Mistä johtuu että rönsyliljan lehtien päät muuttuvat ruskeiksi ja kuivuneiksi? Liian vähän kastelua? Liian matala ilmankosteus? Vai vaikuttaako kasvin sijainti ikkunanlaudalla jotenkin. Minulla on ollut aiemminkin rönsyliljoja ja ne tekivät aina ihan samaa, vaikka kasvoivatkin muuten hyvin. Olen leikellyt niitä ruskeita päitä pois aina kun niitä on näkynyt, kai niin saa tehdä?
Vastaukset 8
- rönsyliljalle
Kasvia pidetään vaivattomana kasvattaa, mutta se onkin hyvin herkkä ensinnä liialle kastelulle ja toisaalta liialle kuivuudelle. Käytännössä ilman kasvihuonetta ongelmalle ei voi mitään. Olen kasvattanut näitä (vihreitä sekä kirjavia) vuosikausia ja leikkaan vinottain saksilla lehtien päät siisteiksi. Seisovaa vettä mullassa eivät paksut juuret myöskään kestä.
- rönsyliljalle
Jossain taisi lukea, että tuo ongelma johtuisi juuri liian pienestä ilmankosteudesta. Eli paljon suihkuttelua, varsinkin talvisin. Ruskeita päitä voi leikellä pois ihan rauhassa.
- vielä sanon
Että jos leikkaat yhtään vihreätä lehteä samalla niin taatusti menee uudelleen ruskeaksi (lehti kärsii / kosteutta haihtuu leikkauspinnasta).
- vain siistimistä,
vielä sanon kirjoitti:
Että jos leikkaat yhtään vihreätä lehteä samalla niin taatusti menee uudelleen ruskeaksi (lehti kärsii / kosteutta haihtuu leikkauspinnasta).
lehti on joka tapauksessa kuivunut kärjestään, mutta uusia lehtiä kasvaa jatkuvasti. Mieluummin siistiksi silloin tällöin leikattu lehden kärki kuin ruskeana roikkuva, eikö totta?
- ja kuka ei
vain siistimistä, kirjoitti:
lehti on joka tapauksessa kuivunut kärjestään, mutta uusia lehtiä kasvaa jatkuvasti. Mieluummin siistiksi silloin tällöin leikattu lehden kärki kuin ruskeana roikkuva, eikö totta?
Tarpeeton ja tarpeeton. Sinä varmaan heität kasvisi samantien biojätteeseen kun vähänkin lakastuu.
Kun lehti on kuivunut kärjestä kuivuneen osan voi leikata pois, mutta ei vihreää osaa koska leikkaus synnyttää haavan joka aiheuttaa kohdan kuivumista samalla kuin lehti paranee. Pieni huonekasvi on vähän eri asia kuin omenapuu. - ja - toiset ei
ja kuka ei kirjoitti:
Tarpeeton ja tarpeeton. Sinä varmaan heität kasvisi samantien biojätteeseen kun vähänkin lakastuu.
Kun lehti on kuivunut kärjestä kuivuneen osan voi leikata pois, mutta ei vihreää osaa koska leikkaus synnyttää haavan joka aiheuttaa kohdan kuivumista samalla kuin lehti paranee. Pieni huonekasvi on vähän eri asia kuin omenapuu.On se tietysti siunattu asia, että joku tuo myös eettisiä ja miks'ei antroposofisiakin ajatuksia tähän jaloon harrastukseemme. Kuollut latva on kuollut latva, repäisi koko lehti pois, niin ei kiusaa, lehtiruusukkeen keskeltä tulee taas uusia. Ainahan luonto karsii heikompia. Väännetään taas...
- ennen kastelua
Liian alhainen ilmankosteus, liian vähäinen kastelu ja tärkeimpänä kaikista kraanavedellä kastelu aiheuttaa lehtien päiden kuivumisen. Jos otat veden kraanasta, ota jääkylmää vettä ja anna seista ainakin vuorokausi avoimessa astiassa ennen kastelua.
- Anonyymi
Vanha ketju, mutta etsiessäni apua omiin rönsylilja-ongelmiini, löysin omakoti-sivustolta hyviä hoito-ohjeita. Tämä siis yhdeksi vinkiksi, jos jollain tarvetta. Toki muitakin löytyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 691081
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93838- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25628Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487