Niin elikä olimme ystävien kanssa istumassa iltaa, olin aikaisemmin polttanut kannabista ja ystäväni olivat juoneet kaljaa. Pilvi alkoi laantua, joten kysyin eräältä kaveriltani tietäisikö hän missä täällä on lähin bongi. No kaverini opasti minut auliisti läheiseen metikköön jossa oli laadukas akryylibongi.
Vedin ensin itse savut ja sitten tarjosin kaverilleni putkellisen savua. Eräs naispuolinen kaverini kysyi saisiko hänkin kokeilla kun ei ole koskaan ennen kokeillut.
Pidin ensin ideaa huonona, mutta kun hänen poikaystäväkin pyysi minua tarjoamaan tytölle paukut niin mitäs siinä vastutelemaan.
Ensimmäisen henkosen jälkeen tyttö alkoi naureskelemaan, lähdin kuselle. Kun olin metsän laidassa kaverini kysyivät voisinko tarjota toiset savut tytölle, sanoin että joo.
Pian tytölle tuli huono olo. Yhtäkkiä hän alkoi sätkimään, jonkinlaisia kouristuksia. En ollut koskaan nähnyt mitään tällaista ja pelästyimme kaikki. Pidimme käsiä hänen pään alla ettei hän löisi päätään mihinkään. Pian hän rauhoittui, mutta hengitti kiivaasti ja syke oli erittäin korkea.
Bongille meidät opastanut kaveri juoksi kioskille ja osti pullon vettä, koska tyttö halusi. Sitten tyttö joi vettä ja alkoi makaamaan maassa edelleen valittaen ja voihkien.
Yhtäkkiä hän nousi seisomaan ja juoksi tielle, siihen hän asettui makuulleen. Juoksimme äkkiä perään ja kannoimme hänet takaisin metsään. Luojan kiitos tiellä ei liikkunut autoja silloin.
Pian tyttö tuli ihan maaniseksi ja hihitteli vain ja hyppeli. Lopun iltaa hän selitti jotain niin nopeasti ettemme saaneet selvää.
Seuraavana päivänä hän oli aivan normaali, mutta hiljainen ja masentuneen oloinen. Eikä hän muistanut kaikkea mitä oli tehnyt illan aikana.
Tyttö oli 18-vuotias, normaalirakenteinen ja hän oli juonut 8 kaljaa illan mittaan.
Niin että tuollaistakin se pilvi voi aiheuttaa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen kuullut joidenkin henkilöiden reagoivan kannabikseen melko odottamattomilla tavoilla (esim. eräällä henkilöllä hänen kertomuksensa mukaan näkökenttä peittyi täysin valkoisella useiksi kymmeniksi minuuteiksi ensimmäisellä kerralla, eikä hän nähnyt mitään).
Oletettavaa kuitenkin on, että kuvailemassasi tapauksessa nuo ohimennen mainitsemasi 8 olutta olivat syypää kummalliseen käyttäytymiseen.
Alkoholista voi mennä kannabiksen kanssa yhdessä nautittuna todella sekaisin (yleensä negatiivisessa mielessä, voimakasta pahoinvointia yms).
Sydämentykytykset taas ovat kannabikselle ominaisia. Itsellenikin tulee yleensä varsin voimakasta sykkeen nousua, joka tekee alussa olosta epämukavan.
Kuten jo sanottiin, kalja oli varmasti yksi tekijä. Muistinmenetys on todnäk siitä. Toinen on se, että tytsy tempaisi överit.
Kokeneen harrastajan pitäisi tietää ettei ekakertalaiselle voi mitään puolen gemman paukkuja tarjota. Tai ettei välttämättä kannata tarjota kaksia viiden minuutin sisään.
No kun väsärissä oli aloitettaessa joku 0,3 gemmiä.
Siis pesän pohja ei edes peittynyt siitä materiaalista. Savuakin tuli aika mitättömästi, sellaset "utuiset" vaan.
Toi on kyllä aika epätavallista.. Mä en oo ainakaan koskaan kuullu, että jollain pilvi ois toiminu tolleen.. ilmeisesti kannabis ei sitte sovi kaikille, mutta aika monille kyllä..
jaaaa, no ihan tästä Originaalista luonnon pilvestä en ole kuullut vastaavan laista, mutta näistä synteettisistä yhdisteistä olen kuullut paljonkin vastaavaa stooria.
8 kaljaa on nuorelle tytölle jo aika paljon. Siihen kun polttaa pilveä päälle niin en ihmettele jos on ollut vähän outoa käytös. Siihen mukaanluettuna nuorelle tyypillinen esittäminen.
placebo