kovasta phv:sta

Itsellä alkoin phv vkolta 6 joka on pahentunut. Nyt Vkot 8 ja 9 ihan kauheeta, phv ja jopa laatta lentää aamusta iltaan. Olen sinnitellyt töissä (hoitoala) , mutta en enää tiedä kuinka kauan jaksan. Rupee voimat väheneen. Ruokaa pystyn jnkv syömään, mutta olo on ihan kauhea. En haluaisi kuulostaa siltä, että valittaisin. Olen kokeillut tähän vaikka mitä konsteja. Mikään ei erityisemmin auta, tai no kylmä juotava, jäiset mansikat jne. Eniten risoo se, etten jaksa tehdä mitään. Joudun pinnistelemään. Lisäksi pieni lapseni kaipaa äitiään, joka vain nukkuu. Väsymys on myös ollut kovaa. Ekassa raskaudessa oli phv:a mutta se meni ohi heti kun sain tyhjään vatsaan syötävää. Sairaslomallakin taisin ekan kerran olla rv:lla 21 ja töissä olin vkolle 29. Miten helposti yleensä saa sairaslomaa raskauspahoinvoinnin takia. Pelkään, että jos meen töihin, en jaksa yksinkertaisesti ja voin vaikka pyörtyä. Varmaan lääkärit leimaa jotenkin ylireagoinniksi, mutta sitä tämä ei ole. En yleensäkään valita pienestä ja touhuan koko ajan kaikenlaista. Nyt olen kuin toinen ihminen, makoilen vain suurimman osan ajasta.
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei kuule muuta kuin saikkua hakemaan, turhaan häpeilet :) Ei tarvitse mennä jaksamisen äärirajoilla.

Äänestä
  • tutulta..eikä ole yhtään ikävä tuota olotilaa :) Minulla loppui phv viikolla 25. Olen myös hoitoalalla, eikä työnteosta tullut mitään, joten olin saikulla koko ajan..menin niin surkeaan kuntoonkin, että olisin ollut jo potilasturvallisuusriski töissä ollessa, joten annoin suosiolla periksi. Loppujen lopuksi en jaksanut kävellä 100m ilman, että huohotin kuin maratonin juossut. Sitten se loppui kuin seinään ja nyt on painoa tullut jo ihan kivasti. Onneksi vauva sai minusta irti sen, mitä tarvi kasvaakseen normaalikäyrien mukaan...äitillä on sitten vain vähän huono olla..mutta parempi niin. Phv:n aikana söin, mitä kykenin ja sitten yleensä oksensin, mutta pakko oli syödä edes jotain (ihan mitä teki mieli ja mies juoksi joka päivä kaupassa mielihalujen mukaan :) ), kyllä siitä aina jotain imeytyy. Toki olin tipassa sen 4 kertaa, kun veti niin kuivaksi kropan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kärsivät? kirjoitti:

Itsellä alkoin phv vkolta 6 joka on pahentunut. Nyt Vkot 8 ja 9 ihan kauheeta, phv ja jopa laatta lentää aamusta iltaan. Olen sinnitellyt töissä (hoitoala) , mutta en enää tiedä kuinka kauan jaksan. Rupee voimat väheneen. Ruokaa pystyn jnkv syömään, mutta olo on ihan kauhea. En haluaisi kuulostaa siltä, että valittaisin. Olen kokeillut tähän vaikka mitä konsteja. Mikään ei erityisemmin auta, tai no kylmä juotava, jäiset mansikat jne. Eniten risoo se, etten jaksa tehdä mitään. Joudun pinnistelemään. Lisäksi pieni lapseni kaipaa äitiään, joka vain nukkuu. Väsymys on myös ollut kovaa. Ekassa raskaudessa oli phv:a mutta se meni ohi heti kun sain tyhjään vatsaan syötävää. Sairaslomallakin taisin ekan kerran olla rv:lla 21 ja töissä olin vkolle 29. Miten helposti yleensä saa sairaslomaa raskauspahoinvoinnin takia. Pelkään, että jos meen töihin, en jaksa yksinkertaisesti ja voin vaikka pyörtyä. Varmaan lääkärit leimaa jotenkin ylireagoinniksi, mutta sitä tämä ei ole. En yleensäkään valita pienestä ja touhuan koko ajan kaikenlaista. Nyt olen kuin toinen ihminen, makoilen vain suurimman osan ajasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu