Onko jalkalistojen värin valintaan olemassa jotain yleispäteviä sääntöjä? Yleensähän nuo näyttävät olevan melko lähellä lattian tai seinän sävyä.
Mutta näyttäisivätkö esimerkiksi kirsikan väriset listat oudoilta koivuparkettia ja vaaleita seiniä vasten? Listojen väri olisi tällöin valittu huoneen kalustukseen sopivaksi.
Jalkalistan värin valinta
4
9959
Vastaukset
- iamor
Mietipä tilannetta, kun huonekalut uusitaan tai uusi asukas tulee asuntoon.
Haluaisitko uusia jalkalistat muutettuasi uuteen kotiin? Epäilen, ettei se olisi ensimmäinen tehtäväsi.
Yleensä valitaan joko lattian tai seinien sävyyn, mieluummin lattiaan sopivat, sillä ihmisillä on tapana kyllästyä seiniensä tapetteihin useammin kuin lattiaansa.
Lattiat uusitaan sitten, kun ne ovat jollakin tavalla kolhiintuneet, nuhraantuneet tai vesivahingon yhteydessä, harvemmin trendien vuoksi.
Muista, että jalkalistat voivat olla myös muutakin kuin 45mm korkeat, riippuu asunnon iästä, vrt jugend-talo tai elementtitalo jne.
Harmoninen ratkaisu voi olla astetta tummempi jalkalista kuin varsinainen lattia, petsattuna tai värilakattuna.
Silmiä hivelevää lopputulosta toivon iloksenne. - valkoiset
Minä en niin välitä yleispätevistä säännöistä. Vaihtakoon sitten seuraava asukki jalkalistansa, jos haluaa. Minä laitan sellaiset kuin itse tykkään!
Nyt tulee seinälle keltaista, kattoon valkoista ja lattiaan vielä jotain parkettia, laatu ja sävy vielä mietinnässä. Jalka- ja ovilistojen väri tulee olemaan valkoinen! Halusin jotain erilaista ja raikasta, siksi valkoiset listat. - Sisustelija
Kirsikanväriset listat näyttävät oudolta koivuparketin kanssa! (Myöskään kirsikanväriset huonekalut eivät kauniisti sovi koivuparketin kanssa.) Suositttelen lattiansävyistä listaa. Jos seinät ovat valkoiset, niin myös valkoinen lattialista voi tulla kyseeseen.
- ratkaisee
Meille tulee valkoiset seinät ja muistaakseni beigensävyinen lattialaatta, joten laitan valkoiset listat. Ne eivät "hyppää silmille" eivätkä vaikeuta sisustamista.
Kirsikanväriset listat koivuparketin kanssa taitavat näyttää aika kummalliselta? Mutta makuja on monia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2602746Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391944- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois971605Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 351192
- 511120
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083