Jos yhteiskunta on ihmistä masentava, millä perusteella masennus on sairaus? Se on pikemminkin rationaalinen ja todenmukainen reaktio. Iloissasuin sen enempää kokonaiskuvaa ajattelemattomat massasielut tässä on sairaita.
Tietysti masennus voi myös johtua puhtaasi aivojen kemiasta, jolloin voidaan puhua sairaudesta. Mutta jos tietoisuus elomme typeryydestä on johtanut väsymiseen, ei sitä voi sairastumiseksi kutsua. Usein inhottaa kun "terveet" haluaa minut väkipakolla oravanpyörään "normaaliin" elämään.
Tietysti masennus voi myös johtua puhtaasi aivojen kemiasta, jolloin voidaan puhua sairaudesta. Mutta jos tietoisuus elomme typeryydestä on johtanut väsymiseen, ei sitä voi sairastumiseksi kutsua. Usein inhottaa kun "terveet" haluaa minut väkipakolla oravanpyörään "normaaliin" elämään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
menon mielettömyyden,jollei suostu osaksi sitä juoksemaan leimataan psyykkisesti sairaaksi.
mutta esim minulla masennus puolittuu joka kerta kun saa rahaa laskujen maksamiseen ja ruokaan.
Kunnes tilanne "normalisoituu" taas kohti kituuttamista ja seuraavan eläkkeen odottelua.
Suomen masennus tilastot putoaisi puoleen, jos jokaisella olisi mahdollisuus elää taloudellisesti turvattua elämää ja saada hyvää hoitoa sairauksiinsa ja elämän kriiseihin.
Mikään näistä ei toteudu suomessa joten emmepä voine kutsua siis ainakaan hyvinvointivaltioksi.
Siis, myöskin nämä ihan oikeasti vaikeasti masentuneetkin, joka on siis sairaus, voitaisiin turvaamalla elämä jossa voisi keskittyä paranemiseen eikä siihen, että mistä hemmetistä saan rahaa ruokaan ja lääkkeisiin ja vuokrakin maksamatta.
Ongelma onkin että tätä tautia ei niin vaan hoidetakaan, nimittäin oravanpyörää.. Yritetään kestää..
Ihmisten KILPAJUOKSUN turhauttavaksi oravanpyöräksi ? joka ei anna mitään. Vie vain rahaa ja rahaa ja rahaa.
Siinä on inhimillisyys KAUKANA. Ei ole aikaa toisille.
Masentunut elää lähempänä TOTUUTTA.
Ns. Hulluus ja viisaus eivät ole kaukana toisistaan (sanonta). Riippuu vain kummalle puolelle se kallistuu. Ja kuunteleeko siinä tilassa viisasta ITSEÄÄN. Vai modernia hyvin toimeentulevaa IHMISTÄ, jonkalaiseen ei todellakaan ole kaikilla mahdollisuutta.
Eikö maallisen rikkauden saaneeiden pitäisi jakaa vähän sitä. Mutta eikun lisää hamutaan ja sitten ylvästellään. Voi turhuuden markkinoita.
Ihmisyys ja inhimillisyys. Missä olet. Haloo, haloo, kuuluuko...kuuntelen...?
Masennuksessa ei ole inhimillisyyteen ja tulevaisuuden USKOON kuin yksi tie.
Kysymys kuuluu; MIKÄHÄN SE MAHTAISI OLLA ?
Laitan tähän nyt saman viestin minkä jo aiemmin laitoin tuonne toiseen viestiketjuun, aihe on niin samanlainen:
Toisaalta ajattelen, että masennus on epätoivottavaa, joten sen voisi luokitella sairaukseksi. Toisaalta ajattelen, että ihmiset, jotka eivät masennu, ovat jotenkin outoja. On käsittämätöntä, miten tässä järjettömässä maailmassa kukaan voi olla masentumatta. Kaikki on niin toivotonta, että tuntuu, että onnelliset ihmiset elävät jossain valemaailmassa tiedostamatta maailman mielettömyyttä. Tavallaan toivon, että itsekin pääsisin tuohon itsepetokselliseen tilaan, jossa maailman merkityksettömyys ja kauheus ei häiritsisi. Tavallaan olen kuitenkin kiitollinen siitä, että olen tajunnut todellisuuden oikean tilan. Olisin kuitenkin mielummin onnellinen ja tietämätön kuin onneton ja tiedostava.
Jos masennus olisi jotenkin viisautta, niin suomalaiset mörököllit olisivat suunnilleen maailman viisaimpia ihmisiä ja esim. etelä-eurooppalaisten äo hipoisi kengännumeroa. Suomen jäyhyydessä monesti ajatellaan, että positiivisuus olisi jotenkin typerää.
Itse olen postiivinen luonne, mutten kuitenkaan tyhmempi, kuin kukaan muukaan, tiedostan maailmaa ja sen hulluutta. Se ei kuitenkaan estä nauttimasta elämän pienistä iloista, kuten ystävistä, perheestä, tai näkemästä positiivisiakin asioita. En ymmärrä ihmisiä, jotka valittavat joka asiasta.
Kuka oikeasti ajattelee, ettei maailma olisi hullu paikka? Maailmantuskaa kokee varmasti jokainen joskus, en kuitenkaan usko, että se on varsinainen syy masennukseen.
Itse ajattelen, että välttämättömien perustarpeiden (ruoka, katto pään päällä ym.) jälkeen tulevat ystävät, perhe, arvostus jne. Näistä jonkun puute voi alkaa pidemmän päälle masentamaan. Nykyään, kuin materian haalimista ja itsekkyyttä arvostetaan inhimillisten arvojen kustannuksella, niin luulen sen masentavan joitakuita, itseänikin. Ihan kuin esim. ylimääräinen raha voisi koskaan olla tärkeämpää, kuin kunnolliset ihmissuhteet, mutta niin se vain nykyään nähdään, tai halutaan nähdä. Kertakäyttö- ja hyötysuhteita ihaillaan. Paljon saa lukea sellaisiakin kirjoituksia, joissa säälitään ja irvaillaan esim. kotiäideille (kun eivät ole uraa luomassa ja pätäkkää tienaamassa). Elämä tuntuu välillä teennäiseltä suorittamiselta. Jos joku kuitenkin on löytänyt ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla, niin mikäs siinä sitten. Ei kukaan jaksa koko maailman murheita kerralla murehtia, se ei kuitenkaan tarkoita, ettei olisi tietoinen niistä.
Niin ja tällä hetkellä olen itse masentunut väkivaltaisen lapsuuden ja nuoruuden jälkeen.
Tarkoitin sanoa siis, että esim. yleinen materialismin ja kertakäyttösuhteiden ihannointi ei jaksaisi masentaa jos ympärilläni olisi ihmisiä, jotka oikeasti välittävät. Silti voisin katsella nykymenoa halveksuen (en siitä kuitenkaan suurta numeroa tehden).
Itsäni tuo yleinen inhimillisyyden puute painaa siksi, että mulla ei ole oikeastaan ketään hyvää ystävää, ei ainaan sellaista, jonka seurassa voisi olla oma itsensä. Myöskään koulukaverit eivät ymmärrä väsynyttä luokkalaistaan, vaan katsovat halveksuen, kun en jaksa olla yhtä tehokas, kuin he.
Masennushan on normaali reaktio elämän pettymyksille, eikä varmaan maailmasta löydy ihmistä, joka ei olisi ikinä tuntenut masennusta tai ihmetellyt maailmanmenoa.
Mutta hoidettavaksi tilaksi masennus alkaa mun mielestä muuttua silloin, kun se on jatkuvaa ja kasvaa suureksi vieden toimintakykyä. Olo on ahdistunut, tuskainen ja tulevaisuus näyttää toivottomalta. Ei esim. jaksa opiskella tai tehdä töitä. Ei myöskään saa nautintoa niistä asioista, joista ennen nautti. Jotkut eivät jaksa enää syödä! Siinä vaiheessa lääkitys voi olla paikallaan että ihminen pystyy jälleen elämään.
Tuolla tasolla ei kyse ole enää mistään maailmantuskasta tai herkästä luonteesta. Pelkkä kyynisyys tai negatiivinen tai pohdiskeleva ajattelu ei tarkoita automaattisesti masennusta. Ikävää, jos masennus on joillekuille mielipidekysymys tai joku katu-uskottavuutta lisäävä tekijä. Ällöttää kaikenmaailman muotimasentuneet, jotka eivät OIKEAA toimintakykyä vievää depressiota ole nähneetkään!
Toisaalta, lääkkeitä määrätään kyllä vähän liian helposti. Myöskään pelkät lääkkeet eivät riitä, tarvitaan myös muunkinlaista tukea.
Itselläni esim. meni hermo lapsena ja nykyään jännitän niin paljon, että se tuntuu pahalta. Se ei ole epänormaalia, että lapsena jatkuvaa väkivaltaa kokenut masentuu, mutta se ei myöskään tarkoita, etteikö pahaa oloaan voisi jotenkin koittaa lähteä purkamaan.
Kärjistetty, yksinkertainen esimerkki: ei ole epänormaalia, että jalka murtuu, jos auto törmää siihen 80km/h nopeudella, mutta siinä on kuitenkin vamma, joka täytyy hoitaa.
Sekava vuodatus, koittakaa kestää.