Itse sairastuin loppukesästä, kun salama kirkkaalta taivaalta. Oireet oli hirveän fyysisiä, mutta pelkäsin kohtauksissa myös sekoavani. Nuo "kohtaukset" tosin kestivät vuorokausia aluksi, etten tiedä voiko tätä nyt paniikkihäiriöksi virallisesti kutsua. Olin niin sairas silloin, että tuskin pystyin kävelemään tai syömään. Aivan loppu henkisesti ja fyysisesti.
Mahdollisia sairauksia suljettiin pois useita sisätautilääkärin avulla, joka lopulta lähetti psykologille. Sain lyhytkestoisen psykoterapian ja pääsin ongelmani ytimeen, joka olikin parisuhteessani.
Ahdistus ja paniikki eivät kuitenkaan kadonneet, vaikka hallitsinkin tilanteen paremmin, ymmärsin itseäni ja hyväksyin tunteeni ja fyysiset reaktiot.
Joulukuun puolivälissä aloitin Cipralexlääkityksen pitkän harkinnan jälkeen. Sain elämäni takaisin muutamassa viikossa. Olin taas oma itseni. En kuitenkaan aio jättää asiaa tähän vaan käydä pitkän keskustelun itseni kanssa ja pyrkiä henkiseen kasvuun. Olenhan vasta nuori aikuinen, ja elänyt tavalla, joka sekoitti psyykeni. Onneksi elimistö toimii psyyken kanssa yhteistyössä: jos pää ei suostu vastaanottamaan tietoa (=todellisuutta, esim. parisuhteessa), keho tekee sen pään puolesta.
Koittakaa jaksaa, etsikää itseänne ja hyväksykää sairautenne. Se oli ainakin minulla lähtölaukaus paranemiseen. Tiedän, että on helppo sanoa, nyt kun voin jo hyvin. Ja lääkitystä kannatankin nimenomaan sen takia, että sen fyysisen ja henkisen tuskan, jonka kanssa elin, en olisi voinut käsitellä näitä asioita ja päästä itse ongelman ytimeen. Koska kun on tarpeeksi paha olla, ei voi keskittyä kun siihen hetkeen ja hengissä säilymiseen.
Mahdollisia sairauksia suljettiin pois useita sisätautilääkärin avulla, joka lopulta lähetti psykologille. Sain lyhytkestoisen psykoterapian ja pääsin ongelmani ytimeen, joka olikin parisuhteessani.
Ahdistus ja paniikki eivät kuitenkaan kadonneet, vaikka hallitsinkin tilanteen paremmin, ymmärsin itseäni ja hyväksyin tunteeni ja fyysiset reaktiot.
Joulukuun puolivälissä aloitin Cipralexlääkityksen pitkän harkinnan jälkeen. Sain elämäni takaisin muutamassa viikossa. Olin taas oma itseni. En kuitenkaan aio jättää asiaa tähän vaan käydä pitkän keskustelun itseni kanssa ja pyrkiä henkiseen kasvuun. Olenhan vasta nuori aikuinen, ja elänyt tavalla, joka sekoitti psyykeni. Onneksi elimistö toimii psyyken kanssa yhteistyössä: jos pää ei suostu vastaanottamaan tietoa (=todellisuutta, esim. parisuhteessa), keho tekee sen pään puolesta.
Koittakaa jaksaa, etsikää itseänne ja hyväksykää sairautenne. Se oli ainakin minulla lähtölaukaus paranemiseen. Tiedän, että on helppo sanoa, nyt kun voin jo hyvin. Ja lääkitystä kannatankin nimenomaan sen takia, että sen fyysisen ja henkisen tuskan, jonka kanssa elin, en olisi voinut käsitellä näitä asioita ja päästä itse ongelman ytimeen. Koska kun on tarpeeksi paha olla, ei voi keskittyä kun siihen hetkeen ja hengissä säilymiseen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.