Ollaan miehen kanssa puhuttu,et kunhan minulta on koulu hoidettu kunnialla pois niin vauvaa aletaan yrittämään.Pidän lapsista ja haluan kovasti äidiksi.Suurena ongelmana on vaan todella paha synntyspelko.Kipukynnykseni on olematon ja neulapelko älytön. Taju lähtee tai mieletön oksentaminen alkaa,kun verikoekin otetaan.Miten pahasta synnytyspelosta pääsee eroon,sillä en halua edes raskaaksi kun pelkään synnyttämistä sekä sitä edeltäviä ja sen jälkeisiä kipuja.Voi siis sanoa että pelko on este raskaaksi tulemiselle.
Paha synntyspelko
Mango23
5779
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Synnytyksessä pistellään kyllä tosi vähän neuloilla. Mä olen samanlainen neulakammoinen ja mieluummin synnyttäisin kuin menisin tk:hon, jossa otetaan verikoe käsivarresta.
Olen kaksi lasta tehnyt alateitse. Synnytyspelko pysyi kurissa kun ajattelin, että miljoonat ja miljoonat naiset ovat käyneet sen läpi vuosien saatossa ja säilyneet hengissä. Eivätkä edes ole katkeroituneet niin paljoa, etteivät toista lasta olisi tehneet.
Itse otin epiduraalin molemmilla kerroilla ja se on huomattavasti pienempi juttu kuin tuo verikoe käsivarresta. Pelkäsinhän mä vähäsen kun sitä laitettiin, mutta kun supparit alkavat olla kipeitä, niin siinä tilanteessa on helppo hyväksyä pienempi paha.
Menetin myös paljon verta (normaalia enemmän), mutta en kyllä itse siitä kovin montaa pisaraa nähnyt.
Sinulla ei kyllä ole mikään kiire äidiksi. Voit aivan hyvin myös lykätä lapsen tekemistä. Ainakin sen verran, että pääset vähän paremmille äitiyspäivärahoille.
No ehkä tuo pelko tästä vähän hälvenee ajan kanssa.Pääseekö esim.neuvolatädin kanssa juttelee ennen raskautta ja kyselemään,jotta tuo pelon tunne katoaisi hieman?Entä mites tuo äitiyspäiväraha määräytyy,iän,työn vai minkä perusteella?
Neuvolaan pääsee kyllä juttelemaan jo ennen raskautta. Rohkeasti vain ottamaan yhteyttä sinne!
Äitiyspäiväraha määräytyy tulojen mukaan.
neuvolaan pääsee juttelemaan ja sieltä voidaan ohjata jollekkin toiselle ammattilaaiselle jos se katsotaan tarpeelliseksi. Minulla ei ainakaan synnytyspelko ole lieventynyt ajan myötä. Synnytyspelkoni on todella kova ja reagoin myös samoin noihin verikokeisiin kuin sinä, mutta sängyssä tuhisee reilun vuoden ikäinen normaalisti synnytetty poika! Ja hän todella oli pelkojen kohtaamisen arvoinen! Synnytyssalissa minut valtasi hirveä pakokauhu, mutta kokenut kätilö sai minut rauhoittumaan. Homma oli ohi alle kolmessa tunnissa ja siinä samassa kun vauva laskettiin rinnalleni, kaikki kipu ja pelko oli poissa ja tilalla valtava onnellisuuden ja rakkauden tunne. Kyllä sinäkin siitä selviät!!! Äitiysraha määräytyy töiden mukaan- iällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Jos sinulla ei ole tuloja saat minimi rahan joka on 15,20/pvä.
¨jos noin pelottaa niin jätä vauvat tekemättä!!taatusti pistellään pitkin raskautta eri kokeita ja synnytyksessä sattuu ja paljon!!sektiokin sattuu, silloin pistetään kipupiikkejä, katetria ja puudutuspiikki suoraan selkärankaan