typerät aktivistit

Olette te viheraktivistit sitten kaikkein vastuuttominta sakkia mitä maa päällään kantaa. Teidän ajatusmallinne mukaan te voitte huviksenne tunkeutua esimerkiksi ydinsukellusveneeseen tai vaikkapa ydinvoimalaan osoittamaan vähän mieltänne.

Eikö teille ole juolahtanut koskaan mieleen, että noissa paikoissa on tarkat turvallisuusmääräykset meidän kaikkien yhteisen turvallisuuden takia? Ajatelkaapa tekojenne seurauksia. Mitä jos onnistuisitte ajamaan ydinvoimalan reaktorin tai reaktorit kriittiseen tilaan? Tai mitä jos joku teistä paukapäistä onnistuisi tunkeutumaan ydinsukellusveneeseen jossain Brittilässä ja pääsisi käsiksi Polaris-ohjuksiin? Tai käsiksi suoraan ydinkärkiin?
9539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ei me mennä niinan ja nooran kans enää ydinsukellusveneeseen eikä voimalaan. mutta kettuja ja minkkiä on pakko saada vapauttaa tarhoista.

Äänestä
  • niin ja sitten kärsiipi suomen alkuperäislajit,meinaan noitten minkkien toimesta.

    Äänestä

Eiköhän ne tunkeutunu sinne ydinvoimalaan ja sukellusveneeseen juuri sen vuoksi, että kaikki näkisivät miten kehnosti vartioituja ne ovat. Mitäpä olisikaan tapahtunut jos rauhanomaisen mielenosoittajan sijaan sinne olisikin mennyt terroristi? Kumpi painaa enemmän laitosten aiheuttama uhka vai niiden antamat edut?

Äänestä

En ole aktivisti, mutta sukellusveneeseen tunkeutuminen nimenomaan "brittilässä" aikoinaan oli loistava juttu. Jos jotkut valtiot haluavat joukkotuhoaseita ylläpitää, niin vartioisivat niitä paremmin.

Ketjun aloittajan älynlahjat ovat ilmeisesti niin heikot, ettei tuotakaan ymmärtänyt. No, ei sitä järkeä kaikille riitä..

Äänestä
  • tuosta vartioinnista, niin montakos kertaa muuten ovat aktvistit tuolla puuttinin satamissa seikkaileet. katsos kun siellä ei vartiat tule kumipamppujen kanssa teelle kuttumaan vaan saattaapi tulla kakkosnelosta tahko-pihkalan otteella niskaan.

    Äänestä

  • Toivotaan että ampuvat kuulan kalloon seuraavalla kerralla kuten ohjeissa on.

    Äänestä

  • tunkeututujajja kirjoitti:

    Toivotaan että ampuvat kuulan kalloon seuraavalla kerralla kuten ohjeissa on.

    käykin näiden nykyisten terrorismin vastaisten lakien aikana.

    Äänestä

  • tunkeututujajja kirjoitti:

    Toivotaan että ampuvat kuulan kalloon seuraavalla kerralla kuten ohjeissa on.

    Venäjä on armeijaansa uudistamassa palkka-armeijaksi ja tavoitteena olisi tänä vuonna saada 70% ammattisotilaiksi. Lisäksi venäjä on panostanut varusteiden huipputekniseen laatuun ja korottanut ammattisotilaiden palkkaa, jotta saisi entisestä "simputusarmeijasta" ammattisotilaiden joukon.

    Lienee ei epäselvää se, että kun sotilaat ovat ammattilaisia ja koulutettu vain tappamista varten sekä ovat motivoituneita, etteikö tämä vetäisi vertoja USA:n armeijalle. Siinä ei kyllä kettutytöt mene laivastotukikohtaan se on varma se. Mutta suomenkin tilanne on arvioitava uudestaan ja ehkä tehdä venäjän kanssa sotilaallinen liitto turvallisuuden takaamiseksi.

    Kylmä tosiasiahan on, että motivoituneelle palkka-armeijalle ei suomen puolustusvoimat voi kuin pieraista. Toisaalta taas ei venäjällä ole mitään intressejä hyökätä suomeen. Nyt jos koskaan ei ole oikea aika liittyä natoon jottei tule kolmatta maailmaansotaa koska jo energiahuolto kerää jännitteitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käyttäisitte aivojanne kirjoitti:

Olette te viheraktivistit sitten kaikkein vastuuttominta sakkia mitä maa päällään kantaa. Teidän ajatusmallinne mukaan te voitte huviksenne tunkeutua esimerkiksi ydinsukellusveneeseen tai vaikkapa ydinvoimalaan osoittamaan vähän mieltänne.

Eikö teille ole juolahtanut koskaan mieleen, että noissa paikoissa on tarkat turvallisuusmääräykset meidän kaikkien yhteisen turvallisuuden takia? Ajatelkaapa tekojenne seurauksia. Mitä jos onnistuisitte ajamaan ydinvoimalan reaktorin tai reaktorit kriittiseen tilaan? Tai mitä jos joku teistä paukapäistä onnistuisi tunkeutumaan ydinsukellusveneeseen jossain Brittilässä ja pääsisi käsiksi Polaris-ohjuksiin? Tai käsiksi suoraan ydinkärkiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu