te jotka ootte joutuneet käymään hoidoissa ja ootte saaneet keskenmenon tai keskenmenoja niin kuinka te jaksatte elämää päivästä toiseen?
minusta tämä tuntuu niin kamalan raskaalle.
mä olen käynyt IUI hoidoissa. takana on erillaisia kokeiluja ennen sitä. meidän perheessä kun on molemmissa ongelma. miehellä on vähän siittiöitä ja minulla ei ole juurikaan hormooneja, ilman lääkitystä ei siis ole kuukautisia, ilman piikittelyä ei synny munasoluja ja kun syntyy munasoluja lääkkeillä ne eivät irtoa ilman piikitystä.. meillä on nyt sitten takana kaksi keskenmenoa, mä en voi enkä millään jaksa ymmärtää miksi minulle käy niin. tuntuu että kaikki elämän ilo on kuollu keskenmenojen myötä. varsinkin tämän toisen kerran jälkeen. vaikkakin minulle henkilökohtaisesti oli käydä eka kerralla kohtalokkaammin. kuin onnen kaupalla selvisin kuitenkin siitä kerrasta hengissä.
tässä sitä on sitten saanut sivusta seurata kun muut ystävät saavat lapsia kuin sieniä sateella, hokevat vaan että tehän olette nuoria, kyllä te kerkeätte. mutta ei se ole niin yksin kertaista, vaikka me olemmekin nuoria se ei tässä tilanteessa paljoa lohduta. täytyy sanoa että välillä olen tuntenut niin syvää vihaa raskaana olevia naisia ja äitejä kohtaan että on ihan ruvennut pelottamaan.
me ollaan nyt päätetty pitää taukoa vuoden verran, tämä 5 vuotta mitä ollaan yritetty on olleet niin raskaat ja tuskalliset että pitää hengähtää. ja yrittää päästä katkeruudesta ja vihasta eroon. olenko minä niin huono ihminen kun tunnen vihaa ja katkeruutta, olenko ainut?
keskenmenon jälkeen alkoi kamala syytösten kierre, että kenen vika se on. pikku hiljaa olen antanut itselleni anteeksi ne kaikki kuvittelemani ja uskomani virheet mitä tein raskaana ollessani.. mieheni on yrittänyt lohduttaa ja tukea.. on sitä mieltä että niin se oli tarkoitettu ja ettei se ole kenenkään vika, niin vaan elämässä aina välillä käy. lääkärinikin katsoi parhaaksi saada minun henkinen minä kuntoon ennen kuin jatketaan hoitoja uudelleen. niinpä tässä sitten yritetään päästä kuntoon ja saada se aurinko paistamaan tähänkin pieneen risukasaan.
-anna
minusta tämä tuntuu niin kamalan raskaalle.
mä olen käynyt IUI hoidoissa. takana on erillaisia kokeiluja ennen sitä. meidän perheessä kun on molemmissa ongelma. miehellä on vähän siittiöitä ja minulla ei ole juurikaan hormooneja, ilman lääkitystä ei siis ole kuukautisia, ilman piikittelyä ei synny munasoluja ja kun syntyy munasoluja lääkkeillä ne eivät irtoa ilman piikitystä.. meillä on nyt sitten takana kaksi keskenmenoa, mä en voi enkä millään jaksa ymmärtää miksi minulle käy niin. tuntuu että kaikki elämän ilo on kuollu keskenmenojen myötä. varsinkin tämän toisen kerran jälkeen. vaikkakin minulle henkilökohtaisesti oli käydä eka kerralla kohtalokkaammin. kuin onnen kaupalla selvisin kuitenkin siitä kerrasta hengissä.
tässä sitä on sitten saanut sivusta seurata kun muut ystävät saavat lapsia kuin sieniä sateella, hokevat vaan että tehän olette nuoria, kyllä te kerkeätte. mutta ei se ole niin yksin kertaista, vaikka me olemmekin nuoria se ei tässä tilanteessa paljoa lohduta. täytyy sanoa että välillä olen tuntenut niin syvää vihaa raskaana olevia naisia ja äitejä kohtaan että on ihan ruvennut pelottamaan.
me ollaan nyt päätetty pitää taukoa vuoden verran, tämä 5 vuotta mitä ollaan yritetty on olleet niin raskaat ja tuskalliset että pitää hengähtää. ja yrittää päästä katkeruudesta ja vihasta eroon. olenko minä niin huono ihminen kun tunnen vihaa ja katkeruutta, olenko ainut?
keskenmenon jälkeen alkoi kamala syytösten kierre, että kenen vika se on. pikku hiljaa olen antanut itselleni anteeksi ne kaikki kuvittelemani ja uskomani virheet mitä tein raskaana ollessani.. mieheni on yrittänyt lohduttaa ja tukea.. on sitä mieltä että niin se oli tarkoitettu ja ettei se ole kenenkään vika, niin vaan elämässä aina välillä käy. lääkärinikin katsoi parhaaksi saada minun henkinen minä kuntoon ennen kuin jatketaan hoitoja uudelleen. niinpä tässä sitten yritetään päästä kuntoon ja saada se aurinko paistamaan tähänkin pieneen risukasaan.
-anna
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla myös kokemusta asiasta vaikka yksi oma onkin, takana 11 vuoden aikana keskenmenoja, ulkopuolisia raskauksia toivoa, epätoivoa, masennusta itkua, huutoa. nyt toinen ivf hoito menossa, edellisestä toipumiseen meni kolme vuotta kun ei onnistunut. aina ei jaksa kaikille selittää näitä kiemuroita ,ku ne vaan sanoo, että kun ette stressaa niin onnistuu, mutta kun se ei fyysisesti ole mahdollista ilman hoitoja...