Televisio ei ole

TV - kiellosta ajatuksia ja sen käsittelystä. Kun uskovainen on ostanut television, niin joku tulee antamaan rakkauden neuvon, se

on ihan kunnossa, mutta se ei ole käsky, vaan neuvo televisio pitää hävittää, se on sitten omistajan asia hävittääkö sen vai ei.

Mutta se ei tarkoita automaattisesti että on kieltänyt uskon.
Asia mikä minua ihmetyttää on se, että ajatellaan "rakkauden neuvolla" sitä että se on sinun parhaaksi, se on ok, mutta jos asia

käsitellään siten että olet automaattisesti kieltanyt uskosi hankkimalla television ei ole kunnossa. Parempi asia on uskovaiselle

hyväksyä televisio ja olla uskovainen, jos lähdetään sille linjalle hänet sysätään ulkopuolelle sen syyn vuoksi että on televisio,

ollaan mielestäni väärällä linjalla, ei uskominen ole mistään telvisiosta ole kiinni. Kun se ei ole internetistäkään kerran

kiinni.
136837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

joka ei pidä YKSIMIELISISTÄ vuosikokouspäätöksistä säädettyine esim. erottamisseuraamuksineen kiinni, erittäin USKOTTAVA ja jopa luottamusta herättävä!

Äänestä

mennä tavarataloonkaan. Siellä on niin monia osastoja ja tavaraa niin paljon myytävänä, että huhheli-huijaa! Olen niin heikko ihminen, että tahtoisin ostaa kaiken tavaran. Joten, en voi mennä tavarataloon ostamaan neulaa ja lankaakaan. Vai voinko?

Äänestä
  • takaisin.

    ( ei varmaan sinulle mutta heille )

    Äänestä

  • mene tynnyriin kirjoitti:

    takaisin.

    ( ei varmaan sinulle mutta heille )

    tarkoittaa........???

    Äänestä

Siinähän se juju piileekin, että televisio huonoine ohjelminee johtaa maailmaan.

Äänestä
  • 10 lasta, niin joka tapauksessa yleensä maailma houkuttelee niistä 50 %. Miksiköhän?

    Äänestä

  • Ehkä elokuvien maailmaan kyllä, mutta eikö me eletä tässä maailmassa, muttei tämän maailman hengen mukaan! Mitä se tarkoittaa käytännössä? Rakkauden kaksois- eli kolmoiskäskyä. Se kattaa kaiken. Ei se maailma ole joku ulkopuolinen outo paha, joka tulee meikkien tms naurettavan muodossa vaan se on nimenomaan sydämen asenne! Siksi emme tarvi ohjeita (muka)synneistä tms vaan noudatamme Raamatun ohjeita! Mikä Raamatun valossa on oikein, se tehkäämme!!

    Äänestä

  • halkovajassanna, mutta jättäkäätte telkari kotio sinne kaapiin

    Äänestä

  • Niin voi todella olla. Mutta sinne johtaa myös internet, huonot kirjat, lehdet, harrastukset, joskus Päivämieskin ja historian mukaan joskus jopa seurat.
    Juju piilee siinä, että miksi tv:lle sanotaa kategorinen ei ja kaikille muille: sisältö ratkaisee. Päätöskristillisyys vie lain alle.

    Äänestä

  • siellä.. kirjoitti:

    halkovajassanna, mutta jättäkäätte telkari kotio sinne kaapiin

    hei lopeta tuo tommonen....

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    hei lopeta tuo tommonen....

    on joka tosessa taloudessa, ainakin netin kortti. Tuollakin alla joku VL äiti kirjoitti, että Isä tuijottaa netistä silmät tapillaan Kärppä peliä ja piti valehteliana koko porukkaa.

    Äänestä

Ollut tapauksia pyörätuolilla liikkuvalta vanhukselta viety telkkari, kaikkea tässämaassa saa tehdä.

Äänestä

Rakkauden neuvon pitää aina kirkastaa Kristusta, ja jos näet TV / ohjelmaa Kristuksesta, se TV kirkastaa Kristusta, eikä neuvoja. Samalla sinulle jää myös mahdollisuus kastoa uutiset ja ne, mitkä koet tärkeiksi. Mutta jos teet jotain, mitä pitää tehdä, olet lain alla ja pois Kristuksesta.

Ei uskon kiellolla ole mitään tekemistä Kristuksen kiellon kanssa vaan kieltää SRK;n uskon, ja se on aivan eri asia.

””” Parempi asia on uskovaiselle hyväksyä televisio ja olla uskovainen, jos lähdetään sille linjalle hänet sysätään ulkopuolelle sen syyn vuoksi että on televisio, ollaan mielestäni väärällä linjalla, ei uskominen ole mistään telvisiosta ole kiinni. Kun se ei ole internetistäkään kerran kiinni.”” A M E N.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskon esteenä kirjoitti:

TV - kiellosta ajatuksia ja sen käsittelystä. Kun uskovainen on ostanut television, niin joku tulee antamaan rakkauden neuvon, se

on ihan kunnossa, mutta se ei ole käsky, vaan neuvo televisio pitää hävittää, se on sitten omistajan asia hävittääkö sen vai ei.

Mutta se ei tarkoita automaattisesti että on kieltänyt uskon.
Asia mikä minua ihmetyttää on se, että ajatellaan "rakkauden neuvolla" sitä että se on sinun parhaaksi, se on ok, mutta jos asia

käsitellään siten että olet automaattisesti kieltanyt uskosi hankkimalla television ei ole kunnossa. Parempi asia on uskovaiselle

hyväksyä televisio ja olla uskovainen, jos lähdetään sille linjalle hänet sysätään ulkopuolelle sen syyn vuoksi että on televisio,

ollaan mielestäni väärällä linjalla, ei uskominen ole mistään telvisiosta ole kiinni. Kun se ei ole internetistäkään kerran

kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu