Ärsyttää ne monet kirjoittajat, jotka eivät osaa jäsennellä sanomaansa, eli jakaa sanomaansa kappaleisiin.
Kaikki, jopa sata sanaa, kirjoitetan yhteen pötköön, jossa välimerkit ovat missä sattuu.
Ettekö ymmärrä, että sellaista tekstiä on vaikea lukea? Useimmat lukijat hyppäävät viestin yli, joten varsinainen sanoma ei tule esille.
Eikö teille ole jo peruskoulussa opetettu jäsentelyä? ja lauseen muodostusta?
Monet, luetuimmat nimimerkit ovat tämän huomanneet, vain joitakin mainitakseni, kuten; admata, joosua, mataskeena, X-vl, saaraleena, alpomurberger,kempelainen (jonka teksteissä tosin esiintyy jopa huvittavia kirjoitusvirheitä.),hyshys, (jonka nikin kirjoitusvirheet ymmärtää, koska on myöntänyt olevansa lukihäiriöinen.), jaa, en halua luetella ihan kaikkia, mutta annan silti toruja sellaisille, jotka paatoksessa kirjoittelevat pitkiä loruja - ehkä jopa asiallisiakin, mutta joista ei saa kunnon selvää, koska kaikki on yhtä puuroa.
Neuvoisin siis kaikkia aloituksen tekijöitä sekä viesteihin vastaajia.
Kirjoittakaa ensin sanomanne Wordiin, jossa voitte tarkistaa oikeinkirjoituksen ja kielioppivirheet. Kopioikaa siten valmis ja tarkistettu tekstinne S-24 palstalle. Näin tekemällä menee sanomanne paljon paremmin perille palstan lukijoiden keskuudessa.
Suurin virhe, ehkä huolimattomuudesta johtuva on se, että erisnimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.
Kyllä Jumalaa täytyisi kunnioittaa niinkin, että kirjoitettaisiin Hänet isolla alkukirjaimella.
Itse hyppään usein ohi tekstit, jotka ovat yhtä puuroa. Ei sellaista jaksa lukea.
Terv. alviina.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Lause aloitetaan isolla kirjaimella. Erisnimi (kuten nimesi) kirjoitetaan isolla kirjaimella. Jumala on sana, jonka voi kirjoittaa myös pienellä kirjaimella ja se ei kerro kirjoittajan jumalasuhteesta välttämättä mitään. Elikä voi kunnioittaa Jumalaa ja silti käyttää pientä j-kirjainta alussa.
Kirjoituksessasi on muutama kieliopillinen virhe! :)
Viidennen kappaleen sanoma on todella sekava.
"Monet luetuimmat nimimerkit ovat tämän huomanneet, ....." Minkä huomanneet?
Kielioppivirheitä on myös sinunkin tekstissä.
Terv. Ällätikku
alkukirjaimella, koska Jumala on suurempi ja mekin saamme polkea sen saatanan jalkojemme alle ;-)
Minulle kyllä tulee virheitä, usein tulee vaan kirjoitettua niin nopeaan ja hätäisesti, että se kostautuu sitten kirjoitusvirheinä.
SUURI vaikeus on se etten hahmota aina että milloinka on kysymyksessä yhdyssana ja milloin ne sanat kirjoitetaan erikseen...onko tähän hyviä muistisääntöjä?
Minulle ei ole mennyt jakeluun muuta sääntöä kuin se että adjektiivit kirjoitetaan aina yhteen.
Noh, kumpi on oikein; kengännumero vaiko kengän numero?
(tässä tapauksessa tarkoitan siis kengän kokonumeroa)
Ihan kielikorvan varassa minäkin kirjoittelen. Virheitä tulee jatkuvasti ja osa jää aina huomaamatta ja korjaamatta.
Pääasia kai lienee, että teksti on ymmärrettävää, kuten tämäkin:
"Cmabridgen yilopitson tuktimusken muakaan ei ole väilä msisä jäjretsyksessä
sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain
ovat oikelila piakiolla. Loput voiavt olla missä jäjretskyskessä tahasna ja imhinen
voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen,
vain sanan kokoniasuuetna."
Yleisesti: kun kaksi sanaa tarkoittaa yhtä esinettä tai asiaa, kirjoitetaan sanat yhteen. Mikäli yhdyssanassa on sanojen välissä kaksi samaa vokaalia esim. kuorma-auto, kirjoitetaan sanojen väliin tavuviiva.
Tuossa on perusohje, jos ei muista niitä -kin sääntöjä, jota en minäkään ymmärrä.
Poikkeuksia on, esim. vakiintunut kirjoituasu. Muutoin em. pätee 95%:sti.
Tuo kengännumero ja kengän numero ovat molemmat käsittääkseni oikein. Siis: Tuon kengän numero. / Mikä sinun kengännumerosi on? Siis vakiintunut käytäntö.
"kun kaksi sanaa tarkoittaa yhtä esinettä tai asiaa, kirjoitetaan sanat yhteen."
Onkohan flunssa saanut lopunkin aivotoimintani lamaan, mutta kysyn vielä että;
Ovatko seuraavat virkkeet molemmat yhtä oikein;
Autostani puhkesi kumi siis,
menen ostamaan uuden auton renkaan
menen ostamaan uuden autonrenkaan..
T: saivartelija :)
>SUURI vaikeus on se etten hahmota aina että milloinka on kysymyksessä yhdyssana ja milloin ne sanat kirjoitetaan erikseen...onko tähän hyviä muistisääntöjä?
Turha sitä on muistiaan kuormittaa, adjektiivitesti on hyvä:
Jos tuntuu siltä, että tekee mieli kirjoittaa kaksi substantiivia erikseen, voi tunkea väliin adjektiivin. Esimerkiksi punainen paloauto vs. palo punainen auto, tehokas upotuskaste vs. upotus tehokas kaste ja tylsät iltakylät vs. ilta tylsät kylät. Ei ole vaikeaa, eihän?
Bibliasta ei kannata ottaa kirjoittamiseen mallia!
Nipottajana annan pikku vinkin, jonka sani aikoinaan äidinkielenopettajaltani: silloin kun sanat perusmuodossa erilleen kirjoitettuina eivät ole oikein, ne on kirjoitettava yhteen. Siis voit sanoa numero, mutta et kengän, vaan sen perusmuoto on kenkä. Samalla tapaa ei voi sanoa kanan (perusmuoto kana) ja muna, joten kananmuna tulee yhteen. Poikkeuksiakin on, kuten jauheliha, mutta kannattaa kokeilla tuota vinkkiä, se monesti toimii.
kielenhuoltoa ja -hoitoa samalla.!
naanläheinen. Onko naan joku nainen kenties sukulainen?
Kyllä kengännumero kirjoitetaan yhteen, mutta jos eteen tulee kenkää määrittävä sana, silloin erikseen, esim. tuon kengän numero tai kesäkengän numero.
Samoin vaikkapa kananmuna, mutta ruskean kanan muna.
Tämä pätee silloin, kun sanan ensimmäinen osa on genetiivissä.
Yhdyssana kuvaa tällöin yleistä ominaisuutta (kengillä on numerot ja kanat munivat), mutta edessä oleva määrittävä sana kertoo, että kyse on tietynlaisesta...äh, siis, keksikää loppu tähän selitykseen, jos tajuatte, mitä tarkoitan.
Kengäntuenkorkotukilaina voisi olla pankkimaailman termejä. Liekö yhdyssana?
SIIS: menet ostamaan uuden autonrenkaan, koska edellinen autonrengas meni puhki.
Vai aiotko ostaa uuden auton renkaan. Siis tämä kait tarkoittaa sitä, että autoliikkeen pihalla on auto, jossa on uusi autonrengas paikoillaan ja haluat ostaa sen.
Nuo aiemmat oli yleisohjeita.. U:
(jonka nikin kirjoitusvirheet ymmärtää, koska on myöntänyt olevansa lukihäiriöinen.), jaa, en halua luetella ihan kaikkia, mutta annan silti toruja sellaisille, jotka paatoksessa kirjoittelevat pitkiä loruja - ehkä jopa asiallisiakin, mutta joista ei saa kunnon selvää, koska kaikki on yhtä puuroa.
Ylläolevassa tekstissäsikin on sekä piste, että kirjoitusvirheitä. Word olisi poistanut nuokin virheet, "tekstistäsi ei saa kunnon selvää"(osittainen lainaus).
sydämen halulla ymmärtää toisiamme! Wordkin varmaan monasti ihmettelee meidän sydämen tilojamme!! Yritämme yskiä ulos asiamme, siinä toivossa, että tulemme ymmärretyiksi . Tietty jokkaisella on vielä oma lehemä ojassa ymmärtää valikoiden!!!No se!
joo.. nyt oomma kerrankin samaa mieltä, mutta nyt asia ei liitykään vl-neuvoihin :):) ja heh heh.
Jokos teillä siellä itä-lapissa kaamos on ohi.
englantia. Pyyntösana kirjoitetaan PLEASE, ei pleace.
Monet rekisteröidyt nimimerkit kirjoittavat myös rekistereimättömin nimimerkein. Silloin on hyvä tehdä tyylisyistä myös kielioppivirheitä.
Ainakin yksi "entinen" on taitavasti käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja keskustellut itsensä kanssa.
Saahan itseekseen puhella tietenkin myös keskustelupalstoilla...