Terveiset Eilatin

lomalta

Kotiuduttu Eilatin viikon lomalta parisen viikkoa sitten.

Vähän kuulumisia. Itse kaupunki on minulle mieleinen, pieni, siisti ja kaikki tarvittava löytyy. Lähellä meren rantaa oli torikojuja useita kymmeniä. Kaupustelu ei ollut kuitenkaan tyrkyttävää, ihan rauhassa sai katsella. Näin tammikuussa ei edes muita turisteja ollut pahemmin. Nyt kun olin lasten kanssa matkalla (kolme poikaa 6-10v) niin matka oli lähinnä heidän ehdoilla menemistä ja olemista.
Varaamamme hotelli oli piehehkö, hyvän palvelun, lämpimän porealtaan, ja rauhallisuutensa vuoksi meille sopiva. Tosin keskellä viikkoa meille ilmoitettiin, että meidät siirretään toiseen hotelliin. Hotelli oli parhaillaan remontissa (ei haitannut silloin meitä), mutta nyt aloittivat työt keskellä hotellialuetta uima-allasosaston tuunaamisen. Eivät halunneet että kukaan olisi pölyn ja paukkeen keskellä. Koko hotelli siis suljettiin. No, hoitivat meidät asiallisesti tien toiselle puolelle isompaan, hyvään hotelliin myös. Otettiin se kokemuksena kokemusten joukkoon. Siellä oli myös iso, lämmin uima-allas jossa pojat viihtyivät.

Muuten säätila oli kylmin kait pariin kymmeneen vuoteen. Päivällä paistoi aurinko lämmittäväsi (noin 20astetta), illat ja aamut yllättävän kylmiä. Onneksi saimme ohjeet ottaa kevyttoppatakin mukkaan, niitä tosiaan tarvittiin.

Kävimme mielenkiintosessa merenalaisessa observatoriossa. Siellä pääsi meren alle seuraamaan Punaisenmeren elämää. Myös eri altaissa on hait, rauskut, jättiläismerikilpikonnat, merisiilit, piraijat ym. Paljon mielenkiintoista. Sinne menimme keskustasta taksilla. Taksi on edullinen ja niitä suorastaan vilisee kaupungissa.

Matkat sinänsä oli haaste. Lentoreitti kulki Keskieuroopan kautta, koneen vaihtoja kaksi ja takaisin kotiin päin matka kesti kaikkineen 19 tuntia. Onneksi isot kentät ovat avaria ja poikaviikareillekin löyti aina jotain mielenkiintoista, niin että se aika saatiin kulumaan ilman suurempia hässäköitä.

Eilatin kaupungista itselle jäi mieluinen muisto. Olen aiemmin ollut siellä joskus -80 luvun alussa. Nyt jään odottamaan, milloin seuraavaksi suuntaan sinne, ilman lapsia, erilaiselle lomalle. Nyt oli seikkailua ja puuhaa lasten kanssa.

Suosittelen lämpimästi!!!!!!!!!!!

0

573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        237
        2658
      2. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        101
        1124
      3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        122
        1088
      4. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        995
      5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        992
      6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        897
      7. Mitä toivoisit

        Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
        Ikävä
        63
        831
      8. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
        Maailman menoa
        237
        790
      9. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        37
        754
      10. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        116
        728
      Aihe