Juttuja lukiessa huomaa, että etävanhempi on yleensä isä. Löytyykö täältä etä-äitejä? Vai onko sitä ite joku harvinaisuus.. :)
Etävanhempana äiti..
etä42
6820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eli et oo yksin.
Mitkäs tyttöjen 42 ja 26 tarinat on? Miten olette päätyneet tuohon epätavalliseen ratkaisuun? Vapaaehtoisesti sopien? Oikeuden kautta? Huostaanoton yhteydessä?
isälle yhteisestä sopimuksesta. Syinä lapsen koulu ja kaverit.
Nyt on vuoroviikoin äidillä ja isällä kun on vanhempi ja koulu lähemänä äitiä.
Miulla ratkasun teki oikeestaa masennus ja sitte ko ei ollu äiti tunteita ( ei oo kauheesti vieläkää ). Puol vuotta yritettii kahestaan asua ja sit sanoin exälle että joko poika muuttaa hälle tai myö muutetaan pois ja sillä tiellä ollaan. Exä on pärjänny oikein hyvin pojan kanssa, tää järjestely on meille se paras.
Meillä päädyttiin yhteisestä sopimuksesta tähän ratkaisuun. Onhan isä aivan tasavertainen vanhempi äidin kanssa. Lähdettiin liikkeelle vanhemmuudesta ja lapsen edusta. Enkä missään vaiheessa halunnut "omia" lasta vain itselleni.
Ratkaisu oli meidän mielestä aivan luonnollinen ja tuntui hyvältä. Törmäsin kyllä myöhemmin omalla kohdallani ennakkoluuloihin.. "Jätti miehen ja lapsen!!" "Onpa se kylmä ja kova ihminen" "Onkohan se: juoppo, mielenterveysongelmainen, itsekäs vai
lesbo.."
No, jätin huomautukset omaan arvoonsa.. Vaikka kyllähän se kirpaisi kaiken muutoksen keskellä..
Lapsi asuu molemmissa kodeissa oikeastaan yhtä paljon. Ehkä hieman ennemmän isän luona koska minulla on hankalammat työajat. Järjestelyä helpottaa tietysti se, että asumme suht lähekkäin. Koulu ja kaveripiiri pysyy samana. Ja ennenkaikkea, vanhempien välit on hyvät. On muistettu, että vaikka meidän suhde epäonnistui, ei se poista kummaltakaan vanhemmuutta. Se meitä kyllä yhdistää ihan koko loppuelämän! Eikä olla lähdetty purkamaan omaa vihaa ja katkeruutta toista kohtaan lasta aseena käyttäen. Viha,katkeruus,suru,epäonnistuminen.. Ihan normaalit tunteet erohetkellä. Ne on vain pidettävä erillään vanhemmuudesta ja käsiteltävä aikuisen ihan itse.
Näillä eväillä on nyt menty reilu kaks vuotta. Lapsi, ala-asteikäinen, näyttää voivan hyvin ja on elämäänsä tyytyväinen. Sehän tässä pääasia onkin, lapsen hyvinvointi! :)
Kyllähän meitä näyttää olevan, vaikka alkuun tuntui, että olen ainoa.
Meillä tähän päädyttiin yhteisestä sopimuksesta neljä vuotta sitten vuorotyöni vuoksi. Sain paheksuvia kommentteja kuten etä42. Aina sai selitellä, miksi näin. Podin huono-äiti -syndroomaa, mutta se tunne on jo mennyt ohitse.
Erotessamme lapsen isä jäi asumaan samalle paikkakunnalle, joten näin tytärtäni lähes jokaisena vapaapäivänäni. Järjestely toimi loistavasti.
Puolitoista vuotta sitten lapsen isä muutti uuden perheensä kanssa parin sadan kilsan päähän ja tapaamiset lapsen kanssa harvenivat. Silloin otti päähän, mutta olen sopeutunut tähän järjestelyyn. Pidemmillä vapailla ja lomilla tyttö on ollut minun luona. Muuten yhteyttä on pidetty soittelemalla.
Tyttö aloitti viime syksynä eskarin, joten tapaamiset ovat harvenneet. Ensi syksynä koulun aloitus harventaa tapaamisia entisestään.
En tiedä, miten yhteydenpito ja tapaamiset muutoin hoidetaan ensi talvesta eteenpäin.
Tiedän kuitenkin, että lapseni on hyvä olla isän luona, elää säännöllistä koululaisen päivärytmiä ja käydä koulua tutussa ympäristössä tuttujen kavereiden kanssa.