Mitä tekisit

Esimerkki: On mies ja nainen. Jumala lupaa heille joka päivä ruoan heille ja kolmelle lapselle. Perhe saa kolme lasta, jotka vuorostaan hankkivat kolme lasta. Yksi perhe kuitenkin haluaa enemmän lapsia. Tämä perhe hankkii viisi lasta. Koska Jumala turvaa ruoan vain kolmelle varastavat vanhemmat naapurilta. Naapurin lapsista kuolee kaksi. Tekevätkö nämä viisi lasta hankkineet tapon vai murhan? Entä jos vanhemmat eivät olisi varastaneet ja viidestä lapesta kaksi olisi kuollut nälkään. Tekevätkö vanhemmat silloin tapon vai murhan. Etukäteenhän oli tiedossa, ettei ruoka riitä.

Jumala on antanut meille maapallon, joka voi elättää vain tietyn määrän ihmisiä. Jumala ei ole luvannut laajentaa maapalloa tai lisätä ruoan määrää vaikka me ihmiset haluaisimmekin lisääntyä liiaksi. Öljyn avulla maapallomme kantokyky on tilapäisesti noussut 2 miljardista ihmisestä reiluun kuuteen miljardiin. Seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana kantokyky putoaa jälleen tuohon kahteen miljardiin energian kallistuessa monin kertaisesti. Tämä on fakta, jonka Jumala on maapalloamme luodessaan tehnyt. Jumala lupaa siis elättävänsä tulevaisuudessa vain 2 miljardia ihmistä.

Jokainen pariskunta, joka hankkii enemmän kuin kaksi lasta tekee samoin kuin tuo viiden lapsen perhe, eli varastavat ruoan muilta. Sen seurauksena joku syntynyt lapsi kuolee nälkään joko tässä tai tulevassa ajassa.

Jumala on luonut luonnon lait, eikä ole missään luvannut venyttää niitä itsekkäiden toiveidemme tähden. Järjen ääni on osa Jumalan antamaa omaa tuntoa. Jumala kertoo järkemme avulla rajamme. Jos emme tottele järkeämme, rikomme Jumalaa vastaan.
472124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

...täällä pilkkaat meitä uskovaisia!?

Äänestä
  • Jos olisit koulussa kuunnellut opetusta, tajuaisit ettei tämä ole mitään leikkiä. Asia on todella vakava! Tajuatko mitä tarkoittaa esimerkiksi se, että jokaisen syömäsi kalorin tuottamiseen kuluu tällä hetkellä enemmän kuin 10 kaloria. Nuo tuotantoon kuluvat kalorit ovat suurimmaksi osaksi öljystä saatavia. Kun öljy kallistuu niin paljon ettei ihmisillä ole varaa ostaa ruokaa, kuolee valtavat määrät ihmisiä nälkään. Ilman öljyä ruokaa ei mitenkään voida tuottaa tarpeeksi kuudelle miljardille vaikka miten yritettäisiin. Jumala on asettanut meille rajat, jotka hyvin tunnemme ja tiedämme, ja silti emme tottele!

    Lue englanniksi: http://www.lifeaftertheoilcrash.net/

    tai suomeksi tiivistettynä:
    http://debatoija.blogspot.com/2007/07/peak-oil-peak-food-peak-world.html

    Äänestä

  • jos Jumala kirjoitti:

    Jos olisit koulussa kuunnellut opetusta, tajuaisit ettei tämä ole mitään leikkiä. Asia on todella vakava! Tajuatko mitä tarkoittaa esimerkiksi se, että jokaisen syömäsi kalorin tuottamiseen kuluu tällä hetkellä enemmän kuin 10 kaloria. Nuo tuotantoon kuluvat kalorit ovat suurimmaksi osaksi öljystä saatavia. Kun öljy kallistuu niin paljon ettei ihmisillä ole varaa ostaa ruokaa, kuolee valtavat määrät ihmisiä nälkään. Ilman öljyä ruokaa ei mitenkään voida tuottaa tarpeeksi kuudelle miljardille vaikka miten yritettäisiin. Jumala on asettanut meille rajat, jotka hyvin tunnemme ja tiedämme, ja silti emme tottele!

    Lue englanniksi: http://www.lifeaftertheoilcrash.net/

    tai suomeksi tiivistettynä:
    http://debatoija.blogspot.com/2007/07/peak-oil-peak-food-peak-world.html

    ...uskovaisen tule ajatella näitä asioita järkellä, vaan luottaa siihen mitä Jumalan valtakunta näistä asioista opettaa.

    Äänestä

  • Tuohtunut VL kirjoitti:

    Älä Hyvä ihminen sekoita estoitta uskovaisia ja lestadiolaisia kekseinään, siinä on Jeesuksen mentävä aukko välillä, ja teillä se ahdas portti vielä.

    Raamatussa on n. 200 kertomusta siitä, miten ymmärrystä on syytä hakea, eli järkeä Jumalasta, Jeesuksessa, mutta teitä se ei koske, koska mitä tyhmempi, sitä enemmän tyhmyyttä VL uskon kautta ymmärtää. Aika kurja tilanne, jos ei järkeä saa käyttää, tai sitä ei ole.

    Jos jätät järkesi siihen vaan, mitä SRK, opettaa, mene alakouluun uudelleen, ehkä se sieltä.

    Avaaja esitteli selkeän kysymyksen, jollet pysty vastaamaan, vastaa maanantaina, seurojen jälkeen, kyllä ne siellä kertovat.

    Äänestä

  • Tuohtunut VL kirjoitti:

    ...uskovaisen tule ajatella näitä asioita järkellä, vaan luottaa siihen mitä Jumalan valtakunta näistä asioista opettaa.

    1. Käytöksen valvonta: täytyy elää kuten srk (kulti) haluaa.

    2. Ajattelun valvonta: täytyy oppia kultin oppirakennelma ja vaimentaa epäilyt kulttia kohtaan. "Syntistä" mieltä hallitaan ajattelun pysäyttämistekniikoilla, mm: ei tätä järjellä voi ymmärtää.

    3. Tunteiden valvonta: syyllistämällä ja pelottelulla saadaan ”lammas” pitämään kultin kannalta kielteiset ajatukset kurissa. ”Lammasta” voidaan myös estää jättämästä ryhmää kertomalla, ettei sen ulkopuolella ei ole toivoa pelastuksesta.

    4. Informaation valvonta: kultin kannalta haitallista tietoa ei kerrota ”lampaille”. Kultti jakaa tiedon ulkomaailmasta omien julkaisujen ja tilaisuuksien kautta.

    Äänestä

  • ketään tuossa viestissä. Sitäpaitsi vl:ien pilkkaaminen ei ole verrattavissa uskovaisten pilkkaamiseen. Vl:t eivät ole oikeita uskovaisia, vaan eräänlaisia elämäntapaintiaaneja.

    Äänestä

  • Tuohtunut VL kirjoitti:

    ...uskovaisen tule ajatella näitä asioita järkellä, vaan luottaa siihen mitä Jumalan valtakunta näistä asioista opettaa.

    ja siihen uskovien, täytyy ottaa järki mukaan maapallon kestokyvyn sietoon. Sitäpaitsi pelkällä uskolla kenenkään nälkä ei lähde.

    Äänestä

on terve kun leikkii, mutta sairas jos ei osaa lopettaa leikkimistä...

Äänestä
  • mitä tarkoitat tällä lapsella joka jotain leikkii? mielestäni avaus oli todella asiallinen avaus vakavasta asiasta.

    Äänestä

on tietysti oikeus täällä elää, muut ovat todennäköisiä "vahingonlaukauksia". Mitä pitäis tehdä, ettei rasita maapalloa ja häiritse näitä rotuoppineita.

Äänestä
  • Kirjoittaja ei ole avaaja, vaan teksti alkaa suoraan otsikosta ja nimimerkin kohdalle sattui tuo avaaja- sana. Pahoittelen.

    Äänestä

  • edelliseen. kirjoitti:

    Kirjoittaja ei ole avaaja, vaan teksti alkaa suoraan otsikosta ja nimimerkin kohdalle sattui tuo avaaja- sana. Pahoittelen.

    Vanhempani ovat toki minut tehneet ja minulla on nyt oikeus elää. Sen sijaan teen muille ihmisille ja luoja luomalle maalle palveluksen. Emme vaimoni kanssa hanki lainkaan lapsia ja pyrimme minimoimaan aiheuttamamme kulutuksen. Mitä vähemmän meitä on sen vähemmän kärsimystä ja nälkäkuolemia tuleva energian kallistuminen tulee tuottamaan. Jumala on antanut raamatussa selvät ohjeet siitä miten ihmisen tulee noudattaa omantunnon ääntä ja järkeä.

    Ymmärtäkää jo, että Jumala on asettanut rajat joita ei voi ylittää vaikka kuinka paljon rukoilisitte apua! Jumala ei venytä asettamiaan rajoja teidän halujenne mukaan. Se mitä tapahtui pääsiäissaarella on tapahtumassa isossa mittakaavassa koko maapallolle.

    Äänestä

  • Avauksen tehnyt kirjoitti:

    siellähän tätä rotuoppia toteutetaan ihan kirjaimellisesti, niin kuin sinä sitä kannatat. Peitättekö laiskuutenne ja itsekkyytenne (kun ette hanki lapsia) noin ylevän ideologian taakse? Vois sitä sanoa ihan reilusti, ettei skidit kiinnosta.

    Äänestä

  • Kiinaan asumaan, kirjoitti:

    Sinä et näköjään todellakaan ymmärrä mistä on kyse. Eli väännän rautalangasta: Nykyinen väestönkasvu kahdesta kuuteen miljardiin ihmistä (myös sinä ja lapsesi) on mahdollistunut vain ihmisten opittua käyttämään öljyä, maakaasua ja hiiltä (öljy tärkeimpänä). Jos näitä ei olisi käytössä olisi meitä maksimissaan vain tuo 2 miljardia. Jokainen yritys ylittää tuo 2 miljardia päättyisi nälänhätään ja väestön kuolemiin. Öljyn avulla olemme tilapäisesti nostaneet tuon rajan kuuteen miljardiin. Puolet öljystä on nyt käytetty ja lopun hinta tulee nousemaan rajusti, koska kaikki haluavat sitä kuitenkin. Ilman öljyä ei kuutta miljardia ihmistä voida elättää, vaikka öljy pyrittäisiin korvaamaan biopolttoaineilla, auringolla, ydinvoimalla tai muilla keinoin. Muuta korvaavaa energian lähdettä ei ole jolla koko maapallon väestö saadaan pidettyä hengissä. Jokainen nyt syntyvä lapsi kuluttaa energiaa ja muita luonnonvaroja. Jokainen kulutettu öljylitra, muovipussi, kahvikupillinen ja kaatopailalle menevä laspurkki huonontaa muiden ihmisten selviämismahdollisuuksia nyt ja tulevaisuudessa. Maapallo on rajallinen vaikka muuta toivoisit.

    Kiinassa ollaan valittu monin paikoin väärät menetelmät syntyvyyden säännöstelyyn. Lisääntymisen säännöstely on ollut kiinalaisille ainoa vaihtoehto siirtää katastrofia. Tajuatko mitä tarkoittaisi käytännössä Kiinalaisten rajaton lisääntyminen?

    Äänestä

  • Kiinaan asumaan, kirjoitti:

    siellähän tätä rotuoppia toteutetaan ihan kirjaimellisesti, niin kuin sinä sitä kannatat. Peitättekö laiskuutenne ja itsekkyytenne (kun ette hanki lapsia) noin ylevän ideologian taakse? Vois sitä sanoa ihan reilusti, ettei skidit kiinnosta.

    on juuri sitä laiskuutta ja itsekkyyttä. Vaikka tosiasiat tuotaisiin nenän alle, et halua niitä nähdä, koska on mukavampi löllöttää siinä ajatusmaailmassa, minkä on sattunut oppimaan. Olisi tuskallista ja vaivalloista havahtua siitä ja muuttaa rajusti näkemyksiään. Ei sellaista mukavuudenhaluinen ihminen viitsi. Se olisi pelottavaakin. On tottunut ajattelemaan, että minä olen hyvä ihminen, kun elän ja teen näin, ja sitten juuri se opittu olisikin väärin! Minkäs päälle sitten omahyväisyyteni perustaisin?

    Ei ole veeällien vika se, että he ovat tähän asti lisääntyneet huoletta, tajuamatta sen globaalia merkitystä. Ei heillä ole ollut siitä asiasta tietoa. Mutta nyt rupeaa vähitellen jo olemaan, ja on omantuntonsa polkemista, jos siltä haluaa vain sulkea silmänsä.

    Äänestä

  • Kiinaan asumaan, kirjoitti:

    siellähän tätä rotuoppia toteutetaan ihan kirjaimellisesti, niin kuin sinä sitä kannatat. Peitättekö laiskuutenne ja itsekkyytenne (kun ette hanki lapsia) noin ylevän ideologian taakse? Vois sitä sanoa ihan reilusti, ettei skidit kiinnosta.

    Lasten hankkiminen on aina itsekäs teko. Omaksi iloksi ja riemuksihan niitä hankitaan! Miten ihmeessä voit uskotella jotain muuta?

    Jos lasten hankkiminen olisi epäitsekästä niin esimerkiksi isille olisi ihan sama kuka on lapsen siittäjä. Biologisesta itsekkyydestä johtuen isä haluaa olla lapsiensa biologinen isä.

    Samaten jos lasten hankkiminen olisi epäitsekästä niin silloin kutsuisit kaikki seudun lapset kotiisi syömään, hankkisit ison joukon adoptiolapsia ja lahjoittaisit omaisuuttasi muiden lapsille.

    Äänestä

  • Turhaa tuskaa kirjoitti:

    itsekkäitä, kun sinut hankki. Olet tekemisissä ismiselämien kanssa, ja omasikin on sellainen, mutta näytät olevan kaikkien muiden yläpuolella.

    Äänestä

Sperman laatu heikentyy pikavauhtia

6.10.2005 YLE24/Yle Terveys

Sperman laatua pitäisi seurata valtion varoin, ehdottaa fysiologian professori Jorma Toppari Turun yliopistosta. Hänen mukaansa nuorten suomalaismiesten sperman laatu on romahtanut, kirjoittaa Tiede-lehti.

Nuorten suomalaismiesten siemenneste on aiemmin ollut kansainvälisessä vertailussa korkealaatuista. Nyt on noin joka kolmannella siittiöpitoisuus heikentynyt niin paljon, että se vaikuttaa hedelmällisyyteen.

Jos huononnustahti jatkuu samana, keskiverto suomalaismies on lähes hedelmätön 30 vuoden kuluttua, Toppari varoittaa.

Turussa on meneillään pitkäkestoinen tutkimus nuorten suomalaismiesten siemennesteen laadusta. Tutkimus kestää vielä reilut kaksi vuotta.

Sperman laatu laskenut monissa länsimaissa

Siittiötuotantoon vaikuttavat vauriot syntyvät jo kohdussa. Syitä ei tiedetä, mutta syyllisiksi epäillään mm. ympäristön kemikaaleja ja äidin raskausaikaista tupakointia.

Myös esimerkiksi marihuanan runsas käyttö heikentää sperman laatua. Se saattaa huonontua ainakin väliaikaisesti silloinkin, jos kivespussit joutuvat puristuksiin reisien väliin ja niiden lämpö nousee esimerkiksi miehen ajaessa autoa tiukat housut jalassaan.

Monissa länsimaissa on herätty huoleen sperman laadun heikkenemisestä. Esimerkiksi Tanskassa julkaistiin jo vuonna 1992 hälyttäviä tietoja siittiöiden määrän laskusta. Sen jälkeen samansuuntaisia tutkimustuloksia on saatu monessa maassa, muun muassa Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Kreikassa.

Äänestä
  • Niin pitkään kun ihmiset saavat kuitenkin enemmän kuin kaksi lasta, ei sperman heikkeneminenkään auta. Lisäksi sperman laatu tulee korjautumaan parissa sukupolvessa kemikaalien käytön vähennyttyä.

    Äänestä

  • Tuhonko oma? kirjoitti:

    Niin pitkään kun ihmiset saavat kuitenkin enemmän kuin kaksi lasta, ei sperman heikkeneminenkään auta. Lisäksi sperman laatu tulee korjautumaan parissa sukupolvessa kemikaalien käytön vähennyttyä.

    joutuva ehkäisypilleri on yks niist kemnikaaleist, jotka aiheuttaa hedelmättömyyttä ja sille ei ole vielä keksitty korvaavaa ehkäisymenetelmää.

    Mut se selittää vain osan ongelmasta. Myös muut kemikaalit vaikuttavat hormonaalisiin muutoksiin.

    Äänestä

  • ja suurperheen ihannoija, mitä mieltä aivan rehellisesti olet tuosta avaajan esiinnostamasta asiasta.
    Tai jos et halua kertoa, ei tietenkään tarvitse.

    Äänestä

  • kun olet vl kirjoitti:

    ja suurperheen ihannoija, mitä mieltä aivan rehellisesti olet tuosta avaajan esiinnostamasta asiasta.
    Tai jos et halua kertoa, ei tietenkään tarvitse.

    En pysty ajattelemaan asioista noin yksoikosesti. Miehän kiinnostuin tost asiasta tos joku aika sitten ja menin tutkimaan ekosivuja. Vielä enempi olin pyörällä päästäni...joku sano iahn osuvasti et koko homma on jotenki 'skitsofreeninen'. Eli mitä enempi asiasta ottaa selkoo, sitä monimutkasemmaksi se muuttuu...

    En voi kyllä sanoo et oisin jotenki 'suurperheitten ihannoija'. Miä haluun ihannoida kaikkii perheitä jotka on suht onnellisii ja jois on rakkautta ja lämpöö...enkä vastaavasti haluu mollata sellasiikaan perheitä, jotka ei oo onnellisii ja jotka voivat huonosti, vaan haluaisin auttaa heitä. Ja haluisin et myös yhteiskunta auttais heitä( oli perhe sitten iso tai pieni).

    Jokaisella syntyvällä lapsella on oikeus syntyä odotettuna, toivottuna ja rakastettuna!

    Pitää miettii tota avaajan kysymystä...

    Äänestä

  • -Jem- kirjoitti:

    Jos ekosivut tuntuvat hankalilta niin tässä muutama muu sivu aiheesta:

    Tässä energiatekniikan luento aiheesta:http://www2.lut.fi/kete/teke/teke/kklemola/Mustiala2.pdf

    Tässä kuva öljyn tuotannosta/kulutuksesta ajan suhteen:http://www.writingshop.ws/assets/images/JS-Peak-Oil.gif

    Tiesitkö, että vuoden 1984 jälkeen joka vuosi öljyä on kulutettu enemmän kuin sitä löytyy? http://www.jamesreedpubs.com/newdiscovery.jpg
    Joka vuosi öljyä löytyy vähemmän ja vähemmän vaikka kuluttajia on enemmän ja enemmän.

    Äänestä

  • Sinulle mietittäväksi kirjoitti:

    nyt ainakaan perehtyy siihen. Huomasin vaan et asia on hirmusen laaja eikä ollenkaan yksoikonen.

    Mielestäni ihmisen ahneudella on ihan hirveen suuri merkitys asiassa. Ja se asia lienne koskee meitä kaikkia.

    Kuka meistä on valmis luopumaan hyvästä elintasosta ja antamaan osan omaisuudestaan ja toimeentulostaan esim jollekkin Afrikkalaiselle perheelle?

    Afrikkalaisilla on puutetaa vaatteista ja ruuasta. Me painiskelemme täpösen täysien vaatekomeroitten ja ylipainojemme kanssa...puolet kiloistamme ja tavaroistamme pitäisi humpsauttaa maailman toiselle puolelle.:)

    Äänestä

  • Sinulle mietittäväksi kirjoitti:

    Jos ekosivut tuntuvat hankalilta niin tässä muutama muu sivu aiheesta:

    Tässä energiatekniikan luento aiheesta:http://www2.lut.fi/kete/teke/teke/kklemola/Mustiala2.pdf

    Tässä kuva öljyn tuotannosta/kulutuksesta ajan suhteen:http://www.writingshop.ws/assets/images/JS-Peak-Oil.gif

    Tiesitkö, että vuoden 1984 jälkeen joka vuosi öljyä on kulutettu enemmän kuin sitä löytyy? http://www.jamesreedpubs.com/newdiscovery.jpg
    Joka vuosi öljyä löytyy vähemmän ja vähemmän vaikka kuluttajia on enemmän ja enemmän.

    http://www2.lut.fi/kete/teke/teke/kklemola/Mustiala2.pdf

    Kannattaa tutustua
    Ne teistä jotka eivät pidä liikkuvaa kuvaa automaattisesti syntinä voiva katsoa aiheesta seuraavan videon. Osa 1/10:

    http://www.youtube.com/watch?v=gDDI3KcNnto

    Tässä toinen erinomainen asiaa valaiseva ohjelma:
    http://www.youtube.com/watch?v=h5vBOb8bCPY
    Vuotuinen kulutettu öljymäärä realisoituu hyvin tässä osassa:
    http://www.youtube.com/watch?v=hMauEeevL7k
    Vuodessa kuluu yli neljä kuutiokilometriä öljyä!

    Äänestä

>>Jumala on antanut meille maapallon, joka voi elättää vain tietyn määrän ihmisiä. Jumala ei ole luvannut laajentaa maapalloa tai lisätä ruoan määrää vaikka me ihmiset haluaisimmekin lisääntyä liiaksi. Öljyn avulla maapallomme kantokyky on tilapäisesti noussut 2 miljardista ihmisestä reiluun kuuteen miljardiin. Seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana kantokyky putoaa jälleen tuohon kahteen miljardiin energian kallistuessa monin kertaisesti. Tämä on fakta, jonka Jumala on maapalloamme luodessaan tehnyt. Jumala lupaa siis elättävänsä tulevaisuudessa vain 2 miljardia ihmistä.>>

Jumala valveill' on. Jumala ei ole antanut tässä asisassa muuta käskyä kuin "kasvakaat ja lisääntykäät ja täyttäkäät maata, ja tehkäät se teillenne alamaiseksi"

26. Ja niinkuin tapahtui Noan päivinä, niin myös tapahtuu Ihmisen Pojan päivinä.
27. He söivät, joivat, naivat ja huolivat, hamaan siihen päivään asti, jona Noa arkkiin meni sisälle, ja vedenpaisumus tuli ja hukutti kaikki.
28. Niin myös tapahtui Lotin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat, rakensivat.
29. Mutta sinä päivänä, kuin Lot Sodomasta läksi, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja hukutti kaikki.
30. Niin pitää myös sinä päivänä oleman, jona Ihmisen Poika ilmoitetaan.[Luuk. 17]

Ruokaa riittää viimeiseen päivään asti.

Äänestä
  • Jos luet tarkoin niin huomaat ettei tuossa puhuta kuin noista vanhan testamentin esimerkeistä ja Jeesuksen tulemisesta. Raamatussa ei luvata ettei tälle välille ajoittuisi nälänhätiä! Missään ei myöskään luvata, että juuri tämä meitä seuraavina vuosikymmeninä kohtaava nälänhätä, olisi juuri se Jeesuksen uuteen tulemiseen liittyvä nälänhätä. Jumalan lapsien on oltava vastuullisia loppuun asti! Koskaan kun et tiedä milloin on lopun aika.

    Vanhan testamentin Aatamille ja Eevalle antama ohje lisääntymisetä ja maan vallitsemisesta ei sisällä lupaa tuhota maata asuinkelvottomaksi, kuten me olemme nyt tekemässä. Jumala antoi meille ihanan maan ja me olemme sinä mukaan luettuna turmelleet ja tuhonneet luojan luomaa. Muistathan, että luonnon luomisen jälkeen Jumala totesi luodun olevan hyvää. Onko sinulla varaa tuhota sellaista, mikä on Jumalan mielestä hyvää?

    Äänestä

  • Jätä leipätyösi ja muut maalliset huolesi, kyllä se ruoka suuhun tulee niin kauan kuin Jumala hyväksi näkee.
    Äläkä mene lääkärille, äläkä vie sinne omaisiasi, vaikka sairastuisitte miten vakavasti.
    Äläkä yritä sammuttaa tai kutsua palokuntaa, jos talossasi syttyy tulipalo.

    Toisin sanoen, mitään vastuuta ajallisen elämän asioista ei tule ottaa, vaan täytyy vain jättää ne Jumalan huoleksi. Näinkö omatuntosi sinua neuvoo?

    Vai onko se niin, että omista pikku ympyröistänsä tulee huolehtia, mutta jos ne ympyrät ovat suuremmat, rösäytetäänkin vastuu Jumalan harteille? Johtuuko tämä ajattelutapa siitä, että vl:t ovat eläneet tynnyrissä, tiedostamatta todella muun maailman olemassaoloa?

    Äänestä

  • niinkuin opetat kirjoitti:

    Jätä leipätyösi ja muut maalliset huolesi, kyllä se ruoka suuhun tulee niin kauan kuin Jumala hyväksi näkee.
    Äläkä mene lääkärille, äläkä vie sinne omaisiasi, vaikka sairastuisitte miten vakavasti.
    Äläkä yritä sammuttaa tai kutsua palokuntaa, jos talossasi syttyy tulipalo.

    Toisin sanoen, mitään vastuuta ajallisen elämän asioista ei tule ottaa, vaan täytyy vain jättää ne Jumalan huoleksi. Näinkö omatuntosi sinua neuvoo?

    Vai onko se niin, että omista pikku ympyröistänsä tulee huolehtia, mutta jos ne ympyrät ovat suuremmat, rösäytetäänkin vastuu Jumalan harteille? Johtuuko tämä ajattelutapa siitä, että vl:t ovat eläneet tynnyrissä, tiedostamatta todella muun maailman olemassaoloa?

    >>Toisin sanoen, mitään vastuuta ajallisen elämän asioista ei tule ottaa, vaan täytyy vain jättää ne Jumalan huoleksi. Näinkö omatuntosi sinua neuvoo?>>

    lisääntymiskäskynsä yhteydessä myös käskynsä ihmisen suhteesta luontoon.

    28. Ja Jumala siunasi heitä, ja Jumala sanoi heille: kasvakaat (a) ja lisääntykäät ja täyttäkäät maata, ja tehkäät se teillenne alamaiseksi; ja vallitkaat kalat meressä, ja taivaan linnut, ja kaikki eläimet, jotka maalla liikkuvat[1. Moos. 1]

    Jumala antoi myös ihmiselle vastuun.

    15. Ja Herra Jumala otti ihmisen, ja pani Edenissä Paradisiin, viljelemään ja varjelemaan sitä.[1. Moos. 2]

    Lisäksi Hän on sanassaan ilmoittanut, mikä on ihmiselle tärkein asia. Jumala kyllä pitää huolen omistaan. Ihmisen tehtävä ei ole lähteä Jumalan "tontille" mestaroimaan.

    31. Älkäät siis surulliset olko, sanoen: mitä me syömme, taikka mitä me juomme? eli millä me meitämme verhoomme?
    32. Sillä kaikkia näitä pakanat etsivät; sillä teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkia näitä tarvitsevan.
    33. Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan.[Matt. 6]

    Äänestä

  • Vastuutonta ja kristinuskon vastaista opetusta.

    Äänestä

  • Bjr kirjoitti:

    Jos Jumalan mielestä elintapamme ja ihmisten määrä olisi sopiva, hän olisi luonut meille 10 x tämän kokoisen maapallon. Sen kokoisen pallon nimittäin tarvitsisimme, jos jokainen maapallomme asukas eläisi kuten keskimääräinen vl. 10 kertainen maapallokaan ei kestäisi minkäänlaista väestönkasvua suomalaisen vl:n elintavoilla.

    Esittämäsi ajatusmalli on fatalistinen eikä se ole kristinuskon mukainen. Raamatussa nimen omaan painotetaan sitä, että ihmisen on uskomisen lisäksi huolehdittava itsestään ja lähimmäisistään.

    viljelemään ja _varjelemaan_ maata. Tuossa sinun ajatuksenjuoksussasi varjelemisesta ei piitata (paitsi sen oman tontin varjelemisesta tietysti; mitä tekisit, jos joku toisi siihen elämään suuren ihmislauman ja saastuttaisi sen?).
    Osta televisio ja katsele siitä uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Ehkä tajuat, että koko maapallo on sitä sinun tonttiasi.

    '31. Älkäät siis surulliset olko, sanoen: mitä me syömme, taikka mitä me juomme? eli millä me meitämme verhoomme?
    32. Sillä kaikkia näitä pakanat etsivät; sillä teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkia näitä tarvitsevan.
    33. Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan.[Matt. 6]'

    Miksi sitten otat vastuuta ja teet työtä elättääksesi itsesi ja perheesi?

    Äänestä

  • Olet fatalisti kirjoitti:

    Jos Jumalan mielestä elintapamme ja ihmisten määrä olisi sopiva, hän olisi luonut meille 10 x tämän kokoisen maapallon. Sen kokoisen pallon nimittäin tarvitsisimme, jos jokainen maapallomme asukas eläisi kuten keskimääräinen vl. 10 kertainen maapallokaan ei kestäisi minkäänlaista väestönkasvua suomalaisen vl:n elintavoilla.

    Esittämäsi ajatusmalli on fatalistinen eikä se ole kristinuskon mukainen. Raamatussa nimen omaan painotetaan sitä, että ihmisen on uskomisen lisäksi huolehdittava itsestään ja lähimmäisistään.

    >>Esittämäsi ajatusmalli on fatalistinen eikä se ole kristinuskon mukainen.>>

    Sitä sanotaan epäuskoksi, kun ei uskota Jumalan sanaan ja Jumalan lupauksiin. Pidät fatalisteina ihmisiä, jotka luottaa ja uskoo siihen, mitä Jumala sanassaan sanoo.

    Jos oikein ymmärrän, olet lupaamassa leivän ja hyvinvoinnin ihmiskunnalle ehkäisemällä. Voitko antaa takuun, että menetelmäsi on toimiva, vai onko se vain fatalistista luuloa ja uskottelua ihmisille paremmasta elämästä?

    5. Rakentakaat huoneita, joissa te taidatte asua, istuttakaat puutarhoja, joissa te saisitte syödä hedelmiä.
    6. Naikaat emäntiä, ja siittäkäät poikia ja tyttäriä, ja antakaat pojillenne emäntiä, ja naittakaat tyttärenne miehille, että he synnyttäisivät poikia ja tyttäriä; enentäkäät itsiänne siellä, ettette vähenisi.
    7. Katsokaat sen kaupungin parasta, johonka minä olen teitä antanut vietää, ja rukoilkaat sen edestä Herraa; sillä kuin se menestyy, niin myös te menestytte.
    8. Sillä näin sanoo Herra Zebaot, Israelin Jumala: älkäät antako prophetainne, jotka teidän tykönänne ovat, ja tietäjänne pettää teitä, ja älkäät totelko unianne, joita te unissanne näette.[Jer. 29]

    baby-loonian pakkosiirtolaisia te lestat ootta?

    ettei raamatun kirjoittamisen aikoihin maailmassa ollut vielä liikaa ihmisiä? Silloin kehotettiin lisääntymään ja täyttämään maata. Toisin on nyt. Tuo käsky on toteutettu ja MAA ON JO TÄYNNÄ.

    Äänestä

Katsoin tämän laadukkaan dokumentin, joka on nähtävillä vielä pari viikkoa yle-areenassa:
http://areena.yle.fi/toista?id=1014725

Se ei sisällä mitään sopimatonta ainoastaan paljon ajattelemisen aihetta meille jokaiselle.

Äänestä
  • ja lapsia paljon, tosin 1800-luvulla lapsia myös kuoli paljon tauteihin ja ruokaakaan ei ollut tarpeeksi. Nykyisin meillä on rajoitteina mm. AIDS ja syövät. Jos niistä kumpikaan ei iske, syömme itsemme sepalvaltimotautisiksi. Tosin elinikä on pidentynyt. Meitä suomalaisia vl-llät mukaan lukien on vaivaiset 5 miljoonaa, kun amerikkalaisiakin on 300 miljoonaa. Kyllä Suomi pystyy lapset ruokkimaan. Lopun aikoina esimerkiksi viljan hinta ryöstäytyy valloilleen, ei ihme, kun täytyy viljellä öljykasveja, kun öljyvarat ehtyvät.

    Luulenpa, ettei aloittaja jostain syystä SAA lapsia, vaikka haluaisikin. Syökää siis nuoret oriit KALAA, puhdasta kalaa, se tekee hyvää vikkelille siittiöille! Ja ei kun lapsentekoon, kivaa puuhaa ja vauvat on ihanii - tanssii suoraan sydämiin kuin koiranpennut ;-D

    Äänestä

  • ollut ainoa viljelyssarka kirjoitti:

    ja lapsia paljon, tosin 1800-luvulla lapsia myös kuoli paljon tauteihin ja ruokaakaan ei ollut tarpeeksi. Nykyisin meillä on rajoitteina mm. AIDS ja syövät. Jos niistä kumpikaan ei iske, syömme itsemme sepalvaltimotautisiksi. Tosin elinikä on pidentynyt. Meitä suomalaisia vl-llät mukaan lukien on vaivaiset 5 miljoonaa, kun amerikkalaisiakin on 300 miljoonaa. Kyllä Suomi pystyy lapset ruokkimaan. Lopun aikoina esimerkiksi viljan hinta ryöstäytyy valloilleen, ei ihme, kun täytyy viljellä öljykasveja, kun öljyvarat ehtyvät.

    Suomen työvoima tulee yhä enemmän perustumaan väestönkasvu-pakolaisiin. Liikakansoitetuista maista saamme tänne tarvittavan työvoiman. tämä tasapainottaa globaalia tilannetta, kun harmaantuvaan Eurooppaan tulee porukkaa Afrikasta ja Kauko-Idästä. Seuraavan 50 vuoden kuluessa väestönkasvu on pysäytettävä.

    Viittasit kirjotuksesi lopussa siihen, että seksi on hauskaa. Se on muuten ihan yhtä kivaa ilman seksistä seuraavaa raskaaksi tuloa. Kokeilepa vaikka. :-)

    1-2 lasta täytyy riittää suomalaisperheessä.

    1800-luvun tasoinen maatalous ei Suomessakaan tule elättämään nykyistä väestöämme! Osa porukasta kuolee väistämättä nälkään. Ei se ole mikään puollustus, että meitä on näin vähän. Me nimittäin kulutamme saman verran, kuin 30X määrä ihmisiä esimerkiksi indonesiassa. Ison lapsilauman hankkiva vl on ahne.

    Nykyään kala on yksi suurimmista ympäristömyrkkyjen lähteistä!

    Äänestä

  • Humanistilikka kirjoitti:

    pelkkää iloa? Vaativat omat moskeijat ja muutokset koululaitokseenkin. Kokeiltu muuten on pelkkää nautintoa ja harmittaa, että yhteen lapseen jäi. Suon kernaasti lestadiolaisille lapsensa, jos vaan jaksavat hoitaakin ne.

    Äänestä

  • 1800 luvulla paljon vähemmän kirjoitti:

    1800-luvun tasoinen maatalous ei Suomessakaan tule elättämään nykyistä väestöämme! Osa porukasta kuolee väistämättä nälkään. Ei se ole mikään puollustus, että meitä on näin vähän. Me nimittäin kulutamme saman verran, kuin 30X määrä ihmisiä esimerkiksi indonesiassa. Ison lapsilauman hankkiva vl on ahne.

    Nykyään kala on yksi suurimmista ympäristömyrkkyjen lähteistä!

    Tuo on täyttä totta. Jokainen uusi suomalainen on ympäristön tuholainen numero yksi! :-(

    Totta toinen puoli, silllä me tosiaan kulutamme megamäärän kehitysmaiden ihmisiin verrattuna. Elämme ilmastovyöhykkeellä jossa rakentaminen ja asuminen syö luonnonvaroja roimasti, sillä talot on tehtävä moninkertaisiksi ja niitä on lämmmitettävä suurimman osan aikaa vuodesta. Joka toisella on kakkosasunto tai mökki...Joka perheessä on auto tai kaksi...

    Äänestä

Suomessa valstaosa perheistä on kahden hengen ja sinkkutalouksia. Suunta on hyvä. Jos vl-uskovaiset jatkavat 10-15 lapsen perheiden tuottamista, 30-40 vuoden kuluttua Suomsessa 25 % suomalaisista on vanhoillislestadiolaisia!

Äänestä
  • ...fiksuimmat VL-nuoret kuitenkin tajuavat lähteä liikkeestä. Siitä ei tosin taida olla mitään tutkimustietoa, että kuinka monta prosenttia VL-nuorista "kieltää uskonsa".

    Äänestä

  • Asijan tuntia kirjoitti:

    ...fiksuimmat VL-nuoret kuitenkin tajuavat lähteä liikkeestä. Siitä ei tosin taida olla mitään tutkimustietoa, että kuinka monta prosenttia VL-nuorista "kieltää uskonsa".

    Nykyään yhä pienempi prosentti jättää uskon. Tähän on kaksi syytä.

    80-luvulla liikkeen sisällä oli paljon tiukemmpi kuri ja kontrolli nuorisolle kuin nykyisin.

    Toiseksi nyky-nuoret ovat erittäisn systemaattisen uskonstokasvatusputken tuloksia. Heillä oli alusta asti kaikki vaiheet rauhanyhdistyksen johdolla ale kouluikäisestä kerhon, puhäkoulun, raamattuluokan, erilaisten leirien ja rippikoulun sekä opiston kautta aikuisuuteen. Yhtä tiiviisti aivopestyjä eivät olelet vielä 70- ja 80-lukujen ikäluokat.
    Irrottautuminen on entistä vaikeampaa.

    SRK:n leirien, opistojen kurssien ja rippikoulujen vankka suosio osoittaa, että nuoret pysyvät uskossa.

    Äänestä

  • Tarkkaa tietoa ei ole kirjoitti:

    -varmaan yksi vaikuttava tekijä on myös se että lestadiolaiset ovat varakkaampia kun aiemmin, tuet ovat ehkä parempia yms. Tämä johtaa siihen että vanhemmilla on enemmän aikaa lapsilleen, kun ei tarvitse nousta esim. viideltä navettaan.
    Ehkä tosiaan 70-80 luvulla kuri oli kovempi, mut silloin ehkä vanhemmilla ei ollut itsellä aikaa olla esimerkkinä ja siten kurille ei löytynyt oikein vakavasti otettavaa auktoriteettia, ainakaan vanhemmista.

    Äänestä

  • tulevaisuudenkuva??

    Äänestä

Miksi kukaan ei vastaa kysymyksiini?

Kierrellään ja kaarrellaan vain.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jos Jumala kirjoitti:

Esimerkki: On mies ja nainen. Jumala lupaa heille joka päivä ruoan heille ja kolmelle lapselle. Perhe saa kolme lasta, jotka vuorostaan hankkivat kolme lasta. Yksi perhe kuitenkin haluaa enemmän lapsia. Tämä perhe hankkii viisi lasta. Koska Jumala turvaa ruoan vain kolmelle varastavat vanhemmat naapurilta. Naapurin lapsista kuolee kaksi. Tekevätkö nämä viisi lasta hankkineet tapon vai murhan? Entä jos vanhemmat eivät olisi varastaneet ja viidestä lapesta kaksi olisi kuollut nälkään. Tekevätkö vanhemmat silloin tapon vai murhan. Etukäteenhän oli tiedossa, ettei ruoka riitä.

Jumala on antanut meille maapallon, joka voi elättää vain tietyn määrän ihmisiä. Jumala ei ole luvannut laajentaa maapalloa tai lisätä ruoan määrää vaikka me ihmiset haluaisimmekin lisääntyä liiaksi. Öljyn avulla maapallomme kantokyky on tilapäisesti noussut 2 miljardista ihmisestä reiluun kuuteen miljardiin. Seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana kantokyky putoaa jälleen tuohon kahteen miljardiin energian kallistuessa monin kertaisesti. Tämä on fakta, jonka Jumala on maapalloamme luodessaan tehnyt. Jumala lupaa siis elättävänsä tulevaisuudessa vain 2 miljardia ihmistä.

Jokainen pariskunta, joka hankkii enemmän kuin kaksi lasta tekee samoin kuin tuo viiden lapsen perhe, eli varastavat ruoan muilta. Sen seurauksena joku syntynyt lapsi kuolee nälkään joko tässä tai tulevassa ajassa.

Jumala on luonut luonnon lait, eikä ole missään luvannut venyttää niitä itsekkäiden toiveidemme tähden. Järjen ääni on osa Jumalan antamaa omaa tuntoa. Jumala kertoo järkemme avulla rajamme. Jos emme tottele järkeämme, rikomme Jumalaa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu