Onko se näin?

Jos vl-uskovainen hankkii kotiinsa television, laittaa korvakorut, laittaa meikkiä, tai käyttää ehkäisyä niin hän on jo teoillaan kieltänyt uskonsa eikä siis ole enää vl? Mutta jos vl katsoo netistä pornoa, on pedofiili, pitää humalassa seurapuheita, tekee talousrikoksia, laittaa kanssaihmisistä ilkeitä paikkaansapitämättömiä juoruja ja valheita liikkeelle ihminen on edelleen vl ja uskovainen, koska hänhän on vain ihminen, joka lankeaa syntiin ja kaikki synnit on lupa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja vaikka ihminen jatkaisi parannuksen tekemisen jälkeenkin näitä syntejä niin silti, ihmisiähän tässä vain ollaan, eikö vain?

Kuitenkin, jos hankkii televisio, laittaa korvakorut tai meikkaa tai värjää hiuksia niin sitä syntiä ei ole kuitenkaan lupa jatkaa jos sen anteeksi saa. Tuollainen synti pitää heti lopettaa, eli luopua telvisiosta, korviksista jne. Nuo ovat synneistä pahimmat mitä vl-uskovainen voi tehdä.
7529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

koska TV on kaiken pahuuden juuri, siitä voi alkaa uusi eriseura, siksi pitää olla erityisen valveutunut sen synnin kanssa.

Koulu-TV:kin oli ennen syntiä, mutta nyt sitä saa katsoa.

Äänestä
  • olisikin vallan mielenkiintoinen.

    Jäljelle jäävät, ns. oikeat sydämenkristityt katsovat televisiota netistä ja näistä eronneet samoja ohjelmia itse televisiolaitteesta. Kuitenkin, vain toiset ovat matkalla taivaaseen, toiset helvettiin.

    Äänestä

  • eriseura kirjoitti:

    olisikin vallan mielenkiintoinen.

    Jäljelle jäävät, ns. oikeat sydämenkristityt katsovat televisiota netistä ja näistä eronneet samoja ohjelmia itse televisiolaitteesta. Kuitenkin, vain toiset ovat matkalla taivaaseen, toiset helvettiin.

    että hankki kotiin koulutelevision. Sitähän saa katsoa.

    Äänestä

"Jos vl-uskovainen hankkii kotiinsa television, laittaa korvakorut, laittaa meikkiä, tai käyttää ehkäisyä niin hän on jo teoillaan kieltänyt uskonsa eikä siis ole enää vl?"

Noinhan se menee heikkisaarislaisen vl-opetuksen mukaan. Onneksi useimmat rivi-vl:t jo nykyisin ymmärtävät elää enimmäkseen omantuntonsa mukaan ja kiertää noita kaikkein hulluimpia neuvoja. Korvakoru-, meikkaus-, hiustenvärjäys- ja muita päällepäin näkyviä hullutuksia on pakko noudattaa, koska niistä jää heti kiinni.

"Mutta jos vl katsoo netistä pornoa, on pedofiili, pitää humalassa seurapuheita, tekee talousrikoksia, laittaa kanssaihmisistä ilkeitä paikkaansapitämättömiä juoruja ja valheita liikkeelle ihminen on edelleen vl ja uskovainen, koska hänhän on vain ihminen, joka lankeaa syntiin ja kaikki synnit on lupa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä."

Tämä sama asia on minuakin ihmetyttänyt jo pitkään. Nuo mainitsemasi esimerkkiasiat ovat pääasiassa Raamatun mukaisia syntejä, mutta eivät enää vl-syntejä. Toisin oli vielä 60-luvun alussa, mutta jokin vinksahti pahanpäiväisesti vl-opetuksessa 60-luvun puolivälin tienoilla.

On perin merkillistä, etteivät veeällät tähän ongelmaan reagoi sen voimakkaammin, kuin mitä nyt tekevät. Ainoastaan Mopin palstalaiset ja täällä muutamat tietyt veeällät ymmärtävät oikean asioiden tilan ja kirjoittavat tästä. Muutamat kehtaavat vielä puolustella tuota pahasti vinksahtanutta opetusta. Käsittämätöntä.

Äänestä

armosta jonka Jeesus sovituksellaan on aikaan saanut.
yksin armosta ei tekojen kautta jotka voivat olla korvakorujen poispaneminen, meikkauksesta luopuminen,omistaa television, mutta antaa sen naapurilleen ja käy sitä katsomassa siellä naapurinsa kiusana.

Edellämainitut asiat ovat ihmisten päättämiä synneiksi, Uusi Testamentti ei näistä synneistä puhu.

Mutta jos väittää olevansa Uskomassa ja kuitenkin
juorua, antaavääriä todistuksia lähimmistään,
juopottelee salassa veljes juoppoudessa, nämä
saattavat kadotttaa jos ei tehdä lopullista parannusta.

Äänestä

epäusko , josta kumpuavat tietynlaiset teot. Hedelmistään puu tunnetaan.

Äänestä
  • jos pysyy Siionin rakkaudessa.

    Viittaan nyt noihin kansanedustajajuttuihin.

    Sekä noihin regimenttiasioihin, että työelämässä voi olla maallinen regimentti ja kotona hengellinen regimentti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysymys televisiosta ym. kirjoitti:

Jos vl-uskovainen hankkii kotiinsa television, laittaa korvakorut, laittaa meikkiä, tai käyttää ehkäisyä niin hän on jo teoillaan kieltänyt uskonsa eikä siis ole enää vl? Mutta jos vl katsoo netistä pornoa, on pedofiili, pitää humalassa seurapuheita, tekee talousrikoksia, laittaa kanssaihmisistä ilkeitä paikkaansapitämättömiä juoruja ja valheita liikkeelle ihminen on edelleen vl ja uskovainen, koska hänhän on vain ihminen, joka lankeaa syntiin ja kaikki synnit on lupa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja vaikka ihminen jatkaisi parannuksen tekemisen jälkeenkin näitä syntejä niin silti, ihmisiähän tässä vain ollaan, eikö vain?

Kuitenkin, jos hankkii televisio, laittaa korvakorut tai meikkaa tai värjää hiuksia niin sitä syntiä ei ole kuitenkaan lupa jatkaa jos sen anteeksi saa. Tuollainen synti pitää heti lopettaa, eli luopua telvisiosta, korviksista jne. Nuo ovat synneistä pahimmat mitä vl-uskovainen voi tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu