ei kiinnosta...

Muistan elävästi päivän, kun minua pyydettiin kummiksi kummitytölleni. Sanoin ensin miettiväni asiaa, mutta lupauduin heti tämän sanottuani (ainut oli että en halunnut sylikummiksi) En silloin välittänyt lapsista pätkääkään, minulla ei ole pikkusisaria joten en myöskään tunne oloani mukavaksi lasten kanssa. No aikaa siitä on nyt 3vuotta. Pikkuhiljaa hyvä kuitenkin tuli. Kun tyttö oli ihan pieni en uskaltanut kauheasti pidellä häntä sylissä koska en tiennyt miten sen tekisin ja pelkäsin, että se alkaa itkeä. Nyt on jo helpompaa, kun tytön kanssa voi leikkiä ja jutella. Olen oppinut paljon häneltä. Lapset ei ole niin vastenmielisiä enää. Piti vaan päättää ettei munaa koko kummijuttua koska lapsi siitä kärsisi. Yritän nähdä häntä mahdollisuuksien mukaan mahd usein n.kerran kaksi 2KK:ssa. Uskon ettei se sinullekkaan niin vaikeaa tule olemaan, kun ajattelet. Tietenkin isovälimatka vaikeuttaa asiaa, mutta voi lapselle silloin tällöin soittaa (sitten isompana:D) ja voihan olla että lapsi lähentää sinua ja hänen vanhempiaan. Älä siis stressaa liikaa. Ja onneksi et tule varmaankaan olemaan ainut kummi joten eihän vastuu ole yksin sinun, joskut ovat aktiivisempia ja jotkut eivät niin paljoa. Ja voihan olla että lapsi saa sinutkin innostumaan vauvoista:D

Niin siis voit ihan hyvin kieltäytyä kummiudesta. Hyvät perusteetkin sinulla on eli ei tarvi keksiä mitään tekosyitä... Vanhemmatkin varmasti arvostaisivat sitä, jos vaan uskaltaisit sanoa.

Lisäksi, koita ajatella lasta joka menettää mahdollisuudet ihanaan kummiystävään jo heti kättelyssä, koska sinua ei kiinnosta. En tahdo syyllistää, ymmärrän tilanteesi hyvin! Koita sinä ymmärtää myös lasta...

Sanoit suostuneesi siksi, että et halua riitautua lapsen äidin kanssa. ja kuitenkin sanot suoraan, että hän tulee pettymään sinuun kumminakin. Eikö siis olisi ollut sama riitautua hänen kanssaan nyt kieltäytymisen tähden kuin parin vuoden kuluessa mielenkiinnon puutteesi takia? Erona olisi vain se, että nyt kieltäytyessäsi et tuottaisi niin suurta pettymystä lapselle ja säästyisit itse kuitenkin monelta vaivalta ja ikävältä velvollisuudelta. Lapsen äidin kanssa huonoihin väleihin joudut kai jokatapauksessa, jos hän noin tiukka on ettei kummiudesta kieltäytymistä hyväksy laittamatta välejä poikki.

sinut! Ei todellakaan tarvii tulla meidän vauvalle kummiksi, piti vaan velvollisuudesta sukulaisiin pyytää. Oikeastaan tämä on todella helpottavaa, koska en ole koskaan sinuun luottanutkaan ja olet sellainen taivaanrannanmaalari. Ei tarvii vaivata itseäsi tulemalla ristiäisiin. Olimme myös suunnitelleet kummeille ihan erityistä lahjaa, ettei tarvii sitten selvittää että menee lahjoihin rahaa, mutta annan tämän lahjan mielummin hyvälle ystävälleni. Kiitos vaan ja hei.

Itse olen jo kahden lapsen kummi. Toisen kummiksi suostuin, koska en tienyt vielä että tehtävästä voi kieltäytyä, etenkin kun kaikki läheiset toitotti kuinka otettu pitää olla, eikä saa loukata toista kieltäytymällä. Sinänsä typerää lapsen vanhemmalta oli pyytää minua, koska emme olleet aikaisemminkaan olleet juuri missään tekemisissä keskenämme, satuimmepa vain olemaan samaa sukuhaaraa.

Toisen lapsen kummiksi jouduin myös ovelasti ja todella vastahakoisesti. Kysyttiin. Ja heti vasta-kysyin jotta eikö olisi ketään muuta vaihtoehtoa. Ei kuulemma nyt ollut. No, mielestäni ilmoitin selvästi "innostukseni" asiaan ja siirsin lopullisen vastuun vanhemmille.

Näyttäisi vähän siltä ettei aina niin kiinnostakaan se, kuka kummin titteliä kantaa. Tai ehkä riittää kun on vain joku paikalla lasta kastettaessa. Itse en tittelistäni pahemmin perusta, enkä halua raahata palloa tästä jalassani loppuikääni. Katson tyhjät velvollisuuteni suoritetuiksi näiltä osin.