On minunkin aika kohdata totuus ja alistua kohtaloon. Vaikka kuinka kieltäisin tunteeni, ei tämä olo helpota ollenkaan. Voi kumpa saisin kyvyn nähdä kaiken tämän tarkoituksen, jotta voisin kevyemmin mielin irroittaa vanhoista kuvioista ja tottumuksista -häntä ajattelu mukaan lukien.
Vaikka hakkaisin päätäni seinään se ei muuta sitä tosiasiaa, että hänen puolelta kylmyys puhaltaa. Se puhaltaa toiveilleni olla enemmän, olla pari, elää suhteessa hänen kanssaan.
Kaiken tämän tunteiden myllerryksessä, niin ikävässä, surussa kuin rakkaudessakin yritän lopettaa hänestä unelmoinnin ja sitä kautta pyrkiä normaali päivärutiiniin. Se ei vain ole onnistunut yrityksistä huolimatta..
Myönnän särkyneen sydämeni. Myönnän eläneeni pilvilinnoissa. Ja kyllä, meidän välisen asiallisen keskustelun jälkeenkin, myönnän yhä unelvoivani hänestä. Murruin ja nousin jälleen tuttuun kuvioon. Tästä psykoosista on vaikea päästää irti. Sitä kun on niin toiveikas, en näe mitään syytä miksen olisi. Mutta samalla näen yhden painavaakin painavamman syyn: Hän sanoi, ettei tule meitä.
Miksi ei sydän kuuntele? Kaikki järki ja todellisuus puhuu sen puolesta, että minun pitäsi jo yrittää päästä yli tästä, jatkaa elämää. Sen aionkin tehdä.
Mutta.. ei onnistu. Aina tulee joku tekosyy miksi jatkaa unelmointia.
Miten vaikeaa tämän pitää ylipäätänsä olla? Jos aloittaisin hyväksymällä heikkouteni? Tunteeni? Liian paljon pohdittavaa. Tekisi mieli vaan antaa mennä ja rakastaa vaikka kaukaa, satuttaa itseäni. Miksi takerrun?
Minulla ei ole kasvoja mitä pudottaa. En ole menettänyt mitään, maailma yhä pyörii radallaan. Miksi silti elämäni, koko universumini on kääntynyt ylösalaisin..?
Kivat.
Jos jaksoit lukea tään niin olet kärsivällinen. Viestini ei ole tarkoitettu kenellekään. Halusin vain purkaa tuntojani sillä minun tunteeni eivät jätä minua rauhaan. Ehkä jonkun näkemys asiaan saisi hetkellisesti mieleni rauhoittumaan..
terv. Nainen jolla on miljoona lusikkaa, mutta tarvitsisi vain veitsen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ette voi olla yhdessä, eikö hän tunne samoin? Vai onko varattu? Kyllä sä ajallaan unohdat:). Tiesitkö, että vaikka saa kylmää vettä toiselta niskaansa, niin siitä toipuu, mutta se valinnan tekijä voi joutua puntaroimaan vielä kauan tekikö oikean valinnan jne. Jos on esim varattu ja valitsee oman puolisonsa, niin silloin hän todennäköisesti rakastaa kuitenkin enemmän häntä ja hyvä, että tuli ratkaisu, ei se pilvilinnoissa eläminen ole oikein ja siinä sattuu vaan enemmän suhun kokoajan. lisäksi tuhlaat omaa aikaasi, sitä joka sua odottelee jossain joku kerta:) Tsemppiä ja hei kerro enemmän, juttusi oli kiinnostavaa luettavaa:)
No siis, olemme puhuttu meistä ja kerroin tunteistani ja toiveistani hänen suhteen mutta hän ei tunne samoin. Sanoi ihan suoraan ja eipä tässä sitten mitään, kavereita olemme.
Mutta ongelmani on kuitenkin se, että vaikka olen tietoinen hänen tunteistaan niin yhä olen toiveikas hänen suhteen. Sitä se on kun sydän ei kuuntele, se elää ihan omaa elämäänsä. Periaatteessa olen hyväksynyt tilanteen mutta toisaalta, jokin sanoo ettei pitäisi luovuttaa vielä.. ja hän ei seurustele joten tuskin tähän liittyy kolmatta osapuolta. Hänen sanojensa mukaan hän ei vaan tunne minua kohtaan mitään sen suurempaa.
Se jokin, mikä sanoo ettei pidä luovuttaa.. en tiedä, se taitaa olla vaan typerä päähänpinttymä, tottumus joka ajaa minut unelmoimaan yhä uudestaan ja uudestaan. TAI se, että minulla on tunne että hän ei kertonut totuutta, että hänellä on tunteita minua kohtaan. Ehkä luen sen hänen käyttäytymisestään tai jostain. Kai jokainen uskoo niin rakkauden/ihastuksen kohteestaan... Typerää.
Olen ollut niin sokea ja tyhmä. En ole päässyt tästä yli.. tuskin vielä ihan heti pääsenkään. Onneksi en sentään ravaa neljän seinän sisällä ja hoe hänen nimeään, arki sujuu ja on muutakin ajateltavaa. Mutta iltaisin aina ennen kuin menee nukkumaan ja on se "oma" hetki. Hän mielessä.
Noh, on se päivä huomennakin.. Ja toki on hyvä että ratkaisu saatiin mutta ei se minuun ole mitenkään vaikuttanut. Ehkä surettaa mutta mikään ei ole muuttunut sydämessä. Se on kuuro kun se ei kuullut mitä sanottiin. Eikä se usko vaikka toistan samaa, se ei suostu lopettamaan.
Apuva :(