Oululaisen insinöörin ajatusmaailmaa

Esimerkki miten oululainen lähikunnista tai kaukaa maalta muuttanut insinörtti ajattelee seuraavalla tavalla: Kun poliisi antaa sakot toisen puskurissa kiinni ajamisesta taikka 40 km/h- rajoituksella 70km/h ajamisesta koulun läheisyydessä autolla, niin poliisi on inssin omasta mielestä kateellinen hänelle koska insinööri tienaa enemmän ainakin inssin omissa laskuissaan rahassa mitattuna. Todellisuudessahan poliisi neuvoo ajamaan hitaammin tai erossa toisen perseestä, jotta ei tule kolaria ja insinöörin omakin henki ja terveys sekä se "paksu" tilipussi pelastuu. Muillehan insinörtin mielestä on toki ihan sanma, kunhan oma hipiä pelastuu.

Kun joku sanoo kaakkurin olevan tulevaisuuden levottomuuden mekka, niin insinörtti sanoo että sanoja on kateellinen puhuessaan totta.

Missä tynnyrissä teidät inssit on kasvatettu? Oliko siellä Kainuun korvessa pienellä maatilalla kovinkin kepulainen ajattelutapa, että mulle mulle, ja jäi se kateus hieman päälle?

Kukaan ei ole teille kateellinen. Kaikkia vain ärsyttää ylimielinen muiita vähättelevä asenteenne ja suhtautuminen muihin ihmisiin. Liikenteessäkin töpeksitte heikolla ajotaidollanne ja vaarannatte liikennettä. Koko ajan muita kuitenkin kritisoiden.

Olette todella outoja ja toivottavasti noksu lähtee ja koko it-ala ja vie teidät mukanaan vaikka sinne maalle missä olette syyntyneet!

Te olette Suomen pahoinvoinnin alku ja juuri!
131336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

On tainnut kirjoittajalla emäntä lähteä rikkaamman insinöörin mukaan, kun on noin katkera ja kateellinen poika. Aina vain jatkaa samaa itkua täällä palstalla. Käy puhumassa jollekin, se voisi auttaa. Ja koita hyväksyä, ettei kaikista vain ole. Ainakaan tuo syvä kateus ei auta sinua.

Äänestä
  • Yritätkö provosoida vai oletko oikeasti noin saatanan tyhmä ettet tajua mitä ihminen kirjoittaa ja et edes yritä ajatella asiaa?

    Äänestä

  • "Aina vain jatkaa samaa itkua täällä palstalla"

    - minkä minä teen jos monet ihmiset ovat tätä mieltä? Tämä oli muuten minun noin kuudes viestini tänne. Että en minätänne aina kirjoita!!!! TOLLO!!:)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    "Aina vain jatkaa samaa itkua täällä palstalla"

    - minkä minä teen jos monet ihmiset ovat tätä mieltä? Tämä oli muuten minun noin kuudes viestini tänne. Että en minätänne aina kirjoita!!!! TOLLO!!:)

    Noista kirjoitusvirheistä kyllä näkee, että sama itkupilli on kyseessä koko ajan. Turha yrittää selittää omaa kateuttaan muiden päähän!!!

    Äänestä

Valtava on kateuden määrä aloittajalla paremmin tienaavaa ja hienommin asuvaa insinörttiä kohtaan!!! PS. Kateus on suomalainen kansantauti.

Äänestä
  • Suomalainen kansantauti kateus on joo. Mutta minähän juuri yritin teille vääntää rautalangastakin jopa, että ei kritiikki tarkoita aina kateutta. Voihan insinörtti tienatakin paremmin kuin moni muu, mutta kuten sanottu, rikkautta on monenlaista. Rikkaus ei aina tarkoita rahaa. Niin ja eihän inssi tienaa juuri mitään ja ihan naimisissa työnsä ja tyhmyytensä kanssa.

    Ensin yritin ihan rakentavasti, mutta itseppä aloititte syyllistämisen pikkusielut. Turhaan kait teille vääntää asiaa, kun ettehän te tollot tajua normaalista yksinkertaisesta asiasta ja elämästä yleensä mitään. Antaa olla! Maineenne veroisia tyhmiä olette!

    Äänestä

No siis kyllä muakin oikeasti huvittaa nämä insinörtit. He kaiketi luulevat että heille ollaan kateellisia, voi herttileijjaa.
Mä lähdin yläasteelta suoraan töihin ja kouluttauduin työssäni talon sisällä nykyiseen työhöni. Luokkakaverini jatkoi lukioon ja luki vielä itsensä insinööriksi. Tänä päivänä tämä insinööri-luokkakaverini työskentelee samassa firmassa kuin minä. Minun alaisenani ja pienemmällä palkalla.

Äänestä
  • Ei aina kaikkia kiinnosta opiskella vaikka kykyjä olisi. Suomalainen inssihän on pitkästi koulutettu, ei korkeasti.
    Kateus on suomen kansantauti, mutta vain harvat sitä potevat insinöörejä kohtaan. Heillä kun tilanne aika vaakalaudalla.

    Äänestä

  • V-M kirjoitti:

    Ei aina kaikkia kiinnosta opiskella vaikka kykyjä olisi. Suomalainen inssihän on pitkästi koulutettu, ei korkeasti.
    Kateus on suomen kansantauti, mutta vain harvat sitä potevat insinöörejä kohtaan. Heillä kun tilanne aika vaakalaudalla.

    mutta kateus pitää ansaita.

    Äänestä

  • ja huomasin olevani taas sama köyhä duunari, joka vain haaveilee olevansa insinöörin tasolla saati esimies...

    Äänestä

IMEKÄÄ SOIROA!

Äänestä

Äitis oli ko sut sai...

Äänestä

Älkää tuhlatko elämääänne rikkaampien ja älykkäämpien kadehtimiseen, nauttikaa siitä vähästä mitä teillä on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kateus ei kaikkien sairaus kirjoitti:

Esimerkki miten oululainen lähikunnista tai kaukaa maalta muuttanut insinörtti ajattelee seuraavalla tavalla: Kun poliisi antaa sakot toisen puskurissa kiinni ajamisesta taikka 40 km/h- rajoituksella 70km/h ajamisesta koulun läheisyydessä autolla, niin poliisi on inssin omasta mielestä kateellinen hänelle koska insinööri tienaa enemmän ainakin inssin omissa laskuissaan rahassa mitattuna. Todellisuudessahan poliisi neuvoo ajamaan hitaammin tai erossa toisen perseestä, jotta ei tule kolaria ja insinöörin omakin henki ja terveys sekä se "paksu" tilipussi pelastuu. Muillehan insinörtin mielestä on toki ihan sanma, kunhan oma hipiä pelastuu.

Kun joku sanoo kaakkurin olevan tulevaisuuden levottomuuden mekka, niin insinörtti sanoo että sanoja on kateellinen puhuessaan totta.

Missä tynnyrissä teidät inssit on kasvatettu? Oliko siellä Kainuun korvessa pienellä maatilalla kovinkin kepulainen ajattelutapa, että mulle mulle, ja jäi se kateus hieman päälle?

Kukaan ei ole teille kateellinen. Kaikkia vain ärsyttää ylimielinen muiita vähättelevä asenteenne ja suhtautuminen muihin ihmisiin. Liikenteessäkin töpeksitte heikolla ajotaidollanne ja vaarannatte liikennettä. Koko ajan muita kuitenkin kritisoiden.

Olette todella outoja ja toivottavasti noksu lähtee ja koko it-ala ja vie teidät mukanaan vaikka sinne maalle missä olette syyntyneet!

Te olette Suomen pahoinvoinnin alku ja juuri!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu