Onko opiskelijoita "pakko" ottaa ohjattaksi?
Tai siis kuuluuko se esim. lähihoitajan työnkuvaan?
Itselläni on ollut ohjattavana muutama opiskelija, mutta se jotenkin ei vain tunnu minun hommalta..
Entäs näyttötutkintojen vastaanotto, onko "pakko" osallistua koulutukseen ja näin jatkossa ottaa näyttöjä vastaan?
Opiskelijoiden ohjaus
15
2301
Vastaukset
- ainakin työsopimuksessa lukee
et työhön kuuluu myös opiskelijoiden ohjaus Ja ainakin meillä se kuuluu kaikille. Tosin jokaiselle opiskelijale on sovittu myös "oma-ohjaaja" ja sen päättää aina opiskelijoista vastaava hoitaja ja siitä ei kyllä yleensä voi kieltäytyä.
Näytön vastaanottajat käyvät erillisen koulutuksen.
Useala työpikalla ollaan väsyneitä opiskelijoiden ohjaukseen kun aikan ei tahdo riittää edes omien töiden tekemiseen ja koko ajan työntekijätkin vaihtuu ja on sijaisen sijaisen sijaisia perehdytettävinä. - Lesley
Mielestäni sinun kannattaisi ilmoittaa asiasta jos et halua opiskelijaa ohjata ja antaa se opiskelija sellaiselle henkilölle joka on ohjauksesta oikeasti kiinnostunut. Itsekkin olen opiskelija ja on ollut todella turhauttavaa kun huomaa ettei omaa ohjaajaa voisi vähempää opiskelijan oppiminen kiinnostaa vaikka itse haluaisi aina harjoittelu jaksoilta kuitenkin mahdollisimman paljon irti saada. Toki on myös niitä opiskelijoita jotka eivät ole mitenkään motivoituneita koko hommaan ja sellaisen ohjaajana ei tosiaan ole varmasti mukava olla, sen on kuin kiveä raahaisi perässään =)
Itseäni jäi ainakin viimeisin harjoittelu harmittamaan koska ohjaaja ei ollut mitenkään halukas ohjaamaan toimintaani. On tietenkin ymmärrettävää että useissa paikoissa opiskelijat ovat enemmän ylimääräistä työtä hoitajille potilaiden lisäksi mutta ajatelkaapa asiaa siltä kantilta että kyllä ne motivoituneet opiskelijat ovat jo viikon tai kahden päästä opittuaan paikan tavat enemmänkin hyödyksi kuin haitaksi.- Aloittaja
Meilläkin kaikki kyllä ohjaa opiskelijaa päivittäisissä jutuissa ja ei se ole minulle mitenkään "ongelma", en vain tykkää/jaksa omien töiden lisäksi osallistua arviontikeskusteluihin ja lappujen täyttämiseen.
Ja tokihan se on parempi että on sellanen innostunut ohjaaja (..muistan itsekkin opiskeluajoilta..) joten koitan peittää "negatiiviset" tunteet parhaani mukaan, olla ystävällinen, mukava, asiallinen ja ajatella että se on vaan työtä :)
Opiskelijoita vastaan ei ole mitään, niitä on vaan ollut niin paljon; yksi kun lähtee ni seuaavan kanssa taas kaikki aluasta.. - todeta
et jos laittaisin opiskelija-taululle tiedotteen, et kuka ottaisi opiskelijan ohjattavakseen, siihen ei tällä hetkellä ilmaantuisi yhtään vapaaehtoista.
Eli ohjaus kuulluu työhön ja sillä sipuli. Opiskelijalla on oikeus vaatia ohjausta mutta täytyy myös itse ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. - se niin
todeta kirjoitti:
et jos laittaisin opiskelija-taululle tiedotteen, et kuka ottaisi opiskelijan ohjattavakseen, siihen ei tällä hetkellä ilmaantuisi yhtään vapaaehtoista.
Eli ohjaus kuulluu työhön ja sillä sipuli. Opiskelijalla on oikeus vaatia ohjausta mutta täytyy myös itse ottaa vastuuta omasta oppimisestaan.menee, että jokaisella on velvollisuus ohjata opiskelijaa. Lukenee jokaisen hoitolaitoksen säännöissä. Kannattaa ottaa/pitää asenne, että (ollut opiskelija joskus) ja opiskelijasta tulee mahdollisesti oma työtoveri valmistumisen jälkeen. Kun ohjaa ja opastaa hyvin jokainen on tyytyväinen ja kaikki "hyötyvät" lopulta.
Positiivisuutta tarvitaan ja myös ennakkoluulottomuutta, sillä opiskelijalta voi oppia myös ohjaaja. Uusia ideoita, aloitteita ja tuulia tarvitaan kaiken aikaa. Ei se asenne ole hyvä, että näin on meillä aina tehty ja tehdään iänkaiken (muutosvastarinta elää...)ja sillä siisti. Itsellä kokemusta (rikasta) vuosikymmenien ajalta, joita nyt eläkeläisenä on haikeaa muistella. Mukavaa yhteistyötä-ja henkeä! - olisi ihanteellista
se niin kirjoitti:
menee, että jokaisella on velvollisuus ohjata opiskelijaa. Lukenee jokaisen hoitolaitoksen säännöissä. Kannattaa ottaa/pitää asenne, että (ollut opiskelija joskus) ja opiskelijasta tulee mahdollisesti oma työtoveri valmistumisen jälkeen. Kun ohjaa ja opastaa hyvin jokainen on tyytyväinen ja kaikki "hyötyvät" lopulta.
Positiivisuutta tarvitaan ja myös ennakkoluulottomuutta, sillä opiskelijalta voi oppia myös ohjaaja. Uusia ideoita, aloitteita ja tuulia tarvitaan kaiken aikaa. Ei se asenne ole hyvä, että näin on meillä aina tehty ja tehdään iänkaiken (muutosvastarinta elää...)ja sillä siisti. Itsellä kokemusta (rikasta) vuosikymmenien ajalta, joita nyt eläkeläisenä on haikeaa muistella. Mukavaa yhteistyötä-ja henkeä!Mukavia eläkepäiviä :-).
- ja hyviä
olisi ihanteellista kirjoitti:
Mukavia eläkepäiviä :-).
ja antoisia työpäiviä( ja opiskelua) kaikille. Kaipaan työelämän sosiaalista kanssakäyntiä ja ei ole kriittisestikään tarkasteltuna huonoja muistoja koko työuran ajalta.
- kyllä*kyllä
Eiköhän se ole ihan itsestään selvyys että jos työpaikalle tulee opiskelija/uusi työntekijä, häntä myös ohjataan/perehdytetään.
Toivottavasti ei ole olemassa niin taantumuksellisia paikkoja, että näin ei tehtäisi.
Ohjaaminen on ihan mukavaa hommaa. Työn lomassahan sitä sujuvasti tehdään. Ei juuri poikkea normaalista työnkuvasta muuten kuin siinä että täytyy myös kertoa ja perustella toiselle miksi tekee jotakin niin kuin tekee. Ja että antaa myös toiselle mahdollisuuden tehdä ja oppia onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan.
Palautteen antaminen ei tietystikään aina ole helppoa, varsinkin jos ohjattavalla on ollut ongelmia oppimisessaan, mutta palautteenkin voi antaa siten ettei siitä toinen pahoita mieltään vaan saa saa motivaatiota yrittää paremmin.
Niin, ja joku päivä niistä opiskelijoista tulee omia työtovereitamme. Että senkin vuoksi kannattaa nähdä vaivaa!- itsestään selvää
ei todellakaan. Voi olla et tarkoitus on varata muutama päivä perehtymistä varten, mutta kyllä usein käy niin että joku vuorosta sairastuu, joudut sitten kylmiltään remmiin ja vastuuseen.
Että semmoista. - ihan nyt
itsestään selvää kirjoitti:
ei todellakaan. Voi olla et tarkoitus on varata muutama päivä perehtymistä varten, mutta kyllä usein käy niin että joku vuorosta sairastuu, joudut sitten kylmiltään remmiin ja vastuuseen.
Että semmoista.edes samasta aiheesta..?
- ehkä en :-)
ihan nyt kirjoitti:
edes samasta aiheesta..?
Taisin puhua työntekijöiden perehdytyksestä, sorry. Väännän tässä samalla omalle työpaikalleni uutta perehdytyskansiota, joten ...
Mutta kyllä nykyisin käy usein opiskeiljoidenkin kanssa niin, että jos heillä ei ole omia tavoitteita, alkuperehdytyksen jälkeen heidät useissa työpaikoissa otetaan "remmiin" eli opiskeluaika voi mennä niitä samoja rutiineita tehdessä, jotka taas eivät opiskelijan oppimista palvele. Itse kun olen jonkin opiskelijan ohjaajana korostan hänelle, et pitää huolen siitä, et saa olla nimenomaan opiskelija, sitten kun olet valmis hoitaja sellaiseen ei ihan siinä mittakaavassa ole mahdollisuuksia. Eli kannattaa miettiä mitä haluaa oppia ja tuoda se myös rohkeasti esille, silloin on myös helpompi ohjata ja auttaa oppilasta pääsemään tavoitteisiin.Ja peräänkuuluttaisin opiskelijalta myös omatoimisuutta tiedon hankinnassa.
- mfkfk
Kyllä meillä ainakin "määrätään" ohjaajaks. Itse en niin välitä ohjata, mutta pakko se aina välillä on. Opiskelijalle en tietenkään sitä näytä että viikkoa ennen työssäoppimisen alkua on sanottu että olen ohjaaja. Mutta toisaalta, jos opiskelija on "hyvä" niin on siitä apuakin sitten harjottelun loppuaikana.
- Anonyymi
Samaa mietin itsekin, meillä opettajat saavat vapaata palkaksi siitä kun ohjaavat opiskelijaa, mutta me hoitajat emme saa siitä mitään. Tämän otan puheeksi kun seuraavan kerran opiskelijaa tarjotaan, sillä en ollut opettajien eduista aiemmin tietoinen. Kyllä se motivoisi tekemään sen lisätyön, meillä hoitajilla ei ole kun 20 Min taukoa joka menee ohjaukseen ja opettajat saavat päivittäisen suunnittelutunnin aikana ohjata omansa.
- Anonyymi
Jos toiminta ei ole lain mukaista, ota ihmeessä puheeksi. Kukaan muu ei voi tilannettasi paremmin tietää kuin sinä itse.
- Anonyymi
Mulla on ollut 2 opiskelijaa. Ei siinä viä mitään mutta kun kumpikaan ei osannut kunnolla Suomea. Toinen oli Venäjältä toinen Thaimaasta. Yritin sitten opettaa kaikkia perus asioita. Vaikea opettaa sairaalasängyn petausta kun näkee ettei toinen oikein ymmärrä vaikka kirjakieltä puhuin. Toinen häipyi johonkin ja oli lehtiä lukemassa. Toinen roikkui perässä ja tuskin ymmärsi puoliakaan. Raskasta hommaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279