Anteeksi kun itken täällä, mutta en enää halua puhua kenenkään kanssa livenä siksi netissä.
Olen 13 vuotias tyttö. Seurustelen 15 vuotiaan pojan kanssa. Musta tuntuu että oon tulossa hulluksi. Mietin joka päivä sitä että "millaista elämä olisi ilman hätä" pelkään että hän jättää minut. Pelkkä ajatuskin saa minut itkemään. Hän kohtelee minua ihan hyvin, ostelee lahjoja ym. Mutta esim ei vastaa yleensä viesteihin. Yleensä se on aina minä joka sanoo "rakastan sua" ym. Mutta kyllä sekin joskus sanoo, mutta ei mielestäni tarpeeksi usein. Joka ilta, jos pienikin asia häiritsee siitä itken itseni uneen. Kokoajan pelottaa ja tulee ajatus että mitä jos se jättää mut. En tiiä oikeesti mitä tekisin, elämä ois ihan hirveetä. Kyllä meillä muuten ihan hyvin menee, nähdään aika usein ja ym. Mutta ikävöin niitä aikoja kun tutustuin häneen, se oli erilainen silloin. Tiedän että sinä joka luet tätä, et ehkä ymmärrä tai pidä tätä minkään laisena ja ehkä heti tuomitset "just olet 13, ei 13 vuotias voi rakastaa, se on vain tuota ikää" Tuota saan jatkuvasti kuulla aikuisilta ihmisiltä jolle olen yrittänyt puhua tästä. Saattaa toi olla totta mutta mulla on oikeesti tosi paha olo. Jos joku voisi auttaa ?
Jos jollain ei ole muuta sanottavaa ku valittaa ni älä laita mitään kiitos
Olen 13 vuotias tyttö. Seurustelen 15 vuotiaan pojan kanssa. Musta tuntuu että oon tulossa hulluksi. Mietin joka päivä sitä että "millaista elämä olisi ilman hätä" pelkään että hän jättää minut. Pelkkä ajatuskin saa minut itkemään. Hän kohtelee minua ihan hyvin, ostelee lahjoja ym. Mutta esim ei vastaa yleensä viesteihin. Yleensä se on aina minä joka sanoo "rakastan sua" ym. Mutta kyllä sekin joskus sanoo, mutta ei mielestäni tarpeeksi usein. Joka ilta, jos pienikin asia häiritsee siitä itken itseni uneen. Kokoajan pelottaa ja tulee ajatus että mitä jos se jättää mut. En tiiä oikeesti mitä tekisin, elämä ois ihan hirveetä. Kyllä meillä muuten ihan hyvin menee, nähdään aika usein ja ym. Mutta ikävöin niitä aikoja kun tutustuin häneen, se oli erilainen silloin. Tiedän että sinä joka luet tätä, et ehkä ymmärrä tai pidä tätä minkään laisena ja ehkä heti tuomitset "just olet 13, ei 13 vuotias voi rakastaa, se on vain tuota ikää" Tuota saan jatkuvasti kuulla aikuisilta ihmisiltä jolle olen yrittänyt puhua tästä. Saattaa toi olla totta mutta mulla on oikeesti tosi paha olo. Jos joku voisi auttaa ?
Jos jollain ei ole muuta sanottavaa ku valittaa ni älä laita mitään kiitos
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei Moody94, sinulla on nyt tunteiden aika. Harjoittelet parhaillaan tunnetta, jota sanotaan rakkaudeksi. Tottakai voi olla 13 -vuotiaana rakastunut, ilman muuta. Varmasti tunnet rakkautta läheisiäsi ja perhettä kohtaan, joten tunne on sinulle tuttu.
Kun ihminen rakastuu, siinä on vähän niin kuin tunteidensa vietävänä. Sitä olotilaa pitää harjoitella, jotta se ei oikeasti veisi mukanaan sitten, kun on isojen valintojen aika.
Tunteiden kautta ihminen oppii tuntemaan itsensä.
Mielestäni tärkeintä olisi ettet liikaa ripustautuisi tuohon rakkauden tunteeseen, vaan päästät sopivalla tavalla irti. Muutenkaan ei kannata fiksautua liikaa mihinkään, eli kohtuullisuutta kannattaa harjoitella aina kun se vain on mahdollista. Silloin on paljon vapaampi ja itsenäisempi. Kun pidät jotain asiaa tai ihmistä "yli-tärkeänä" luovutat itsenäisyytesi tälle asialle/ihmiselle, huomaatko? Sitä pitäisi välttää, koska silloin et voi käyttää valinnanvapauttasi, vaan joku toinen tekee sen puolestasi. Pyri aina tekemään kaikki päätöksesi omaan harkintaan pohjautuen, tämä on erityisen tärkeää tunneasioissa.
Raaka fakta on, että sinä ja rakkaasi olette kovin nuoria. Tuossa iässä ei sitouduta pitkiksi ajoiksi toiseen. Se kuulostaa nyt ikävältä, mutta vuoden parin kuluttua olet ihan tyytyväinen, kun sinulla on ollut tuo kokemus ja osaat hyödyntää sitä seuraavissa tapaamisissasi. Usko pois, noita tunteita mitä nyt koet, on kokenut niin moni muukin sinun iässäsi. Eli et ole yksin tunteidesi kanssa.
Lämmin halaus. Kyllä se siitä. :-)