En jaksaisi enää tätä tunnetta, mikä mulla on joka ikinen päivä.
Olen 22-vuotias ja seurustellut mukavan miehen kanssa vähän yli vuoden verran.
Musta on tullut ihan kamala. Tutkin tekstarit sekä puhelut tarkasti. En anna miehen nähdä tyttöpuolisia kavereita, tai ainakin suutun siitä kovasti jos se näkee niitä tai soittelee. Vaikka tiedän ihan hyvin, että ne on ihan vaan kavereita. Silti, tuun raivon valtaan jos jotain sellasta tapahtuu.
En pysty enää hallitsemaan mustasukkaisuuttani. Mies tietää tästä ongelmasta, ja osaan puhua tästä sille. En pidä mitään sisälläni, vaan sanon kyllä suoraan mitä tunnen ja ajattelen.
Mies sanoo että se ei kohta enää halua kertoa mulle mistään asioista, koska tietää mun reaktion. Ja ymmärrän kyllä häntä aivan hyvin. Nostan metelin todella pienistäkin jutuista..(mulle ne on silti suuria asioita)
Voitte vaan arvata miten suhtuduin, kun mies oli ollut kavereineen juhlimassa ja olivat olleet saunomassa, myöskin muutama nainen oli ollut samassa saunassa. En tykännyt yhtään!!
En haluaisi päästää miestä kavereiden kanssa juhlimaan/baariin, koska pelkään että siellä tapahtuu jotain. Tapaa siellä jonkun...
Mies sanoi kerran että jokainen mies ja varmaan nainenkin nähdessään vastakkaista sukupuolta olevan henkilön, ensimmäisenä ajattelee että voisiko tuon kanssa harrastaa seksiä, tai miltä se tuntuisi. Itse en ainakaan näin ajattele. Ja nyt ajattelen aina jos ollaan yhdessä jossain, että noh, tuon kanssa se varmaan haluaisi sänkyyn.
Tämä on ihan kamalaa, ja pahenee koko ajan...
Mies ei ole pettänyt mua koskaan. Silti en luota häneen... Johtuu varmaan aikaisemmista suhteistani. Itseluottamus ei myöskään ole korkealla, se pitäisi jotenkin saada yllemmäs, mutta miten, kun aina mut on petetty ja jätetty ihan kirkkaalta taivaalta, vaikka olen ollut todella onnellinen.
En vaan enää tiedä mitä tehdä.. Masentaa suuresti, kun en pysty luottamaan täysin.. Tämä tietysti vaikuttaa suhteeseemme. Olen yrittäny "muuttua" tässä asiassa mutta se ei vain onnistu.
Mies on ihana ja tiedän että rakastaa minua. Mutta ei kumminkaan näytä tunteita mitenkään paljon. Mä tarvitsen läheisyyttä ja helliä sanoja. Mies ei niitä riittävästi anna. Tuntuu vaan että muut asiat on välillä tärkeempiä kun minä. Olen puhunut tästä hänelle. Mies vaan sanoo että ei ole koskaan tottunut hirveesti näyttämään tunteitaan, mutta se ei tarkoita etteikö välittäisi musta.
Äh, en vaan ymmärrä.. Hän ei vaan pysty antamaan mulle sitä mitä tarvitsen.
Miten tästä pääsee yli..?
Apuja ja vinkkejä olisi kiva saada :)
Olen 22-vuotias ja seurustellut mukavan miehen kanssa vähän yli vuoden verran.
Musta on tullut ihan kamala. Tutkin tekstarit sekä puhelut tarkasti. En anna miehen nähdä tyttöpuolisia kavereita, tai ainakin suutun siitä kovasti jos se näkee niitä tai soittelee. Vaikka tiedän ihan hyvin, että ne on ihan vaan kavereita. Silti, tuun raivon valtaan jos jotain sellasta tapahtuu.
En pysty enää hallitsemaan mustasukkaisuuttani. Mies tietää tästä ongelmasta, ja osaan puhua tästä sille. En pidä mitään sisälläni, vaan sanon kyllä suoraan mitä tunnen ja ajattelen.
Mies sanoo että se ei kohta enää halua kertoa mulle mistään asioista, koska tietää mun reaktion. Ja ymmärrän kyllä häntä aivan hyvin. Nostan metelin todella pienistäkin jutuista..(mulle ne on silti suuria asioita)
Voitte vaan arvata miten suhtuduin, kun mies oli ollut kavereineen juhlimassa ja olivat olleet saunomassa, myöskin muutama nainen oli ollut samassa saunassa. En tykännyt yhtään!!
En haluaisi päästää miestä kavereiden kanssa juhlimaan/baariin, koska pelkään että siellä tapahtuu jotain. Tapaa siellä jonkun...
Mies sanoi kerran että jokainen mies ja varmaan nainenkin nähdessään vastakkaista sukupuolta olevan henkilön, ensimmäisenä ajattelee että voisiko tuon kanssa harrastaa seksiä, tai miltä se tuntuisi. Itse en ainakaan näin ajattele. Ja nyt ajattelen aina jos ollaan yhdessä jossain, että noh, tuon kanssa se varmaan haluaisi sänkyyn.
Tämä on ihan kamalaa, ja pahenee koko ajan...
Mies ei ole pettänyt mua koskaan. Silti en luota häneen... Johtuu varmaan aikaisemmista suhteistani. Itseluottamus ei myöskään ole korkealla, se pitäisi jotenkin saada yllemmäs, mutta miten, kun aina mut on petetty ja jätetty ihan kirkkaalta taivaalta, vaikka olen ollut todella onnellinen.
En vaan enää tiedä mitä tehdä.. Masentaa suuresti, kun en pysty luottamaan täysin.. Tämä tietysti vaikuttaa suhteeseemme. Olen yrittäny "muuttua" tässä asiassa mutta se ei vain onnistu.
Mies on ihana ja tiedän että rakastaa minua. Mutta ei kumminkaan näytä tunteita mitenkään paljon. Mä tarvitsen läheisyyttä ja helliä sanoja. Mies ei niitä riittävästi anna. Tuntuu vaan että muut asiat on välillä tärkeempiä kun minä. Olen puhunut tästä hänelle. Mies vaan sanoo että ei ole koskaan tottunut hirveesti näyttämään tunteitaan, mutta se ei tarkoita etteikö välittäisi musta.
Äh, en vaan ymmärrä.. Hän ei vaan pysty antamaan mulle sitä mitä tarvitsen.
Miten tästä pääsee yli..?
Apuja ja vinkkejä olisi kiva saada :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
olet väärän tyypin kanssa. ootte kumpikin hyviä tyyppejä, mutta teillä on erilaiset näkemykset asioista. seuraavan kerran voit valita seukkakumppanin niin, että ette ala heti olemaan tiiviisti yhdessä vaan alatte ihan kaveripohjalta. seuraa tarkemmin mitä mieltä hän on ja mistä pitää, mistä ei.
Olen kanssa miettinyt että ehkä mies tosiaan on mulle väärä henkilö. Sanonut myös hänelle siitä. Vaikka tiedän että tää ongelma johtuu täysin musta, mulla tässä se ongelma on, eikä se ole tehnyt mitään väärää.
Enkä tietenkään haluais luopua tästä miehestä tämän takia.
Ollaan todella erilaisia ihmisiä ja ajatellaan asioista hyvinkin erilailla! Mutta silti tykätään hirveesti toisistamme. Tämä on tosi ahdistavaa, kun en haluais sen takia erota...
Ensinnäkin voin kertoa, että tiedän tarkalleen, miltä susta tuntuu, koska olen kokenut saman. Ootko ihan varma, että sovitte yhteen? Koetko olosi hyväksi tämän miehen kanssa tilanteessa kuin tilanteessa? Onko hän ystäväsi vai ennenminkin rakastajasi? Tukeeko hän sua tarpeeksi ja viettääkö tarpeeksi aikaa ja osoittaa hyväksyntää vai pyöriikö muut asiat mielessä? Mitä sinä merkitset hänelle? Joskus epäilyillä todella on myös syynsä. Naisen vaisto pelaa usein hyvin. Tosin joskus liioitteluakin voi olla. Lopeta kuitenkin itsesi kiduttaminen. Se ei ole sen arvoista. Mieti tarkkaan, onko hän se oikea ja sen arvoista, että aloitat taistelun tuota kavalaa tunnetta vastaan.
En todellakaan ole varma siitä sovimmeko toisillemme tai olemmeko oikeita henkilöitä toisillemme. Ollaan ja ei olla.
Tunnen oloni yleensä hyväksi hänen seurassaan. Jokaisessa tilanteessa en kylläkään. Mutta luulen sen olevan ihan normaalia? Tai sitten ei.
Hän on mulle hyvä ystävä sekä ihana poikaystävä. Pitää huolta ja rakastaa.
Hän kyllä hyväksyy mut tälläisenä kun olen ja kuuntelee aina kun mulla on jotain sydämellä. Kyllä mä merkitsen paljon hänelle, mutta haluisin että se osoittais sen useammin. Onhan hän hyvä mulle, mut silti jokin puuttuu, jokin mitä tarvitsisin. Suhteessa jokin on hullusti, kun mun tarvitsee käyttäytyä näin. Tiedän että suurin vika on mussa, mutta tiedän että se johtuu tästä ihmisestä...
Ahdistaa vaan kaikki nää jutut tosi paljon... Vaikka ollaankin puhuttu näistä aika paljon. Ei muutosta vaan oo vielä ainakaan tullut.
Sellaset pienet kommentit ja mielipiteet, joista ollaan aina eri mieltä saa mut ahdistumaan.
Kerran kysyin, että mitäs jos tulisin nyt raskaaksi? Siihen se vaan tokas, että ehdottaisin aborttia tässä tilanteessa (kun ei ole vielä asuntoa, opiskelut kesken, töitä yms) Se sai mut järkyttymään, että MUN poikaystävä haluaa abortin, vaikka selvittäis varmasti jos vauva olis tulossa.
Jos sä "iina25" oot kokenu samaa, niin mitä sä teit ja miten pääsit eroon tuntemuksistas?
:)
Ei ole ihme jos levottumuus on sydämmessäs.Ai että oikein saunoo porukalla.Miksei sinua otettu kimppaan.Tehtiinkö sinun tietämättä.?Ettei vain ollut kimppakivaa siellä.Äiä tekee teoillaan sinut mastasukkaiseksi.Miten sit kun sinä kerrot saunoneen porukassa miesten kaa.????Yks kaunispäivä eroatte.Ei tuollasta kestä kukaan.Syy on kaveris, et sinulla on paha olla.EI SINUN.! Kirj.Elämää kokenu.!
Jospa palaisit koulun penkille ja kävisit sen amiksen loppuun, niin ehkä oppisit kirjoittamaan. On se kumma ku nippanappa peruskoulun käyneet juntit tulee tänne kirjoittelemaan ja neuvomaan "elämää nähneenä". Ja mistä lähtien saunominen on johtanut automaattisesti kimppakivaan..
Ketjun aloittajalle sen verran, että omat ongelmat harvoin häviää kumppania vaihtamalla. Oma tyttöystäväni ole ennen kaltaisesi, mutta yhdessä työtä tekemällä hän on muuttunut todella paljon. Hänellä oli ainakin oman itseluottamuksensa kanssa paljon tekemistä ja nyt ollaan jo paljon paremmalla tasolla.. Tsemppiä.
Terv. Elämää kokenut
...nainen hyvä... alat miettimään, että mikä sut pistää ajttelemaan näin ? Missä itsetunto? Sillä jokainenhan meistä naisista taitaa ajatella niin ettei me riitetä yhtään mihinkään. Vaikka oikeesti riitettäskin ! Hmm... jospa työn kautta, harrastusten kautta taikka itsetutkiskelun kautta saisit itselles uutta kipinää ja muuta mietittävää, entä vain poikaystäväsi menemiset ajatuksissa? Varmasti olet upea nainen... ota ohjat itselles ! Rakasta itseäsi !
Kiitos Ziva kannustuksesta. Yritän kovasti saada itselleni paremman itseluottamuksen, en tiedä miten se onkaan vajonnut näin alas, vaikka tiedän että olenkin kaunis tyttö :) Jotenkin sitä vaan ajattelee, että ehkä en riitä, ehkä se haluaa katsella silti muita. Todella monimutkaista, mutta lupaan yrittää, vaikka tiedän että se tulee olemaan vaikeeta. Pitää vaan päästä irti noista mustasukkasuuspuuskista. En kestä enää itekään itteänni!! Sairasta touhua :)