Ulosmarssi OK

Kunnan työntekijöiden ulosmarssi on ainoa oikea teko tilanteessa, johon Haukiputaan kunnassa on ajauduttu. Epäpätevä kunnan johto on sotkenut kaikki mahdolliset asiat, pilannut työilmapiirin ja käyttäytynyt tyhmästi ja öykkärimäisesti työntekijöitä kohtaan.
Kunnan asioiden hoito on hunningolla. Palkattu kunnan johtaja tuhraa aikansa työpaikkahakemusten tekoon. Kunnan maine on huono jatkuvan riitelyn ja sekavan asioiden hoidon takia.Ylimmät luottamushenkilöt ja kunnan johtaja on vaihdettava, muuten tilanne ei tervehdy.
Näistä asetelmista jos mennään vaaleihin tuloksena on todella yllätyksellinen vaali tulos.
81107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ja tällä jatkuvalla räkättämisella voi hyvinkin olla,että vaalitulos yllättää,mutta mihin suuntaan se nähdään kun piirretyt äänet on laskettu.
Meitä ns,tavallisia tallaajia alkaa jo etoon tämä jatkuva juupas,eipäs kisa. Jos vasemmisto kuvittelee,että rettelöimällä ja ulosmarssilla kunnan asiat laitetaan kuntoon,niin heikko on teillä näkemys siitä mitä me jäsenkirjattomat olemme mieltä teidän toimintatavoistanne.

Äänestä
  • viisautta päättäjille hoitaa kuntamme asioita. Viisautta ei ole riitely ja mielenosoitus.
    Se on kypsymättömyyttä ja näyttö siitä, että puuttuu sydämen sivistys.

    Äänestä

maankäyttö- ja rakennusasetusta ei voi muuttaa, vaikka kuinka marssisi ulos.
Laki se on joka tässäkin kunnassa viimesen sanan sanaa, vaikka kunnantötteröt muuta luulevat.

Äänestä
  • Kyse ei ole rakennustarkastajan vaalista vaan paljon suuremmasta asiasta eli siitä miten epäpätevä kunnanjohto hoitelee kunnan asioita ja ennen muuta henkilöstöpolitiikkaa.Kun ei ole halua ei ole taitoakaan käsitellä ihmisiä.Muilu sanoi asiat telkussa juuri niin kuin ne on. Hyvä Jussi!

    Äänestä

  • miten asiat on kirjoitti:

    Kyse ei ole rakennustarkastajan vaalista vaan paljon suuremmasta asiasta eli siitä miten epäpätevä kunnanjohto hoitelee kunnan asioita ja ennen muuta henkilöstöpolitiikkaa.Kun ei ole halua ei ole taitoakaan käsitellä ihmisiä.Muilu sanoi asiat telkussa juuri niin kuin ne on. Hyvä Jussi!

    Tälläiset lausunnot kertovat paljon: valta on mennyt ja ollaan katkeria. Meidän kuntalaisten pitäisi olla tyytyväisiä. Vihdoinkin valtuutetut ovat ottaneet heille kuuluvan vallan. Kunnan asioita eivät johda enään kunnantalon viranhaltijat. Heidän pitäisi toimia valtuuston asettamien tavotteiden mukaan. Kun tavoitteet eivät ole heidän mielensä mukaisia, niin sitten marssitaan ulos. Voi sääli!!!!

    Äänestä

  • sääli! kirjoitti:

    Kun sellainen tasainen ja luotettava henkilö kuin JM uskaltaa sanoa, miten asiat on, silloin pitäisi hätkähtää. Hän ei tietääkseni ole ollenkaan vasemmalle kallellaan ja silti sanoo niin kuin sanoo!

    Äänestä

kirjoittelin, että Haukiputaan "kuntaelimissä" on vaikea sisäinen imago-ongelma / -paise.
No, nythän se paise puhkesi ja "mätä" lentää.
Taidan ruveta "isona" ennustajaksi ;).

Äänestä
  • Kaikki alkoi menemään tappeluksi kun Vallis tuli taloon ja aloitti diktatuurisin ottein asioiden hoitamisen.Kyllä korpraali asenne olisi saanut jäädä sinne P-salmelle kun tuli lähtö sieltä.No tuntuu hakevan joka paikkaan eli siis on lähdössä niin kuin arvata saattaa eli ennen kuin tulee potkut.
    Koko johto on tyrinyt pahasti.Kunta pitää panna valtion holhoukseen ja fuusioida äkkiä Iihin tai Ouluun, jotta saadaan asiat hoitoon ja koulu ja sosiaalipuolen ongelmat hoidettua kun ei riitä tahtoa eikä kyukyä oman kunnan nykyisiltä päättäjiltä.Ja vaippoja lisää terv-keskukseen!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asiat kuntoon kirjoitti:

Kunnan työntekijöiden ulosmarssi on ainoa oikea teko tilanteessa, johon Haukiputaan kunnassa on ajauduttu. Epäpätevä kunnan johto on sotkenut kaikki mahdolliset asiat, pilannut työilmapiirin ja käyttäytynyt tyhmästi ja öykkärimäisesti työntekijöitä kohtaan.
Kunnan asioiden hoito on hunningolla. Palkattu kunnan johtaja tuhraa aikansa työpaikkahakemusten tekoon. Kunnan maine on huono jatkuvan riitelyn ja sekavan asioiden hoidon takia.Ylimmät luottamushenkilöt ja kunnan johtaja on vaihdettava, muuten tilanne ei tervehdy.
Näistä asetelmista jos mennään vaaleihin tuloksena on todella yllätyksellinen vaali tulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu