Kuolinruno rakkaalle

Mistäpä sinä voit tietää, onko hänellä todellakin, asiat noin.
Runossa oli todellista luopumisen tuskaa, mielestäni.Tuli mieleeni,kuinka vahva on tuossa tilanteessa oleva ihminen.
Onko yhä edelleen niin,että kuolemasta mainitseminenkin on tabu.
Eikö se olekin jokaiselle meistä, joskus edessä,se tuntemattomaan meno,joskus vapauttavana joskus niin kipeänä asiana.
Niin sitä nuorena ajattelee,että elämä jatkuu ikuisesti,vaan ennen kuin huomaakaan,on edessä luopuminen.
Voimia alkuperäiselle kirjoittajalle!

tuskan kirjoitti:

Mistäpä sinä voit tietää, onko hänellä todellakin, asiat noin.
Runossa oli todellista luopumisen tuskaa, mielestäni.Tuli mieleeni,kuinka vahva on tuossa tilanteessa oleva ihminen.
Onko yhä edelleen niin,että kuolemasta mainitseminenkin on tabu.
Eikö se olekin jokaiselle meistä, joskus edessä,se tuntemattomaan meno,joskus vapauttavana joskus niin kipeänä asiana.
Niin sitä nuorena ajattelee,että elämä jatkuu ikuisesti,vaan ennen kuin huomaakaan,on edessä luopuminen.
Voimia alkuperäiselle kirjoittajalle!

Jokainen ihminen, jossain vaiheessa, menettää elämässään jotain. Runoni kertoo omakohtaisesti menettämisestä, ehkä ei niin kuin tuossa, mutta menettämisestä yhtä kaikki.

Runot ovat tunnelmia, kaikuja siitä, mitä on olla ihminen, siinä mitä siihen sisältyy, ihmisenä olemiseen.

-sydämen taika- kirjoitti:

Jokainen ihminen, jossain vaiheessa, menettää elämässään jotain. Runoni kertoo omakohtaisesti menettämisestä, ehkä ei niin kuin tuossa, mutta menettämisestä yhtä kaikki.

Runot ovat tunnelmia, kaikuja siitä, mitä on olla ihminen, siinä mitä siihen sisältyy, ihmisenä olemiseen.

Niin ja kun tulee ero rakkaasta ihmisestä, se saattaa tuntua joskus rankemmaltakin kuin se että kuolema olisi erottanut... Kuolema on kuitenkin aina selkeä tapahtuma, jossa ei jää mitään epäselväksi, mitä on tapahtunut. Ei jossitteluja...