Joikaus

Ymmärtääkseni kyseinen tekniikka on osa livenä
laulamista ja Anettella se toimii mahtavasti.
Mikään biisi ei ole kohdallani saanut niin montaa
kertaa fiilikseen kuin hänen esityksensä Nemossa.
Tosin esim. Ever dream on yksi niistä biiseistä
joissa ero vanhan ja uuden version välillä on
merkittävä.Siis sillä tavalla että uusi ääni istuu
siihen aivan täydellisesti,johtuen siitä että
Anette ymmärtää sanoitusten tarkoituksen ja pystyy
näin ollen käyttämään oikeita tunteita oikeissa
kohdissa,äänensävykin on toki yhtä tärkeä asia.
3668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jopas oli taas satuilua kerrakseen, no huumoria olla pitää

Äänestä

Oletteko käyneet Youtubissa katsomassa Sydneyn livejä?

Äänestä
  • Bändi on ihan käsittämättömässä iskussa ja Anette pistää jengin syömään kädestään.Mihin tää bändi vielä ehtii kun jo nyt asiat on näin hyvin.
    Live-DVD:n teko jo tässä vaiheessa kiertuetta onnistuisi vallan mainiosti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fanette kirjoitti:

Ymmärtääkseni kyseinen tekniikka on osa livenä
laulamista ja Anettella se toimii mahtavasti.
Mikään biisi ei ole kohdallani saanut niin montaa
kertaa fiilikseen kuin hänen esityksensä Nemossa.
Tosin esim. Ever dream on yksi niistä biiseistä
joissa ero vanhan ja uuden version välillä on
merkittävä.Siis sillä tavalla että uusi ääni istuu
siihen aivan täydellisesti,johtuen siitä että
Anette ymmärtää sanoitusten tarkoituksen ja pystyy
näin ollen käyttämään oikeita tunteita oikeissa
kohdissa,äänensävykin on toki yhtä tärkeä asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu