Älykkyydellä ei merkitystä luovuudessa!

Mielestäni älykkyydellä ei ole merkitystä vaan on viisautta ohjata ja vaalia lahjakkuuttaan oikeaan suuntaan eikä heittää sitä hukkaan!

Olen monesti pohtinut kuinka Vesku olisi kehittynyt taiteilijana jos hän ei olisi hajoittanut lahojaan moneen suuntaa. Nuorena pidin häntä pelkkänä koomikkona ja kaatuilijana kunnes hän levytti Itkevän huilun. Oli ällikällä lyöty, voiko pelle soittaa huilua noin hyvin? Vesa-Matti Loiri on niittänyt mainetta näyttelijänä, soittajana, laulajana ja onpa hän nyrkkeillyt. Joskus kiersi juttuja kun Kunfu karateka Frederik oli saanut turpiinsa Veskulta. Vesku itse tuumasi joskus, ettei hän jaksa keskittyä yhteen asiaan kovin kauan vaan hänellä pitää olla monta rautaa tulessa. En tiedä onko Vesku lahjakas? Ainakin hän on monipuolinen tyyppi!

Itse olen aina ollut visuaalisesti suuntautunut. Elokuvat ja kuvataide ovat kiinnostaneet.

Pidin pienenä piirtämisestä ja kaikki kehuivat töherryksiäni. Olen yrittänyt maalata mutta liian pedanttina luovuuteni lähde on tyrehtynyt enkä ole jaksanut puurtaa.

Myös musiikki on kiinnostanut ja olen kuunnellut aina kaikenlaista musiikkia ja haaveillut, että osaisin soittaa. Kitaraakin yritin rämpytellä mutta reilun vuoden jälkeen kyllästyin kun tuloksia ei tullut. Yksi syy oli kun menin lopulta kitarakursseille jossa kaveri totesi, että soittotaito on 10 % lahjakkuutta ja 90 % työtä. Yritin puolivuotta ja opin hieman sointuja kunnes opettaja mukaan soimattomat kielet täytyy vaimentaa. Into lopahti.

Setäni oli näyttelijä ja kävimme usein teatterissa. Kotona virittelin valaistusta taskulampuilla ja näyttelin perheelleni. Ikävä kyllä olin niin ujo, etten koulussakaan uskaltanut pitää edes esitelmää. Ne haaveet hautautuivat siihen.

Olen joskus kirjoitellut jotain pientä mutta kielioppi ei uppoa meikäläisen päähän joten sekin on tyssännyt siihen.

Kävimme isäni kanssa pienestä pitäen elokuvissa ja niiden katseleminen viehättää edelleenkin. Olen kuvannut sekä still- että kaitafilmi- ja videokameralla. Olen leikannut ja editoinut kuvailujani ja useat ovat kehuneet tekeleitäni.

Olen monesti toivonut olevani lahjakas taitelija, mutta toisaalta olisiko minusta ollut siihen. Olisinko jaksanut ammentaa uutta ja puurtaa niskalimassa. Lopultakin olen liian mukavuudenhaluinen luovaksi taiteilijaksi enkä uskaltaisi laittaa itseäni likoon. Josko sitten eläkkeellä voisi kokeilla ;)

Taitelijan täytyy olla todella rohkealla sydämellä varustettu.
5535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

silloin usein ei ole kovin ahdasmielinen vaan avoin uusille ajatuksille

jokainen tietää, että tyhmät ovat alkeellisimpia ja suvaitsemattomampia...

Äänestä
  • älykkyyden ja viisauden.

    Äänestä

  • nyt.. kirjoitti:

    älykkyyden ja viisauden.

    ..tekemistä taiteen kanssa.
    On tainnut tältä porukalta karata johtoajatus. Yrittäkää nyt muistaa että tämä on taideforumi.
    Tai no. mainostaakin voi vaikkapa noita omia nettisivujaan.
    Kenellä muilla niitä mahtaa olla. Linkkejä tänne!

    Äänestä

  • älykkääksi luokiteltu voi olla äärimmäisen ahdasmielinen, tyhmä taas hyvin avarakatseinen. Ja näiden sekoituksia voi olla vaikka minkälaisia...

    Historiasta löytyy esim lukuisia poliittisia päämiehiä jotka ovat olleet 'älykkäitä' mutta äärimmäisen ahdasmielisiä.
    Kehitysvammaiset lienevät 'tyhmintä' porukkaa yhteiskunnallisen luokittelun mukaan, mutta mistään et löydä yhtä suvaitsevaisia ja avarasydämisiä ihmisiä.

    Äänestä

pitäisi kai ensin määrittää mitä on älykkyys. Ilmeisesti yhteiskunnan luoman luokittelun perusteella matemaatikot ovat älykköjä, matemaattinen älykkyys kai käsitetään 'korkeammaksi' mikä lienee johtuu siitä että yhteiskunta tarvitsee eniten matemaatikkoja...heistä on siis eniten hyötyä.

Millaista älykkyyttä sitten on olemassa? Voiko luovuus olla osoitus älykkyydestä? Ovatko erilaiset 'lahjat' erilaisia älykkyyden ilmentymiä? Taidetta visualisoidaan päänupin puolella joten eikö silloin ole kyse älykkyydestä? Monet matemaatikotkin sanovat visualisoivansa lukuja.

Tämä on nyt heittelyä vähän sieltä täältä, mutta halusin vähän herätellä sitä että onko nämä rajat älykkyydestä, lahjakkuudesta jne ihan toimivia? Ihmisen toiminnasta visualisoinnin ja älykkyyden puolella yleensä tiedetään mielestäni ihan liian vähän. Rajat ovat usein keinotekoisia, ja niihin nyt sitten yritämme epätoivoisesti toisia ja itseämme pusertaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hhh.lll52 kirjoitti:

Mielestäni älykkyydellä ei ole merkitystä vaan on viisautta ohjata ja vaalia lahjakkuuttaan oikeaan suuntaan eikä heittää sitä hukkaan!

Olen monesti pohtinut kuinka Vesku olisi kehittynyt taiteilijana jos hän ei olisi hajoittanut lahojaan moneen suuntaa. Nuorena pidin häntä pelkkänä koomikkona ja kaatuilijana kunnes hän levytti Itkevän huilun. Oli ällikällä lyöty, voiko pelle soittaa huilua noin hyvin? Vesa-Matti Loiri on niittänyt mainetta näyttelijänä, soittajana, laulajana ja onpa hän nyrkkeillyt. Joskus kiersi juttuja kun Kunfu karateka Frederik oli saanut turpiinsa Veskulta. Vesku itse tuumasi joskus, ettei hän jaksa keskittyä yhteen asiaan kovin kauan vaan hänellä pitää olla monta rautaa tulessa. En tiedä onko Vesku lahjakas? Ainakin hän on monipuolinen tyyppi!

Itse olen aina ollut visuaalisesti suuntautunut. Elokuvat ja kuvataide ovat kiinnostaneet.

Pidin pienenä piirtämisestä ja kaikki kehuivat töherryksiäni. Olen yrittänyt maalata mutta liian pedanttina luovuuteni lähde on tyrehtynyt enkä ole jaksanut puurtaa.

Myös musiikki on kiinnostanut ja olen kuunnellut aina kaikenlaista musiikkia ja haaveillut, että osaisin soittaa. Kitaraakin yritin rämpytellä mutta reilun vuoden jälkeen kyllästyin kun tuloksia ei tullut. Yksi syy oli kun menin lopulta kitarakursseille jossa kaveri totesi, että soittotaito on 10 % lahjakkuutta ja 90 % työtä. Yritin puolivuotta ja opin hieman sointuja kunnes opettaja mukaan soimattomat kielet täytyy vaimentaa. Into lopahti.

Setäni oli näyttelijä ja kävimme usein teatterissa. Kotona virittelin valaistusta taskulampuilla ja näyttelin perheelleni. Ikävä kyllä olin niin ujo, etten koulussakaan uskaltanut pitää edes esitelmää. Ne haaveet hautautuivat siihen.

Olen joskus kirjoitellut jotain pientä mutta kielioppi ei uppoa meikäläisen päähän joten sekin on tyssännyt siihen.

Kävimme isäni kanssa pienestä pitäen elokuvissa ja niiden katseleminen viehättää edelleenkin. Olen kuvannut sekä still- että kaitafilmi- ja videokameralla. Olen leikannut ja editoinut kuvailujani ja useat ovat kehuneet tekeleitäni.

Olen monesti toivonut olevani lahjakas taitelija, mutta toisaalta olisiko minusta ollut siihen. Olisinko jaksanut ammentaa uutta ja puurtaa niskalimassa. Lopultakin olen liian mukavuudenhaluinen luovaksi taiteilijaksi enkä uskaltaisi laittaa itseäni likoon. Josko sitten eläkkeellä voisi kokeilla ;)

Taitelijan täytyy olla todella rohkealla sydämellä varustettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu