Tsemppiä!

Itse sairastuin loppukesästä, kun salama kirkkaalta taivaalta. Oireet oli hirveän fyysisiä, mutta pelkäsin kohtauksissa myös sekoavani. Nuo "kohtaukset" tosin kestivät vuorokausia aluksi, etten tiedä voiko tätä nyt paniikkihäiriöksi virallisesti kutsua. Olin niin sairas silloin, että tuskin pystyin kävelemään tai syömään. Aivan loppu henkisesti ja fyysisesti.
Mahdollisia sairauksia suljettiin pois useita sisätautilääkärin avulla, joka lopulta lähetti psykologille. Sain lyhytkestoisen psykoterapian ja pääsin ongelmani ytimeen, joka olikin parisuhteessani.
Ahdistus ja paniikki eivät kuitenkaan kadonneet, vaikka hallitsinkin tilanteen paremmin, ymmärsin itseäni ja hyväksyin tunteeni ja fyysiset reaktiot.
Joulukuun puolivälissä aloitin Cipralexlääkityksen pitkän harkinnan jälkeen. Sain elämäni takaisin muutamassa viikossa. Olin taas oma itseni. En kuitenkaan aio jättää asiaa tähän vaan käydä pitkän keskustelun itseni kanssa ja pyrkiä henkiseen kasvuun. Olenhan vasta nuori aikuinen, ja elänyt tavalla, joka sekoitti psyykeni. Onneksi elimistö toimii psyyken kanssa yhteistyössä: jos pää ei suostu vastaanottamaan tietoa (=todellisuutta, esim. parisuhteessa), keho tekee sen pään puolesta.

Koittakaa jaksaa, etsikää itseänne ja hyväksykää sairautenne. Se oli ainakin minulla lähtölaukaus paranemiseen. Tiedän, että on helppo sanoa, nyt kun voin jo hyvin. Ja lääkitystä kannatankin nimenomaan sen takia, että sen fyysisen ja henkisen tuskan, jonka kanssa elin, en olisi voinut käsitellä näitä asioita ja päästä itse ongelman ytimeen. Koska kun on tarpeeksi paha olla, ei voi keskittyä kun siihen hetkeen ja hengissä säilymiseen.
0160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kaikille!! kirjoitti:

Itse sairastuin loppukesästä, kun salama kirkkaalta taivaalta. Oireet oli hirveän fyysisiä, mutta pelkäsin kohtauksissa myös sekoavani. Nuo "kohtaukset" tosin kestivät vuorokausia aluksi, etten tiedä voiko tätä nyt paniikkihäiriöksi virallisesti kutsua. Olin niin sairas silloin, että tuskin pystyin kävelemään tai syömään. Aivan loppu henkisesti ja fyysisesti.
Mahdollisia sairauksia suljettiin pois useita sisätautilääkärin avulla, joka lopulta lähetti psykologille. Sain lyhytkestoisen psykoterapian ja pääsin ongelmani ytimeen, joka olikin parisuhteessani.
Ahdistus ja paniikki eivät kuitenkaan kadonneet, vaikka hallitsinkin tilanteen paremmin, ymmärsin itseäni ja hyväksyin tunteeni ja fyysiset reaktiot.
Joulukuun puolivälissä aloitin Cipralexlääkityksen pitkän harkinnan jälkeen. Sain elämäni takaisin muutamassa viikossa. Olin taas oma itseni. En kuitenkaan aio jättää asiaa tähän vaan käydä pitkän keskustelun itseni kanssa ja pyrkiä henkiseen kasvuun. Olenhan vasta nuori aikuinen, ja elänyt tavalla, joka sekoitti psyykeni. Onneksi elimistö toimii psyyken kanssa yhteistyössä: jos pää ei suostu vastaanottamaan tietoa (=todellisuutta, esim. parisuhteessa), keho tekee sen pään puolesta.

Koittakaa jaksaa, etsikää itseänne ja hyväksykää sairautenne. Se oli ainakin minulla lähtölaukaus paranemiseen. Tiedän, että on helppo sanoa, nyt kun voin jo hyvin. Ja lääkitystä kannatankin nimenomaan sen takia, että sen fyysisen ja henkisen tuskan, jonka kanssa elin, en olisi voinut käsitellä näitä asioita ja päästä itse ongelman ytimeen. Koska kun on tarpeeksi paha olla, ei voi keskittyä kun siihen hetkeen ja hengissä säilymiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu