Jälleen on lapsilla pettynyt ja tosi paha mieli, kun isä ei sovitusti tullutkaan heitä tapaamaan. Olen yrittänyt sanoa lapsille etteivät odottaisi isäänsä, koska voi hyvinkin käydä niin, että hän ei tule vaikka on luvannut niin. Harmittavan usein on näin käynnyt. Nyt kun lapset ovat jo sen verran vanhempia, että ymmärtävät, heille tulee tosi paha mieli, kun ovat innolla isäänsä odottaneet, ja sitten käy näin. Itse uhkun ja puhkun raivoa lasteni puolesta,mutta minkäs teet, kun toinen on sulkenut puhelimesa, ettei tätä voi tavoittaa ja haukkua lyttyyn ;)
Toivoisin, että olisi mahdollista poistaa oikeus olla vanhempi silloin, kun lapset vain kärsivät etävanhemman ( tapaa lapsia meillä; eivät käy hänen luonaan hyvästä syystä)toiminnasta. Vanhempi, joka ei osaa elää vastuullisesti ja johon ei ole luottamista ei ole lasten arvoinen. Jatkuvat pettymykset ja ymmärrys siitä, että isä ei pyytettömästi rakastakaan heitä eivät tue lapsen tervettä kasvua. Miten te muut vastaavassa tilanteessa olevat olette asiaa lasten kanssa käsitelleet? Ymmärrän, että lapsen kanalta on tärkeää ylläpitää suhdetta myös toiseen vanhempaan, mutta nyt alkaa mitta olemaan täysi.
Toivoisin, että olisi mahdollista poistaa oikeus olla vanhempi silloin, kun lapset vain kärsivät etävanhemman ( tapaa lapsia meillä; eivät käy hänen luonaan hyvästä syystä)toiminnasta. Vanhempi, joka ei osaa elää vastuullisesti ja johon ei ole luottamista ei ole lasten arvoinen. Jatkuvat pettymykset ja ymmärrys siitä, että isä ei pyytettömästi rakastakaan heitä eivät tue lapsen tervettä kasvua. Miten te muut vastaavassa tilanteessa olevat olette asiaa lasten kanssa käsitelleet? Ymmärrän, että lapsen kanalta on tärkeää ylläpitää suhdetta myös toiseen vanhempaan, mutta nyt alkaa mitta olemaan täysi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vanhemmistaan, ja vanhempien osoittamasta rakkaudesta heitä kohtaan.
Siis toisin sanoen: lapsen täytyy saada tuntea olevansa rakastettava ja hyväksytty, ja sitä hänen vanhempiensa tulisi myös olla hänen mielestään.
Eli vaikka vanhempi käyttäytyy kuin ei välittäisi - lapselle on selitettävä, ettei toinen sitä tee pahuuttaan tai siksi ettei rakastaisi, vaan siksi ettei osaa eikä pysty kohtelemaan lasta kuten vanhemman kuuluu. Että vaikka rakastaa ja on monessa asiassa hyvä ja kiva ihminen, ei osaa olla vanhempi, mikä on surullista sekä lapselle että sille vanhemmalle itselleen. Autettava lasta suremaan tätä seikkaa, ja autettava lasta näkemään hyviäkin puolia siinä vanhemmassa joka niin tekee. Missään tapauksessa koskaan ei saa kyseenalaistaa sitä, etteikö toinen silti rakastaisi ja välittäisi - omalla tavallaan, sillä ainoalla jolla osaa.
Lisäksi voi lohduttaa, että itse on aina lähellä kuten kuuluu, ettei tarvitse koskaan jäädä sitä suremaan, etteikö itse kuitenkin huolehtisi ja olisi vanhempana rakkaudella lähellä aina.
Raskastahan se on, mutta jotenkin siitä täytyy selvitä, toista ihmistä kun ei pysty muuttamaan. Oma elämä täytyy vain rakentaa sen varaan, kuin toista ei olisi olemassakaan, ja silloin joskus harvoin tapahtuvat yhteydenotot ja tapaamiset olisivat vain positiivista extraa. Toivottavasti positiivista. Onko isä hyvä isä silloin kun näkee lapsiaan? Välittää ja halaa ja haluaa kuulla mitä heille kuuluu? Toivottavasti.
olen kuitenkin tullut loppujen lopuksi siihen johtopäätökseen omalla kohdallani että suurimmat pettymykset lapsille aiheutui siinä vaiheessa kun vielä yritin pitää toisesta osapuolesta "hyvä vanhempi" mielikuvaa päällä, vaikka teot puhuvat juuri päinvastaista. Parasta on kun toteaa rehellisesti, että toinen teki nyt näin ja että hänellä on vain niin vaikeaa, että hän tarvitsee olla omissa oloissaan. Lapset ymmärtävät kyllä ja ovat yllättävän vahvoja kun heille vain osoittaa, että toinen tarvitseekin vain myötätuntoa.
lapsilla,kun isä ei ehtinyt tavata heitä.Kerran kuussa tai kerran kahdessa kuussa on tapaamiset sittemmin olleet.
Välillä lapset olivat vihaisia,pettyneitä,itkivät kun ei isä heitä luokseen hakenutkaan..lapset olivat tuolloin 3-11 ikävuoden välillä.
Viha-rakkaus suhde yhä jatkuu..välillä ovat vihaisia kun haluaisivat nähdä isäänsä useammin..eikä isä heitä silti ota,toiveista huolimatta.
Mutta lapset,ainakaan meillä,eivät muistele "menneitä"..vaan ottavat sitten sen ajan jonka isältään saavat.
Ehkä se suurin suru noista tapaamattomista hetkistä onkin meillä lähivanhemmilla,kun näemme miten lapsi etävanhempaansa kaipaa.
Ehken pieni lapsi sopeutuu myös paremmin noihin "tapaamattomuus"-aikoihin,kuin lapsi joka on jo isompi..ja tottunut siihen ehjän perheen aikaan..
jossa molemmat vanhemmat asuivat samassa kodissa.
Tämä kalskahti:
Mutta lapset,ainakaan meillä,eivät muistele "menneitä"..vaan ottavat sitten sen ajan jonka isältään saavat.
Etenkin tämä: ..vaan ottavat sitten sen ajan jonka isältään saavat.
Kysyn vaan, että sekö se on lapsen etu (ja ennenkaikkea oikeus), että täytyy odottaa milloin isällä on nakata omaa kallista aikaansa jälkipolvilleen kuin luu koiralle?
Onko oikein kasvattaa lapset ihmissuhteeseen jossa opetetaan, että heidän odotettava kuin tarjottimella milloin aikuisella ihmisellä (kyseessä pitäisi olla vielä ihmissuhde, jonka pitäisi olla lapsen tukena ja turvana, luoda perusturvallisuuden tunnetta ja pohjaa lapsen elämään!) huvittaa tai "on aikaa" heille?
Lapsihan muodostaa myöskin tästä omaa isäkuvaa mikä aika varmasti heijastuu jossain määrin myös omiin lapsiin ja yleensä elämänasenteisiin. (Juujuu, tottakai vaikuttaa myöskin muut aikuiset ihmissuhteet. Mutta kyseessä on kuitenkin isä, herranjestas!)
Loppujen lopuksi, pitääkö sitä isän arvoa nostaa sen kummemmaksi kuin naapurin sedän, jos se isä itse ei sen arvoinen ole? Ja etenkin jos naapurin setää näkeekin enemmän.
Jospa se isä onkin arvonimi mikä pitää ansaita...
Eikö sen pitäisi mennä niin, että lapsella on oma elämä ja omat menot, jos se iskä sattuu siinä nyt sitte piipahtamaan (oletetaan että kyseessä on tällainen "ei ole aikaa" -isä tms. ohari-isä), niin lapsi tapaa isäänsä jos LASTA sattuu huvittamaan tai ei ole muita menoja juuri silloin!
Opetatteko te lapsen siirtämään omia menoja tai keskeyttämään mukavan tekemisen sen takia, että jotain äijää jonka pitäisi olla isä, sattuu just sillä hetkellä huvittamaan nähdä lastansa???
Koska tosiasiahan on, että aikaa löytyy aina jos halua vain riittää!
Siis en haasta riitaa tai tarkoita mollata ketään tai mitään, tämä on vain mielipide ja eräänlainen katsantokanta tähän asiaan. Eikä tämä ole suunnattu erikseen kellekään vaikka nyt vastaus on juuri tähän viestiin.