Nykyään puhutaan paljon miehen ja naisen tasa-arvosta. Samalla avioerotilastot ovat kääntyneet ikävään suuntaan. Lienee selvää, että tämä ikävä ilmiö johtuu tästä nykyaikaisesta tasa-arvohapatuksesta. Tasa-arvohapatukseen sortuneilla tulee väistämättä tilanteita, joissa toinen "astuu varpaille".
Ensin haluan kuitenkin sanoa, etten ole naisen alistamisen puolestapuhuja. Yritän vain tuoda esiin sen seikan, että selvä roolijako tuo turvallisuutta parisuhteeseen. Ja kun miehen "miehettömyys/kiltteys" on yksi avioerojen yleisimmistä syistä, on miehekäs rooli oltava miehellä. On Jumalan vastaista tehdä miehestä naista ja päinvastoin.
Siksi jo perheen isän on oltava perheen pää. Kyse on ennen kaikkea koko perheen yhteisestä hyvästä - siis myös äidin. Toivon vielä, ettei tätä kirjoitusta leimata naisvastaiseksi.
Ensin haluan kuitenkin sanoa, etten ole naisen alistamisen puolestapuhuja. Yritän vain tuoda esiin sen seikan, että selvä roolijako tuo turvallisuutta parisuhteeseen. Ja kun miehen "miehettömyys/kiltteys" on yksi avioerojen yleisimmistä syistä, on miehekäs rooli oltava miehellä. On Jumalan vastaista tehdä miehestä naista ja päinvastoin.
Siksi jo perheen isän on oltava perheen pää. Kyse on ennen kaikkea koko perheen yhteisestä hyvästä - siis myös äidin. Toivon vielä, ettei tätä kirjoitusta leimata naisvastaiseksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Siksi jo perheen isän on oltava perheen pää."
Jos miehen jotain tulee olla niin aikuinen ihminen.
Lainkaan itsestään selvää ei ole se että avioerot jotuisivat suoraan tasa-arvohapatuksesta. Vaan ennemminkin voi olla niin että se mikä oli ennen mahdotonta ja johon alistuttiin pakon edessä niin siihen ei enää alistutakaan.
Miheltä ei ehkä enää loputtomiin hyvksytä ihan mitä tahansa. Pitäsikö? Mikään pakko ei ole esim. väkivataan alistua. Vaan melkein väittäisin että lähteminen on jäämistä parempi.
Ennen mihen oli mahdolista tehdä väärin paljonkin ennenkuin yhteisö hyäksyi sen ettei vaimo jaksa katsella. Nyt arvot ovat toisin. Jos ja kun mies juo päivät päästään ja riehuu humalassa kotona viikosta ja vuodesta toiseen kukaan ei pidä sitä minään että nainen ottaa ja lähtee.
Tai sitten se että mihet (toki myös naiset) ovat kautta aikojen kulkeneet vieraissa. Mihet harvoin tunnetusti sitä sulattavat. Ja kuitenkin tämäkin asia on sellainen jota palon ennen painetiin villaisella. Miehet kulki vieraissa mutta se ei johtanut avioeroon. Niin kuin se tekee tänäpäivänä.
Eli avioerojen takana on myös ihan oikeita syitä vaikkakin paljon avioeroja tapahtuukin myös muista syistä. "Syllisiä" ei kuitenkaan näytä olevan yksin naiset. Suhteen arikpäiväistyminen jo yksitään näytää riittävän suhteen päättämiseen. Ja kumma kyllä molempia sukupuolia näytää riivaavan pakko näytää ja todistaa oma viehätysvoimansa.
Mitä taas tulee tuohon selkeään roolijakoon niin kuinka nyky miehestä siihen olisi? Suurin osa miesväestä ei osaa edes tehdä niitä ns miesten töitä. Kun ns miestentyöt ostetaan palveluna muualta. Mitä jää jaettavaksi? Naistentyöt?
Ja toisaalta se että jos teen miesten töitä se ei tee minusta miestä eikä mihen tekemät naisten työ tee ihmisestä naista. Ajatelen että sukupuoliidentiteetisäni olisi vikaa jos ajattelisin että sukupuoli jotekin rajoitaisi sitä mitä voin tai en voi tehdä.
Ainoa missä myönnän oman kykenemättömyyteni naiseuden takia on siinä että fyysiset voimani eivät yksinkertaisesti riitä.
Kirjoituksesi ei ehkä ole naisten vastainen mutta kovin se on kaavoihin kangistunut. Sinulle naiseus on jotain jonka olet määritellyt tietyn laiseksi. Entä ne naiset jotka eivät tuohon sinun kuvaan mahdu. Me varmaan kuulutaan tuohon "tasa-arvohapatukseen".
Kirjoituksestasi saa sen kuvan että naisen pitää pysyä "omalla tontilla". Tämän päivän arki vain näytää sellaiselta tontilta jossa on työ ja naistentyöt viihde ja vapaa-aika. Ja jos tuota tonttia lähdetään roolimalleista käsin jakamaan päästään lopputulokseen jossa naisen tontin muodostaa työ - naistentyö ja vain pienipala tuota viihde ja vapaa-aika.
Ajatelevatko miehet todella että kun äiti tulee töistä kotiin pyöritämään lasten kanssa arkea että se on naiselle viihettä ja vapaa-aikaa. Minusta se on toinen työpäivä jonka soisin mihen jakavan.
Viimekädessä ei ole kyse siitä kuinka paljon joku tekee jostain. Vaan siitä että työ ja vapaa-aika kakusta leikataan tasakokoiset palat.
Esimerkiski meillä. Iästä riippumatta siivoaminen jaetaan kaikkien kesken niin että kaikki joutuvat osallistumaan niin että on siivottu. Ei ole sinun ja minun tavarkoita vaan tavarat viedään yhteisvastuulisesti paikoilleen. Eli homma tehdään alusta lopuun asti yhdessä.
EI ole sinun ja minun osaa arjesta vaan on meidän osa joka jaetaan kunkin voimien ja kykyjen mukaan.
Ja tämä on näkökulma yleensäkkin parisuhteessa joka ei ennenkaikkea näytä miehille passaavan.
Ja jos mies ei viitsi, ehdi, halua, tehdä sitä miesten työtä joka haitaa minun muita hommiani niin sitten minä sen varmaankin teen ihan itse. Tämä ilmeisesti on monen mihen mielestä lähinnä loukkaus.
Yhtä lailla jos minun pitäisi ehtiä keretä tai viitsiä tehdä jotain. Niin jos se vain ei minulle passaa sanon että en ehdi järjestä asia miten parhaaksi näet. Tämäkin on monen miehen mielestä loukkaus.
Minä en voi joustaa aina. Ja tietyllä tasolla ymmärrän ettei toinen voi joustaa aina. Mutta sen verran pitää sitä uskallusta löytyä että homman saa tehtyä ainakin jotekin... jotta ari pyörii..
Oikeasti en tiedä mitä te mihet oikeasti haluatte. Mutta sen tiedän ettei kaltaiseni naisen kanssa monen mihen itsetunto kestäisi. EI ainakaan jos se on luutunut noihin roolimalleihin.
naiset pitävät maailmanrattaat pyörimässä!
Perheissä naiset kasvattavat lapset ja luovat kodista kodin.
Naisten pitää olla vahvoja, koska usein heidän vastuullaan on viime kädessä kuitenkin arjen pyörittäminen ja perheen henkinen hyvinvointi.
Nainen on talon "takaseinä". Jos äiti on tahdoton lepsu, joka kaikessa tukeutuu mieheen, tai muihin ihmisiin, myös koti ajautuu helposti hunningolle mielestäni.
Samoin, jos äiti alkoholisti, rahan tuhlari, henkisesti tai fyysisesti sairas, tai puuttuu kokonaan perheestä, ei muu perhekään voi hyvin.
On toki nykymiehiä, jotka pystyvät kodin ja lapset hoitamaan hyvin ihan itsenäisesti, mutta yhdessä ja tasa-arvoisina toimien on vähiten ristiriitoja.
Meillä, kun mieheni jäi työttömäksi, oli luonnollista, että lapset olivat kotona isän hoidossa. Mieheni laittoi, ja laittaa useimmiten vieläkin ruuat ( eläkkeellä ), käy kaupassa, tekee lumityöt, pesee pyykkiä, ym.
Minä vastaan suursiivouksista enemmän, pesen ikkunat, silitän ja leivon, koska osaan ne paremmin. Ja käyn töissä.
Mieheni huolehtii autosta, koska hän on siitä enemmän kiinnostunut. Näin on menty kohta 30 vuotta.
Lapset ovat lähteneet jo kotoa.
Mutta kyllä me välillä riidelläänkin niin, että kipinät sinkoilee.
Välillä pitää tuulettaa kunnolla, ettei jää mitään hampaankoloon!
Mieheni oli ennen "papin aamenta" kai minuun raukka niin rakastunut, että oli liiankin usein samaa mieltä minun kanssani, mutta mitä lie pappi korvaan kuiskinut, kun nyt tulee omia jukuripäisiäkin mielipiteitä?! Enpä kai kestäisikään liian lepsua miestä.
Monissa maissa naiset ja tytöt joutuvat tekemään raskasta ruumiillista työtä. He eivät voi käydä koulua, ja heidän pitää hoitaa pienempiä sisaruksiaan.
Naisten on myös palveltava perheensä miehiä ja isiä nöyrästi. He eivät saa edes käydä missään ilman miespuolista saattajaa, ja naisten
"kunniaa" ja oikeaa uskoa valvotaan aina murhiin asti.
Olen sitä mieltä, että jos tytöt ja naiset kaikkialla maailmassa opetettaisiin edes lukemaan, perheiden hyvinvointi nousisi.
Mutta vanhan ajan patriarkat pelkäävät arvonsa ja palveluksiensa menetystä alistamalla naisia. Nainen on arvokas vain synnyttäjänä ja äitinä.
Niinhän se taitaa usein olla myös vl-uskossa, että
äitien uhrautuvaa työtä kiitetään puheissa enemmän kuin teoissa.
kirjoitus, myös hyshysin!
Kiitos teille!=)
Joku maanviljelijä totesi että;
"Tila ilman emäntää on kuin jatkuva sadesää", se kuvaa hyvin tilannetta!
Raamatussa arvostetaan "kelpo vaimo" todella korkealle ja hänellä on tietyssä mielessä ne talouden avaimet taskussaan.
Mies perheen pää, se on varmaanki asia että ei siinä yhtä tyypitettyä toimintamallia ole olemassa ja sitäkin tulisi saada harjoitella ja etsiä että mitä se siinä omassa mahd. perheessä käytännössä tarkoittaisi.
Se ainakin on varmaa että jos menen miehenä Vaatimaan perheenpäänä olemisen oikeutta, niin se saa aikaan vain vihaa....siis pakon kautta ei nuo asiat onnistu.
Joku nainen sanoi että jos hän kokee miehensä turvalliseksi ja vastuunsa kantavaksi niin hänen on silloin suht. helppoa kunnioittaa miestään perheen päänä ja perimmäisenä vastuunkantajana. (miehelle taas terve arvostus vaimoltaan on todella tärkeä asia ja se palautuu moninverroin takaisin perheen eduksi!!!)
Yhteispelillä perheessä täytyy noissa toimia ja kipujen kautta hiotua ja kasvaa.
Mutta eikö se, että joku arvotetaan "perheen pääksi" laita hänet tietyllä tapaa eriarvoiseen asemaan kuin se toinen osapuoli, jonka kanssa hänen pitäisi nimenomaan olla perheessä ja muutenkin saman arvoinen? Ottakaa huomioon, että Raamatun merkinnät ovat siltä ajalta, kun vain miestä pidettiin täysivaltaisena ihmisenä ja vanhapoika-Paavalin mukaan nainen oli "vailla ymmärrystä". Että sinänsä sana "perheen pää" on vähän huono, kun se uskottelee, että toisella vanhemmista olisi enemmän valtaa ja arvoa kuin toisella, vaikka sehän ei terveeseen parisuhteeseen kuulu.
Ja mitä käsitteeseen tulee, kun aletaan sanojen merkityksiä miettiä: jos nyt sattuu olemaan vaikka sellainen perhe, jossa esim. mies käy töissä ja nainen pyörittää perhettä. Eikö se perheen pää nimenomaan ole silloin se, joka siitä perheen pyörityksestä on vastuussa? Eli tässä tapauksessa nainen. Miten sellainen voi olla perheen pää, joka ei kanna päävastuuta perheen arjesta, joka käy sen sijaan koden ulkopuolella töissä?