Hei!
Minulla on tällainen koira (yhden rodun edustaja), joka on niin ihana persoona ja tervekin että olen haaveillut sen pennusta meille. en ole kasvattaja siis.
Kun olen tuonut asiaa julki, olen kohdannut vastustusta. Minulle ei olisi tärkeää saada joku täydellinen näyttelyvaliokoira (terve kylläkin), vaan itse asiassa sekarotuinenkin kävisi! Koirani ei ole suomen rekisterissä, sillä se on ulkomailta tuotu ja on ko. maassa rekisterissä, joten rekisteripentuja en suomessa voi kai edes saada.
koirani ei ole käynyt näyttelyissä. se on ollut terve ja sillä on hyvä luonne ja se on käyttökoirana loistava (siis harrastuksessamme). minulle on kuitenkin sanottu että "ei kannata" "ei tuo ole jalostukseen kelpaava, siihen pitää olla täydelliseksi todettu". onko se niin tarkkaa? eihän ihmisetkään mieti mahdollista täydellisyyttä lisääntymisessä (tämä on ehkä epäasiallinen kommentti, asiaankuulumaton, mutta mielessäni käynyt). ja syntyyhän koirille vahinkoja jatkuvasti.
tarkoituksenani olisi siis vaan minulle pentu/pentuja ja samoin kuin toisen osapuolen omistajalle (- ei siis missään nimessä pentutehtailu, jos antaisin osan pennuista pois tuskin pyytäisin muuta kuin nimellistä korvausta, kunhan saisi hyvän kodin, mielellään minun sukulaisteni luona). uskaltaako tällaista ehdottaa muille omistajille, kun en ole kasvattaja/en tiedä jalostuksesta yhtikäs mitään?
koiralleni pentu!
10
747
Vastaukset
- tyttöä etsimässä.
tahdotko samaa rotua olevan uroksen??
minöä olen nimittäin etsinyt tyttöä tolle herralleni jo kauan, on täysin terve ja paperit löytyy..
minkä rotuinen koirasi on? koko? täällä valkoinen kääpiösnautseri.- etsimässä.....
valitettavasti koirani on aivan erityyppinen kuin kääpiösnautseri :-) minun koirani on erään rotuinen seisoja. joten narttu voisi mielellään olla jokin seisoja...
- vielä..
etsimässä..... kirjoitti:
valitettavasti koirani on aivan erityyppinen kuin kääpiösnautseri :-) minun koirani on erään rotuinen seisoja. joten narttu voisi mielellään olla jokin seisoja...
Jos koirallasi on asianmukaiset paperit alkuperämaastaan, niin silloin sen saa rekisteröityä suomen rekisteriin. Lähetät vain alkuperäiset paperit rokotustodistuksineen kennelliitton. Tämä maksaa noin 60 euroa, mutta pääset nauttimaan kaikista paperillisuuden eduista.
Sinuna käyttäisin koiran myös pari kertaa näyttelyssä, ihan vaan siksi, että saisit puolueettoman arvioin siitä onko koirasi rodunomainen. Jos on ja vielä terveystuloksetkin ok, niin en nää mitään syytä miksi pitäisi alkaa jotain toisen rotuista narttua poljettamaan uroksellasi. Sekarotuisia kuitenkin on maailma pullollaan ja jos kyse on seisojasta, niin pentueeseen tulee aika varmasti pentuja enemmän kuin vain sinulle ja toiselle osapuolelle. Niiden myyminen on sitten oma haasteensa, koska isot ja keskikokoiset metsästyskoiran pennut eivät menekään kaupaksi ihan noin vaan.
Miksi et muuten ota samanrotuista pentua mikä sinulla nyt jo on jos koirasi sinua kaikin puolin miellyttää. Silloin tietäisit paremmin mitä saat, toisin kuin jos teetät sekarotuisen pentueen. Rotukoiria ei tehdä vain näyttelyitä/kilpailua varten, joten kyllä sen rotukoirankin voi myydä tai ottaa ihan vaan kotikoiraksi ja niitähän kaikki koirat suomessa onneksi ovatkin. - se sun koira
etsimässä..... kirjoitti:
valitettavasti koirani on aivan erityyppinen kuin kääpiösnautseri :-) minun koirani on erään rotuinen seisoja. joten narttu voisi mielellään olla jokin seisoja...
uros? Ethän sinä voi sen pentuja myydä, kyllä ne myy nartun omistaja. Voit ehkä saada astutuspalkkioksi yhden pennun jos niin sovitte. Kaikkihan riippuu siitä löydätkö sellaisen ihmisen joka haluaisi nartulleen juuri sinun koiraasi käyttää. Yleensähän nartun omistajat etsivät sopivaa urosta, ei toisin päin.
- loppujen
lopuksi kyse vain siitä että haluat ilmaisen koiran ja ehkä kaupan päälle myös vähän rahaa? Siltä tuo ainakin kuulostaa.
- kyse ole rahasta
sanoinhan etten tässä suunnittele pentutehtailua.
voisin myös aivan hyvin ostaa toisen koiran perheeseemme kuten täällä jo ehdotettiin, se ei ole rahasta kiinni.
tätä rotua vaan ei suomessa paljoa ole, ja jos on niin kuulemma terveemmän saa ulkomailta missä sitä oikeasti on paljon. joten meidän pitäisi taas hakea koira ulkomailta - se ei ollut aivan helppoa.
olen ollut yhteydessä rotujärjestöön ja he ovat olleen innoissaan koirastani. eräs sanoi suoraan että "hienoa että saadaan uutta verta tänne suomeen" (tuolloin tosin loukkaannuin... enhän tuonut koiraani tänne siitokseen!). joten olen ajatellut että tämä saattaisi samalla olla palvelus jollekin suomalaiselle kasvattajalle - koirani on todella kaunis rotuisekseen. mutta koirani ei ole käynyt näyttelyissä joten se siitä. näyttelyihin se ei pääse koska sillä on typistetty häntä. ko. maassa josta koira tuotiin, typistetään kaikilta metsästyskoirilta häntä. näyttelyssä käyttäminen toisessa maassa on jo huomattavasti vaivalloisempaa, ainakin tässä elämäntilanteessa, kun lomaa ei töistä saa aivan helposti. kyse ole rahasta kirjoitti:
sanoinhan etten tässä suunnittele pentutehtailua.
voisin myös aivan hyvin ostaa toisen koiran perheeseemme kuten täällä jo ehdotettiin, se ei ole rahasta kiinni.
tätä rotua vaan ei suomessa paljoa ole, ja jos on niin kuulemma terveemmän saa ulkomailta missä sitä oikeasti on paljon. joten meidän pitäisi taas hakea koira ulkomailta - se ei ollut aivan helppoa.
olen ollut yhteydessä rotujärjestöön ja he ovat olleen innoissaan koirastani. eräs sanoi suoraan että "hienoa että saadaan uutta verta tänne suomeen" (tuolloin tosin loukkaannuin... enhän tuonut koiraani tänne siitokseen!). joten olen ajatellut että tämä saattaisi samalla olla palvelus jollekin suomalaiselle kasvattajalle - koirani on todella kaunis rotuisekseen. mutta koirani ei ole käynyt näyttelyissä joten se siitä. näyttelyihin se ei pääse koska sillä on typistetty häntä. ko. maassa josta koira tuotiin, typistetään kaikilta metsästyskoirilta häntä. näyttelyssä käyttäminen toisessa maassa on jo huomattavasti vaivalloisempaa, ainakin tässä elämäntilanteessa, kun lomaa ei töistä saa aivan helposti.Sorry,mutta perustelusi kuulostaa vähän oudolta.
Siis jos oikeasti tuotaisiin kaikinpuolin hyvä koira ulkomailta,niin en oikein usko,ettei sitä kukaan kasvattaja haluaisi käyttää,oli se sitten näyttelyssä käytetty tai ei,jos se vaan täyttää rodun kriteerit muilta osin.
Jos koira on siis paperillinen (export pedigree)ainakin,ellei Suomeen ole rekisteröity.- sikinsokin...
molossi kirjoitti:
Sorry,mutta perustelusi kuulostaa vähän oudolta.
Siis jos oikeasti tuotaisiin kaikinpuolin hyvä koira ulkomailta,niin en oikein usko,ettei sitä kukaan kasvattaja haluaisi käyttää,oli se sitten näyttelyssä käytetty tai ei,jos se vaan täyttää rodun kriteerit muilta osin.
Jos koira on siis paperillinen (export pedigree)ainakin,ellei Suomeen ole rekisteröity.tässä aloittajan jutussa on kyllä nyt kaikki ainekset ihan sekaisin: ihmisellä on tuontiuros, joka on alkuperämaansa rekkarissa. Hlö sitten haluaa teettää pennut itseään varten ja myydä osan pennuistaan sukulaisille. Koira on kuitenkin uros, joten miten ihmeessä tämä pätee lauseeseen "teettää itselleen pennun/pentuja ja myy osan pois"?
Olisi varmaan aiheellista nyt ihan ensitöikseen paneutua kasvattamiseen ylipäätään, sillä ei se uros niitä pentuja kanna eikä synnytä, vaan edelleenkin ne tekee narttukoira, jota ko henkilö ei siis omista. Voisi olla paras vaihtoehto ostaa tuolle urokselle kaveriksi toinen uros eikä pohtia mahdottomuuksia. - eikös..
sikinsokin... kirjoitti:
tässä aloittajan jutussa on kyllä nyt kaikki ainekset ihan sekaisin: ihmisellä on tuontiuros, joka on alkuperämaansa rekkarissa. Hlö sitten haluaa teettää pennut itseään varten ja myydä osan pennuistaan sukulaisille. Koira on kuitenkin uros, joten miten ihmeessä tämä pätee lauseeseen "teettää itselleen pennun/pentuja ja myy osan pois"?
Olisi varmaan aiheellista nyt ihan ensitöikseen paneutua kasvattamiseen ylipäätään, sillä ei se uros niitä pentuja kanna eikä synnytä, vaan edelleenkin ne tekee narttukoira, jota ko henkilö ei siis omista. Voisi olla paras vaihtoehto ostaa tuolle urokselle kaveriksi toinen uros eikä pohtia mahdottomuuksia.typätyn koiran voi viedä näyttelyyn, se vain saa hylätyn arvosanan, joka tarkoittaa kuitenkin sitä, että saat koirasta laatuarvostelun. Eli tuomarin kuuluu silti sanella arvostelu koiran rakenteesta, vaikka antaa hylätyn. Tämän arvostelun avulla tiedät onko koirasi rodunomainen vai ei
- näyttelysääntöjen
eikös.. kirjoitti:
typätyn koiran voi viedä näyttelyyn, se vain saa hylätyn arvosanan, joka tarkoittaa kuitenkin sitä, että saat koirasta laatuarvostelun. Eli tuomarin kuuluu silti sanella arvostelu koiran rakenteesta, vaikka antaa hylätyn. Tämän arvostelun avulla tiedät onko koirasi rodunomainen vai ei
mukaan näyttelyyn ei saa osallistua koira, joka on Suomen lain mukaan laittomasti typistetty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1227068Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243837- 1872671
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2922552Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.112247Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?2002162Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.3021867Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.1371460- 721376
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.271345