oikea hengitys

Kun hengitys syystä tai toisesta heikkoutuu ( esimerkiksi sama istuma-asento päivästä toiseen monta tuntia, tai stressi/murheet ) niin elimistö alkaa oireilemaan monin tavoin. Ihminen kuolee muutaman minuutin kuluttua ilman hengitystä, joten hengityksen on näyteltävä jotakin todella tärkeää roolia elimistössä.


Mikäli keuhkot ovat ajautuneet huonoon jamaan, voi tietoisesti tekemällä hengitysharjoituksia niitä vaiheittain parantaa ja vahvistaa, ja "opettaa" elimistöä hengittämään uudelleen.

Käytännössä on vain tärkeää pitää elimistö täysin rentoutuneena ( erikoisesti vatsan alue ) ja ikäänkuin imeä ilmaa keuhkojen syvimpiin osiin nenän kautta hengittäen. Niin kutsuttu 'abdominal breathing' eli syvä vatsahengitys. Keuhkojen pinnallisia osia ei tulisi käyttää, eli niin sanotusta pintapuolisesta tuhinasta on syytä päästä eroon.


Yhtä tärkeää on myös harjoitella rentoutumista, oikein tehtynä sen voi jo tuntea harjoituksia tehdessä kuinka elimistö todella parantuu ja palautuu kun siitä päästää irti. Rentoutumista on käytännöllistä harjoitella makuu-,istuma- ja seisoma-asennoissa. Ideaalisesti henkilö on jatkuvasti täysin rentoutunut, jolloin elimistö yhdessä oikean hengityksen kautta latautuu ja parantuu kokoajan optimaalisesti.

Täällä muita terveysmethodeja, tosin englanninkielellä:

http://yinyangparantaja.50webs.com/
3937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen kärsinyt tietämättäni hengitysvajeesta. Rasittavien ulkotöiden jälkeen on rentoutunut olo.
Kun jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle, fyysinen kunto alkoi nopeasti rapautumaan.
Urheiluvalmentaja teki tilaani silmällä piäen harjoitusohjelman.
Siinä pulssi nopeutuu ja hengitys tehostuu. Kirjoista opin hengitystekniikoita, joita voi harjoitella koko valveillaoloajan.

Tulokset ovat vakuuttavat. Erityisen tarpeellista hyvä hengitys on leikkausten jälkeen.
Hengitysharjoituksen voi viedä mukanaan minne ikinä kuljetkin - etkä ole ikinä pulassa.

Äänestä

oikean hengityksen pitäisi olla automaattisesti esim. istuma-asennossa. Eli siis ohjeet on toimivat, mutta joku voi ymmärtää ne niin että väkisin tulee vetää henkeä. Se ei ole tarkoitus.


Istu hyvässä asennossa, samalla rentouta kaikki jännitys vatsasta ja myös muusta elimistöstä sekä anna keuhkojen itsestään imeä ilmaa nenän kautta niiden syvimpiin osiin.

Äänestä

Jatkuva sine. Välikoodaus puhe, rikokset, ei saa onkia toisen tietoja terveys uimahalimme jakoon muille. Nivala uikko

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hengitysharjoitukset kirjoitti:

Kun hengitys syystä tai toisesta heikkoutuu ( esimerkiksi sama istuma-asento päivästä toiseen monta tuntia, tai stressi/murheet ) niin elimistö alkaa oireilemaan monin tavoin. Ihminen kuolee muutaman minuutin kuluttua ilman hengitystä, joten hengityksen on näyteltävä jotakin todella tärkeää roolia elimistössä.


Mikäli keuhkot ovat ajautuneet huonoon jamaan, voi tietoisesti tekemällä hengitysharjoituksia niitä vaiheittain parantaa ja vahvistaa, ja "opettaa" elimistöä hengittämään uudelleen.

Käytännössä on vain tärkeää pitää elimistö täysin rentoutuneena ( erikoisesti vatsan alue ) ja ikäänkuin imeä ilmaa keuhkojen syvimpiin osiin nenän kautta hengittäen. Niin kutsuttu 'abdominal breathing' eli syvä vatsahengitys. Keuhkojen pinnallisia osia ei tulisi käyttää, eli niin sanotusta pintapuolisesta tuhinasta on syytä päästä eroon.


Yhtä tärkeää on myös harjoitella rentoutumista, oikein tehtynä sen voi jo tuntea harjoituksia tehdessä kuinka elimistö todella parantuu ja palautuu kun siitä päästää irti. Rentoutumista on käytännöllistä harjoitella makuu-,istuma- ja seisoma-asennoissa. Ideaalisesti henkilö on jatkuvasti täysin rentoutunut, jolloin elimistö yhdessä oikean hengityksen kautta latautuu ja parantuu kokoajan optimaalisesti.

Täällä muita terveysmethodeja, tosin englanninkielellä:

http://yinyangparantaja.50webs.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu