksiin. Eihän siitä mitään haittaa ole, jos tutkimukset tehdään ja todetaan, että se puoli on kunnossa! Sillä varmistetaan, että psykiatrinen hoito on oikeaa hoitoa ko. lapsen kohdalla.
Jos kyse on erityislapsesta, vanhempien kasvatusote katoaa hyvin helposti, jos lasta kohdellaan väärin koulussa. Jos keskittymisongelmista kärsivä nuori laitetaan väkisin keskittymään, niin paine lasta kohtaan kasvaa kohtuuttomaksi ja ongelmia ilmenee ihan varmasti.
Tai jos lapsella on vaikka dysleksia ja häntä haukutaan koulussa jatkuvasti huonosta koulumenestyksestä, niin ihan varmasti ongelmia alkaa ilmetä. Ja eihän se nyt opetusjohtajan mielestä tietysti voi olla mitään muuta kuin huonojen vanhempien aikaansaannosta!
alkoholisteista ja päihdeperheistä ja muista kyvyttömistä vanhemmista!
Kouluilla osataan VAIN tehdä lastensuojeluilmoituksia
muttei osata ottaa kantaa taikka puolustaa lasta
epäkohtia täynnä olevassa kouluyhteisössä.
Asia on ollut ammattilaisten taholta esillä jo vuonna 2005!
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=181042&search=lastenneurologi rantala
Koulujen suuriksi paisuneet opetusryhmät huolettavat lastenneurologeja.
Heidän mukaansa suuret ryhmät ovat lisänneet lasten oppimisvaikeuksia.
yhteistyöstä asiassa......
http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo91767.pdf
jokaiselle päättäjälle, joka on suosinut koulujen rahojen jatkuvaa vähentämistä.
Ja lisäksi niille tietämättömille, jotka erityisoppilaita käytöshäiriöisiksi haukkuvat. Mutta niinhän se yleensä on, että suurinta ääntä pitävät yleensä ne, jotka asioista kaikkein vähiten tietävät.