Kerron

sen ääneen jonka olen yrittänyt joskus kertoa.Tämä tilanne on niin utopinen ettei minulla ole sanoja. En voi näistä asioista puhua kenellekkään, koska tämä on ns. oma pieni salaisuuteni.

Olen seurustellut jo monen monta vuotta. Minut on viime vuoden puolela rengastettu ja suunnittelut jatkolle käynnissä. Onglema vain on tunne puolen tilanteessa. Eräs mies vei palan minusta mennessään. Ei hän sitä tahhallaan ole tehnyt, mutta niin siinä vain kävi. Hän tuntui sillä hetkellä sielunkumppaniltani, jos sellaista on olemassa.

Niin hän taitaa olla sillä koominen tilanne taitaa siltä osin olla hänellä sama, että hän on itsekkin rengatanut paremman puoliskonsa. Minun pitäisi olla onnellinen itseni puolesta. Hänenkin puolestaan olen iloinen kai, mutta en todella siihen tietyllä tasolla pysty sillä, koskaan en saanut puhua tunteistani hänelle. Tämä täytyy siis olla elämän oma ratkaisu ei tainnut hänelläkään olla tunteita minua kohtaan? Kornia kaikin puolin?

Miten elämä voi mennä näin hyvin, mutta kuitenkin päin mäntyä.
9936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvä syy ja tilaisuus karata alttarilta..

Äänestä
  • tuo tuollainen vastaus on? Hänen kanssaan voisin jopa karatakkin.

    Äänestä

  • /aloittaja) kirjoitti:

    tuo tuollainen vastaus on? Hänen kanssaan voisin jopa karatakkin.

    että kuka pystyy menemään naimisiin jos tunnepuolen tilanne ei ole kunnossa??

    Äänestä

  • vastaus-- kirjoitti:

    että kuka pystyy menemään naimisiin jos tunnepuolen tilanne ei ole kunnossa??

    Kyllä siihen pystyy! Menemään naimisiin jos tunnepuolen tilanne ei ole kunnossa. Kyllä pystyy itselleen valehtelemaan, tilanne muuttuu vähäksi aikaa jopa siedettäväksi, onnelliseksikin. Mutta tulee aika, jolloin käsittää tekemänsä virheen ja silloin kärsii!

    Itselleen on helppo valehdella, mutta kannattaako se? On helppo ajatella, että tekee järkevän päätöksen, mutta se saattaa kostautua.

    Itselleni on käynyt juuri niin. Mietin nyt eroa, koska kuuntelin liikaa järkeä, valehdellen itselleni. Olemme samankaltaiset, mutta liian erilaiset!

    Jokainen tietysti tekee omat ratkaisunsa. Toiveena, ettei katuisi myöhemmin.

    Äänestä

  • tähän kirjoitti:

    mieltä edellisen kanssa tämän lisäksi, kun toinen vaihtoehto ei edes ole vapailla markkinoilla on helppo jäädä tähän.

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    mieltä edellisen kanssa tämän lisäksi, kun toinen vaihtoehto ei edes ole vapailla markkinoilla on helppo jäädä tähän.

    Mistäs tiedät,ettei tällä todellisella ihastuksen/rakkauden kohteellasi ole samantapaisia tunteita sinua kohtaan, älä vain juokse onnesi ohi yrittämättä, tulet katumaan sitä tulevaisuudessa syvästi!.

    Lähipiirin epäonistuneita kihlauksia/avioliittoja nähtyäni en voi kuin ihmetellä suuresti, että mikä saa ihmisen TYYTYMÄÄN turvalliseen ja tylsään avioliittoon,jossa ei ole todellista tunnetta ja syvää rakkautta, vaikka ehkä taloudelliset kulissit saattavatkin olla kunnossa.

    Sitten sitä haikaillaan 30-40 vuotiaana sen menetetyn rakkauden perään,mutta myöhäistähän se silloin yleensä jo on, joten kuuntele SYDÄNTÄSI, luota tunteisiisi ja uskalla kokeilla riskilläkin, koska vanha totuus kuuluu, ettei ilman pientä riskinottoa yleensä saavuta elämässään mitään kovin suurta ja kaunista, korkeintaan perinteisen keskiluokkaisen "perhe idyllin" huonoine parisuhteineen ja asuntolainoineen (joka pitää perheen kasassa).

    KUUNTELE SYDÄNTÄSI, kunnes on liian myöhäistä.

    Äänestä

  • kuiskauksia kirjoitti:

    Hyvä arvasu siitä, että hänellä ei ole minkään lsidis tunteita minua kohtaan. Toisaalta meistä molemmat ovat pirkässä suhteessa ja siitä kuka tahansa pystyy laskemaaan, että kovin nuoria emme kumpikaan ole. Tosin nuori minä kyllä olen en sitä kiellä ja elämä on aina täynnä yllätyksiä. En minä ala sotkea kenenkään liittoa enää siinä vaiheessa jos toisen on päättänyt kihlatta. Olen siinä kuvassa , että mies todella on tosissaan silloin, kun kihlaa pitkä aikaisen elämänkumppanin. minä tiedsän turhaa tässsä tätä tunnetta purkaan, kun mitään ei ole ollut aikä tule. Vain jänniä yhtäläisyyksiä meidän elämässämme on, kuten tuo sormustus jotain.

    Äänestä

  • on <aloittaja> kirjoitti:

    Oikeasti aikuiset ihmiset lopettakaa nuo hiekkalaatikkoleikit. Minä kihlauduin, no hänkin sitten, kumpi ensimmäisenä naimisiin? Teillä on jotain vakavasti vialla tunne-elämässä, kun leikitte toistenne tunteilla.

    Äänestä

  • leikkii... kirjoitti:

    Oikeasti aikuiset ihmiset lopettakaa nuo hiekkalaatikkoleikit. Minä kihlauduin, no hänkin sitten, kumpi ensimmäisenä naimisiin? Teillä on jotain vakavasti vialla tunne-elämässä, kun leikitte toistenne tunteilla.

    tuskinpa hän nyt kuitenkaan kihlasi avokkiaan sen vuoksi, että kuuli minun olevan kihloissa? Vai voisko se sittenkin olla mahdollista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaiken kirjoitti:

sen ääneen jonka olen yrittänyt joskus kertoa.Tämä tilanne on niin utopinen ettei minulla ole sanoja. En voi näistä asioista puhua kenellekkään, koska tämä on ns. oma pieni salaisuuteni.

Olen seurustellut jo monen monta vuotta. Minut on viime vuoden puolela rengastettu ja suunnittelut jatkolle käynnissä. Onglema vain on tunne puolen tilanteessa. Eräs mies vei palan minusta mennessään. Ei hän sitä tahhallaan ole tehnyt, mutta niin siinä vain kävi. Hän tuntui sillä hetkellä sielunkumppaniltani, jos sellaista on olemassa.

Niin hän taitaa olla sillä koominen tilanne taitaa siltä osin olla hänellä sama, että hän on itsekkin rengatanut paremman puoliskonsa. Minun pitäisi olla onnellinen itseni puolesta. Hänenkin puolestaan olen iloinen kai, mutta en todella siihen tietyllä tasolla pysty sillä, koskaan en saanut puhua tunteistani hänelle. Tämä täytyy siis olla elämän oma ratkaisu ei tainnut hänelläkään olla tunteita minua kohtaan? Kornia kaikin puolin?

Miten elämä voi mennä näin hyvin, mutta kuitenkin päin mäntyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu