Yksin lukiossa

lukiossa "oireilla" samalla tavalla. Rakensin jonkin kuoren sisimpäni suojaksi. Tuntui että muut ihmiset eivät ole ns. samalla aaltopituudella ja ahdistus vain kasvoi. Suurin osa johtui iästä. Itselläni 17v oli ehkä vmäisäntä aikaa elämässäni. Kun pitää terveen järjen mukana nii kyllä se ajan kanssa helpottaa, mikä riippuu aika paljon yksilöllisestä psyykkisestä kehityksestä, milloin.

olen itse lukion ensimmäisellä ja olen myös ujonpuoleinen. en itse näe itseäni kovinkaan ujona, koska jos löydän samalla aaltopituudella olevaa seuraa, saatan hyvinkin olla eniten äänessä. muut saavat varmaan minusta kuitenkin sellaisen kuvan, etten osaa edes puhua :D
koen olevani hieman yksinäinen, mutta se saattaa johtua ihan omista valinnoista. olen tavallaan melko nirso seurani suhteen. nirsolla tarkoitan kuitenkin sitä, että jos koen ettei joku pidä minusta tai oma seurani ei kiinnosta, en yleensä vaivaudu edes tutustumaan paremmin. se ei ole mikään tietoinen valinta, mutta niin tuppaa käymään.
yläasteella olin vielä kovinkin eläväistä sorttia. olin mukana kaikkialla ja kaikessa. lukio on jotenkin imenyt sen kaiken elämänilon minusta ja tuntuu kuin olisin vain kävelevä ruumis. lukioaika on niiiin tylsää. minua ei kiinnosta kovinkaan paljoa sellaiset teinijutut, joista lukiossa ilmeisesti kuuluu keskustella :D lasken melkein päiviä siihen, että saan muutta pois kotoolta opiskelemaan..

Olin käytännössä yksin koko lukio-ajan. Jälkeenpäin katsottuna ei olisi ollut edes vaikeaa mennä muiden mukana kahvilaan tai kysyä paria mukavaa sussua tälleille, mitä siinä olisi voinut hävitä?

Jossittelut sikeen, minulla oli yksi yhtä outo ystävä kuin minä itsekin, joka oli kiinnostunut samoista aiheista.
Vapaa-ajalla ei sitten ollutkaan muuta kuin tietokone ja televisio.

Jälkeenpäin ajateltuna jos olisin vaan vaivautunut pukeutumaan kunnolla (ei lenkkarit ja harmaa pappa-takki -linjaa) ja ollut "sosiaalisempi" eli avoimempi ja vähemmän varautunut niin olisin voinut olla jopa yksi hyvistä jätkistä.

Ei yksinäisyys kuitenkaan haitannut, olin ja olen edelleenkin tottunut siihen ja se vaan kuuluu asiaan. Lukiosta jäi ihan lämpimät muistot ja olisin mielelläni kai ollut neljännenkin vuoden.

Hmm... Alussa oli ympärivuorokautinen vi*utus päällä. Ärsytti vaan aivan mahdottomasti kun oli tottunut siihen että oli ystäviä.
Yhtäkkiä se viimeinenkin lähti muualle opiskelemaan ja yhteydenpito jäi satunnaisiin messenger-keskusteluihin ja tekstareihin. Ollaan edelleen mitä parhaimpia kavereita mutta eihän noi puhelut yms. korvaa sitä miten hauskaa olis viettää vapaa-aikaa ja käydä koulua yhdessä.
Koulussa on pari koulukaveria joiden kanssa juttelen satunnaisesti mutta kaiken vapaa-ajan vietän yksin. Aluksi tuntu että tulee hulluksi mutta sitten tuli sellainen vaihe että jopa halus olla yksin.
Nyt vaan odotan aina viikonloppua. Ei tarvi mennä kouluun ja saan yksin valvoa yötä myöten ja kattoa Salaisia kansioita ja Tähtiporttia. Pienestä pitää repiä ilot :D Musiikki, pelit, kirjat ja elokuvat on kans nykyään korvaamattomia.

Joku täällä jo odotti innolla, että lukio loppuu ja pääsee muualle opiskelemaan.
Voin kertoa, että meno ei välttämättä muutu yhtään. Varsinkaan, jos AMK:hon menet. Välillä itsestä tuntuu, että olen taas yläasteella.

...Että sulla menee sentään paremmin kun mulla. Lukioon menen vasta ensi vuonna, jos pääsen. Olen sulkeutunut, syrjäänvetäytyvä ja ujo. alemmuuskompleksi pahenee koko ajan, eikä ole varsinaisesti apua siitä, että on kaikessa parempi, lähes samanikäinen isosisko. Olihan mulla vielä vuosi-puoli vuotta sitten yksi kaveri, mutta eipä ole enää. Nykyään hengaan ihan muiden kanssa, ja sen elämä on menossa aika pahaa alamäkeä. itsemurhaa on yrittänyt, polttaa about askin päivässä, juo joka viikonloppu eikä oo ollut koulussa 2 kuukauteen (16.v)

yksinäisyyteen?
Luokassa aina tapahtui ja luokkatovereitten kanssa vältunnilla oltiin yhdessä. Minun kohdallani se oli 50-luvun loppua eli vanha olen, mutta pirteä. Ja vieläkin tavataan luokkatovereiden kanssa muutaman kerran vuodessa. Huonolta tuntuu lukion muuttaminen luokattomaksi. Koulu on 70-luvusta lähtien ollut käymistilassa, eikä ratkaisut aina ole olleteet hyvä.
Toinen asia, johon tuskin voin vaikuttaa, muuta kuin ihmetellä, kun olen nyt asunut Espanjassa jonkin aikaa eläkkeellä ja täällä tervehditään yleleisesti tuntemattomia ihmisä, joita tapaat eri ympyröissä - esim. liikuntakeskuksessa tervehditään käytävässä, pukuhuoneessa ja salilla. Myös lapset pukuhuoneessa tervehtivät. Ja pukuhuoneessa syntyy kekusteluja ihan spontaanisti.
Suomalasia pidetäänkin täällä kummallisina, kun he kääntävät päänsä pois, kun naapuri tulee vastaan ja tervehtii.
Ehdotan, että alat moikata kaikkia koulusi muita oppilaita, se ei maksa mitään!!!

Osaatko hankkia kavereita vitun idiootti