Aaloin ihmetellä, minkä takia nykyään monesta uudessa purjeveneestä puuttuu lähes kokonaan avotilan takareunus ? Eikös siinä voi käydä niin, että takaapäin tuleva aalto pyyhkäisee avotilaan ja hyvällä lykyllä vielä kajuutan luukku on auki... Vai käyttäytyykö purjevene niin, että nostaa aina ahteriaan, joten aalto jää alle ? Nimim. kerran purjeveneessä ollut !
Avotilan
takareunasta
263798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ei tarvitse alkaa pumppaamaan tuhatta litraa sitloodasta samaanaikaan kun X:t katoaa horisonttiin!?
Kyllä niin voi käydä eikä Adlar Colesin "Heavy Weather Sailing"-kirja todellakaan puhu satuja.
Yleensä myötäaallokossa vene ottaa aallot alleen ja istuinlaatikkoon tulee vain roiskeita. Joskus sitten aalto murtuu rytinällä istuinlaatikkoon. Toissa vuoden toukokuun puolivälissä koin "poopingin" ensi kertaa Itämeren ylityksessä. Oli kovatuulinen lenssi. Luukut oli suljettuina, mutta silti roiskeita pääsi sisätiloihin asti. Istuinlaatikko täyttyi piripintaan.
Perään avoin sitloora varmaankin tyhjenee nopeasti, mutta samalla menee kaikki siellä ollut kamakin mereen.
Katsoin mitä googlesta löytyy. Tässä määritelmä ja yksi tarina:
pooped=
A wave that breaks over the stern of the boat.
http://www.yachtsentinel.co.uk/pooped.htm
Hankkimalla riittävän iso vene http://www.force50.org/forum/cmps_index.php?s=a802a26f0db68cd77cff132bf8f01520&
Jonka mukavuusluku on yli 50 http://www.sailingusa.info/motion_comfort.htm
:):):):)
Tämä spämmäri laulaa b-miehetkin suohon mennen tullen. Koittakaapa joku kysyä huippuraaseria veneeksi...
"Perään avoin sitloora varmaankin tyhjenee nopeasti, mutta samalla menee kaikki siellä ollut kamakin mereen. "
Mitä kamaa tarkoitat ja miten mereen meno
on vähäisempää, jos avotila on piripintaan täynnä?
Vieläkin ihmettelen.....
Takaa avoin sitloora kuuluu raaseriin. Matkaveneessä mieluummin suojainen.
Isoille merille aikovan kannattaa katsella sellaista venettä, jossa istuinlaatikko on melko pieni ja sen tyhjennysputket isot. Aika usein tyhjennysputket on liian pienet, jolloin avotila tyhjenee varsin hitaasti. Istuinlaatikon täyttyminen ei saisi muuttaa veneen vakausta eikä kastella sähkölaitteita - eikä päästää vettä sisätiloihin.
Ennen avotilaan murtuvia aaltoja tosiaankin pelättiin ja veneen rakenteista tehtiin erittäin vankkoja ja istuinlaatikon ja kajuutan välissä oli yleensä korkea välikansi, joka esti aallon lyömästä suoraan kajuuttaan ja minimoi samalla kulkuaukon pinta-alan. Avotila tehtiin myös niin pieneksi, ettei sen täyttyminen vedellä heikentänyt veneen vakavuutta. Vankat rakenteet kuitenkin nostivat avomeriveneiden hinnat korkeiksi ja ahdas sisäänkäynti koettiin epämukavaksi normaalioloissa ja veneet olivat myös sisätiloihinsa nähden varsin painavia.
Nykyään lähes kaikki purjeveneet ovat nerokkaiden rakenteiden ja avaruusteknologiasta peräisin olevien materiaalien vuoksi valtamerikäyttöön sopivia. Kun avotila on takaa avoin, se tyhjentyy samantien. Jos aalto lyö kulkuaukkoon, yksinkertaisesti suljetaan kansisalongin pariovet ja vedetään luukku kiinni. Vaikka ovet näyttävät tavalliselta 3 mm vanerilta, ne kestävät helposti päälle veyöryvän valtameren aallon voiman, sen todistaa CE-merkki. Tietokoneilla rungon muodot on suunniteltu, paitsi kauniiksi, myös nopeuden ja turvallisuuden kannalta ensiluokkaisiksi. Oikeastaan nykyaikaisen veneen kulku vain tasoittuu aaltojen ja tuulen kasvaessa hirmumyrskylukemiin. Ja kaiken lisäksi veneiden hinnat on saatu laskemaan lähes jokaisen kukkarolle sopiviksi.
on hyvä ratkaisu.
Takaa (ainakin osin) avoin avotila.
Nerokkaastikin kirjoitettu satiiri jää hyvin helpolla väärin ymmärretyksi, valitettavasti. Tällä kertaa tekstin pelastivat vasta viimeiset virkkeet.
Jos ihminen ei olisi käynyt Kuussa, olisikohan Porkkalanselkää koskaan ylitetty.
Silloin, kun aalto tulee takaa avotilaan, ei kulkuluukku ole enää auki. Sellaisessa kelissä tekee mieli pitää luukut kiinni. Suljettuun avotilaan kertyy liian pienien ja helposti tukkeutuvien (jokin esine paperia)poistoletkujen vuoksi joskus vettä 20 cm syvästi. Harvemmin kylläkään kotivesillä.
Kysymys kokeneille: onko (kuten maallikko herkästi ajattelisi) avoimesta perästä käytännössä haittaa? Itsestä tuntuisi, että se tekee tavaroiden mereenputoamisen turhan helpoksi.
avoin, siis usein 1-ruorisissa kipparin istuimen alta. Purjehtiessa ollaan hieman kallellaan, joten mahdollinen irtokama ei hevin lähde mereen.
Mitä ihmeen irtokamaa teillä on avotilan lattialla? Ei minun veneessä ole purjehtiessa mitään irrallista lattialla, korkeintaan siellä on genuan skuutin loppupätkä. Satamassa ollessa lattialla voi olla kenkiä yms, ei haittaa.
vesimassan tyhjentyminen kahden 2 tuuman tyhjennysputken kautta?
Viisaampi vesi-insinööri voi laske tarkemmin
mutta
*jos arvataan virtausnopeudeksi 2 m/s niin kahdesta 2 "" reiästä syntyy n. 40 cm2 poikkipintaa ja siitä kulkee silloin sekunnissa 8 l ja silloin 2 mottia = 2000 l kestää valua 250 sekkaa eli noin neljä minuuttia.
tuo 4 min. Jos myrskyssä uusi aalto täyttää avotilan aina parin minuutin välein, avotila on koko ajan lähes täynnä vettä ja veneen stabiilisuus heikko. Eikä ruorimiehen olotkaan kehuttavia. Ei ihme, että nykyaikaiset valtameripurret on perästä avoimia.
Ovatko esim. Oyster, Contest, Najad, Hallberg-rassy, Malö, Island packet jne. nykyaikaisia perästä avoimia valtameripursia?
Sen sijaan enemmän charter käyttöön tarkoitetut, sekä urheilullisemmat veneet ovat perästä avoimia.
Eivät ole nykyaikaisia, ne ovat vanhanaikaisia.
Siinä ero.
Oli dusseldorffin messuilla näytillä.
www.m-yachts.se
On komea paatti Ron Hollandin suunnittelemaksi.
Arvioimasi nopeus on OK. Nopeus riippuu paine-erosta eli istuinkaukalon vedenpinnan ja ympäröivän vedenpinnan kokreuserosta. ~0,5 m korkeuseorolla nopeus on reilu 2 m/s. Piripinnassa korkeusero saattaa isommalla veneellä olla jo 1 m, jolloin nopeus ehkä ~3 m/s.
Kaksi 2" reikää taitaa olla keskimääräistä isompi? Turvallisuusohjeet vaativat Itämeren alueella 4*20 mm, joten pinta-alaa voi olla vain 1/3 laskemastasi ja tyhjennysaika vastaavasti 3-kertainen.
On nätti voi herran jestas :)
tyhjentyä kääntyvän peräpeilin / uimatason alareunan kautta. Ei siis ihan avoin perä, sinne päin kuitenkin.
kannatetaan avointa perää:
Swan 42, avoin perä
Swan 45, avoin perä
Swan 53, avoin perä.
Swan 66, avotila perään auki ruorimiehen penkin alta.
Swan 70, avoin perä
Sweden Yachts 40, avoin perä
Sweden Yachts 42, avoin perä
Sweden Yachts 45, avoin perä
Mutta onhan se aika vanhanaikaisen näköinen, rungoltaan siis.
Ei se todellakaan ole modernirunkoinen.
mulla on tollanen avoinperäinen raaseri. Hyvä puoli on se että roiskevesi tosiaan poistuu samantien. Ei myöskään tarvita erillisiä tyhjennysputkia tai läpivientejä. Läpivienti eli reikä pohjassa on aina riski, letkut voi hapertua jne.
Mulle on todellakin käynyt niin että Tallinnasta tullessa on tullut aaltoa avotilaan, ja voimahan on kova ja huuhtelee irtonaiset esineet mukanaan. Eli aurinkorasvat, eväspaketit ja kiikarikotelot on kiinnitettävä veneeseen. Jos on huolissaan että vaikkapa perheen koira huuhtoutuu aallon mukana uimareissulle voi asentaa vaikkapa kaideverkkoa siten että se estää isojen esineiden mereen menon.
Todettakoon vielä että tämä vaiva ei keskivertoretkipurjehtijaa koske koskapa tällaiset olosuhteet ovat totta vain pursiseuran saunassa.