onneton ja ei sosiaa..

kuuluu elämään. Itselläni vähän samantapanen juttu vaikken oo vielä ees kahta kymmentä täyttänyt, lukiota käyn. Tiiätkö, tätä se on kun masentaa. Ite en oo eronnu, en oo vielä yliujouteni ja as- syndrooman vuoks ees seurustellu saati sitten kyennyt kunnolla puhumaan kenenkään kaa, varsinkaan vastakkaiselle sukupuolelle kun on ihan omienkin kavereiden kanssa vaikeaa puhua,katsoa silmiin, ym.

Tiedätkös, kun oikein masentaa ja pyörittää asioita oikein linkoamalla niin ne...olikos nyt kongnitiiviset taidot...kaivautuu maan sisään. Et siinä pahemmin saa elämän virrasta kiinni kun ei mikään kiinnosta etkä oo VASTAANOTTO KYKYINEN TUNTEILLE TAI MILLEKKÄÄN ULKOMAAILMAN ÄRSYKKEILLE. Pahinta mitä voit tehdä(itse tein) on se että kaivaudut taitojesi mukana.

Tällätavoin hankin ite as:n lisäks pers. häiriön tässä muutama vuos taaksepäin,minkä takia kaikki nykysin takkkuilee...

Mutta joo, AINUT mitä voit tehdä, on mennä PUHUMAAN ihmisille, vaikka naapureille/kavereille/tuttaville. Siten saat sen jäätyneen tajunnan virran hitaasti mutta melko varmasti ainakin osittain sulamaan. Itselläni ei oo oikein toimivaa kaveripiiriä,on vaan satunnasia tuttuja ympäri ämpäri Suomea eli se harjottelu on vaikeeta...mutta yritä sinä.

Aina huomaan että kun on pari sanaa joskus vaihtanut jonkun kanssa niin seuraava askel on huomataavasti kevyempi...ja pitää kai olla joku yhteinen aihe mistä se toinenkin on kiinnostunut...

Masennuksesta pääset ylöspäin vain ja ainoastaan tekemällä, menemällä elämään mukaan vaikka väkisin ja ystävien/tuttavien tuella ja ymmärryksellä. Psykologi saattaa olla apu ajatusten selkiyttämiseen(itselläni on ja helpottaa paljon) sekä jotkut masennus lääkkeet jotka nopeuttaa aivojen välittäjien toimintaa parantaa mielialaa,EN KUITENKAAN NÄISTÄ VIIMISISTÄ SANO MITÄÄN KOSKA ITSEKKIN OON AIKA ALUILLA TÄSSÄ HOMMASSA.

Sen vain sanon että: -mene porukoihin
-kysy kuulumisia/asioita
joista muut on kiinnos
tuneita ja kerro myös
omia kuulumisia,ym.
-puhu muille tunteistasi ´
-psykologi kannattaa jos
meinaa pää seota
-ne viimeset joista en
sano mitään...
TSEMPPIÄ JA PÄRJÄILE

Olen samoin tunteva nainen.
Ihmettelen myös tätä muutostani,
koska ennen minäkin olin erilainen.
Meitä on varmasti muitakin.
Naisia ja miehiä.
En tiedä onko kyse sitten pettymisestä muihin
ihmisiin, vai onko sitä vaan hautautunut
omaan yksinäisyyteensä huomaamattaan.
Ainoana siedettävänä seuralaisena tämä netti.
Toisaalta voi olla niinkin, että juuri netti
tekee meistä ihmisistä syrjäytyneitä ja eristäytyviä.