Tamperelainen

ruokaa Tesomalta. Paikallislehti Tamperelaisen etusivun otsikko sunnuntaina 27.tammikuuta 2008. K-kauppias antaa mieluummin ylijäämät jakeluun kuin heittää roskiin. Siis tarkoitus on kyllä ihan hyvä, mutta tämä tapa miten sitä mainostetaan! Ottaako ketään muuta pattiin tämä lehden tyyli? Onko mielestänne edes artikkelin arvoinen asia? Kuka sitä nyt köyhyyttään ja puutettaan haluaisi julistaa. Eikohän se ole niin, että kun on köyhä niin on oltava nöyrä, mutta kuinka nöyräksi sitä oikein on alettava että pärjäisi edes jotenkuten.
6629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ihan mene jakeluun mitä tarkoitat.Muuten asiasta olen sitä mieltä että "köyhille"antavat uskontokunnasta riippumatta kaikki muut paitsi evlut.Josta tullaan päätelmään että kauppias on harvinaisuus ja tunnustuksen arvoinen jo tässä ajassa.Ikuisuuden merkityksestä ei voi olla varma.

Äänestä
  • antamia ruoka-avustuksia vaan sitä tapaa millä kyseisestä asiasta keskustellaan lehdistössä. Leimataan yhden kaupungin asukkaat "köyhiksi". Kuka haluaa, että kyseisestä asiasta keskustellaan julkisesti. Se tosiasia että ei ole töitä ja ei ole ruokaa rassaa ihmistä jo ihan tarpeeksi. Kuka haluaa että naapurinkaupungin paikallislehti vielä osoittelee sormella. Köyhä antaa vähästäänkin, mutta rikas ei luovu mistään kirveelläkään! Ja kaiken minkä toiselle antaa saa jollain tapaa takaisin ajan myötä. Eikö se jotenkin näin vaan mene?

    Äänestä

  • Porin köyhille kirjoitti:

    antamia ruoka-avustuksia vaan sitä tapaa millä kyseisestä asiasta keskustellaan lehdistössä. Leimataan yhden kaupungin asukkaat "köyhiksi". Kuka haluaa, että kyseisestä asiasta keskustellaan julkisesti. Se tosiasia että ei ole töitä ja ei ole ruokaa rassaa ihmistä jo ihan tarpeeksi. Kuka haluaa että naapurinkaupungin paikallislehti vielä osoittelee sormella. Köyhä antaa vähästäänkin, mutta rikas ei luovu mistään kirveelläkään! Ja kaiken minkä toiselle antaa saa jollain tapaa takaisin ajan myötä. Eikö se jotenkin näin vaan mene?

    jossain muodossa.
    Kyllä porilaiset omistaan huolta pitävät ei siihen tamperelaisia tarvita.
    Porissa on leiväjakajia omasta takaa useampia.
    Sitä en tarkkaan tiedä mistä nuo leivät ja muu saadaan. Tuskin niihin rahaa pannaan.
    Joku voisi valistaa.

    Äänestä

  • aina odotetaan vastapalvelua kirjoitti:

    jossain muodossa.
    Kyllä porilaiset omistaan huolta pitävät ei siihen tamperelaisia tarvita.
    Porissa on leiväjakajia omasta takaa useampia.
    Sitä en tarkkaan tiedä mistä nuo leivät ja muu saadaan. Tuskin niihin rahaa pannaan.
    Joku voisi valistaa.

    leipä tulee. Kyllä kaikki apu on aina kelvannut ja ollut tervetullutta. Yleensäkin ruoan tuhlaaminen ja kaatopaikalle vieminen on mielestäni syntiä kun itse olen niin vanhanaikainen ihminen että yritän ostaa vain sen minkä todella tarvitsen ja kaikenlainen tuhlaaminen saa minut voimaan pahoin.

    Äänestä

  • Porin köyhille kirjoitti:

    leipä tulee. Kyllä kaikki apu on aina kelvannut ja ollut tervetullutta. Yleensäkin ruoan tuhlaaminen ja kaatopaikalle vieminen on mielestäni syntiä kun itse olen niin vanhanaikainen ihminen että yritän ostaa vain sen minkä todella tarvitsen ja kaikenlainen tuhlaaminen saa minut voimaan pahoin.

    Jos haluaa avustajaksi jakelupisteisiin, keneen voi ottaa yhteyttä?Olen kuullut, että olisi joku hyvä mies,jota voisi äänestää myös vuoden porilaiseksi.

    Äänestä

  • Avustaja muuttaja kirjoitti:

    Jos haluaa avustajaksi jakelupisteisiin, keneen voi ottaa yhteyttä?Olen kuullut, että olisi joku hyvä mies,jota voisi äänestää myös vuoden porilaiseksi.

    Ylijäämää..K-supermarket Länsiportin kauppias Ari Ruissalo antaa ylijäämät mieluummin jakeluun kuin heittää roskiin..Porilainen Elämän eliksiiri-yhdistys käy hakemassa Länsiportin ylijäämät kahdesti viikossa.Sosiaalineuvos Pekka Nurmi johtaa ko.yhdistystä..Terveisiä sinne Poriin Nokialta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Porin köyhille kirjoitti:

ruokaa Tesomalta. Paikallislehti Tamperelaisen etusivun otsikko sunnuntaina 27.tammikuuta 2008. K-kauppias antaa mieluummin ylijäämät jakeluun kuin heittää roskiin. Siis tarkoitus on kyllä ihan hyvä, mutta tämä tapa miten sitä mainostetaan! Ottaako ketään muuta pattiin tämä lehden tyyli? Onko mielestänne edes artikkelin arvoinen asia? Kuka sitä nyt köyhyyttään ja puutettaan haluaisi julistaa. Eikohän se ole niin, että kun on köyhä niin on oltava nöyrä, mutta kuinka nöyräksi sitä oikein on alettava että pärjäisi edes jotenkuten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu