Joku sotkee koneen käytön kokonaan

Mulla on ollut tämä ongelma jo jonkun aikaa eli jokin ihme vaikuttaa koneeseeni niin että menetän hiiren hallinnan täysin ja työpöytä sekoaa täysin. Kansioita ja ohjelmia avautuu sekä sulkeutuu jos yritän hiirellä saada konetta kontrolliin. Eli hiireen koskeminen sellaisen kohtauksen aikana saa asian vain pahentumaan. Kohtaus loppuu jos en koske hiireen hetkeen.
Ongelma sekin että en saa tätä kyseistä ongelmaa poistettua. Ostin uuden kovalevynkin vähän aikaa sitten ja jo käyttiksen asennus vaiheessa kone alkoi sekoilemaan joten en ymmärrä että miten se on uuden kovalevyn kanssa ollenkaan mahdollista ja jo asennus vaiheessa. Sama xp käyttis samalta cd:ltä on asennettu toiseen koneeseen ja se toimii täysin moitteetta. Olen myös koittanut asentaa aivan eri windows version mutta sama peli jatkuu.

Onko mahdollista että tämä ongelma voisi piileä jossain emolevyn syövereissä mikä kyllä tuntuu mahdottomalta koska olen kertaalleen vaihtanut emolevyäkin saman ongelman silloin riehuessa koneella ja jolloin siitä ei ollut mitään apua.

Toivoisin joiltakin minua viisaammilta tähän vinkkejä. On niin sormi suus ku olla voi!
8703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onko koneeseen kytketty joku uusi oheislaite ? Lähinnä USB liitäntään. Anakin GPS vastaanotinten kanssa havaittu muutaman kerran että XP luulee GPS laitetta hiireksi jos mitään GPS signaalia lukevaa ohjelmaa ei ole käynnistetty (RS-232 liitännällä GPS laitteelta ja adapterilla USB portissa, voi selittää miksei XP tunnista suoraan GPS laitteeksi), kyseessä voisi olla joku vastaavanlainen tapaus eli kokeile irroittaa kaikki USB porttiin liitetyt laitteet (ja jos koneessa on perinteinen sarjaportti niin siihen liitetyt laitteet myös irti). Hieno ominaisuus tuo XP:n plug and play joka ottaa löytämänsä uudet laitteet automaattisesti käyttöön, aiheuttaa vain mielenkiintoisia ongelmia jos joku laite lähettää koneelle dataa joka muistuttaa riittävästi hiireltä tulevaa dataa....

Äänestä
  • Koneessa ei kiinni yhtään USB laitetta.
    Koneessa ei ole kuin asennettu xp pro. Ei yhtään asennettua ohjelmaa. Poistin tulostimenikin koneesta irti.

    Tämä on mystisin vika mitä on sattunut tähän päivään mennessä vastaan. Yleensä kaikki virukset/troijalaiset on saatu hoidettuu päiviltä. Onneks kyseinen kone on kakkos kone nykyään:)

    Äänestä

ja lainaa jostain toinen hiiri.
Näistä nyt ekax.

Äänestä
  • Sillä ei asia miksikään muuttunut että hiirtä vaihto.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Sillä ei asia miksikään muuttunut että hiirtä vaihto.

    Minulla , teki samanlaista kiusaa hiiri, kun olin laittanut sen ajureita cd- levyltä kannettavaan.
    Ongelma poistui kun poistin hiiren ajurit.
    Merkki taisi olla logitech, Hiiri oli sellainen laserhiiri jossa oli johto usb paikkaan.
    Hiiri alkoi toimia moitteetta kun sen ajurit poisti.
    Olisiko tästä apua?

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Sillä ei asia miksikään muuttunut että hiirtä vaihto.

    Ilmeisesti pöytäkone(emolevy vaihdettu), mikä emo?
    Hiiren asetuksista yksi klikkaus päällä vai aukeeko jutut tuplaklikkauksella. Jos langaton, naapurilla on samanlainen hiiri/näppis-yhdistelmä ja sun laitteet vastanottaa käskyjä naapurista.
    Mennekö hiiri automaattisesti oletuspainikkeelle (senkin voi asettaa...)?

    Äänestä

  • ps/2, usb, langaton? kirjoitti:

    Ettei ole samoja käytössä

    parin näppäimistön vaihdon jälkee:O

    Nyt siinä on ikivanha osbornen näppis ja kone toimii.

    Kiitos kuitenkin vinkeistä:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

??!!??!! kirjoitti:

Mulla on ollut tämä ongelma jo jonkun aikaa eli jokin ihme vaikuttaa koneeseeni niin että menetän hiiren hallinnan täysin ja työpöytä sekoaa täysin. Kansioita ja ohjelmia avautuu sekä sulkeutuu jos yritän hiirellä saada konetta kontrolliin. Eli hiireen koskeminen sellaisen kohtauksen aikana saa asian vain pahentumaan. Kohtaus loppuu jos en koske hiireen hetkeen.
Ongelma sekin että en saa tätä kyseistä ongelmaa poistettua. Ostin uuden kovalevynkin vähän aikaa sitten ja jo käyttiksen asennus vaiheessa kone alkoi sekoilemaan joten en ymmärrä että miten se on uuden kovalevyn kanssa ollenkaan mahdollista ja jo asennus vaiheessa. Sama xp käyttis samalta cd:ltä on asennettu toiseen koneeseen ja se toimii täysin moitteetta. Olen myös koittanut asentaa aivan eri windows version mutta sama peli jatkuu.

Onko mahdollista että tämä ongelma voisi piileä jossain emolevyn syövereissä mikä kyllä tuntuu mahdottomalta koska olen kertaalleen vaihtanut emolevyäkin saman ongelman silloin riehuessa koneella ja jolloin siitä ei ollut mitään apua.

Toivoisin joiltakin minua viisaammilta tähän vinkkejä. On niin sormi suus ku olla voi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu