Missä luuraa Kiemunkin poika Iisakki?
kiamunkkiii
12
2137
Vastaukset
- Varma tieto!
Tähän aikaan vuodesta SDP:llä on perinteinen päiväntasaajakokous, jossa mm. pohditaan miten suomalaisten verorahat voitaisiin käyttää entistä paremmin. Porvarihallituksen aikana ollaan kuitenkin tultu siihen, että kun ihmisillä menee nyt taloudellisesti liian hyvin, on SDP:n puututtava tähän. Keräämällä lisää veroja voitaisiin esimerkiksi rakentaa toinen verkatehdas, joka maksaisi uusien arvioiden mukaan vain 0.5 miljoonaa euroa. Sinne voitaisiin verorahoilla esimerkiksi järjestää tilat kulttuurimme rikastuttajille eli taiteilijoille, jotka eivät nauti tällä hetkellä ansaitsemaansa kunnoitusta (taiteilijat eivät saa riittäviä tukia). Siten myös värikyniin ja pensseleihin tulisi satsata entistä enemmän.
- tyhmä tervalaane
ja riviin järjesty!!!......Laukaus...laukaus!! ja näin tyhmä punikki homo päätti päivänsä!!!! jumalalle kiitos!!!
- KESKUSTAN KUNINGAS
Jo sun kirjoitusvirheistäs näkee, mikä on sivistystasosi, älykkyysosamääräsi ja viinan sekä muiden narkoottisten aineiden kulutus. Haeppas sossusta vähän rahaa ja osta mäyräkoira. Sitten keskityt siihen, mitä parhaimmin osaat, eli ryyppäämään ja pidät typerät ajatuksesi omana tietonasi. Kiemunki on ihan hyvä jätkä! Sua vaan ottaa aivoon, ton orastavan kaljus kanssa...heh!
- Isotisu
KESKUSTAN KUNINGAS kirjoitti:
Jo sun kirjoitusvirheistäs näkee, mikä on sivistystasosi, älykkyysosamääräsi ja viinan sekä muiden narkoottisten aineiden kulutus. Haeppas sossusta vähän rahaa ja osta mäyräkoira. Sitten keskityt siihen, mitä parhaimmin osaat, eli ryyppäämään ja pidät typerät ajatuksesi omana tietonasi. Kiemunki on ihan hyvä jätkä! Sua vaan ottaa aivoon, ton orastavan kaljus kanssa...heh!
Älkää parjatko poikaa.
- varmasti
Isotisu kirjoitti:
Älkää parjatko poikaa.
joo poika on .... kukonpoika omasta mielestään
joka päi resuaa kun vaalit lähestyy
- Hiusrajani pakenee kohti aj...
... suurempi synti olla demari kuin mikään muu! Filatovillekin pitäisi pikaisesti keksiä jotain, ettei tarvitsisi takaisin valtuustoon päästää... Voisikohan ne lähettää vaikka tuonne Hattulaan?
- hommia
Tarja Filatov rupeaa SDP:n puheenjohtajaksi ja siitä tulee seuraava pääministeri ja presidentti.
- Kulta Kiuas
hommia kirjoitti:
Tarja Filatov rupeaa SDP:n puheenjohtajaksi ja siitä tulee seuraava pääministeri ja presidentti.
Kauhea akka, jonka työministerin pestistä eroon johtaneita syitä kannattaisi vihdoinkin kysyä...
- R. Liekki ?
Elikkä panemassa - jos ei muuten niin ainakin - muistiin Hämeenlinnan hehkeintä (lähi)historiaa..
- - >>
"Sunnuntai
Hämeenlinna oli suomalaisen pornon pääkaupunki
[ 18.11.2007 07.26 / Hämeen Sanomat ]
Nuori hämeenlinnalainen yrittäjä "Jani" (nimi muutettu) huomasi tilaisuutensa koittaneen, kun Euroopan tiukkapipoisimmaksi tituleerattua Suomen videolakia oltiin vihdoin vapauttamassa vuonna 1999.
- Halusin oppia videokuvausta ja tienata myös siinä sivussa rahaa. Aikuisviihde tuntui silloin siihen helpoimmalta keinolta. Jos olisin yrittänyt jonnekin MTV3:lle, yrittäisin varmaan vieläkin, Jani toteaa.
Videolaki säädettiin pikaisesti vuonna 1987, kun kotivideonauhurit olivat yleistyneet räjähdysmäisesti. Lain jalona tarkoituksena oli suojella nuorten herkkiä mieliä kauhun ja pornon turmelevilta vaikutuksilta, mutta kuten niin usein kieltolaeille käy, tämäkään ei toiminut.
Lain kummallisuuksiin myös kuului, että pornoa sai tuottaa ja myös näyttää elokuvateattereissa ja kaapelikanavilla - ainoastaan video oli kielletty.
Pornon ja muun epäeettiseksi katsotun materiaalin lisäksi elokuvatarkastamon saksiin joutui myös iso liuta taide- ja laatuelokuviksi miellettyjä teoksia, kuten Bernardo Bertoluccin Viimeinen tango Pariisissa ja Francis Ford Coppolan Kummisetä-trilogia.
Ulkomaalaiskasettien tulva ja laiton kotimainen videolevitys paisui lopulta niin mahdottomaksi, että eduskunta teki paineen alla kesäkuussa vuonna 2000 päätöksen, joka salli myös K-18-elokuvien levittämisen videoina.
Eduskunnan päätös lopetti satojen tuhansien ruskeiden postipakettien virran Suomenlahden länsipuolelta kuin seinään ja käynnisti toden teolla kotimaisen pornoelokuvatuotannon.
- Visionani oli kasvattaa Productions 69:ä ja saada sen verran nimeä firmalle, että olisimme riittävän isoja, kun markkinat aukeaisivat. Parhaaseen aikaan teimmekin sitten kaksi videota kuukaudessa, yhteensä reilut parikymmentä pitkää leffaa. Mielestäni ihan kohtuullinen saavutus niillä resursseilla ja lähtökohdilla, Jani pohtii.
- Elokuvien lisäksi teimme laaja-alaisesti kaikkea muutakin. Juttuja ja kuvia lehtiin, nettisivuja, live-esityksiä webbikameralle¿ Olimme Suomen suurin tuotantoyhtiö, kun myin toiminnan ja oikeudet materiaaliin pois vuosien 2003-2004 vaihteessa.
Uteliaan japsituristin maisemat
Myös Suomen tunnetuin naispornotähti Rakel Liekki teki unohtumattomimmat kohtauksensa Productions 69:lle.
Liekin itse käsikirjoittama Mun leffa on Janin mukaan edelleen Suomen myydyin aikuisviihdejulkaisu, ja tuhansien alan kuluttajien verkkokalvoille on piirtynyt myös näky Rakel Liekistä Aulangon kansallismaisemassa elokuvassa Silkkaa pornoa
- Metsikön munahaukat, jota kasetin kannessa myytiin mainostekstillä "Kotimainen rietastelu kauniina kesäpäivänä Aulangolla".
- Hämeenlinna oli silloin 2000-luvun alussa Productions 69:n ansiosta suomalaisen pornon pääkaupunki Tampereen ja Helsingin ohella, joten päädyin sinne tekemään elokuvia jo varhaisessa vaiheessa. Aulangolla kuvattu kohhtaus taisi olla kolmas koskaan tekemäni, Liekki muistelee.
Turistien etenkin kesäisin suosimassa matkailukohteessa oli varsin haastavaa kuvata pornoelokuvaa.
- Olihan se hienoa tehdä töitä niin kauniissa maisemissa, mutta oli siinä vitsikkäitäkin piirteitä.
- Kuvausryhmä yritti ohjata ihmisiä sivummalle ja sanoa, että tästä ei voi nyt mennä, mutta eräs japanilainen turisti ei suostunut lähtemään millään pois, vaan jäi räpsimään kuvia, kun me filmasimme. Jonkun japanilaisen kotialbumista löytyy nyt vähän erilaisia maisemia Aulangolta, pornotähti nauraa.
Pääasiassa Productions 69 kuvasi kohtauksia Kantolan teollisuusalueella sijainneessa parin sadan neliön studiossaan, hämeenlinnalaisissa asunnoissa, suomalaisissa hotelleissa, laivoilla, Tallinnassa ja melkein missä vaan.
Suuren budjetin tuotanto Seksiä ja rautaa, jossa olivat mukana kaikki alan kuumimmat kotimaiset tähdet Henry Saaresta alkaen, tehtiin Katisten entisillä squash-talleilla.
- Luonnossa kuvattavat kohhtaukset ovat aina vaikeampia, mutta tunnettuja maamerkkejä kannattaa hyödyntää, kun se vain on mahdollista. Aulangon lisäksi kuvasimme ainakin Suomen linnassa ja Lahden hyppyrimäillä, Jani kertoo.
Kohtaukset yleisillä paikoilla tehtiin todellisella gonzo-meiningillä.
- Menimme paikalle ja aloimme kuvata. Ei olisi varmaan irronnut Metsähallitukselta lupia kuvata Aulangon puistometsässä, vaikka olisi kysytty, Jani hymyilee.
Mitäköhän muuten eversti Hugo Standertskjöld olisi tuumannut Rakel Liekistä pissaamassa komeassa kaaressa rauniolinnan portaille? Tosin Hugo oli perimätiedon perusteella hyvin vapaamielinen ihminen ainakin oman aikansa standardeilla¿
Mainstreamjulkisuudelta piilossa
Satunnaisten turistien hätistelyn ohella pornon tekeminen on ex-pornomogulin mukaan muiltakin osin varsin rankkaa duunia.
- Väitän, että huomattavasti rankempaa kuin tavallisen elokuvan kuvaaminen. Siinä on aina näitä miespuolisen näyttelijän luonnollisia ongelmia: Kun ei pelit
toimi, niin siinä tulee turhaa odottelemista ihan älyttömästi. Hyvässä lykyssä menee tunti-puolitoista odotellessa ja kahvitellessa, että homma alkaa toimia - tai sitten se toimii liian hyvin, Jani muotoilee.
Myös Rakel Liekki haluaa oikoa vääriä mielikuvia työn luonteesta.
- Monella on aikuisviihteen tekemisestä kovin eri käsitys kuin itse aikuisviihteen tekijöillä. Työ on kuitenkin työtä. Siinä missä joku menee toimistotöihin pyörittelemään papereita, aikuisviihteen tekijä menee töihin pyörittelemään pyllyä.
Pornoalaan joka tapauksessa yhä liitetään käsitys jonkinlaisesta hämäräperäisyydestä. Jani vakuuttaa aina pitäneensä yritystoiminnassaan viimeisen päälle kiinni läpinäkyvyydestä.
- Laillisuus oli ensiarvoisen tärkeää minulle. Kaikista sopimuksista pidettiin kiinni, eikä verottajan kanssa ollut koskaan mitään ongelmia. Se oli täysin normaalia liiketoiminnan pyörittämistä minulle.
Hämeenlinnassa Productions 69:n toiminta jäi laajemmalta julkisuudelta piiloon, sillä Jani ei halunnut pitää itsestään ääntä julkisesti, vaikka kaikki alan ihmiset hänet tunsivatkin.
- Bisneksen kannalta julkisuus olisi tietysti ollut hyväksi, mutta halusin pysyä silloin ja nykyäänkin näissä asioissa taustalla ja nimettömänä.
- Yritysmaailmassa ja muuallakin elämässä pornon eteen liitetään kuitenkin aina etumerkiksi miinus, vaikka siihen ei periaatteessa mitään syytä olisikaan. Silloinkin meni ainakin yksi suuri yritysvideon teko sivu suun, kun tilaaja kuuli tästä aikuisviihdetoiminnasta, Jani huokaa.
Harva jaksaa kovin kauan
Nykyisin Jani sekä Rakel ovat molemmat jo vetäytyneet "eläkkeelle" pornoelokuvien teosta.
- Sanoin jo, kun aloitin, että lopetan 25-vuotiaana ja niin tein. Suomessa pornopiirit ovat niin pienet, että haasteet loppuivat. Ulkomailla kävin tekemässä joitain kohtauksia, ja ne menivät ihan hyvin, mutta en halua muuttaa pois Suomesta, Rakel sanoo.
Nainen on kuitenkin edelleen suomalaisen pornon kasvot julkisuudessa.
- Toivon, että leima pysyy vielä pitkään. Minusta on jotenkin hienoa, että näin tavallisen näköinenkin tyttö voidaan kokea seksikkäänä. Ja kirjoitan edelleen kolumneja pornolehtiin ja toimin esimerkiksi Turun erotiikkamessujen tiedottajana, Liekki huomauttaa.
Jani on nykyisin rauhallinen perheenisä, joka työskentelee liike-elämässä omien sanojensa mukaan "palkollisena".
- Myin Productions 69:n osina eteenpäin ja pääsin ihan hyvin omilleni. Rikastumaan pornolla ei päässyt, mutta elätti se nippa-nappa pari ihmistä sen ajan, kun firmaa pyöritettiin. Tämä on kuitenkin loppujen lopuksi niin rankka ala, että harva siinä pysyy mukana kovin kauan, Jani pohtii.
- Mukavia muistoja ajasta kyllä jäi. Alan näyttelijät ovat niin välittömiä ja mukavia ihmisiä, ja kuvauksissa oli usein todella hauskoja hetkiä ja kommelluksia. Onhan se aina välillä mielessä, että joskus voisi vielä jotakin tehdä¿ (HäSa)
Kuuntele Rakel Liekin koko haastattelu:
osa 1
osa 2
Haastattelujen kuuntelemiseen tarvitset mp3-soittimen, esimerkiksi ilmainen Winamp.
Iisakki Kiemunki
Lähde: http://www.hameensanomat.fi/Article.jsp?article=65089
PS. Iisakkihan on luonnollisesti mainettaan parempi, vaikka se ei kyllä esim. poliittisessa katsannossa kyllä merkitse pajon mitään...- höpötystä
mainettaan parempi hahaa säälittävää soperrusta taitaa olla ite ressukka pistänyt tänkin ketjun pystyyn
- Sijoittaja Hämeestä
Kiemunki ei varmaan viitsi kiusata itseään kirjoittelemalla tänne pääsääntöisesti sisällöttömään paskapalstaan. Ymmärrän miestä ihan hyvin. Älyllisen ja verbaalisen "panssarivaunun" ei kannata taistella muutamia asettomia sissejä vastaan. Juttujen taso kun useimmiten on täällä luokkaa:
- Kuka poke vetäis ketä turpaan?
- Tunteex kukaan Miksua? (Kijoittajana Miksu itse)
- Kenen teini, eli tuning-bmw veti sladissa? (Auton omistajan kirjoitus)
- Herrat taas riistää työmiestä!! (Kirjoittaja tuskin maksanut veroja koskaan)
- Hpk on kyrpä! (Ihmisen biologiasta, jääkiekosta ja paljon muustakin ymmärtämätön Tapparan kannattaja Teiskosta)
On suoranainen ihme, että tänne viitsii edes joku normaali kirjoitella. Jos palstalle joutuisi laittamaan oman oikean nimensä ja vaikkapa kuvansa, luulisi juttujen tasonkin hieman nousevan. Tosin pahimmat tyhjäpäät ei silloinkaan tajua olla hiljaa.
Terveiset Espanjasta.. Nähdään taas kun jäät lähtee. Ja sitten vielä pikku "provo" tähän loppuun kaikille esimerkkitekstieni tyyppisille kirjoittajille: Niin makaa, kun petaa! Köyhällä ei ole varaa olla kuin kateellinen ;)- se.
menee. mutta pakkohan se on jotain/jollekkin vittuilla kun oma elämä on vieläkin paskempaa. Iisakilla aina ollut hyvät jutut ja kaikinpuolin mukava nuorimies(MINUN mielestäni). Parempiakin varmasti on mutta eipä näy tässä kirjoittelussa kun lukee hienoja vastauksia helppoon kysymykseen, yksi osasi vastata, joten kiitos siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2002891
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss632730Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa232082- 691695
- 1431483
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1811430Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1111401Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1391355- 901314
Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2291181